Onko Todella Niin

etten ole koskaan käyttänyt kyseisiä sanoja naisista puhuttaessa.

joten kräkkää sinä vuorostasi tämä ja etsi viestiin kätketty miehen logiikka:

Melkeinpä väittäisin että tässä kuuluisi kulkea rautatiekiskot rantaviivaa pitkin. Vaikka siitäkin huolimatta että Pasi ja Pirjo olivat päättäneet kauan sitten että he jonain päivänä matkustaisivat etelään saadakseen varmistuksen aavistukselleen siitä että johonkin se aurinko paistaa pidempään ja lämpimämmin kuin tänne itäisen naapurimme kolkon Siperian synkän varjon luomaan maahan. Todennäköisesti tämän raja-aidan tarkoituksena on pitää tuolla puolen ei toivotut kävijät luomassa epäjärjestystä tähän ruutukaavoituksen pienoismittakaavassa luotuun maailmankaikkeuden irvikuvaan ihmisen mitan järjellisestä saavutuksesta elinaikanaan. Tähän kuvajaiseen rantaviivan kupeeseen jossa junakiskot kuljettavat ihmispoloisia rautaisissa kehikoissaan joissa elämää mitataan arvoasteikolla jonka ylimpänä palkintona loistaa purppuraa kumartava vanha mies kartion muotoisessa hatussaan kumartuneena alttaritaulun eteen tuhansien silmäparien vahtiessa ikiaikaista rituaalia, jonka päätarkoitus pyhittää elämänkulun junassa istujan kärsivien syntien kautta tuonpuoleiseen manalaan jonne mitkään kiskot eivät vie.

Pasin junassa istuessa Pirjo laahaa muistojaan perässään kuin puuskuttava veturi autiomaan hiekkaan tukehtuneena, muistojaan joissa linnut lentävät etelään ja palaavat talven jätettyä maan routaan kietoutuneena ja jähmettyneenä odottamaan uutta elämää jonka varaan kaikki turhat pyynnöt asetetaan näytille kuin esineet vieri vieressä kulkemassa kohti tuntematonta kohtaloaan vieraissa käsissä joiden veri valuu hiekkaan ja lumi peittää jäljet jotka paljastaisivat kevään taas myöhästyneen.

Pasilla on käsissään elämänsä peili jonka kuvasta katsoo kärsivät kasvot kohti hämärtyvää horisonttia vaihtuvien maisemien loputtomassa jonossa kohtaamatta koskaan oikeaa hetkeä paljastaa totuus kasvojen syvimmistä lokeroista, sinne haudatuista toiveista harmaaseen aivomassaan sekoittuneeseen ajatukseen, mietteeseen kadotetusta minästä jonka etsiminen aivosolujen sopukoista tässä junassa tässä vaunussa, kun konduktööri leimaa lippua ja kertoo seuraavan aseman olevan Toijala, ei Pasi saa enää peruutettua sitä että jätti kertomatta Pirjolle menevänsä illalla Tapparan matsiin Jarkon kanssa.

Kosketan avohaavaa maitotölkin pinnassa jonka repaleiset reunat kertovat omaa tarinaansa rikotusta painottomuuden tilasta keskellä valheiden kenttää jota kierrämme kuin kehää kaiken maailman kettutyttöjen oravanpyörässä tarkoituksenamme pelastaa maailma niitten käsistä jotka eivät ymmärrä kuten Vesa jonka aivoituksissa kirkastuu syy siihen miksi naiset aina rakastuvat renttuihin ja Pirjolla on ikävä lapsuutensa haaveisiin joita hän laahaa perässään edelleen vaikka Tampereelle on enää lyhyt matka.

Vesalla on vipu joka tekee insinööristä kelmeän ja varastaa valon Pasilta jonka ainoa toive on saada hyvät paikat illan pelistä. Jarkko tulee huoneeseen ja havaitsee television jääneen päälle, Pirjo ei siitä suutu vaan sammuttaa kahvinkeittimen ja lukee lehdestä että eilen satoi taas lunta Sotkamossa. Mutta Jarkko jää junasta väärällä pysäkillä ja joutuu lainaamaan autoa Pasilta ettei myöhästy illan pelistä. Pasi on jo jäähallilla ja kärvistelee kun Jarkko on myöhässä ja Vesan vipu kumpuaa aivokuoresta muistuttamaan ilkeää olemustaan kastelemalla kaiken vihreän puhkomaan taivaaseen aukon josta lentää vapauteen kuin puolijumala ennen aamunkoittoa jonka valojuova houkuttelee jättämään kaiken taakseensa ja seuraamaan sitä pitkin jokea jossa kelluu verkaan puetut porsaat suut ammollaan katselemassa piiritettyjä ketoja öljypuiden katveessa.
Tuhka levittyy pinnalle ja saa Pirjon haluamaan jäätelöä.

Kukaan ei vastaa kun kysyn kenellä on avain. Konduktööri arvaa että kaikella on tarkoituksensa ja että junan jättäessä matkustajat asemalle tulee niiden tilalle kuitenkin välttämätön kaiku menneestä toistosta jonka ennalta-arvattavuus kaivaa kuoppaa vanhan soturin pihalle vaikka koira ei sitä tiedäkään. Koira on jo kaivanut monta kuoppaa ja soturin aloittama hauta kätkee sisäänsä kaivajan unelman paikasta jossa kevät aloitti sekasortoisen ajanlaskun toisiaan kohti karkaavista ihmisistä tietämättä mihin se johtaisi jos pysähtyisi eikä enää kysyisi mitään.
Kenelläkään ei ole avainta.

Vanha soturi on avaimenhaltija jonka tahdosta riippuu kylmän ajanjakson kestävyys aikajanassa kilpaa junan kanssa kiskoja pitkin viilettävästä ketjusta rautaisia vaunuja sisällään pelkoa ja vihaa kantavia Pirjoja ja Paseja kohdut vuokrattuina varapenkeissä istujille pelaajille ja kaiken kruunaa seppelepäinen neito jonka kukat on poimittu vanhan soturin pihasta jossa koira haukkuu vain öisin kun yksinäinen kulkija on matkalla Tampereen asemalle josta se nousee junaan konduktöörin tervehtiessä iloisesti. Lippu heilahtaa ja junan veturi kuljettaa sen eteenpäin kohti rantakaistaletta josta alkaa uusi maailma jossa paistaa aurinko lämpimämmin ja pidempään eivätkä Pirjo ja Pasi koskaan pääse sinne koska Tapparalla on illalla peli.

Meneppäs jonnekin veijoessolle tai raveihin tai minne vaan missä on paljon miehiä niin huomaat, että miesten puhuma kieli sisältää runsaammin sanoja ja kielikuvia kuin naisten kieli. Tämä ei ole sitten vain oma havaintoni vaan tätä on ihan kielitieteellisesti tutkittu.

että käytän sitä melko tiheään, mutta tämähän ei tarkoita, että käyttäisin sitä turhaan. Eihän se ole minun vikani, että tietyntyyppisiä naisia on niin paljon. :)