Unohdetaan nyt hetkeksi opiskelijat ja köyhät ("tulee halvemmaksi asua kaksistaan kun eri kämpissä"). Jos korviin on luottamista, nämä elää pikemminkin kämppiksinä kun varsinaisessa suhteessa.
Avoliitto ei ole mitään muuta kun avioliiton halpa korvike. Toinen omenamehua, toinen viiniä. Avoliittoon mennään koska ollaan epävarmoja suhteen tulevaisuudesta, halutaan "kokeilla" sitä toista. Vaan miten on käymässä? Kiitos kertakäyttökulttuurin, avoliittokaan ei ole onnistunut vähentämään avioeroja.
Minä en perusta yhtä elämän tärkeimmistä päätöksistä "joo, katsotaan nyt ensin miten sovitaan yhteen, ja jollei ole kivaa, niin ainahan voidaan sitten erota"-tyyliseen filosofiaan. Minä muutan asumaan naiseni kanssa vasta avioliiton yhteydessä.
Avoliitto ei ole mitään muuta kun avioliiton halpa korvike. Toinen omenamehua, toinen viiniä. Avoliittoon mennään koska ollaan epävarmoja suhteen tulevaisuudesta, halutaan "kokeilla" sitä toista. Vaan miten on käymässä? Kiitos kertakäyttökulttuurin, avoliittokaan ei ole onnistunut vähentämään avioeroja.
Minä en perusta yhtä elämän tärkeimmistä päätöksistä "joo, katsotaan nyt ensin miten sovitaan yhteen, ja jollei ole kivaa, niin ainahan voidaan sitten erota"-tyyliseen filosofiaan. Minä muutan asumaan naiseni kanssa vasta avioliiton yhteydessä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Avioliitostakin on ihan helppo erota. Sama se sitten käykö "koeajan" läpi avo- tai avioliitossa. Hyvähän se on että on erilaisia vaihtoehtoja joka makuun. Toiset tarvii heti paperin ja toiset hitaampaan tahtiin, toiset eivät tarvi koskaan ja yhtään sen halpa- arvoisemmaksi tai korvikkeeksi ei voi mennä kenenkään suhdetta arvostelemaan.
Tutustua voit naiseesi aivan hyvin, vaikka ette yhdessä asu, ja tutustukaa toisiinne kunnolla, keskustelkaa läpi kaikki mahdollinen, mikä voi kriisin poikasen synnyttää, tutustukaa toistenne tapoihin ja makuasioihin, toistenne sukuihin.
Opiskelijoiden keskuudesta ehkä avoliitot ovat vauhtia saaneet. Minäkin opiskeluaikana asuin samassa kämpässä naisopiskelijan kanssa, jaoimme kaiken konkreettisen, mutta emme samaan sänkyyn koskaan menneet. Kun elämäni naisen tapasin ja häneen tutustuin, hänen ehdoton vaatimuksensa oli että vasta avioparina asumme yhdessä, ja tapahtui niin. Tavarat kuljetettiin hääpäivän aamuna molemmista pikkukämpistä yhteiseen kotiin ja vihkimisen jälkeen tulimme sinne avioparina ja siitä lähtien se oli meidän kotimme.
ajatellut niitä jotka eivät koskaan mene naimisiin? minä näen että parisuhde ei välttämättä tarvi "papin aamenta"..Mutta minä sanosin näin että ei toisen tapoja tule tietämään vasta kun siellä yhdessä asuessa..Voin sanoa omasta kokemuksesta, tulee semmoisia yllätyksiä mitä ei voisi välttämättä odottaa toiselta..Minä en ehkä koskaan tule menemään naimisiin koska en näe sitä mitenkään tarpeellisena parisuhteen onnistumista ajatellen..
Yhdessä asuessa tulee kaikki toisen ärsyttävimmätkin tavat ilmi ja joskus ne ovat senlaatuisia ettei niitä kertakaikkiaan voi sietää. Jo erilaiset siisteys käsitykset voi olla ylitsepääsemätön ongelma. Erilaisista rahankäytön ongelmista puhumattakaan.
Ennen avioliittoo voidaan esittää ihan erilaista mitä todellisuudessa on. Kauaa ei pysty esittään jotenka tällaisten tapausten on pakko päästä pikimmiten naimisiin ennen kuin totuus valkenee.
Niin tyhmä en ole että menisin heti yhteen asuun ja naimisiin lähes tuntemattoman kanssa. Kumppani jos sellaista alkaisi vaatiin niin johan soisi hälytyskellot et mikä kiire?????? Mikä on taka- ajatus????????
Vaikka kuinka halvaksi tulisi yhdessä asuminen niin elämästä kannattaa maksaa enemmän kuin lyödä pää pensaaseen.
Mikä pakko sinun on halveksua muiden valintoja?
Avoliitto on avoliitto, avioliitto taas avioliitto. Miksi tähän täytyy liittä parempi - huonompi-kysymys?
Kukaan ei pakota sinua olemaan avoliitossa, jos haluat muutta yhteen vasta avioliitossa, good for you.
Kukin tavallan.
Minä taas en halua mennä naimisiin.
Ensinnäkin se on työlästä, kaikki nimivaihdot, paperit ym. Ja jos pitää häät tulee sekin kalliiksi, jos taas ei pidä saa ison kasan "Miksi ei?"-kysymyksiä.
Toiseksi, en koe tarvitsevani papin aamenta todistaakseni, että rakastan partneriani.
Kolmanneksi, kumpikaan meistä ei ole erityisemmin uskonnollinen ja näin ollen avioliitto tuntuu suht merkityksettömältä.
Neljänneksi, en oikein perusta avioliiton historiasta.
Viidenneksi, en koe mitään tarvetta tai halua mennä naimisiin. Se on toisin sanoen minulle yksi ja sama, siksi jätän sen tekemättä.
SILTI en halveksi avioliittoa tai niitä, jotka päätyvät siihen ratkaisuun.
Enhän halveksi esim siikaa tai niitä, jotka syövät siikaa vaikken itse en pahemmin välitäkkään siian mausta sitä syö.
Meilläkin sujuu keskinäinen yhteys, rakkaus ja kunnioitus ihan ilman papin aamenta jo yli kahdettakymmenettä vuotta. Muille meidän ei tarvitse mitään näytellä ja esittää. Emmekä usko rituaaleihin.
Ne saavat mennä avioon joille se on merkittävä yhteyden lujite. Eikä pidä halveksia muiden valintoja ja pitää omaa jonain ainoana oikeana kun sitä ei koskaan voi olla varma mistään suhteesta. Suhde kuin suhde on aina riski oli sitten kirkossa kuulutettu tai ei.
Mikä pakko sitä on naimisiin mennä, kun muutenkin menee hyvin. Arki ei eroa mitenkään eli sitten avoliitossa tai avioliitossa. Roskat pitää viedä, pyykit pestä ja töissä käydä.
Lisäksi en näe mieltä siinä, että kestitsisin sukulaisia, joiden kanssa en muutoin ole missään tekemisissä. Mieluummin lyhennän silläkin rahalla asuntolainaa ja käyn etelässä lomalla.
Jos muksuja pyöräytetään, voidaan maistraatissa käväistä lasten takia.
Eikä avoliitto ole mikään korvike avioliitolle. Järkeä saa käyttää ja miettiä, maksaako yhdet vai kahdet asumiskulut, autot yms.
Ei nimeä ole pakko vaihtaa. Mutta pitäähän sitä hakea avioliiton esteettömyystodistus ainakin, että vähän on hommaa.
Aloittaja kirjoitti asiaa, samaa mieltä. Kukaan ei kirjaa tarkkoja määriä siitä, miten hurjan yleistä avoerot ovat, paljon yleisempiä kuin avioerot. Nyt puoli vuotta sitten ystäväni otti avioeron ja oli asunut avoliitossa ensin 10 vuotta ja avioliittoa kesti vain 2 vuotta ja sitten tuli ero. Ei auttanut edes 10 vuoden koeaika.
Sitoutuminen paperilla voi muuttaa liiton kuin liiton pakkopullaksi.
Olikohan pettäminen kyseessä jos kymmenen vuoden jälkeen erotaan? Mitä järkee on rakentaa yhteistä elämää niin kauan vain erotakseen?
Tässä sen näkee ettei naimisiin menemisellä ole mitään merkitystä jos ei sitä yhteen kuuluvaisuuden ja rakkkauden tunnetta tule niin siihen ei auta papin aamenetkaan.
Mutta olisiko avioeroja enemmän, jos useammat menisi 2-6 kk seurustelun jälkeen naimisiin? (ja nuorempana) Kuten moni muuttaa nykyisin yhteen. Avoliitosta erotaan ehkä esim. muutaman kuukauden, vuoden jälkeen helpommin kuin yhtä pitkästä avioliitosta. Mutta myöhemmin ero avoliiton/avioliiton kohdalla ehkä tasoittuu. Jos on oltu avoliitossa tai avioliitossa vaikka 10 vuotta.
Ehkä avoerojakaan ei tulisi niin paljon, jos yhteen muuttamistakin harkittaisiin vähän pidempään.
heti suhteen alkuvaiheessa avomieheni kysyi minulta suoraa haluanko naimisiin ja lapsia. Mietin hetken, että mitähän tuohon nyt pitäisi vastata, mutta vastasin rehellisesti: en kumpaakaan. Mies huokasi helpotuksesta ja päätettiin 'katsoa miten elämä yhdessä sujuu', mutta pian todettiinkin että halutaan vanheta yhdessä. Rakastamme toisiamme ja molempien mielestä toinen on ainutlaatuinen. En ymmärrä minkä 'korvike' avoliittomme on.
että avoliito on kuin hiekan päälle rakennettu suhde.Ainakin meillä.
Olemme jo mummo ja pappa-iäisiä,tavattu ns.vanhoina,mies kaksi kertaa aiemmin naimisissa ja minä nyt kolmas,mutta ns.avokas.
Alkuun oli kaikki niiiiin ihanaa kuin kellä tahansa uudessa suhteessa,mutta voi-mihin katosi se prinssi joka oli niin halukas auttamaan ja palvelemaan joka asiassa.Tunsin olevani ainutlaatuinen!!!!
Mutta entäpä nyt,10v jälkeen??
Kun mies ei aina saanut kun halusi,syy oli minussa,ei koskaan hänessä.Siitä alkoi kurja alamäki ja vielä ollaan platoonisesti yhdessä,mutta aina riitojen tullen tyyliin-erotaan! Mitään ei tavallaan voi rakentaa,kun se hajoaa kuitenkin tavalla tai toisella.Ei ole mitään turvaa ja on kuin vetelällä suolla seisois.Pohja heiluu.
Nykyään ei ole mitään läheisyyttä,jos vaikka itken ja kaipaisin lohtua,mies ei tee eleelläkään mitään,istuu kuin puu-ukko paikallaan.
Voi kuinka kaipaankaan kosketusta,halia,tunnetta että olen vielä joku jollekin!!
Meillä on kaikki taloudellisesti kunnossa,keskinäinen hyvä olotila puuttuu,väliin sitä on ihan tavallisessa arjessa ja sekin riittäisi mulle.
Huokaus.....
OLETKO OIKEASTI NOIN ÄÄLIÖ VAI ONKO TÄMÄ PROVO??
ONKO MIELESTÄSI OIKEA TAPA SITTEN MENNÄ NAIMISIIN SUORAAN SITEN, ETTEI OLLA EDES ASUTU YHDESSÄ??
OLET KYLLÄ HARVINAISEN VAJAA TYYPPI.
PS. Meillä olisi varaa asua myös yksin, mutta haluan olla lähellä rakastani 24/7 ja luoda kodin hänen kanssaan.
terkuin, opiskelija!!
yksinään minun kk tulot:
kk tulot 1500
menot 600 plus ruoka.
käteen jää siis 900€ joka kuukausi.
kaikki opiskelijat eivät ole köyhiä
tähän sitten lisätään vielä avokkini kk tulot jotka hipoo samaa luokkaa.
taidat itse olla köyhempi.
ja muut taloudelliseen puoleen littyvät jutut?
Kenen nimissä vuokrasopimukset/asuntolainat, auto yms. omaisuus?
Jos toinen avopuoliso vaikka kuolee tapaturmaisesti tai muuten ihan elävänä lähtee kälkkimään; saattaa toiselle jäädä luu kouraan, jos kaikki olikin toisen nimissä...
Avoliitto muuten ihan ok; yksi vaihtoehto sopii toiselle ja toinen toiselle..
kaikki yhteisissä nimissä.
itse kyllä muutan mieheni kanssa yhteen,eikä naimisiin olla menossa tai suunnitellakkaan sellasta.
avioliitto ei ole kun paperin pala,mikä hyödyttää(tai sit ei) kun toinen kuolee tai tulee ero.
mihkä se suhde siitä muuten muuttuu;ei mihkää