Kenellehän kuuluu polttopuiden toimittaminen Kallinkankaan hiihtokeskukseen? Ennen on aina laavussa ollut tuli valmiina tai ainakin kuivia puita on löytynyt. Hiihtolomaviikolla ei tulia saatu tehtyä sitten millään kun märät ja lumiset puut vain vähän savusivat. Puitakin piti erikseen pyydellä. Luulisi palvelun pelaavan tähän aikaan talvesta hieman paremmin. Rinteessä laskijoita oli mukavan laisesti ja pulkkamäessä myös. Nälkä jäi kurnimaan lasten mahaan kun makkaroita ei saatu paistettua. Kenen vika???
Kallinkangas
nälkäisten lasten äiti
6927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se on kapitalismin vika.
Terkut Lautsikkaan, mites siellä pyyhkii nykyisin? Kauan asustelin mutta nyt jo jokusen vuoden pois sieltä.
Hyvä meillä täällä on olla, sillä enää ei rasita kunnan palvelut! Keskittävät kaikki nyt keskustaan, joten tässä sitä ollaan. Mutta ei me valiteta, kun vain pysyisivät nuo suurimmat riistäjät joen toisella puolella , eivätkä enää kuppaisi meitä.Neuvolan kun vievät ja koulun lakkauttavat, niin meille jää vielä valot ja tiet, mutta ei siinä kauaa mene, kun huomataan, että perkele , sinnehän on jäänyt vielä kunnan lamput palamaan ja tulevat ja vievät nekin pois meiltä, mutta ei me valiteta tehhään sakilla päreitä vanhoista sähköpylväistä.Käy vilkasemassa, kun kulet täällä päin!
olla minkäänlaista hyppyrimäkeä sielläkään.
Oli aikoinaan hyvä hypättävä. Kun nuo pienet mäet puretaan ja ei rakenneta uusia niin mistä mäkihypyn harrastajat tulee. Ounasvaaralta ja Puijolta. Mäki oli myös Saarenotassa ja Jungossa.
Jäihän sinne sukukuntaa, että jos kahveella kävis kun ohi ajelee. Tai voishan sitä ihan yökyläänkin jäädä.
Iltakävelyllä vois olla kiva tallustaa kylän raitilla ja katella että tunteeko vielä ketään vastaantulijoita vai onko väki ihan uusiutunut.
Kai sielä vielä R-kioski on toiminnassa? Kirjastosta kuulin että olis lakkautettu, siitäkin kohtalosta puhuttiin jo sillon kun vielä sielä asustelin. Tykkäsin kyllä pikku kirjastosta, ahkerasti tuli käytyä.
Samat vahat taatat vissiin vielä kylällä politikoivat, karvareuhkoissaan jappasevat K-kaupan edessä ja uhottavat. Ja mummat juoruaa, ai kauhia kun sielä aikoinaan tiedettiinkin kaikkien asiat ja mitä ei tiedetty, keksittiin loput itse :D
Uusi urhea sukupolvi varmaan jo jatkaa raitilla näitä perinteitä...?
Kyllä meillä täällä vielä R-kioski on ja k-kauppa,
mutta ei niitä vanhoja taatoja ennää näy politikoimassa kaupan edessä, eikä mummatkaan enää ole kiinnostuneita muiden asioista. Ihmiset eivät enää käy kylässä, vaan istuvat tv:n ääressä ja jos jostakin mummat puhuvat niin kauniista ja rohkeista ja miten Ridge teki sitä ja Brookke tätä ja voi mahoton sitä meininkiä. Ei sitä ennen jne.
Tämä kylä on kyllä niitä parhaita asuinalueita, vaikka ei meillä noita palveluita olekkaan.Tule ja vilikase mitä täällä näkyy, niin huomaat ettei mikään ole oikeastaan muuttunut.