Hei! Kerron hieman minun kokeiluista

Ekat finnit/mustapäät tulivat 12-v. nyt ikää jo 36. Ihoni on suurihuokoinen ja paljon mustapäitä, finnejä ei enää ole. Olen kokeillut melkein kaikkia aineita ja vippaskonsteja elämäni aikana. Kosmetologilla satunnaisesti. Nyt pari kuukautta Hauscan rasvasenihon tuotteita. Orgon suolalla kuorin toisinaan kun iho menee karheammaksi. Uutuutena olen alkanut napsia E-EPA:a ja Tauriinia (sain täältä vinkin). Ihoni ei ole edelleenkään kaunis, mutta ei rasvoitu enää niin paljon kuin ennen Hauscaa.Odottelen innoissani josko noista tabuista olis jotain hyötyä.Keväisin terveisin äiskä.
2361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet siis käyttänyt pari kuukautta rasvaisen ihon tuotteita. Itse olen saman verran, mutta itselläni on tällä hetkellä pahenemisvaihe meneillään. Tosin se alkaa olla lopuillaan. Onko itselläsi samanlaisia kokemuksia?

Olen samaa mieltä kokemuksistasi. Iho on kirkkaampi. Voisi sanoa, että terveemmän näköinen. Lisäksi ihon rasvoittumisesta ei tarvitse enää kärsiä :D

Äänestä
  • pahenemisvaihe tossa pari viikkoa sitten.Iho on todella kirkkaampi nyt. Odottelen josko ihohuokoset alkais pienentyy, mutta saattaa olla toiveajatteluu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie vaan kirjoitti:

Ekat finnit/mustapäät tulivat 12-v. nyt ikää jo 36. Ihoni on suurihuokoinen ja paljon mustapäitä, finnejä ei enää ole. Olen kokeillut melkein kaikkia aineita ja vippaskonsteja elämäni aikana. Kosmetologilla satunnaisesti. Nyt pari kuukautta Hauscan rasvasenihon tuotteita. Orgon suolalla kuorin toisinaan kun iho menee karheammaksi. Uutuutena olen alkanut napsia E-EPA:a ja Tauriinia (sain täältä vinkin). Ihoni ei ole edelleenkään kaunis, mutta ei rasvoitu enää niin paljon kuin ennen Hauscaa.Odottelen innoissani josko noista tabuista olis jotain hyötyä.Keväisin terveisin äiskä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu