Voiko avoeron jälkeen olla ystäviä? Erosimme vain pari kuukautta sitten ja haluaisin olla hänen ystävänsä, siis tavata ja jutella, koska olemme aina keskustelleet kaikesta ja saaneet toisiltamme paljon ihmisenä. Naisena ja miehenä meistä ei mitään tullut, mutta entä ystävinä?
Vai petänkö vain itseäni, ripustaudun häneen väkisin ystävänä, kun yhdessäolo ei onnistunutkaan?
Kokemuksia, mielipiteitä, kiitos.
Vai petänkö vain itseäni, ripustaudun häneen väkisin ystävänä, kun yhdessäolo ei onnistunutkaan?
Kokemuksia, mielipiteitä, kiitos.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Moi,
Yleisesti ottaen en näe mitään syytä etteikö eron jälkeen kaveri entisen kanssa.
Sehän riippuu ihan entisestä kumppanista mitä hän on asista mieltä. Sun tarttee ottaa häneen yhteyttä.
Sen verran neuvon, että ala ottaa yhteyttä pikkuhiljaa ja ihan rauhassa. Monet ovat pitkään eron jälkeen vereslihalla, jonka takia alussa ainakin on vaikea kuulla mitään entisestä kumppanista.
Voisin kokemuksesta kertoa, että entisen miehen/naisen kanssa voi olla ystäväkin. Mutta sitten kun jompikumpi löytää uuden, niin ei pidemmän päälle onnistu. On myös aika loukkaavaa uutta kaveria kohtaan, jos vanhat ystävät pyörivät kuvioissa mukana. Tiedän kyllä, että on ihmisiä keneltä tuokin onnistuu, mutta silloin uusi suhde ei pääse kehittyyn niinkuin pitäisi. Tai ainakin itselläni olisi tunne, että toinen haikailee vanhojen perään. Kyllä vanhasta suhteesta pitää päästä irti, ennenkuin voi sitten edes miettiä uusia juttuja. Mutta niin kauan kun kummallakaan ei ole muuta, niin onnistuu, mutta siinä voi samalla pettää myös itseään elättämällä ehkä toivoa, jospa tästä vielä tulisi jotain...
Itselläni ei aivan kamalasti omakohtaista kokemusta tästä asiasta ole, mutta samoilla linjoilla edellisen kanssa.
Tässä näkökulmani sen uuden naisen silmin. Mieheni piti yhteyttä exäänsä ennen kuin aloitimme suhteemme, mutta ymmärsi itsekin jättää tuon yhteydenpidon kokonaan, kun entinen oli hieman haikailevaa sorttia. Jos järjellä ajattelen asiaa, olisi ystävyys entisen kanssa ok, mutta siltikin se vain tuntuu niin pahalta. Vaikka luottaa toiseen, tuntuu kuin noilla kahdella olisi niin paljon muistoja ja yhteisiä juttuja, ettei halua katsella ja ajatella heitä yhdessä. Haluaisi, että niitä yhteisiä juttuja olisi nyt vain meillä, entiset olisi unohdettu alta pois.
Tämähän riippuu niin täysin ihmisistä. Joillekin se on ookoo, mutta esimerkiksi minulle sinä nykyisenä naisena se ei ole. Kokemuksen perusteella aika moni nainen kokee asian samalla tavoin kuin minä. Joten toimii niin kauan, kunnes joku uusi astuu kuvioihin...
Mutta kannattaa selvittää ensin itsellensä, elätteleekö samalla niitä toiveita yhteenpaluusta vai haluaako oikeasti pelkkää ystävyyttä.
Mun exä petti mua vuoden verran ja suhde paljastui vahingossa. Exä asui luonani vielä parisen kuukautta, koska hänellä ja uudella ihastuksella ei ollut omaa asuntoa. Muuttivat kuitenkin myöhemmin yhteen. Nyt exä haluaa, että me oltaisiin kavereita, mutta mä en osaa enkä voi antaa anteeksi pettämistä. Miksei ihmiset osaa edes erota oikein?
Olen nainen, ja periaatteessa sitä tyyppiä, joka voi olla ystävä eronkin jälkeen (- olen melko ymmärtäväinen ihminen..:). Käytännössä ystävänä olo on kuitenkin osoittautunut lähes mahdottomaksi.
Yhden suhteen päätin minä. Mies on sulkeutunut luonne, joten esim. puh.keskusteluissa ei ole mitään mieltä, ne ovat yksipuolisia.
Yhden miehen kanssa ero oli dramaattinen; hän töpeksi aika pahasti. Ei tämäkään toimi ystävyytenä, koska tavallaan se tärkein eli luottamus on poissa.
Joten ehkä parempi olla kokonaan olematta ystävä.
ja älä palaa asiaan hänen kanssaan. Pahinta mitä voi miehelle tehdä pettämisen jälkeen on ilmaista halunsa olla ystäviä.
Minulla on yksi ex, jonka kanssa olemma ystäviä. Erosin tahdostani, koska en vain rakastanut häntä tarpeeksi, vaikka muuten pidinkin hänestä todella ja arvostan häntä. Hänellä on uusi tyttöystävä, johon olen myöskin tutustunut. Nykyään näemme harvoin, mutta kuin näemme, ovat välimme avoimet ja hyvät.
Toinen tapaus on taas ex-poikaystäväni, joka petti minua. Hän ei osannut päästää minusta irti, vaikka seurustelee naisen kanssa, jonka kanssa minua petti. Hän haluaisi edes olla ystäväni, koska kuulemma ei halua menettää minua. Koitimme olla ystäviä, mutta ajauduimme suhteeseen. Olen katkaissut välit enkä näe mitään syytä miksi olisin hänen ystävänsä. Voin olla kohtelias tuttu, mutta siinä kaikki. Liikaa katkeruutta taustalla, sellaisen varaan ei ystävyyttä perusteta.
...niin silloin ystävyys varmaan onnistuukin. Se vaatii todellakin avoimuutta ja avoimella tavalla toimimista; exän uuteen kumppaniinkin on mahdollista silloin tutustua.
Moni ihminen vain ymmärtää 'ystävyyden' vanhassa roikkumiseksi. Halutaan olla muka ystäviä, mutta todellisuudessa haikaillaan entistä.
Minä halusin olla erojeni jälkeen tekemisissä - siis soittelua tms., ei muuta. Se ei kuitenkaan pitemmän päälle toiminut; välimatka, henkinen etääntyminen jne. tekevät tehtävänsä, ja joskus huomaa, että keskinäiselle ymmärtämisellekin on tapahtunut jotakin. Aika tekee tehtävänsä.
Tapaisin itse avoimin mielin entiseni ja heidän uudet kumpaaninsa, jos sellainen tilanne tulisi eteen, mutta enhän voi tietää, toimiiko se toisinpäin. Tämäkin on usein ongelma ja este myöhemmälle ystävyydelle.
eti itselles uusia kumppaneita ja ole mieluummin tekemisissä niiden kanssa (avoimesti ja rehellisesti...).
-rico-
lumppu, jolla on turhat luulot...
Anna ajan kulua ilman yhteydenottoja vielä nelisen kuukautta. Mieti asiaa sitten uudella mielellä.
Mutta jos on yhteisiä lapsia, niin onhan se hyvä jos vanhemmat voivat olla jossain väleissä edes lasten takia. Ymmärrän lapsettomilla ettei varmaan kiinnosta eikä ole tarvetta enään pitää mitään yhteyttä. Mutta jos on yhteisiä lapsia, ihannetilanne on että vanhemmat voivat olla eronkin jälkeen jollei nyt ystäviä, niin kavereita edes.
Todella itselläni neljä lasta. Kuitenkin nyt erosta kulunut noin puolivuotta ja ensin jouduttiin asumaan saman katon alla, kun avovaimo ei löytänyt asuntoa, itse lunastin omistusasunnon itselleni. Siiten nyt asuttu jo kuukausi eriosoittessa, lapset enemmän mun luona vielä kun ei hoito ole järjestynyt hänen olessa vuorotyössä. Minua kuitenkin ärsytti jo alussa että hän ei ajattele pienimpiä lapsia 2 ja 4 vuotiaita, jotka menevät milloin ilta hoitoon ja milloin yö hoitoon , ja siten kun on sovittu et lapset ovat kaksiviikkoa mun luona ja kaksi äidin luona, kuitenkin olisin haluannnut että ainakin yö vuorossa olojen aikaan lasten ei tarviaisi mennä vieraaseen paikkaan nukkumaan vaan olisivat mun luona, mutta äidille ei käy. Tuntuu että sitten mun normaalilla päivärytmillä elävän on vaikeaa saada lasten sisäiset kellot takasin nns. normaaliin rytmiin. Aamuvuorojenkin aikaan lapset joutuvat hänellä olessaan heräämään neljän aikaa... En tiedä mut puheyhteyttä se ainakin vei.. Itse varmaan kuulostaan itsekkäältä mutta koen et lapsien etu olisi tärkeää... Nyt ei ainakaan sit eka kuukausien aikaan ole paljoa puhuttu. Avovaimo halusi vaan erota ja syynä että ei rakasta enää´.. Tai sitten hänellä on joku josta ei kerro, koska kaksi viikkoa ennen kuin ilmoitti et haluaa erota oli vielä täysin rakastunut????
Kuulostaa kyl tosi oudolta. Oiskohan joku toinen sitten kuvioissa. Mut, just toi että lasten takia ois hyvä pysyä jonkinlaisina ystävinä. Toihan on ihan älytöntä että lapsia raijataan vuorotyön takia yöhoitoihin ym. jos kerran olet selvästi ilmoittanut halukkuutesi ottaa niinä öinä hoitoon. Kummallista...
Exä petti mua ja nyt sitten pitäis olla ystäviä lasten takia. On se niin vaikeata. Pettäjät asuvat onnellisesti omassa uudessa kodissaan ja mä nielen sen kaiken kiukun, lasten takia.
Kirjoittelinkin vastaavaan aiheeseen jo yhden vastauksen, mutta laitanpa nyt vähän tähänkin.
Eli minulla ja naisellani meni suhde katki, silti meidän välillä on edelleen jotain tunteita ja varsinkin minun puoleltani on hyvinkin vahvoja tunteita. Olosuhteet ei nyt vaan oikeen anna periksi parisuhteelle.
Olemme hyvissä väleissä, jutellaan asioita mitä ei kukaan muu koko planeetalla tiedä toisistamme ja ollaan toistemme luottoystäviä. Minä en piilottele tunteitani häntä kohtaan enkä näe siinä mitään väärää, rakkaus on kaunis asia eikä sitä pidä mustamaalata sillä että onko ystäviä vai mikä tilanne on. Tunne on hieno ja kaunis kuitenkin, aito huolenpito ja halu toisen parasta.
En tiedä tuleeko meistä koskaan enää mitään, mutta ehkä jonain päivänä sitten elämääni ilmestyy jokin nainen joka vie jalat altani ja korjaa tämän tilanteen. Siihen asti niin jatkan rakastamista ja haikailenkin perään mutta pidän asian kurissa, nautin enemmän siitä että tiedän olevani tunteva ihminen kuin siitä että osaan jäädyttää tunteet.
Aikanaan 1995 erottiin 6 vuoden yhteiselon jälkeen ja olemme edelleen yhteydessä, kumpikin on uusissa naimisissa ja olemme jopa pariskuntina tavanneet toisinaan.
Että on se mahdollista.