Viimevuosina on yleistynyt näkemys, että Suomeen tehdyt ristiretket olisivat humpuukia tai ainakin osittain myöhempien aikojen ruotsalaisten kehittämää legendaa.
Kuitenkin, eräs suomalainen vanha tutkija on kritisoinut tätä uutta väitettä ja kirjoittanut pari vuotta sitten perinteisen näkemyksen tueksi ainakin yhden, ellei useamman, kirjan.
Kysymys kuuluu: kuka on tämä tutkija ja minkä nimisiä ovat hänen teoksensa?
(Ja kyllä, olen yrittänyt etsiä tietoa internetistä ja kirjakaupoista ja kirjastoista....)
Kuitenkin, eräs suomalainen vanha tutkija on kritisoinut tätä uutta väitettä ja kirjoittanut pari vuotta sitten perinteisen näkemyksen tueksi ainakin yhden, ellei useamman, kirjan.
Kysymys kuuluu: kuka on tämä tutkija ja minkä nimisiä ovat hänen teoksensa?
(Ja kyllä, olen yrittänyt etsiä tietoa internetistä ja kirjakaupoista ja kirjastoista....)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tanskalle kuuluneen Lundin arkkipiispa oli aktiivinen koillisen Itämeren ilmansuunnan lähetystyön kehittäjä Baltian ja Suomen suuntaan 1100-luvun lopulla ja 1200-luvun alussa Ruotsin ollessa heikkouden tilassa dynastiariidoissaan.
1060 munkki Johannes-Hiltinus nimitettiin Baltian piispaksi (vai Baltian meren saarten?) alueenaan Suomi ja Viro (Findia ja Histia).
1190-luvulla tanskalaisilla oli ristiretkitoimintaa mahdollisesti Itä-Uudenmaan kautta Hämeeseen. Tanskalaisten ristiretki Suomeen lienee tapahtunut 1191 ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko saattaa olla noita peruja? Vielä 1405 Tanskan kuningatar Margareta lahjoitti 1000 nobelia luostareille, jotka tukivat pyhiin vaelluksia mm. Hattulan Pyhän Ristinkirkolle.
Lundin arkkipiispa Andreas kävi tanskalaisdokumenttien mukaan 1202 veljensä Ebben ja Larsin kanssa retkellä Etelä-Suomessa saaristossa väkeä kastamassa.
1209 paavi Innocentius III kehui Lundin Andreas-arkkipiispaa lähetystyön menestyksestä Suomessa (1191 ja 1202 retket?) Paavin delegaatiksi alueena Pohjoismaat, nimettiin (äpärä)piispa Suomeen Lundissa.
Inkooseen alettiin 1200-luvulla rakentaa Nikolain kirkkoa – tämä on ainoa Nikolaille (merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle) omistettu kirkko Suomessa. Tanskassa Nikolai taas suosituin kirkkopyhimys ja erisnimissäkin.
Varhaiset Nikolain ja Jaakobin nimelle pyhitetyt kirkot Suomessa saattavat kieliä tanskalaisesta vaikutuksesta, joka oli tyrkyllä ennen Ruotsin valtion voittoa Suomessa.
” Lohjalla on paikka, jossa kansan muistitiedon mukaan on ollut Pyhälle Jaakolle pyhitetty kirkko muinoin. Professori Yli-Kangas on kirjoittamassaan Lohjan historiassa päätellyt, että tanskalaisten ristiretki v.1200 tienoilla on suuntautunut tänne ja että kirkko olisi heidän pystyttämänsä.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Jaakko_Suomessa
Oma historiankirjoituksemme on ollut liiaksi Ruotsin historian suodattamaa, ja ruotsinvallan ihailijoilla on ollut tapana vähätellä muita kuin ruotsalaisia vaikutuksia Suomen historiaan.
"Inkooseen alettiin 1200-luvulla rakentaa Nikolain kirkkoa – tämä on ainoa Nikolaille (merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle) omistettu kirkko Suomessa."
_ _ _
Myös Helsingin Tuomiokirkko (vuoteen 1959 Suurkirkko) oli alunperin ja Suomen itsenäistymiseen saakka Pyhän Nikolain kirkko, so. pyhitetty, ei tietysti Nikolai I:lle, vaan juuri Nikolaille - merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle.
Juu. Ja nimi tuli Venäjän vallan perua itäisenä vaikutteena. Pyhä Nikolai on ortodoksikirkossa erityisen suosittu. Ruotsissa taas ei.
Nikolai sen sijaan oli keskiajalla Tanskassa ja tietenkin Venäjällä suosittu, sekä myös saksalaisten keskuudessa.
Varhaisin ristiretkitoiminta Itämeren suuntaan onkin Bremenin ja sitten Lundin arkkipiispojen aikaansaannosta.
Tanska valtasi Tallinnan 1219 jonka jälkeen Pohjois-Viro oli osa Tanskaa yli sata vuotta.
Gotlanti kuului Tanskalle 1361 alkaen lähes 300 vuotta eteenpäin vuoteen 1346.
Saarenmaan tanskalaiset valtasivat 1227 ja se siirtyi ruotsille vasta 1645!
Tanskalaiset ovat aina olleet lähellä, eikä vain lähellä vaan ihan Suomessa asti. Kalmarin Unioninin aikaan (1397 - 1520-luku) useimmat linnanherroista Suomessa olivat tanskalaisia. Tanskalaiset merirosvot ottivat nokkapokkaa ruotsalasilaivojen kanssa Suomen vesillä.
Kirkkonummelta löytyy Danskarby...
"Seuraava kirjoitus on julkaistu "Historiallisessa Aikakauskirjassa" 1919. Keskustelu ristiretki-myytin sepitteellisyydestä käytiin tutkijoiden piiriissä jo niihin aikoihin, mutta kouluhistoriaan ja sanomalehti-tietoon "uudet" näkemykset eivät ole vielä ehtineet.
Eerik Pyhän legendan historiallinen arvo
Legendan arvo tutkittaessa Eerik Pyhän historiaa on viime vuosikymmeninä ollut sangen kiistanalainen. Knut Stjerna asettui kielteiselle kannalle, selittäen Eerikin pyhimysominaisuuden ja hänelle omistetun suuren merkityksen johtuvan pääasiassa siitä, että upplantilainen muistotieto, johon Stjerna väittää legendan kirjaanpannun muodon perustuvan, on häneen yhdistänyt kahdelta eri taholta lainattuja piirteitä ensinnäkin Adam Bremeniläisen mainitsemasta, 1000-luvulla Upplannissa mestatusta ja myöhemmin pyhänä pidetystä lähetyssaarnaajasta nimeltä Henricus peregrinus, toiseksi Frö-jumalasta. Tämä käsitys ei saanut yleisempää kannatusta, sillä pidettiin hyperkriitillisyytenä hyljätä perimätieto silloin kuin puuttui positiivisia todisteita sen virheellisyydestä.
Seuraava kysymystä laajemmin käsitellyt tutkija, K. B. WESTMAN pitääkin Eerik Pyhän historiallisuutta kaiken epäilyksen ulkopuolella olevana ja käsittelee legendaa luotettavana lähteenä. Niinpä hän pitää Eerik Pyhää erikoisen huomattavana persoonallisuutena. Tämä muka miekka kädessä alistaa koko Ruotsin omakseen, ulkopolitiikassaan koettaa lujittaa Ruotsin valtaa sen vanhassa veromaassa Suomessa, säätää lakia, kirkkopolitiikassaan esiintyy konservatiivina kansalliskirkollisena bernhardinilaisia uutuuksia vastaan, j. n. e. Westman puolestaan pitää legendaa erikoisesti Eerikin puolueen johtavien piirien keskuudessa säilyneeseen traditsioniin perustuvana. Täydellistä käännettä metodisessa suhteessa merkitsee LAURITZ WEIBULLin hiljakkoin ilmestynyt tutkimus Erik den Helige (Aarboger för nordisk Oldkyndighed og Historie, I917).
Kun edellinen tutkimus oli ainakin siinä kohden ollut yksimielinen, että legenda perustuu perimätietoon, ottaa Weibull sen käsiteltäväkseen vertailevalta pyhimystarustolliselta, hagiograliselta kannalta, tullen sangen mielen kiintoisiin ja epäilemättä, ainakin pääkohdissaan, luotettaviin tuloksiin. Tarkastaessaan, mitä Eerik Pyhästä oikeastaan varmuudella tiedetään, Weibull toteaa, että Eerikkiä mainitaan jo hänen poikansa Knut Eerikinpojan aikana (1167-1196) ruotsalaisten kuninkaaksi, mutta että hän ei tullut yleisemmin tunnustetuksi, että hänet surmasivat hänen vihamiehensä ja että hänet haudattiin Upsalan kirkkoon. Tätä Eerikkiä pidettiin vasta I2OO-luvulla pyhimyksenä, tosin vähäarvoisena, ja I3:nnen vuosisadan puolivälissä, jolloin hänen päiväänsä toukokuun I8 P. vietettiin Upsalassa suurena juhlana, on hän tullut yleisemmin tunnustetuksi. Weibull huomauttaa, että legendojen olemusta ei ollenkaan ymmärretä, jos niitä pidetään tapahtumien ja persoonallisuuksien kuvauksena.
Pyhimystarujen sepittäjillä ei milloinkaan ole ollut sellainen tarkoitus, vaan heidän pyrkimyksensä on ollut antaa kansalle hyviä esikuvia. Lukuisat yksityiskohdat osoittavatkin, että Eerikin legendaan ovat suuressa määrin vaikuttaneet kertomukset vastaavanlaatuisista tapahtumista Olavi ja Knut Pyhän elämässä. Legenda ei siis ole upplantilaista eikä Eerikin puolueen traditsionia, vaan keskiajalle ominaista oppinutta kompilatsiotyötä, jonka vuoksi sillä Weibullin mielestä suoranaisena historiallisena lähteenä ei ole mitään arvoa. Ainoastaan kirjallisuushistoriallisesti se on mielenkiintoinen koska siitä käy selville, miten Pohjolan kolmas ja viimeinen kansallispyhimys Erik Pyhä runoiltiin ja kuinka hänestä legendaa kirjoitettaessa ei enää tiedetty ihan mitään.
A.KN."
http://victorian.fortunecity.com/christy/32/frnjtr.html
M.O.T.
Siitähän ei ole epäilystäkään että tänne olisi 1150-luvun puolivälissä tehty sotaretki, sen vahvistaa jo oma suomalainen kansanperinnekkin etelärannikolta (tiedetään mm. nimeltä paikat missä noustiin maihin). Kuitenkin siitä kai on jo konsenus, että läntinen Suomi lopullisesti menetti itsenäisyytensä 1250-luvun paikkeilla ns. toisen ristiretken aikana Birger jaarlin toimesta.
Ja tanskalaisiakin on täällä ollut, senkin vahvistaa kotimainen kansanperinne (mm. Kurki-sukuun liittyvät tarinat). Danin poikien vaikutus vaan näyttää ajan kuluessa jääneen vähälle ruostalaisiin ja venäläisiin verrattuna.
Summa summarum, kertoo vaan kuinka haluttu Suomi oli silloin tuhat vuotta sitten, kaikki naapurit olivat kilpasillaan kuka ehtii ensin.
Tunnen Tanskaa ja sen historiaa vain pinnallisesti, mutta minusta tuntuu, että Tanskan merkitys paitsi Baltiassa myös Suomenniemellä on täytynyt olla suurempi kuin ns. virallinen (freudenthalistinen?) historiankirjoitus antaa ymmärtää.
Tanskahan kuitenkin ennen sakasalaisia ritarikuntiakin ja yhdessä niiden kanssa lienee ollut Itämeren "kauppamahti" - ja paljon ennen Sveanmaata.
Ruotsikin (Sveanmaa ja Götanmaa) nousi pikkuiseksi yhtenäiseksi kuningaskunnaksi myöhemmin ja Itämeren valtiaaksi vasta 1600-luvulla ...
.. olisi mielenkiintoista tietää enemmänkin, mutta kun ei aika tahdo riittää ..
Paas laittaen nimesi ja lähteesi mukaan sepustukseesi. Vai hävettääkö jokin?
"Summa summarum, kertoo vaan kuinka haluttu Suomi oli silloin tuhat vuotta sitten, kaikki naapurit olivat kilpasillaan kuka ehtii ensin."
Millainen alkukantaisten hajanaisten heimojen asuttama valtatyhjiö tämä oli, ja muutenkin merkityksetön Euroopan periferia, kun vasta noin myöhään alueesta edes kiinnostuttiin.
Mikä sitten katsotaan ristiretkeksi. Fakta on että ruotsalaiset hyökkäilivät ja lopulta liittivät senaikaisen Suomen valtakuntaansa. Oliko tämä ristiretki vai valtataistelua Novgorodia vastaan Suomen alueesta? Ainakin vuonna 1171 ruotsalaiset pyysivät ja saivat paavilta avoimen valtakirjan kukistaakseen mm. hämäläisten vastarinnan. Paavi Aleksanteri III:n kirje oli sitten tämä valtakirja. Tätä voisi pitää ainakin jonkinlaisena ristiretken perusteena.
Lopputuloshan oli se että suomalaiset valitsivat kahdesta pahasta alistumisen sen paremman eli ruotsin valtaan - kärsittyään monista Novgorodilaisten tekemistä ryöstöretkistä hämeeseen.
Haluaisin huomauttaa että todennäköisesti suomalaiset valitsivat juuri sen _pahemman_, paavin vallan jonka aikana sai aika moni suomalainen tavata henkilökohtaisesti Jumalan heti alkutekijöiksi. Mm. Suomen keskeisin alue, nykyinen Uusimaa, hävitettiin kokonaan mistä syystä se olikin autiomaata (folkloressa merirosvojen piileskelymaita) pitkälle 1200-luvun puoliväliin. (On totta niinkuin sanoit että myös novgorodilaiset tekivät retkiään syvälle Suomeen.)
Ja on tavallaan vääryyttä puhua Suomesta ja suomalaisista tässä asiayhteydessä. Tämä 'Suomi' on Ruotsin näkemys Suomesta: pieni maakaistale länsirannikolla. On fakta että ylivoimaisesti suurin osa Suomesta maantieteellisesti sekä väestöllisesti jäi rajan "tuolle" puolen eli Novgorodin vaikutuspiiriin.
Itämaassa oli vanhimpina osina Etelä-Suomi (eli Varsinais-Suomi) ja Pohjois-Suomi (eli Satakunta) Tampereen suuntaan ulottuvine takamaineen. Jo viikinkiaikainen Birka Mälarenin rannalla oli läheisessä kontaktissa suomalaisiin.
Itämaahan kuului myös Häme. Hämeen linna perustettiin saman miehen, Birger Jaarlin, toimesta kuin uusi pääkaupunki Tukholma. Häme liittyi Ruotsiin sopuisasti.
Itämaan kolmas varsinainen osa oli Karjala. Karjalan liittyminen valtakuntaan sinetöityi Viipurin linnan rakentamisella.
Kaikki nämä Itämaan kolme pääheimoa ovat myös asutushistoriallisesti ja kielihistoriallisesti omanlaisiaan.
Pohjoisessa oli sitten alkujaan lähinnä saamelaisten asuttamaa aluetta.
tiedä, mutta nykypolven tutkijoiden käsityksen tiivistää profesori Henrik Meinander kirjassaan "Suomen historia". Se on vuodelta 2007.
Onko kansallismuseossa esineistöä ristiretkistä?
Tässäkin ketjussa asiaa on ansiokkaasti pohdittu:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14156128/oikaistava-historian-tieto
Virallinen tieto lienee todellakin vain legendaa.
Ns, ristiretket ovat Svean kuninkaiden tai muiden päällikköjen asutus- ja valloitusretkiä, jotka propagandasyistä nimettiin ristiretkiksi.
Tuloksena oli nykyisen Suomen alueen pääosan vähittäinen joutuminen Ruotsin vallan alle Pähkinäsaaren rauhaan mennessä.
Jälleen kerran joku keskustelee itsensä kanssa.