kuinka pitkä seurusteluaika

Tietääkseni edes EU:ssa ei ole virastoa, missä olisi laskettu "yleisesti hyväksytty" aika seurustelun aloittamisesta lasten hankintaan. Eiköhän vauvojen tekeminen ole ihan pariskunnan oma asia, jos teistä molemmista tuntuu siltä että lapsi halutaan heti niin mikäs siinä. Ei sitä kukaan kiellä.

Ainoa joka voi pistää kapuloita rattaisiin on terve järki: onko viisasta hankkia lapsi heti puolen vuoden seurustelun jälkeen, kun kokemusta toisen kanssa elämisestä ei ole paljoakaan? Onko viisasta syöstä suhde heti lapsenkasvatusvaiheeseen, joka kuten tiedetään ei ole yhtä ruusuilla tanssia, vaan vaatii mielettömästi paitsi vastuun ottamista ja kantamista myös hermoja ja kärsivällisyyttä? Jos tässä vaiheessa ei tiedä, miten kumppani reagoi stressiin, kriiseihin ja parisuhteen paineisiin, voipi eteen tulla ylläri jos toinenkin.

Toisaalta, tässä maailmassa missä ihmiset eroavat ja vaihtavat uuteen siippaan lähes liukuhihnalla ja ilman huolen häivää, onko sillä sitten niin väliä jos puoliso ei osoittaudukaan "siksi oikeaksi"? Eipä tuota lapsen parasta enää kummemmin mietitä, pääasia että se oma ainutkertainen elämä tulee elettyä täysillä - kun elämä on liian lyhyt jotta se kannattaisi viettää epätyydyttävässä suhteessa... :-P

vielä jonkun aikaan, sillä täytyy olla aivan varma siitä, että haluaa ko.olevan ihmisen kanssa lapsia ja mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa on, tutustukaa toisiinne kunnolla ja opetelkaa elämään ensin toistenne kanssa ennekuin hommaatte lapsia.

Ehdottomasti kannattaa odottaa vielä.Mielestäni vajaa vuosi ei vielä riitä.Vaikka luulee tuntevansa toisen hyvin,ei kuitenkaan.Kannattaa tutstua kunnolla..Ei kannata antaa "päähänpiston" antaa voittaa!!

Kysymys oli nykyaikaan sopiva, siis varsin outo.
Kertaukseksi kun epätietoisuutta näyttää olevan:
1. Seurustelu on sitä varten että toiseen tutustutaan ja katsotaan kuulutaanko me todellakin toisillemme. Erota voi ilman ongelmia jos huomataankin ettei tunne olekaan molemminpuolinen.
2. Kun huomataan kuuluvan toisille, mennään kihloihin. Se on lupaus avioliitosta. Nykyisin vain usein jää tähän lupaamisen asteelle ja loppuunsaattamisen kyky puuttuu. Kihlauskin voi tietenkin purkautua, mutta se ei enää purkaudu muuten kuin liian lyhyen seurustelun ja vähäisen tutustumisen seurauksena. Seurusteluaika voisi olla vuoden tai enemmän, kihlaus on yleensä sitä lyhempi; luonnollisesti yhdessä ei ole asuttu tähän mennessä ollenkaan. Ja mikä parempaa, ei oltaisi päästy edes sänkyyn asti.
3. Avioliitto on siis perusteellisen seurustelun ja kihlauksen tulos. Se on lupaus rakastaa toista niin vasta- kuin myötämäessäkin aina elämän loppuun asti. Havahduttavaa ettei enää vihkikaavassa mainita "elämän loppuun asti", vaan annetaan ymmärtää että niin kauan kuin sopivampi löytyy. Jo ajatuksena se tuohaa liiton. Vain avioliitto on turvallinen kasvuympäristö lapsen synnylle ja perheen perustamiselle. Parasta mitä voit isänä lapsellesi tehdä on rakastaa hänen äitiään. Jos puolisoiden välit on kunnossa, lapsi ei joudu turvattomuuteen ja heitteille kuten niin monesti nykyään. Avioliitto kuolee ellei sitä hoida; liitto jota hoidetaan ei pääty ennen kuin kuolema erottaa. Kysymys on siis myös tahdosta, siitä tahdosta jota nykyään ei edes vihkikaavassa viitsitä kysyä.

Summa summarum, päätelköön kukin ylläolevasta kuinka kauan pitäisi seurustella että panisi lapsensa alulle. Tulisi yksi yksinhuoltaja lisää, sekö lapsille tuo turvallisuutta?