Olen seurustellut 3 vuotta väkivaltaisessa suhteessa ja me molemmat olemme hyvin nuoria (itse olen alle 20v) Olimme seurustelleet puoli vuotta ja vihaisena saatoin läimäistä poikaa avokämmenellä. Yhtenä riitana hän sitten löikin minua. Hän uskotteli minulle ja minä itselleni, että se johtui siitä, kun olin lyönyt itsekin.
Okei.. Sovimme, että väkivalta loppuu molemmin puolin ja itkimme yhdessä.. Ei aikaakaan, kun hän läimäisi toisenkin kerran..
Olen niin kovapäinen ihminen, että poika menee ihan holtittomaksi(Menee ihan punaiseksi ja käy kunnon raivolla päälle) Hän lyö minua päivittäin tai ainakin muutaman kerran viikossa, haukkuu julkisesti ja on töykeä.. Hän ei edes koske minuun, ei pussaa, ei halaa.. Poika petti minua ensimmäisen kerran muutama kuukausi takaperin -> luottamukseni meni ja nyt olen itsekin mustasukkainen jatkuvasti, koska en saa itse yhtään tippaa huomiota, mutta muut saavat... Kaiken piti muuttua jo useampaan otteeseen.. Nykyisin hän huutaa minulle kaikesta.. Olen huora ja hän on ihan sairaalloisen mustasukkainen työkaveristani ja minun pitäisi lähteä kotiinkin ennen työajan loppumista..
En väitä, etteikö minussa olisi vikaa.. Syyllistän miehenalkua myös lähes päivittäin: Ei koske, ei puhu, ei katso, lyö.. Hän sanoo, että se on minun syytäni, koska olen tällainen ja "pakotan hänet lyömään". 1½ vuotta todella uskoin, että minä olen syyllinen, mutta hän haukkuu minua omien ystävieni edessä ja nauttii siitä, kun minuun kohdistuville solvauksille edes hymähdetään.
Miksi olen näin helvetin tyhmä? Miksi en heitä miestä pois? Nooh.. Hän ei suostu lähteä. Lyö pahimmassa tapauksessa, retuuttaa niin, että meinaa taju lähteä. Pitemmäksi aikaa en pääsisi pakoon. Olen suojannut miestäni ja ainoastaan yksi ystäväni tietää tästä väkivallasta.. Kukaan ei uskoisi minua, sillä hän on niin hyvä suojelemaan itseään.
Jos karkaisin, hän saisi minut puhuttua ympäri.. Noloa, mutta totta. Eron hetkellä se saattaa itkeä inahtaakkin.. Lähtisinkö toisen miehen turviin...?
Okei.. Sovimme, että väkivalta loppuu molemmin puolin ja itkimme yhdessä.. Ei aikaakaan, kun hän läimäisi toisenkin kerran..
Olen niin kovapäinen ihminen, että poika menee ihan holtittomaksi(Menee ihan punaiseksi ja käy kunnon raivolla päälle) Hän lyö minua päivittäin tai ainakin muutaman kerran viikossa, haukkuu julkisesti ja on töykeä.. Hän ei edes koske minuun, ei pussaa, ei halaa.. Poika petti minua ensimmäisen kerran muutama kuukausi takaperin -> luottamukseni meni ja nyt olen itsekin mustasukkainen jatkuvasti, koska en saa itse yhtään tippaa huomiota, mutta muut saavat... Kaiken piti muuttua jo useampaan otteeseen.. Nykyisin hän huutaa minulle kaikesta.. Olen huora ja hän on ihan sairaalloisen mustasukkainen työkaveristani ja minun pitäisi lähteä kotiinkin ennen työajan loppumista..
En väitä, etteikö minussa olisi vikaa.. Syyllistän miehenalkua myös lähes päivittäin: Ei koske, ei puhu, ei katso, lyö.. Hän sanoo, että se on minun syytäni, koska olen tällainen ja "pakotan hänet lyömään". 1½ vuotta todella uskoin, että minä olen syyllinen, mutta hän haukkuu minua omien ystävieni edessä ja nauttii siitä, kun minuun kohdistuville solvauksille edes hymähdetään.
Miksi olen näin helvetin tyhmä? Miksi en heitä miestä pois? Nooh.. Hän ei suostu lähteä. Lyö pahimmassa tapauksessa, retuuttaa niin, että meinaa taju lähteä. Pitemmäksi aikaa en pääsisi pakoon. Olen suojannut miestäni ja ainoastaan yksi ystäväni tietää tästä väkivallasta.. Kukaan ei uskoisi minua, sillä hän on niin hyvä suojelemaan itseään.
Jos karkaisin, hän saisi minut puhuttua ympäri.. Noloa, mutta totta. Eron hetkellä se saattaa itkeä inahtaakkin.. Lähtisinkö toisen miehen turviin...?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Teillä on siellä mieleenkiintoinen pirunpeli täydessä vauhdissa.
Sua lyödään siellä melki päivittäin, huoritellaankin jo ja petetään.
Miksi ihmeessä lähtisit?
Nythän se vasta menee jännittäväksi kun seuraa tottakai sairaalareissut ---kun otteet luonnollisesti tuossa pelissä kovenee.
Sinäkin päädyt tänne kertomaan "ottelutuloksia" eli väliaikatietoja purkamaan, silmä poskella ja itsetunto kuralla ja saat toki sääliä ja ymmärrystä ja akkakuoro hokee täällä sulle tasasin väliajoin: jätä se jätkä. Ja sitten sä vastaat siihen, että se on kuiteskin niin ihana aina sillontällöin ja sitte sillä sä taas jaksat eteenpäin. Koska näin se menee.
Eli uskallat jäädä mieluummin kuinlähteä. Kas niin sitä pitää, tervetuloa luuserijengiin, joilla on hullu jätkäkaveri.
Hommaat vain suojat, kypärä on hyvä olla ja jotkut jääkiekkoilijoiden suojat on myös käyttökelpoisia kun tulee viikottainen selkäsauna. Tällanen se on hienoo elämää eiks totta.
Niin just kuten tämä kirjoittaja sen selvensi. Mä tuhlasin samaan asiaan yhdeksän vuotta, ennenkuin tajusin että äijä on jätettävä tai taphtuu jotain pahempaa.
Kun päätöksen tein en ole pätkääkään sitä katunut...vaan kíronnut ja manaillut ittenäni, että miksi en aikaisemmin..
Sitä muka haluaa pitää kiinni, näyttää maailmalle et tää suhde toimii....sillä mä itelleni sitä selitin...
"Sitä muka haluaa pitää kiinni, näyttää maailmalle et tää suhde toimii....sillä mä itelleni sitä selitin..."
Kannattaa kyllä kysäistä itseltään tuossa vaiheessa, että mikä h*lvetin "suhde"??
Voi että tykkään sinun viesteistäsi, niissä on järkeä ja huumoria, joka paljastaa alkuperäisen kirjoittajan tilanteen mielettömyyden. Olen itse auttamaton tosikko, mutta siunattu tuollainen älykäs huumorintaju, joka itkettää ja naurattaa samalla kertaa, ei masenna, vaan näyttää miten älyttömän hullu maailma tämä on missä suostumme elämään.
Jätin sen pojan. Lupasi muuttua, jälleen kerran. "Kokeillaan ees viikonlopun verran" No sitten menetti hermonsa, kun olin kovapää ja kävi päälle. "Nyt näät, etten voi muuttua" Itkien tuo lähti. Kysyi olenko varma.. Olenhan minä :)
Hei, hei, hetkinen - eihän sen noinpitäny mennä!
Ajattele mistä kaikesta jännityksestä sä jäät nyt paitsi : yövalvomiset, murehtimiset tyylin mikänyton, säpsähdykset, nöyryytykset, mustasukkaiuuden ja arvottomuuden tunteet ja pelko koska taas kiehuu yli, pettymykset jaturhautumiset turhan toivon ja yrittämisen jälkeen!!! Se vasta on elämää! Kuinka sä voit muka elää ilman tota jänskyyttä!
Kyllä sun tehtävä on naisena YMMÄRTÄÄ miestä.
Kato, pohjimmiltaan se rakastaa sua ja on HYVÄ mies.
Jos SÄ vaan YRITTÄISIT kovemmin niin kaikki vielä joskus muuttuis ja sen miehen ei tarvi takoa sitä nuppia enää.
Se mies on varmaan kärsiny lapsuudessaan. Sun tehtävä on ymmärtää ja rakastaa sitä, eikä haastaa riitaa, niin että sen oli aivan pakko sua solvata ja muksia.
Onks kiva olo sulla nyt kun se itkee yksin pimeässä, miesraukka.
Mee äkkii takas nyt!Ethän sä mitenkään voi olla "varma", ethän???
Eihän tyässä näin pitäny käydä.
Sunhan piti päätyä tänne onnettomissa ihmissuhteissa elävien, nöyryytettyjen, pelossa elävien ja läimittyjen naisten joukkoon.
Tuu takas kun vielä pääset. Jäsenyys on aina voimassa!
Ehdota sille "lyömätöntä linjaa" että hakee sieltä apua.
Olen piakoin 30-v ja elin samantyylisessä suhteessa nuorempana ex-poikaystäväni kanssa. Aloitin seurustelun kun olin 15-v. Mustasukkaisuudesta kaikki alkoi..ja varsinkin humalassa poikakaverini kävi kimppuuni. Useaan otteeseen sain silmän mustaksi mutta aina vain muka sovittiin ja hän pyyteli anteeksi. En ilennyt kertoa muille asiasta, jotenkin nolotti. Lopulta sain vain tarpeekseni ja aloin puhua ystävilleni poikaystäväni käytöksestä (hän myös harrasti nöyryyttämistä). Hommasin oman asunnon ja muutin pois. Löysin uuden miehen rinnalleni ja olen todella onnellinen tästä ratkaisusta! En tiedä onko kohdallasi oikein ottaa miestä turvaksi vai mikä avuksi?! Voisitko jutella hänen vanhemmilleen tai omillesi? Monesti se säikäyttää kun vanhemmat saa tietää. Älä jää huonoon suhteeseen!
nuori nainen...haluatko liittyä siihen suomalaisten naisten ketjuun, jota on vuosisatojen ajan hakattu ja nöyryytetty? Missä on ihmisarvosi? Meillä on vain tämä yksi elämä - näinkö haluat elämäsi viettää? Etkö ansaitse enempää?
samalla ihanan kutkuttavan ironiselta ja sitten vielä valitettavasti jumalattoman surulliselta ja tutulta nämä jutut. Olen fiksu ja kaikki ok, 2v sitten tapasin miehen, josta tuli minulle tällainen samanlainen via dolorosa.
Miksi kukaan haluaa elää huonossa suhteessa kun hyviäkin olisi tarjolla? Kirjoituksestasi ilmeni ettei henkilökemiat toimi teillä lainkaan yhteen. Tarvitsette ja ansaitsette molemmat jotakin parempaa. Antakaa toisillenne mahdollisuus löytää onni muualta. Kai se jätkäkin tajuaa että voisi löytää itselleen naisen joka ei olisi kovapäinen eikä syyllistäisi ja jonka kanssa voisi kokea rakkauden jossa ei tarvitse lyödä eikä pettää. Ei sellaista kukaan halua, ei lyöjä eikä lyöty, ei pettäjä eikä petetty.
lähe ihmeessä vaikka ite vetämään! mullakin on ollut samanlainen tilanne ja oli pakko pistää välit poikki ,koska muuten ois jommalta kummalta lähteny henki! nyt tää tyyppi on naimisissa eikä oo muuttunut yhtään vaan jatkaa uuden hakkaamista! oon nyt onnellinen, koska löysin rinnalleni ihanan ihmisen. mekin välillä tapellaan mut ei käytetä mitään väkivaltaa. onneksi olin rohkea ja lähin, koska en muuten oisi tavannut nykyistä kuppania, jonka kanssa lähti nyt viides vuosi yhessä. ei sitä kuule tiedä vaikka löytäisit ihanan ihmisen joka kunnioittaa sua! kerro miten sulle kävi? oo rohkea ja jätä se! kenenkään ei tartte kärsiä väkivaltaa! voimia sulle!
olen parikymmpinen nainen ja olen vasta pääsyt kahdenvuoden helvetistä pois.väkivalta ei lopu.se oli ensin harvakseltaan ja lievää(vähä nyrkkiä ja tönimistä,haukkumista,pilkkaamista) ja annoin aina anteeksi ja se lupasi ettei enää koskaan tee niin.mitä sitä paskaa.kaikki valetta petettyjä lupauksia.väkivaltaa alkoi olla useammin pahempaa,rajumpaa.monet monituiset kerrat joutuin pakenemaan asunnostani ja myöh.yhteisestä asunnostamme.yhteen muutto oli virhe.kuvittelin ja uskoin että se loppuu kun asumme "onnellisesti" yhdessä.olen joutunut tosissaan puolustamaan itsenäni silloin kun en ole päässyt karkuun.kadun sitä koska en voi hyväksyä minkäänlaista väkivaltaa.mieheni sai tuntemaan minut arvottomaksi paskaksi josta ei ole mihinkään, vaikka itsellä ei ole elämässä mitään tärkeämpää kuin pullo.tuska on hirveätä,pelko kun ei tiedä milloin tulee kimppuun.lopulta ei tarvinnut edes mitään syytä..ei viinaa..selvinpäinkin kävi kiinni.pelkäsin mennä kotiimme.ei koskaan tiennyt mitä joutuu taas kestämään.lopulta ulkopuolinen oli kuullut kun minua taas vietiin ja pääsin turvaan virkavallan ansiosta ja helvetti sai lopun.en olisi koskaan pystynyt yksin irrottautumaan suhteesta.itsetuntoni oli nolla.mutta näin lyhykäisyydessään lopeta suhteesi,se ei tule muuttumaan.se tekee todella kipeää ja on raskasta mutta muuta keinoa ei ole.valitettava tosi asia.
Voi kuinka itkettävän tuttua! Onnea sinulle "nyt onnellinen" ja toivottavasti myös sulle tän ketjun alottaja! Omasta parisuhde "helvetistäni" on jo vuosia. Siihen aikaan loppupeleissä itsetuntoni oli jo niin hajalla ja hulluuden raja niin lähellä, että ajattelin, kumman tapan, itseni vai hänet. Että miten sen kolarin vois ajaa niin että vieressä oleva kuolee.... Itestäni sen verran kuitenkin vielä tykkäsin, että ajattelin ottaa riskin jättää hänet. Virkavallan avustuksella sain häneltä avaimet ja noin 3vuotta "hiippailin" duuniin olan yli kurkkien ja kotiin naapurirapun ovesta. "Kivoja" puheluita tuli vielä kauan.
Silti nyt, kaiken kokemani jälkeen, oon onnellinen kolmen lapsen äiti ja ihanan miehen vaimo.
Tseppiä naiset ja miksei miehetkin tämän ikeen alla olevat. Uskaltakaa lähteä ennen kun on myöhäistä!
Mistä noita miehiä sikiää joiden pitää toisia lyödä?
Ei voi muuta kuin ihmetellä.
Siis aivan pelottavan yleistä tuo, että nainen joutuu hakatuksi parisuhteessaan. Tiedän vaikka kuinka monta lähipiiristäkin kelle on meinannut käydä huonosti törmättyään vääränlaiseen kumppaniin. Itsellä myös järkyttävä kokemus nuoruudestani jossa söpö poikaystävä paljastui kännissä riehuvaksi ja hakkaavaksi sekopääksi.
Kerran illanistujaisissa joku nainen otti puheeksi että tuttu nainen oli pahoinpidelty. Yllättäen naiset alkoivat jakaa omia muistojaan ja kokemuksiaan. 15 naisesta 11 omasi henkilökohtaista kokemusta miltä tuntuu kun mies lyö, joko omasta isästään lapsuudessa (isä lyö äitiä) tai sitten omasta aikuiselämästä (seurustelukumppani pahoinpitelee). Sattumaako yleisyys?
Luuletko, että tilanne tulee jossain vaiheessa muuttumaan parempaan suuntaan? Ei sitä ei todellakaan tule tapahtumaan.
Mitä kauemmin keikut tuollaisessa suhteessa, sitä vaikeampi siitä on lähteä.
Ajatteleppahan nyt elämääsi eteenpäin ja mieti sitä, että mitäs sitten kun teillä olisi lapsia?
Saisivatko lapset oman osansa nyrkistä?
Itse voin sanoa, että lähdin suhteesta, jossa tulin petetyksi ja vielä sen jälkeen hakatuksi. Ja meillä todella on ne kaksi pientä lasta.
Ei ollut siltikään helppo ratkaisu, mutta ainoa.
Elämällä on varmasti paljon enemmän ja paljon parempaa tarjottavaa. Ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde!