Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 8 vuotta joista muutaman naimisissa.Meillä on yhteisiä lapsia.Mieheni on ihana isä lapsille ja vaimoaan rakastava mies joka osallistuu kotitöihinkin minua enemmän.Silti minua ahdistaa..en tiedä rakastanko miestäni? Lasten kanssa on mukava olla kotona jos mieheni ei ole siellä mutta heti kun hän tulee kotiin minua alkaa ahdistamaan ja suututtamaan.En tiedä mikä..Minulla oli sivusuhde naimisissa olevan miehen kanssa joitakin kuukausia joka kylläkin on loppunut jo. Mieheni ei tiedä tästä mitään.Avioerossa minua ahdistaa miten lasten tulee käymään, heidän kärsiminen.Miten itse selviän rahallisesti. Kaikki pitäisi taas rakentaa alusta. Siinä menisi omakotitalot, uudet autot, hienot huonekalut..Muuta siinä sitten johonkin pieneen vuokra-asuntoon. Ei kiitos! Jatkaisinko mieheni kanssa kärvistelyä...pitäisin ehkä sivusuhdetta josta saisin voimia arkeen ja eroaisin kun lapset olisivat hieman vanhempia...
Miten toiselle ihmiselle pystyy sanomaan ettei rakasta häntä tarpeeksi? kohdata se suru minkä aiheuttaa puolisolle ja lapsille? Kertokaa kokemuksia
Miten toiselle ihmiselle pystyy sanomaan ettei rakasta häntä tarpeeksi? kohdata se suru minkä aiheuttaa puolisolle ja lapsille? Kertokaa kokemuksia
Vastaukset 47
Vanhimmat
ukko elättää, ja tekee kotityötkin. Voi vittu. Akka juoksee vieraissa. Kysymys: Miten pystyt olemaan itsesi kanssa???? Ei mikään ihme, että vähän ahdistaa....
p.s Nappi ottaan
Minä tein kotityöt ja maksoin tasan puolet laskuista. Voi vittu ja miehellä oli jo vuoden toinen suhde, josta ei viitsinyt vaan mainita, oli paljon parempi olla kotona täyshoidossa, kun alkaa nyt omaa kämpää järjestää. Oli kiva käydä ravintolassa ja leffassa tyttöystävän kanssa, niin virkistävää. Miten sinä pystyt olla itsesi kanssa, paskiainen?
ehkä vähän ampusin yli, mutta jotenkin on sympatiat ton miehen puolella. Tietysti on perheitä missä tilanne on päinvastainen. Minä en vaan ymmärrä pettämistä ollenkaan. Enkä ymmärrä sitä, että joku muu asia ajaa edelle omaa perhettä ja parisuhdetta. Ja enkä ole mikään paskianen. Olen vaan vittuuntunut äijä jolla on iso kyrpä otsassa, johtuen tähän kaikkeen sairaaseen, kiirelliseen suorituspitoiseen maailmaan jossa täytyy pikkasen "näyttää" paremmalta kuin naapuri.
Missä HELVETTI on aito ja pysyvä rakkaus, jonka väliin tulee vaan kuolema!!!!
Sinulla on huono omatunto pettämisesi takia. joko menet juttelemaan ammattiauttajan kans tai eroat. On miestäsi kohtaan väärin että olet hänelle ilkeä. Pidätkö kenties häntä varalla niin kauan että EHKÄ löydät uuden. Olen itse tietoisesti valinnut yksinhuoltajan tien. Meni talot jne... Mutta se kaikki materia oli mielestäni pientä verrattuna mielenterveyteeni, vapauteen, hyvinvoiviin lapsiin.
No niin. Olen rauhoittunut... On kanssa sympatiat miehen puolella tuossa, kyllä niitä ikäviä tapauksia löytyy miehistä ja naisista. Mua vaan tietty omassa tilanteessa ottaa päähän, kun on kokenut mitä on ja sitten joku toteaa, että niin ne NAISET tekee...
En mäkään ymmärrä, miksi ei voi asioita selvittää oman puolison kanssa, vaan pitää paeta ja tehkä todella pahaa toiselle. Ei mene perille!
Ja aivan tasan tarkkaan huudan tuota samaa kysymystä aidosta ja kestävästä rakkaudesta. Tulee paha olo, kun ajattelee, että omat lapset joutuisivat kokemaan tällaista helvettiä. Niin sitä äiti suojelee lapsiaan :) Toivotavasti pystyn kasvattamaan siihen, että pettäminen ei kuulu heidän luonteeseensa.
Selaista se on - kun ei rehellinen suomalainen mies riitä
Pera
0443100095
Kun minulla on se tyypillinen suomiäijä.
Luulee että muija otetaan sitä varten että siitä voi hyötyä rahallisesti ja käyttää kotiorjana.
Hei missä mennään kun minulla kaksivuorotyö ja äijä häipyy raveihin ja jättää alle yksivuotiaan kotiin yksin itkemään häkkisänkyyn.
Aika vastuullista. Sitten huutaa pää punaisena että olen hysteerinen kun voin huonosti töissä peläten koska jättää taas lapsen yksin kotiin itkemään.
Ei tee koskaan kotitöitä. Hyvä kun selviää omasta työstään. Käyttää kaiken palkkansa omiin kuluihin ja minä maksan kaiken muun. Että sellaisia suomiäijiä. Ja kuulostatte valittajaäijät ihan minun äijältä. Mutta jää tääkin äidin pikkupoika poraan ongelmiaan yksin. Sillä ei sitä jaksa juppoa katella pitkäpinnaisinkaan muija kauaa kas kun ottaa lärvit joka päivä. Avioliiton aikana tuskin kahta raitista päivää. Että onnee vaan teillekin suomiäijät. Ja itkekää äidillenne, nehän teille sitä vastuuta on opettanut.
koska olen jo monesti petetty, vaikka toista aina toinen luvannut. Mielestäni suhteessa ei ole rakkautta, jossa toinen pettää ja hän tietää mielipiteeni silti niin tehden.
Jos mies on vaimoaan rakastava, silti vaimo on jotakin vailla - tai paljon vailla, kun miettii eron mahdollisuutta ja on välillä jo ollut suhteessa ulkopuolelle.
Mies ilmeisesti on olemiseen tyytyväinen, siis ei valita, mutta tuskin on kovin onnellinen, aivan miehen tapaan.
Kun ulkoisesti mies ei ole kauhein mahdollinen, keskustelu perheterapeutin kanssa voisi auttaa. Jos mies siitä kieltäytyy, jos ei kanssasi ala keskustella ja yritä omalta puoleltaan rakentaa suhdetta paremmaksi, niin että Sinulla olisi varauksetta hyvä olla, ole rohkea eroamaan.
Toimeentulo kyllä järjestyy, vaikka elintasosta joudut tinkimään. Lapset kärsivät, mutta saman verran tai enemmän ovat kärsineet monet monet lasten toverit. Miehen erosta kokema suru ei ole Sinun murheesi. Miehen tehtävä on pitää nainen onnellisena, ja jos ei siihen pysty, kärsiköön surua ja mitä tahansa mustia ajatuksia sitten.
Miehen tehtävä on pitää nainen onnellisena, ja jo se ei siinä onnistu niin eikun vieraisiin. Ei se ihan noin mene. Miehen pitää elättää perhe, rakentaa talo, tehdä kotityöt, juosta sukulaisissa, Olla hehtokulinen brad pitt jolla on velaton mersu, naurattaa ja helliä, ostella kaikkea kivaa ja viedä ostoksille. Viedä syömään ja tuoda kukkia. Laulaa aamuisin louie armstrongia ja tuoda kahveet sänkyyn, nuolla aamuisin pillut ja antaa naisen olla kotona. Sitä on kun rakastaa ja välittää. Jos se ei onnistu niin sitten vasta voi hyppiä vieraissa
Eli ajatuksella minäminäminä, sama se vaikka lapset kärsii kun onhan lasten kaveritkin kärsineet. Justpa joo, hyvin menee kun laitat aina itsesi ja oman onnesi etusijalle muista välittämättä.
Ja mikä paksuinta jutussasi:
"Miehen tehtävä on pitää nainen onnellisena, ja jos ei siihen pysty, kärsiköön surua ja mitä tahansa mustia ajatuksia sitten."
Hyi helvetti mitä ajattelua !
Jokaisen oma tehtävänsä on tehdä itsensä onnelliseksi, kukaan ei voi vaatia sitä toiselta. Eihän toinen voi edes tietää, mitä sinun onnesi on ja miten se saadaan.
Ja varsinkin kun itse tekee mitä tahtoo, eli kulkee vieraissa ja suunnittelee eroa toisen selän takana.
Kyllä aloittajan on tehtävä itselleen selväksi mitä elämältään tahtoo ja ottaa siinä huomioon myös oma perheensä, mieskin ja sen mukaan tehdä päätöksiä. On otettava vastuu itsestään ja tekemisistään.
Eihän elämä niin mene, että rakkauden huumassa mennään naimisiin, hankitaan lapsia ja sitten huomataan, että eihän minulla kivaa olekkaan ja häivytään vähin äänin, mielellään kumppanin omaisuus ja lapset mukana.
Keskustelet miehesi kanssa ja katsotte yhdessä, mitä asialle voi tehdä. Ja kerro myös ne syrjähyppysi, jotta mies voi sen mukaan tehdä omia ratkaisujaan asiassa. Joskus ne kuitenkin tulee ilmi. Ja lapset asetetaan aina etusijalle valintoja tehdessä kun lapsia kerran on hankittu !
Mieheni on tyytyväinen suhteeseen. Aino asia mitä hän kaipaa on läheisyys mitä meidän välillä ei ole. Emme pussaa, halaa saati ole sängyssä yhdessä. Ehkä joskus satunnaisesti..kerran puolessa vuodessa. Terapiaankin on aivan turha mennä koska en voi olla rehellinen..joutuisin kertomaan pettämiseni...mitä hyötyä mennä jos ei voi puhua rehellisesti? Ehkä olen hullu koska en tuollaista miestä enään rakasta niinkuin vaimon pitäisi rakastaa. Ehkä päästän hänet vapaille markkinoille ja toivon että löytää itselleen sellaisen ihmisen joka rakastaa
Mikähän siinä on, että miehesi kaltainen aviopuoliso ei kiinnosta. Minä olen nainen ja juuri samanlainen kuin miehesi. Teen kotityöt, hoidan lapset yms. yms. Mies on saanut tehdä omaa työtään ihan rauhassa ja harrastaa omia juttujaan täysin vapaasti. Yhtä äkkiä hän sitten kertookin, ettei rakasta minua enää ja hänellä on toinen nainen. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olihan minun pitänyt tietenkin osata lukea miestäni mutta kuvittelin hellyyden osoitusten ja seksin vähyyden johtuvan siitä, että meillä on pienet lapset ja elämä hyvin kiireistä.
Miehesi kaltaisen miehen ottaisin ilomielin ja rakastaisin varmasti tosi paljon. En voi edes kuvitella millaista olisi elää miehen kanssa, joka osallistuisi kotona kotihommiin ja lastenhoitoon. Sellaista miestä minulla ei ole koskaan ollut.
Mieheni todellakin pesee pyykit, imuroi, käy kaupassa, tekee ruuat ja hoitaa ja leikkii lasten kanssa todella paljon. Ilmeisesti aarre kun kuuntelee ystäviä ja muidenkin juttuja miehistään. Taidan olla hullu kun en tuollaista miestä rakasta? Mieheni on mukava, huumorintajuinen, hyvännäköinen, urheilullinen, perheelleen omistautunut mutta kun minulta puuttuu se jokin tunne...onko se rakkauden puutetta, en osaa sanoa. Välitän paljon mutta en halua läheisyyttä, mieheni kyllä sitä haluaisi. Rakastaa minua, haluaa minua, pitää minua kauniina...
Onkohan ne niin, että osaa vasta sitten arvostaa sitä mitä on ollut kun sen menettää?
Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että jos eroan niin en varmasti tule löytämään samanlaista miestä itselleni ja eron jälkeen mieheni ei enää takaisin tulisi vaikka haluaisinkin.
että lähdet tuosta suhteesta. Miehesi kelvannee kyllä monelle muulle naiselle, saattaa kilpailu tulla. Sinulle ei riitä mikään tavallinen tai tavallista parempi, tuskin mikään. Kokeile nyt miltä tuntuu aikuistua ja oppia arvostamaan toista ihmistä. Sen jälkeen ehkä olet nöyrä ja saat uuden kumppanin, sellaisen mitä jäljellä on, kun parhaat on valittu päältä.
että mitä enemmän saat sitä enemmän vaadit, eli koskaan et ole tyytyväinen.
Tai sitten sinulla on niin suuri alemmuuskompleksi miehesi rinnalla, että et rakasta itseäsi ja sen takia tuo kaunainen tunne miestä khtaan ja tuo kylmyys. Sinun ehkä piäisi löytää itsesi ensin ja oppia rakastamaan sitä mitä löysit, vasta sitten kykenet jakamaan sitä tunnetta toisillekkin.
Juuri tämän vuoksi yhdenkään miehen ei pitäisi lähteä tälle linjalle, että tekee kotitöitä yhtään enempää kuin on ihan pakko. Näitä vastaavia tarinoita kotitöitä tekevistä "miehistä" ja rakkauden loppumisesta on nähty täälläkin lukemattomia.
Väittäisin jopa, että poikkeuksetta mies joka on "AKKA", ei kauaa jaksa naista kiinnostaa. Sensijaan "renttua" naiset jaksaa katsella...
Ja jos ei jaksa, voi poistua näyttämöltä ylpeänä muniaan raapien.... toisin kun nämä kodinhengetär "akat" joilta menee eronmyötä viimeinenkin miehisyys mennessään...
Annapas kun minä kerron, mikä SINÄ olet:
- materialistinen bitch
- rahasta miehesi aikanaan nainut
- itsekäs
- säälittävä, kun nyt asetat huonekalut ja autot, jne. oman ja lastesi henkisen hyvinvoinnin edelle!!!
Tiina on aika oikeassa, vaikka sanoikin asian raa 'asti. ap. hienostelee ja kiertää asioista, ei puhu suoraan.
Mikä on "sivusuhde"? Olet siis ollut uskoton aviomiehellesi ja rikkonut avioliitolle tärkeän luottamuksen. Tärkeätä on puhua asioista oikeilla nimillä.
Lapsesi eivät hyödy käytöksestäsi tai suunnitelmistasi. Yksinhuoltajaperheillä menee Suomessa melkoisen huonosti. Ellet ole huippukoulutettu, elintasosi laskee roimasti, samoin lastesi.
Käytät ilmausta "tuollaista miestä" omasta aviomiehestäsi. Missä maailmassa oikein elät? Et sinä voi paukauttaa ilmeisen kunnolliselle miehelle rakkaudettomuuttasi, itsekkyyttäsi lastesi suhteen etkä uskottomuuttasi, ilman että sillä on isoja seurauksia.
Kumpaa oikein haluat: olla naimisissa kunnon ihmisenä kunnon miehen kanssa vai hypätä epävarmaan ja luultavasti kaikin puolin niukkaan arkeen?
Ellet itse osaa päättää, tilaa aika perheasioihin perehtyneen psykologin vastaanotolle.
Ehkä sä oikeesti tarvitset jonkun harrastuksen.
Sulla taitaa todella olla tekemisen puute kun on aikaa ajatella.
Olet materialisti ja kaiken lisäksi aika myös itsekäs.
Tekisit todella miehellesikin palveluksen jos lähtisit elämään omaa elämääsi. On suorastaan epäreilua että ensin petät, sitten suunnittelet vielä sivusuhdetta jne jne. Ymmärrätkö että omaa itsekkyyttäsi suorastaan tuhlaat miehesi elämää ja oikeutta onneen. On siinä varmaan miehelläsikin todella mukavaa tulla kotiin kun toinen on jo valmiina naama myrtsinä. Onko todella oikein että purat oman pahanolosi mieheesi, joka on täysin tietämätön tästä kaikesta. Mieti mitä miehesi mielessään miettii?
(tässä muutama mahdollinen ajatus: Olenko tarpeeksi, mitä olen tehnyt väärin jne jne)
Ja toisekseen pidät lapsiasikin tyhmänä jos luulet etteivät he vaistoisi tilannettasi. Lapset kun eivät ole niin tyhmiä mitä luulet. Ymmärrätkö että sinunkin onnellisuutesi tai tyytymättömyytesi heijastuu lapsiin, ja he kyllä vaistoavat.
Olet päästänyt kolmanne osapuolen avioliittoonne ja se aiheuttaa sinulle nyt näitä ajatuksia. Vanha klisee "yhteen liittoon ei mahdu kolmea ihmistä" pitää paikkansa, valitettavasti. Olet kokenut jotain ihanaa ja uutta salasuhteen kautta ja tämä muistijälki aivoissasi kuljet nyt liitossasi. Miehesikin on varmasti huomannut muutoksen ja pähkäilee nyt itsekseen mikä on vialla. Kuten joku vastaaja kirjottikin, luottamus suhteessanne on nyt rikottu ja sen palauttaminen on hyvin vaikeaa. Sinun tulee nyt miettiä mitä itse haluat ja mikä ratkaisu on perheenne, miehenne ja lastenne kannalta paras.
Älä missään nimessä etsi uutta sivusuhdetta, se on lopullinen niitti liitollenne. Kaikkein parasta olisi ollut, jos ongelmien ilmetessä olisit ottanut asiat puheeksi ja sitoutunut niiden ratkaisemiseen yhdessä. Toisaalta turha jossitella, tilanne on nyt tämä. Mutta älä ainakaan miehelle kosta pahaa oloasi, vaa puhu nyt niistä asioista jotka sinua painaa. Miehelläsi on yhtä suuri oikeus olla liitossanne kuin sinullakin ja hänellä on oikeus tietää elämäänsä vaikuttavat tekijät. Olen visusti sitä mieltä että ongelmista huolimatta olosi olisi helpompi mikäli et sivusuhteeseen olisi ikinä ryhtynyt.
viisaita sanoja sinulta ja muiltakin. Ehkä olen niitä ihmisiä joka ei koskaan ole tyytyväinen mihinkään. Haluaa lisää ja parempaa. En olisi ikinä uskonut tekeväni miehelleni jotain niin kauheaa kuin pettäminen. Se on valitettavasti nyt tehty eikä muuksi muutu.Se on asia joka varmasti vaikuttaa tämän hetkiseen tilanteeseen paljon.Tunsin sen hurmion toisen kanssa, jännityksen ja hyvän seksin.Ehkä minun pitäisi oikeasti käydä juttelemassa jonkun ammatti-ihmisen kanssa näistä asioista jotka mieltäni vaivaa ja saada jonkunlainen näkökulma miksi näin toimin. Ehkä sitä kautta ymmärtäisin paremmin omaa käytöstäni ja saisin pelastettua tämän liiton.
Joo, käykin ennen kuin kerrot miehellesi. Muuten kyllä koet todellisen ahdistuksen.
Tämä viestisi on jo huomattavasti syvempää ajattelua kuin aloituksesi, huomaa että olet alkanut ajatella asioita. Monesti asioita tekee ainoastaan hetken mielijohteesta ja todellinen järkeily jää taka-alalle.
Haluaisin sanoa sinulle sen, ettei peli ole vielä menetetty, toivoa on. Mikäli haluat jatkaa liitossasi ja säilyttää perheesi, se onnistuu kyllä varmasti. Se vain vaatii sinulta hirvittävän paljon työtä. Ammattiauttajan luona käyminen ja asioiden purkaminen on hyvä askel ja osoittaa sen, että olet valmis kantamaan vastuun omalta osaltasi.
Tiedän tunteen, ettet olisi ikinä uskonut pettäväsi ja joutuvasi tuohon tilanteeseen. Ja olet siinä oikeassa, että se on nyt tehty eikä muuksi muutu. Mutta omaa käytöstäsi pystyt muuttamaan, kunhan vain ensin ymmärrät mikä sai sinut toimimaan niin. Jos ei tiedosta näitä tekijöitä, ei käyttäytymistään pysty muuttamaan. Eli tilanteen muuttaminen lähtee nyt itsestäsi.
En osaa vastata sinulle tulisiko sinun kertoa pettämisestäsi miehellesi, se on sinun päätöksesi. Eikä mielestäni tuossa tilanteessa ole oikeaa tai väärää toimintapaa. Sen verran voin sanoa, että mikäli tosiaan haluat pelastaa liittosi, selvität pääsi, kadut syvästi ja päätät ettet ikinä enää hakeudu ongelmatilanteessa tuollaiseen ratkaisuun. Sillä se ei oikeasti ole mikään ratkaisu, kuten jo tiedätkin.
Hurmiolla ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Olet kokenut hurmiota toiseen mieheen, mutta uskon että jonkinlainen rakkaus sinulla yhä on tallella miestäsi kohtaan. On absurdia edes verrata toisiinsa toisen kanssa koettua hurmiota ja pitkälliseen liittoon perustuvaa elämää oman miehen kanssa. Se jännitys ja hurmio ei millään lailla ole realismia ja oikeaa elämää. Nyt sinusta tuntuu että rakkautesi miestäsi kohtaan rakoilee ja voihan olla ettet oikeasti enää rakasta miestäsi. Silloin tietenkin ero on paras ratkaisu. Mutta kuten itsekin totesit, jälkeenpäin saattaa vasta tajuta mitä on menettänyt. Eikä silloin enää ole paluuta, tiedän tämän kokemuksesta.
juuri tämän kaltaisia vastauksia kaipaisi täällä enemmän. Kypsän ihmisen ajatuksia ja ns. objektiivisia näkemyksiä.
Itsekin pahasti petettynä, ja kun aikaa on jo mieheni pettämisestä kulunut, allekirjoitan paljolti sen, mitä kirjoitat.
Ap. suosittelen ensin yksilöterapiaa. Älä tee äkkinäisiä ratkaisuja, koska ajattelukykyä sinullakin on. Hetken huuma ei kestä ikuisesti ja arki se toteutuu jokaisessa suhteessa.
Sinulla on nähdäkseni nyt jokin henkilökohtainen kriisi menossa ja kuten itsekin ymmärrät, syyllinen ei ole miehesi.
Kerrothan kuulumisiasi joskus.
Mutta kuten itsekin totesit, jälkeenpäin saattaa vasta tajuta mitä on menettänyt.
eihän ihminen menetä mitään, ajatteleppa hiukan.
Kiitos kivoista sanoistasi. Itselläni on joskus ollut hyvinkin subjektiivinen käsitys asioista, mutta nyt kun aikaa on kulunut, on se muuttunut objektiiviseksi, onneksi! Ja omista kokemuksistaan on mukava antaa muille, jos niistä olisi edes pikkuriikkinen hyöty. Varsinkin kun tietää mitä aloittajan päässä tällä hetkellä liikkuu.
Olen pahoillani siitä, että olet joutunut kokemaan petetyn osan. Itse olen vain nähnyt läheltä kuinka paljon se sattuu ja näin jälkeenpäin voi vaan kauhistella sitä kuinka paljon tuskaa on voinut toiselle aiheuttaa. Nykyään kadun sitä hirvittävästi ja jos vain jotakin voisin muuttaa menneisyydessäni, tämä on se asia. Kuten sanoin, liitossa on aina kaksi tuntevaa ja kokevaa ihmistä, mikä hurmiossa monesti unohtuu.
Aistin viestistäsi, että olet antanut anteeksi omalle puolisollesi. Kumma kyllä, se lohduttaa myös jollain tasolla minuakin. Mukavaa kevättä sinulle!
Ja aloittajalle viisautta ja voimia tämän keskellä!
Mieti, mitä haluat elämältäsi, mihin haluat ohjata lapsiasi, millaisen elämän haluat heille? Puolisosi on hellä ja hyvä. Vain rehellisyydellä ja avoimuudella rakennetaan hyvä suhde. Läheisyyttä tarvitsemme kaikki. Ei ole välttämättä viisasta kertoa puolisolle pettämisestä,jos hän ei asiaa kysy, aiheuttaa hänelle surua. Mutta jollekin sinun on häpeäsi kerrottava, jotta voit siitä vapautua.
Hakeudu terapiaan, siitä voi olla apua.
Onko elämänne ajautunut suorittamiseksi? Kodin pitää olla siisti, on tehtävä työtä, pitää päteä? Etsikää yhdessä leikkimieli, hulluttelu, nuoruus takaisin elämäänne.
Moi, elä arkaile ja ole peloissasi lasten suhteen! Nyt kerrankin ajattelet itseäsi eikä muita! Sanon minä!Lapset tulee sinun mukana minne menetkin. Rohkeutta puolivuotiseen taisteluun jos kykenet ja kykenet.Älä pidä itseäsi piikana ja huonon rakkauden kohteena. Voimia =)
sitten tiedät mitä saat tai et, tilalle, onnea maktkaan aikuisuuteen ja tosi välittämiseen ja rakkauteen
itse päättää, ei muiden !!
Ongelmasi on riittävä itsetuntemuksen puute. Elät tilanteessa, jossa et oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun ahdistaa. Silti kaikki on periaatteessa hyvin.
Mitä odotit elämältä, kun naimisiin menit tämän miehen kanssa ja perheen perustit? Jonkinlaista jännittävää elämää kenties? Et ole täysin tietoinen tekemistäsi valinnoista.
Toisinkin voi elää: En ole koskaan perustanut perhettä, koska olen halunnut olla vapaa. Se on käytännössä tarkoittanut useampia miehiä ja mahdollisuutta asua ulkomailla. Olen luopunut jostakin, mutta saanut haluamani. Ei ahdista kuvaamallasi tavalla. Tiedän, että tämä on minun elämäni.
olen jollakin tasolla onnellinen avioliitostani, lapsistani, miehestäni. Mutta jostain syystä on tullut sellainen vaihe elämään, että kaikki tuntuu hyvin tasapaksulta. Sitten sitä hakee jännitystä toisesta miehestä ja kun se on tehty nin alkaa miettimään päässään kaikenlaisia vaihtoehtoja. Joku sanoikin, että pitkään kestänyttä parisuhdetta ei voi verrata mihinkään pettäjäsuhteeseen joka on aivan totta. Olenhan aikoina tuntenut omaa miestäni kohtaan noita samoja himontunteita ym. Nyt olemme toistemme parhaita ystäviä. Olemme asiasta jutelleet mieheni kanssa. Hänelle ei riitä pelkkä ystävyys, haluaa rakkautta ja läheisyyttä. Jos minä en hänelle niitä voi antaa niin sitten on parempi kuulema erota ja etsiä sellainen joka näin tekee.
vaan miten 8 vuodessa tuohon on päästy! Minä ainakin siinä vaiheessa olin vielä täynnä elämän onnea ja iloa ja rakkautta.
Mutta sulle kyllä sanoisin samaa mitä muutkin, että ennen kuin lähdet tuolle tielle-jolta ei ole paluuta- niin selvitä itsellesi kuka olet, mitä haluat yms. Sen minä tajusin itse tehdä liian myöhään.
ystävyyteen ja kumppanuuteen perustuva rakkaus on minusta (ja myös eroseminaari-Fisheristä) suurinta rakkautta, mitä voi olla-kuitenkin.
...saanut liian hyvän miehen. Ihminen ei näköjään kestä liikaa hyvää. Näkyy olevan niin, että veemäiset tyypit saa pitää puolisonsa, heitä palvotaan ja ihaillaan, koska ovat niin "jännittäviä". Kaikki aina ruikuttavat puolisoidensa kamaluutta, mutta kyllä tosiasia on se, että ne tasapainoiset, kiltit, vähään tyytyvät, työteliäät puolisot lentää ensimmäisenä ulkoruokintaan. Niin naiset kuin miehet sitoutuvat hullun lailla arvaamattomiin, juoppoihin, ilkeisiin ja jopa narsistisiin puolisoihinsa, kilteistä erotaan vähin äänin, kun "ahdistaa"...Saisitpa sinäkin kerran viikossa kunnolla köniisi tai saisit odotella kapakasta ukkoasi aamuyöhön niin eiköhän se tasapaksuus hellittäisi.
Vaikka en kärjistyksistä pidäkään, niin tässä tekstissä on jonkinlainen totuuden siemen, täytyy myöntää. Minkähän takia naiset pysyvät alistavissa ja sairaissa liitoissa, kun taas monet eronneet moittivat liittojaan tylsiksi, intohimottomiksi ja arkipäiväisiksi? Mikä siinä rentun kanssa elämisessä niin viehättää?
Meillä on sama tilanne, mutta lähdössä mies. Minä rakastan ja kaipaan. Ei kuitenkaan hae eroa, koska on huolissaan lapsista (kaikki menisi myyntiin). Roikun rakkaudettomassa hirressä ja mies asuu mökillä ja pitää lapsia joka toinen vkl. Ei olla petetty, mutta mieleni tekisi, koska kaipaan niin kosketusta ja hyväilyjä... Onkohan kellään kokemusta, kauanko miehelle pitäisi antaa ajatteluaikaa?? Kriisi hänellä on menossa, mutta terapiaan ei suostu yksin eikä yhdessä.
Minunkin miehelleni tuli joku "pää": ahdisti, ei ollut tunteita minua kohtaan ja epäili, onko koskaan minua rakastanutkaan. Eleli mökillä myös aika tavalla. Sain jostain voimia ja laitoin hänet valitsemaan tiettynä päivämääränä, allekirjoitetaanko avioeropaperit vai jatkaako meidän kanssa. Harkinta-aikaa sai runsaasti asiaan. Hän sitten valitsi meidät, siis elämän minun ja lasten kanssa, mutta keskustelu ei tahtonut onnistua. Tämä tapahtui vuodenvaihteessa, nyt juuri on alkanut tulla parannusta tilanteeseen. Että aika lailla sitkeänä olen saanut olla.
Koko viime syksyn elin valtavan ahdistuksen vallassa, välillä ajattelin, etten kestä enää hetkeäkään. Sitten minulle valkeni eräänä päivänä, että pysyn hengissä, lähti hän tai ei, pärjään ja elämäni muut ilonaiheet eivät ole minnekään kadonneet. Mieheni osalta olen tajunnut, etten voi häntä ahdistaa ja pakottaa keskusteluun, hän menee siitä yhä pahempaan lukkoon. Kaikille ei kerta kaikkiaan tämä keskustelu tunneasioista ole leipälaji. Hän ei tunnista omia tunteitaan. Minun tietynlainen kykyni eritellä tunnepuolen asioita ja kertoa mieleni liikahduksista on ilmeisesti karkottanut häntä entisestään.
Nyt tyydyn siihen, että hän puhuu teoilla, en enää odota mitään rakkaudentunnustuksia. Tavallaan kävi niin, että omatkin tunteeni nollautuivat viime syksyn aikana ja ehkä me nyt tästä nollasta pääsemme vain parempaan. Läheisyyttä on alkanut tulla suhteeseemme, joskaan ei vielä seksiä. Vain sen kautta, että irrotauduin, lakkasin kerjäämästä ja syyttelemästä, pääsin eteenpäin. Aikamoista tunteiden kuoletusta se kyllä vaati, mutta nyt lähden eteenpäin tutustumaan, mitä hänellä on tarjota minulle ja mitä minulla hänelle. Eri miehenä hänet nyt koen kuin viimeiset yli 20 vuotta ja vielä en ole ihan varma, onko minusta elämään tällaisen miehen kanssa. Ans kattoo ny...
Moikka, kirjoitat juuri kuin minun elämästäni. Mieheni on aivan samassa tilanteessa. Hänellä on ensi kuun alussa tuo 'eräpäivä', jolloin kertoo mitä oikein haluaakaan. I-vaiheemme päättyy tämän kuun lopuussa. Minä olen pitänyt päiväkirjaa asiasta ja joulun alla olin täysin tunteeton, hyvä kun pääsin paskiaisesta elämässäni. Ja olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä itsekseni lasten kanssa. Mikä ihme on siis, että silti kysyn mieheltäni, mitä tehdään tämän harkinta-ajan loputtua. Olen miettinyt, voisinkin elää tuon miehen kanssa, en tiedä, mutta en häntä vihaakaan. Aivan nollasta se kaikki alkaisi, vaan niin se alkaisi jonkun toisenkin kanssa. Me olemme asiaa vatvoneen ny tnoin 9kk, eikä mikään ole edelleenkään selvää.
Jos et tajua itse erota, kerro kaikki miehellesi niin hän kyllä kenkäisee sinut pellolle, jos hänen päässään on yhtään järkeä! Aiot siis elää valheessa vielä siihen asti kunnes lapsenne muuttavat kotoa ja samalla riistät mieheltäsi kallisarvoisia vuosia, jotka hän olisi voinut viettää paremman naisen kanssa tai vaikka yksin. Sekin on parempi kuin elää valehtelevan ja petollisen akan kanssa, joka tieten tahtoen ryövää mieheltään elämän!
Itse olen joutunut petollisen akan uhriksi ja kyllä vituttaa lukea tuollaista tekstiä! Valehteleva ja petollinen akka vei minun elämästäni 9 vuotta! Eipä käy juuri sitä ihmistä kiittäminen.
Ero sen takia "ettei rakasta tarpeeksi" on täysin turha. Mistä tiedät milloin rakastat "tarpeeksi" ja kuinka kauan sitä kestää..? Se on kuule tahto rakastaa, joka avioliitossa on tarpeellisempi kuin rakkaus...
niin tuo on hyvä kysymys milloin rakastaa tarpeeksi. Itse lähinnä viittasin tuolla aikaa taaksepäin vaikkapa 3 vuotta jolloin rakastin miestäni aivan eritasolla kuin nyt. Onko rakkauteni vähentynyt vai muuttunut arkisemmaksi?
Tärkein pointti tässä mielestäni onkin se, etten halua häntä seksuaalisesti ja se minua huolestuttaa..onko sillä tekemistä rakkauden kanssa? ja kuinka paljon? Miten saada halunsa takaisin tai siis haluja on mutta ei oman miehen kanssa
Itse olen ollut saman miehen kanssa 17 vuotta, joista 15 naimissa ja täytyy sanoa sinulle, että niitä tunnetyhjiöitä tulee jokaiseen suhteeseen tasaisin aikavälein. Niistä kun jaksaa taistella yli, voi taas jatkaa yhteistä elämää niinkuin ennenkin.
Kaikista hienointa on se, että kriisin jälkeen huomaa rakastuneensa. Eikä siinä vielä kaikki kun huomaa että onkin rakastunut puolisoonsa!
Itse olen rakastunut uudestaan ja uudestaan näiden vuosien aikana useamman kerran.
Se mikä ei tapa- vahvistaa- pitää useinmiten paikkansa. Vihkitilaisuudessa kysytään TAHDOTKO RAKASTAA, ja todellakin rakastaminen on tahto-asia.
Seksin osalta on myös niin, että välillä tulee niitä suvantovaiheita ja toisinaan ne kestää pidempään ja toisinaan lyhyempään ja en todellakaan puhu viikoista tai muutamasta kuukaudesta vaan jopa vuodesta jne. jolloin toista osapuolta tai molempia ei seksi paljon kiinnosta. Se on ihan normaalia. Mitä sitten jos seksiä harrastetaan suvantoaikana vaikkapa kerran kuussa tai kahdessa?? Onhan sinulla ja miehelläsi terveet kädet ja lelujakin on saatavissa, jos kovin on tarpeessa. Toki tämä ei ole sitä aitoa oikeaa...sitä itteensä, mutta menettelee kun tietää että se on vain väliaikaista. Tietenkin seksissä on myös kysymys läheisyydestä, mikä on raskasta jos sitä ei saa edes rakastellessa. Itsellänikin on ollut todella pahoja kausia, jolloin tuntuu että tukehtuu kun ei saa läheisyyttä, mutta sittenpä siitä nauttii moniverroin kun kriisi on selätetty ja elämä jatkuu.
Tälläkin hetkellä oma tilanteeni on ja on ollut jo varmaan vuoden verran se, että oma mieheni ei oikein jaksa kiinnostaa... tuntuu etten tunne oikeastaan mitään häntä kohtaan. Joskus jopa suorastaan ällöttää jo pelkkä katsominen, mutta se menee ohi, sen voin luvata. Meillä on kuitenkin niin paljon menetettävää, ettemme ole kumpikaan liitosta lähteneet...ainakaan siis vielä...koskaanhan sitä ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Vaikka tunnetyhjiöitä tulee ja menee, kuten itselläni tällä hetkellä on tilanne, niin silti se ei tarkoita aina sitäkään että toisen täytyy olla ilman esim. seksiä. Miehelle usein seksi on hirveän tärkeää vaikka tunteet muuten olisi viilenneet. Siksipä itsekin rakastelen mieheni kanssa, vaikka ei niin aina kiinnostaisikaan, mutta se ei tarkoita että se tehdään säälistä vaan se tehdään kunnioituksesta toista kohtaan ja sitäpaitsi tuntuu se kuitenkin ihanalta itsestäkin lopulta vaikka aluksi ei kauheasti olisi innostunut. Täytyypä vielä sanoa sekin, että myös miehelle voi tulla näitä kausia, jolloin ei kiinnosta. Mutta olemme luvanneet rakastaa toisiamme ja siinä olemme tähän asti pitäytyneet.
Tulipahan tekstiä ja ehkä sekavaakin sellaista, mutta kirjoitin nyt tällaista.
Ei muuta kuin tsemppiä sinulle.
Wau! Itse olen vielä nuori nainen, jolla on takanaan vasta pari vuotta kestänyt suhde, mutta naimisiin olisi tarkoitus mennä. Suurella kunnioituksella ja tunteella luin tämän sinun tarinasi, ja olen aina kuvitellut parisuhteen juuri tuollaiseksi! Minusta olisi niin ihanaa rakastua puolisoonsa aina uudestaan! :)
Eri asia se on tietysti käytännössä, kuinka jaksaa "katsella toista", mutta minulle avioliitto merkitsee juuri noin paljon. En voisi ikinä kuvitella loukkaavani miestäni niin pahasti kuin pettämällä häntä, hän on hyvin herkkä sellaisessa asiassa, minä myös. Meilläkin on jo "laantumisvaihe", vaikka suhde näin alussa vielä onkin. Varmasti kymmenen vuoden päästä muistelen näitäkin aikoja "alkuaikoina", vaikka nyt muistelen sitä ensimmäistä puolta vuotta. Ja vetoan varmasti myöhemmin "kun aina silloin alkuaikoina...". ;) Toivottavasti koen uudelleen rakastumisen jälleen "alkuajoiksi"... ;)
En usko, että olisin vielä kokenut pahaa tunnetyhjiötä, mutta tiedän sellaisen tulevan pidemmällä aikavälillä. Tärkeintä on, että molemmat tiedostavat tämän tosiasian. Muuten ollaan ihan hukassa, kuten esimerkkitapauksessa. Sellaista pyrin kaikin keinon välttämään.
Minusta aika moni valittaa, kuinka puolisosta on tullut "paras ystävä", ei niinkään rakastettu. Minusta se on normaalia hyvässä ja tasapainoisessa suhteessa, siis todella hyvä asia. Itse en ainakaan ystävysty kenen tahansa kanssa, ja mieheni on nyt paras ystäväni. Ystävän kanssa jaetaan asioita, jutellaan, pidetään yhtä. Monille suhteen pitäisi kai olla pelkkää rakastelua ja intohimoa, se on ainakin minusta väärä ajattelutapa. Sitten sitä intohimoa haetaan liiton ulkopuolelta, petetään ystävä. Mutta mitäpä siitä jää käteen? Pelkkä huono olo?
Tottakai liitossa pitää antaa huomiota ja hellyyttä - antavathan ystävätkin omalla tavallaan sellaista. Ystävyys on lämmintä ja lämmittävää. Toivon, että puolisot ymmärtäisivät tämän olevan normaalia, eivätkä heti olisi eroamassa ja pettämässä. Minusta sellainen on todella surullista ja turhaa. Aivan kuin parisuhteesta olisi tullut kulutustavaraa ja siitä haluttaisiin vain se kaikkein paras osio.
Olipas hetkittäin sekavanoloinen teksti... nooh.
Ihanaa kevättä teille! Ja kaikkea hyvää loppuelämäänne! Rakastakaa vain toisianne! :)
Hei, olen varmasti niitä harvoja täällä jotka oikeasti ymmärtävät "tuskasi". Minulla on nimittäin hyvin samankaltainen tilanne, mutta me emme ole naimisissa eikä meillä ole lapsia.
Olemme seurustelleet vasta vajaan vuoden..Kolme kuukautta sitten tutustuin erääseen toiseen mieheen, jonka kanssa tuntui synkkaavan tosi hyvin..Oma mies alkoi maistua puulta sen jälkeen. Ihastuin tähän mieheen, mutta nyt meidän "suhde" on jo ohi ja yritän koko ajan tykätä omasta miehestäni enemmän. Olo hänen kanssaan ahdistaa ja hän todellakin on se joka tekee ja panostaa meidän suhteeseemme enemmän. Hän rakastaa minua vaikka mitä tapahtuisi. En tiedä rakastanko häntä ollenkaan. En ikävöi, kaipaa, viihdy hänen seurassaan ym. Tämä toinen mies toi paljon iloa minun arkeeni ja sai tuntemaan oloni onnelliselta. Uskon kuitenkin, että meidän ja sinun tapauksessa se toinen mies on ollut osana siihen, että oma mies ei kiinnosta enää...?
Moi. Aika pahalta kuulostaa. Kyllä se rakastumisen tunne pitäisi (siis vain pitäisi) kestää puolitoista-kaksi vuotta. Olisiko kuitenkin nyt ihan järkevintä ottaa teidän kahdenvähän etäisyyttä. Ole rehellimnen, etä sinä voi opetella rakastamaan toista, jos jo alle vuoden seurustelun jälkeen ihastut toiseen.
Jos yhtään tykkäät nykyisestä seurustelukumppanistasi, älä kiusaa häntä odotamaan enempää, anna hänelle hänen vapautensa.