proteiinit

ketokaahan mulle nyt vähän ravintoasiaa. Mitään atkins-höpötystä en ala kuuntelemaan. olen tiputtanut painoani 15kg ihan vaan laskemalla kokonaikalorimäärän per päivä, jonka olen pitänyt alle 1500 calorissa.

Syön siis kaikkia energiaaineita, sekä hiilareita että proteiineja, että tietysti rasvaa vähän. Olen ymmärtänyt että proteiinit ovat elimistön rakennusaineita ja tarvitsevat hiilareita toimiakseen, eli ihminen saa polttoaineensa hiilareista.

Nyt olen jättäny lihan täysin pois ja olen yrittänyt korvata proteiinit maidolla, rahkalla, raejuustolla jne. Ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että kun syön rahkaa, täytyy minun nyt mennä salille se kuluttamaan, koska siinä on niin paljon proteiinia.

Olen lukenut että liika proteiini keräytyy rasvaksi, kuten myös varmaan liika hiilihydraatti (luin fitness-alan lehdestä).

Eli riitääkö että syön kerran päivässä esim annoksen rahkaa tai rae-juustoa ja käyn salilla 2-3 keraa viikossa ja myös airobista liikuntaa. etten nyt sitten ala lihoamaan.

Jotenkin järki sanoo, että riittäis sama malli, että liikun saman verran ja syön saman verran, kaloreita siis kuin ennenkin, mutta en saa proteiinia nyt lihasta. tarkotus ei ole saada lisää lihasmassaa...

toivottavsti joku saa selvän
6644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kannattaa lisätä proteiinien määrää jonkin verran. Proteiini kuitenkin pitää nälkää hyvin ja laihduttajakin tarvitsee sitä lihasten ylläpitoon (laihduttaminen vähentää myös lihaksia).

Mutta laihduttaessa loppujen lopuksi se kokonaisenergia määrä ratkaisee, eikä ravinnon koostumus. Jos syöt vähemmän mitä kulutat, laihdut taatusti huolimatta siitä, tuleeko se energia pyttipannusta vai siitä rahkasta.

Äänestä
  • Liian vähän proteiinia! Proteiinia tulisi aktiiviliikkujan saada 1,5-2 (jopa3) grammaa päivässä/kg. Siitä voit hyvin laskea oman kokonaisproteiinin tarpeesi.

    Mikäli salikäyntisi tähtäävät lihasvoiman parantamiseen ja lihasmassan saamiseen, täytyisi energiapuolen olla plussalla eli tuo 1500kcal kuulostaa todella huikean vähälle energian saannille. Tosin et kerro kokoasi, joten vaikea tyrmätä ihan täysin. Mikäli olet varsin pienikokoinen saattaisi tuo energiamäärä ollakin ihan ok. MUTTA silti on oleellista, että saat samanverran ja vähän päälle energiaa kuin kulutat, mikäli niitä lihaksia myös kunnon kohentumisen ja kiinteytymisen rinnalla tavoittelet. Tai kiinteytymistäkään ei mun mielestä voi hirveästi tapahtua, jos lihakset eivät kasva. Ja et taatusti saa mitään muskeleita aikaa alle vuoden, parin ja sittenkin pitäisi treenata erittäin määrätietoisesti ja ruokailun olla paremmalla mallilla.

    En tiedä liittyykö lihan poisjättämiseen jokin eettinen puoli. Jos ei, niin en näe yhtään järkevää syytä miksi jättäisit pois ravinnostasi monipuolisimman proteiinin lähteen. Jos taas eettisistä syistä et halua syödä lihaa niin soijapapuja kehiin! Sekä harkitse proteiinilisää myös esim. heraproteiinin muodossa.

    PS. Enkä muuten ymmärrä mitä tekemistä tuolla atkinsilla olisi edes kysymyksesi kanssa. Eli mars kirjastoon opiskelemaan näitä asioita. Monta hyvää kirjaa löytyy, kun viitsii nähdä vaivaa. Voi vieläpä lukea useaan otteeseen. Kertaus on opintojen äiti ;)

    Äänestä

  • Tai_ga kirjoitti:

    Liian vähän proteiinia! Proteiinia tulisi aktiiviliikkujan saada 1,5-2 (jopa3) grammaa päivässä/kg. Siitä voit hyvin laskea oman kokonaisproteiinin tarpeesi.

    Mikäli salikäyntisi tähtäävät lihasvoiman parantamiseen ja lihasmassan saamiseen, täytyisi energiapuolen olla plussalla eli tuo 1500kcal kuulostaa todella huikean vähälle energian saannille. Tosin et kerro kokoasi, joten vaikea tyrmätä ihan täysin. Mikäli olet varsin pienikokoinen saattaisi tuo energiamäärä ollakin ihan ok. MUTTA silti on oleellista, että saat samanverran ja vähän päälle energiaa kuin kulutat, mikäli niitä lihaksia myös kunnon kohentumisen ja kiinteytymisen rinnalla tavoittelet. Tai kiinteytymistäkään ei mun mielestä voi hirveästi tapahtua, jos lihakset eivät kasva. Ja et taatusti saa mitään muskeleita aikaa alle vuoden, parin ja sittenkin pitäisi treenata erittäin määrätietoisesti ja ruokailun olla paremmalla mallilla.

    En tiedä liittyykö lihan poisjättämiseen jokin eettinen puoli. Jos ei, niin en näe yhtään järkevää syytä miksi jättäisit pois ravinnostasi monipuolisimman proteiinin lähteen. Jos taas eettisistä syistä et halua syödä lihaa niin soijapapuja kehiin! Sekä harkitse proteiinilisää myös esim. heraproteiinin muodossa.

    PS. Enkä muuten ymmärrä mitä tekemistä tuolla atkinsilla olisi edes kysymyksesi kanssa. Eli mars kirjastoon opiskelemaan näitä asioita. Monta hyvää kirjaa löytyy, kun viitsii nähdä vaivaa. Voi vieläpä lukea useaan otteeseen. Kertaus on opintojen äiti ;)

    näitten asioitten kanssa. On olemassa niitä ihmisiä, jotka vannovat kaikenmaailman atkin-diettien nimeen, ettei muuta saa syödäkään kuin protskuja. Minä pyrin syömään monipuolisesti, en olemaan millään dieetillä.

    Olen siis 165cm ja painan 60kg ja tosiaan vähäisetkin lihakset lähti käsistä eniten, reisilihakset on kyllä mun mielstä aika kookkaat. Olen aina harrastanut liikunta...Ja olen nyt taas aloittanut salilla kymisen ja olen jaksanut kyllä tehdä samoja sarjoja ja kiloja kuin taukoa ennenkin. Paitsi käsillä...

    En mielstäni ole mitenkään pienikokoinen vaan normaali.

    Mulla on uskonnolliset syyt nyt tässä lihattomuudessa takana tällä hetkellä. Tiedän kyllä että liha on tärkeä proteiinin lähde ja otan sen varmaankin käyttöön takaisin.

    heraproteiini, mikä se on????

    Ystäväni ei siis tiennyt asiasta yhtään mitään, ku sanoi että nyt sitten pitää salille lähteä kuluttamaan sitä rahka-annosta (100g)

    Äänestä

  • normaw kirjoitti:

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • uskontoa kirjoitti:

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    melkein en viitsinyt edes vastata tuollaiseen törkeyteen. Mutta rauhaa vaan sinunkin sielullesi.

    Äänestä

  • normaw kirjoitti:

    näitten asioitten kanssa. On olemassa niitä ihmisiä, jotka vannovat kaikenmaailman atkin-diettien nimeen, ettei muuta saa syödäkään kuin protskuja. Minä pyrin syömään monipuolisesti, en olemaan millään dieetillä.

    Olen siis 165cm ja painan 60kg ja tosiaan vähäisetkin lihakset lähti käsistä eniten, reisilihakset on kyllä mun mielstä aika kookkaat. Olen aina harrastanut liikunta...Ja olen nyt taas aloittanut salilla kymisen ja olen jaksanut kyllä tehdä samoja sarjoja ja kiloja kuin taukoa ennenkin. Paitsi käsillä...

    En mielstäni ole mitenkään pienikokoinen vaan normaali.

    Mulla on uskonnolliset syyt nyt tässä lihattomuudessa takana tällä hetkellä. Tiedän kyllä että liha on tärkeä proteiinin lähde ja otan sen varmaankin käyttöön takaisin.

    heraproteiini, mikä se on????

    Ystäväni ei siis tiennyt asiasta yhtään mitään, ku sanoi että nyt sitten pitää salille lähteä kuluttamaan sitä rahka-annosta (100g)

    Lakto-ovo-vegetaristina voin suositella tölkkipapuja (paista pannulla sipulia yms vihanneksia, lisää pavut ja tomaattimurska ja syö sellaisenaan), raejuustoa, kananmunia, linssejä (vaikkapa sosekeiton sekaan, soseutuvat mukana). Valmiiksi marinoitua tofua siivutettuna leivälle ja tummaaa soijarouhetta jauhelihan korvikkeeksi.

    Päivän proteiinit voi viherpiiperönäkin saada todella helposti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

normaw kirjoitti:

ketokaahan mulle nyt vähän ravintoasiaa. Mitään atkins-höpötystä en ala kuuntelemaan. olen tiputtanut painoani 15kg ihan vaan laskemalla kokonaikalorimäärän per päivä, jonka olen pitänyt alle 1500 calorissa.

Syön siis kaikkia energiaaineita, sekä hiilareita että proteiineja, että tietysti rasvaa vähän. Olen ymmärtänyt että proteiinit ovat elimistön rakennusaineita ja tarvitsevat hiilareita toimiakseen, eli ihminen saa polttoaineensa hiilareista.

Nyt olen jättäny lihan täysin pois ja olen yrittänyt korvata proteiinit maidolla, rahkalla, raejuustolla jne. Ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että kun syön rahkaa, täytyy minun nyt mennä salille se kuluttamaan, koska siinä on niin paljon proteiinia.

Olen lukenut että liika proteiini keräytyy rasvaksi, kuten myös varmaan liika hiilihydraatti (luin fitness-alan lehdestä).

Eli riitääkö että syön kerran päivässä esim annoksen rahkaa tai rae-juustoa ja käyn salilla 2-3 keraa viikossa ja myös airobista liikuntaa. etten nyt sitten ala lihoamaan.

Jotenkin järki sanoo, että riittäis sama malli, että liikun saman verran ja syön saman verran, kaloreita siis kuin ennenkin, mutta en saa proteiinia nyt lihasta. tarkotus ei ole saada lisää lihasmassaa...

toivottavsti joku saa selvän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu