olen jo monena kesänä ajatellut aloittaa rullaluistelun ja ensi kesänä/keväänä ajattelin vihdoin toteuttaa sen, mutta en tiedä juuri mitään siitä :D Mikä olisi esim. hyvä merkki rullaluistimille, ja muuta perustietoa (:
Kertokaa kiitos :D
HeNuli93
275137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
mennä ensiksi urheiluliikkeeseen varsinkin, jos ei tiedä, mitä ominaisuuksia rullaluistimilta kaipaa. Tavarataloissakin on valikoimaa ensiluistimia varten, mutta ei palvelua. Tavaratalossa käynti voi helposti olla arpapeliä.
Kolme tunnetuinta merkkiä on Rollerblade, K2 ja Salomon (joka taisi lopettaa kokonaan rullaluistinbisneksen, vanhoja merkkejä saattaa olla kauppojen varastoissa). Muita tunnettuja merkkejä ovat esim. Fila, Roces ja Nike.
Merkkiäkin tärkeämpi ominaisuus on kengän sopivuus jalkaan. Nimittäin eri merkeillä kenkien lesti vaihtelee. Jos kenkä painaa jostain kohtaa liikaa, on vaikea luistella kotipihaa kauemmaksi. Kengän tulee olla mitoiltaan juuri sopiva, siis ei liian suurikaan.
Ensimmäiset kuntoluistimet pitäisi löytyä helposti, koska valikoimaa löytyy. Itse pidän ainoina kunnollisina kiskoina alumiinikiskoja, joissa rullat pyörivät vakaasti isommankin painon alla. Rullat voivat olla ensimmäisissä luistimissa olla esim. kokoa 78-80mm (halkaisija).
Jarrutuksen oppiminen on melkein ensimmäinen luistelutaito. Ensin (ensimmäisinä kuukausina) kannatta luistella täysin tasaisella alustalla. Vasta kun pystyy luistelemaan reipaasti ja tasapainon ylläpitämisessä EI ole mitään ongelmia, voi mennä laskemaan ensin loivia mäkiä. Luistelutaito kehittyy säännöllisesti luistelemalla.
osta esalta oikeat luistimet eli bontit. Mulla parani berliinin aika yli 20 min kun vaihdoin vayporiin. www.lottanen.com
vaippereista johtunut, vaan siitä, että sinulla oli niin paljon kevyempi lompsa kannettavana. No niin tavallaan vaippereistahan sekin johtui.
Bont on varmasti erinomainen valinta kokeneelle luistelijalle. Mutta ainakaan maahantuojan sivujen mukaan luistimiin ei kuulu - ei voi asentaa jarruja. Vai voiko?
lottanen.com. Auttakaa joku kaveria. Vai onko tarkoitus, ettei sivuilta saa mitään selvää ? Ei niitä ainakaan mainostaa kannattaisi. Vayporeista paremmin vaikka http://www.bont.com/products/boots/vaypor/vaypor.htm
Pyörät vähintään 80mm muttei missään tapauksessa yli 90mm vaikka kaupan setä/täti lupaa maat ja kuut ja vauhdinkin paranemista ihan huippulukuihin. Tuollaiset hypetyspuheet on kaupan myynnin edistämistä. Eli ÄLÄ osta ensiluistimiksi yli 90mm rullia, syy on se että nuo vaatii tekniikkaa ja voimaa luistella, aloittelijalla ei tätä ole, ja harrastuksesta tulee vaikeaa. 80 tai 85mm on PARAS ja 4 rullaa niin on halvempi harrastus alussa.
Ja sitten lesti pitää olla jalkaan sopiva, tiukkakin muttei liian lyhyt, varsi puolikorkea, jarrupala kiskossa, kisko alumiinia, kiskossa säätö leveyssuunnassa.
Nämä säännöt siis ensiluistimiin, tokiksi luistimiksi voit sitten valita muuta kun jo tiedät mitä haluat.
Ehdottomasti 100mm luistimet ensiluistimiksi. joka väittää muuta ei tiedä mistä puhuu. 100mm on standardi ja sillä on helpompi luistella kuin pienemmillä pyörillä. Berliinissä luistelivat pikkutytötkin 100mm renkailla!!!
Bontilla on myös halvempia malleja, jotka ovat erinomaisia luistimia aloittelijoille. Ja kaikissa sama kiinnitys eli sillä huippu 3-pisteellä joka on bontin oma patentti.
Kyllä sen sitten jaloissaan tuntee mikä on omansa. Maksa luistimista 100-200 euroa enemmän niin saat sitten ne 100 millin maailmanpelastajat, onko sitten parempi?
Mitä aloittelija tarvii luistimistaan?, sen että niitten on pakko olla 100 milliä koska lähes kaikki maailman huiput käyttää niitä?, pitääkö näyttää vaan hyvältä kun viimeisimmät vermeet on päällä?, pitääkö aloittelijan rullissa olla se teoreettinen rullaavuusetu, kun unohdetaan kaikki muut haitat? vai pitääkö vain käyttää samoja välineitä kuin oma "word class"- luistelijamme?
Laita aloittelija jalkaan 100mm kolmipisteluistimet, niissä ei ole edes jarrua jota tarviit ja kenkä on matala joten nilkat ovat todella kovilla. Luistelusi tulee olemaan todella vaivalloista.
Kauppa se on joka kannattaa, jos jollain on ylimääräistä niin voihan sitä aloittaa kalliilla ja sitten ostaa ne helpommin luisteltavat 84 milliset "fitness"-luistimet jälkikäteen.
Jos kerran oppii luistelemaan huonoilla vehkeillä kuten 80mm luistimilla on sitten kun haluaa siirtyä vauhdikkaampiin luistimiin vaihto aina aika vaikeaa. Eli kerralla kunnon vehkeet 100mm alle niin ei tartte miettiä vehkeitä vähään aikaan jos innostuu luistimista.
Ihan turhaa ostaa jotkut rimpulat kun vähän innostuu niin taas on luistinten osto edessä. Eikä 100mm bontit ole edes kalliit jos ei ota mitään topclass mallia.
Just tollasethan ne kannattaa aloittelijalle olla niin ja sitten se jarrupala... Jostain muistan kuulleeni, että naisten kannattais kyllä käyttää alussa sitä korkeempaa nilkka osaa.
Ihan lyhyest. Tirkko puhuu paljon asiaa. Itse opetan rullaluistelua, hyvin paljon alottelijoille. Jos olet vähänkin epävarma, niin osta hyvälestinen kenkä, merkillä ei ole väliä ja kuten Tirkkokin sanoo, ei yli 90mm pyöriä.
Ensimmäisen rullalusitelukokemuksen on oltava hauska. Ihan turha ruveta pröystäilemään vehkeillä näin alussa. Oikea tekniikka tuo enemmän vauhtia.
Kunto Messuillahan voi nyt viikonloppuna kokeilla luistimia. Tervemrenoa! Katukiitäjät rullaluisteluseura järjestää myös opetusta.
100mm bonteissa kenkä on matalemmalla kuin muiden merkkien 84mm ja 90mm vehkeissä juuri tämän patentin vuoksi. Kenkä on oltava matala, korkeavartiset muovirimpulat ei tue yhtään ja hiertää vaan nilkat verille. Kenkä on ehdottomasti oltava lämpömuotoiltava.
Ja mitä jarrupalaan tulee, kannattaa heti opetella oikeaoppiset rullaluistelujarrutukset eli T-jarrutus,auraaminen ja PowerSlideStop. PSS on aloittelijalle hieman haastava mutta sitäkin näyttävämpi.
No eihän sillä nyt ole merkitystä onko jalka matalammalla, vaan sillä että nilkka on avoin eli kenkä on matala varreltaan. Tämä nilkan vääntyily tuen puutteen takia on este tekniikan omaksumiseen. Puolikorkevartinen harjoitusluistin ei ole este minkään luistelussa käytetyn tekniikan omaksumiselle vaan auttaa kehittämään sitä.
Matalat kilpakengät tuovat sille sitten lisää haastetta jatkossa kun perustekniikka ja voima on kunnossa ja jos haluaa mennä lajissa pidemmälle. Tässä kohtaa tulee esille sitten mahdollinen custom-luistimen hankinta sillä matalan kengän istuvuus jalkaan on oltava erittäin hyvä. Kilpavarusteita ei hankita siten että ne ovat halpoja, vaan siten että ne ovat itselle parhaat mahdolliset. Hintakin on sitten sen mukainen.
Usko vaan että on helpompi aloittaa luistelu ns. "varmalla ratkaisulla" kuin kärvistellä jalkakipujen kanssa ja pelätä jarruttamista.
Ja jos lähtövaatimuksena on että jarrutus on "näyttävä" tai on viimeisimmät 3 pistekiinnitykset ja kultaiset bling-bling- vermeet jalassa niin kyllä on väärässä lajissa mukana. Tämä ei ole arvostelulaji !!!
Aloittelijalle tärkeää on että siinä edes ON JARRU, jota on helppo käyttää. Lähde siinä nyt opettelemaan jarrutusta kun jo luistelu on epämääräistä.
Jarrupala luistimessa ei estä T-jarrutuksen, eikä muiden tekniikoitten opettelua/käyttöä. Se on hyvä olla mukana jotta tietää edes yhden varman keinon pysähtymiseen kun tilanne on edessä.
Ne urheilukaupan fitness-luistimet ovat aivan kelpo välineet aloittaa harrastaminen.
Luota niihin satoihin harrastajiin jotka ovat tämän vaiheen käyneet jo läpi, toisille riittää fittness luistin jatkossakin, toisille ei sitten riitä yhtään mikään..
Minusta AmandaK:n ja Tirkko Jakkisen neuvot vaikuttaa toteuttamiskelpoisimmilta, sillä ei lähetetä kaveria vielä Berliiniin, kun ei tiedetä onko aikomusta luistella lähintä kioskia kauemmas. En ole kilpaluistimia koskaan kokeillut, mutta muutaman perässä olen joskus yrittänyt maratoneilla pysyä ja kun välillä näyttää että jollain nilkat taipuu melkein asfalttiin asti niin lähinnä sääliksi on käynyt. Toki tällaiset esimerkit on perin harvinaisia. Yleinen tilanne on se, että näitä Bonteilla menijöitä näkee vain lähdössä, jos pääsee tarpeeksi lähelle. Maaliin päästessä ne on yleensä jo poistunu paikalta. Silti ei tulisi mieleenikään ostaa jarruttomia luistimia. Minulle tärkeätä on että kenkä on hyvä ja luistimet rullaavat mulle riittävästi. Ihan kaikkein halvimpia en kuitenkaan ostaisi sillä kokeilin niitä ensin ja rullaavuus oli tosi huono nykyisiin verattuna. Suosittelisin muiden aiemmin suosittelemia merkkejä. Itselläni on K2 radical 90 luistimet. Tervetuloa mukavan harrastuksen pariin ja jos et ihan kilpamenijäksi suunnittele niin kokeile myös sauvoilla. Tosin laji on siten aika lailla erilainen.
että tulee asiallista neuvoa aloittelijoille. Ihmeissäni luin WÖRLDINLINEWORLDCUPPPIII nimimerkin outoja kirjoituksia, huh huh mitä skeidaa, kyllä se on niin että aloittelijan ei kannata heti tilata jotain matalaa jarrutonta kisakenkää.
varustetut luistimet ovat ainoat mahdolliset lähtötason luistimet, jos ei ole aikaisemmin luistellut ollenkaan. Jos ei ole muutenkaan paljon harrastanut liikuntaa, tasapaino-ongelmia tulee olemaan varmasti halkaisijaltaan 90-100 mm:n pyörillä varustetuilla luistimilla.
Juuri rullaluistelua aloittelevan tapauksessa on täysin varmaa, että 90-100 millimetrisillä maratontykittäjän pyörillä varustetut luistimet ovat aivan liian vaativat. Luisteluharrastuksen aloitus hajoaa alkutekijöihinsä ennen kuin uudet luistimet jalkaansa vetänyt on päässyt kokeilemaan edes ensimmäistä jarrupalajarrutusta. Siirtyminen näihin "tykityspyöriin" vaatii totuttelua jo kokeneemmaltakin luistelijalta.
Liian monelta jäävät upouudet luistimet pölyttymään nurkkiin, kun lähtölasketa ei onnistunut. Siksi ensimmäinen kosketus luisteluun, mikä tarkoittaa ensimmäistä kosketusta rullaluistimiin eikä toivottavasti asfalttikosketusta, on ratkaisevaa harrastuksen jatkuvuuden kannalta.
Monilla ensimmäisellä luistelukerralla käy näin: reisiä polttaa, selkään särkee, polvet tutisevat, nilkat muljahtelevat, tasapaino on olematonta. Pahimmillaan ensikosketus luistimiin on huono ja kosketus asfalttiin liiankin hyvä. Siksi ensiluistimiksi valmistetaan luistimia, joilla on helpompi aloittaa rullisharrastus. Siksi näissä luistimissa on nilkkaa tukeva korkeampi varsi, jarrupala, pienet pyörät ja matalemmat kiskot ja muutenkin tähdätty matalampaan tasapainopisteeseen.
Pyörien halkaisijan koossa ei ole kysymys vain siitä, miten nilkka kestää vaan myös siitä että ihmiskropan painopiste kohoaa rullaluistelun kannalta merkittävästi 90-100 millisillä pyörillä, mikä ei voi olla aiheuttamatta jopa ylivoimaisia tasapaino-ongelmia aloittelevalle luistelijalle.
Ihmisen muisti on lyhyt. Mutta muistellaanpas: vuosituhannen vaihteessa kilpatason luistelijat luistelivat vielä 80 millisillä ja vv. 2003-2004 käytiin keskustelua 90-100 millisiin ja 5-pyöräisiin siirtymisen eduista kilpaluistimissa. Jo silloin puhuttiin, että ero 84 ja 100 millisten luistimien välillä vauhdin kannalta on melko pieni tai jopa lähes olematon. Monet muut vauhtiin vaikuttavat muuttujat ovat yhtä tärkeitä tai jopa tärkeämpiä.
Kehitys on ollut nopeaa ja jopa huimaa. Helposti vauhtisokeus iskee itsekunkin takaraivoon. Mutta EIVÄT NÄMÄ LUISTIMET ole ollenkaan tarkoitettu aloittelijoille ja varsinkaan liikuntaa aloitteleville.
Keskustelusta esimerkiksi:
http://www.racereports.net/forum/topic.asp?TOPIC_ID=289&whichpage=1
Karih, AmandaK ja muutkin puhuvat ihan aiheesta suositellessaan aloiteleville pienempiä pyöriä ja fitnesskenkiä. Yksi asia joka on jäänyt mainitsematta on alustan aiheuttama tärinä. Ns Fitness kengissä on tärinän vaimennusta sekä lisätynä ominaisuutena että sisäisen toppausten mukana tuomana ominaisuutena. Kilpakengisä toppauksia ei ole, eikä myöskään mitään tärinän vaimennuselementtejä, on mahdollisimman jäykkä hiilikuitukantakuppi. Jäykästä kupista tärinä välittyy jalkan niin että hampaat irtoo aloittelijoilta.
Kyllä on käynyt mielessä että jos tälläsillä välineillä olisi aloittelemassa rullaluistelua niin voisi harrastusloppua lyhyeen. Tämä kävi mielessä kun siirryin 4*80mm markettiluistimesta 5*84mm 'premium' fitnessluistimeen. Samoin kun hankin myöhemmin hiilikuitukupilliset pikakengät ja niihin 5*84mm systeemit. Joskus tuntui ettei luistimien jaloista pois ottamisen jälkeen pääse kavelemään auton peräkontilta kuljettajanpukille, sattuu, sattuu... Jos vastaava tunne olisi ollut harrastusta aloittamassa niin epäilempä että olisi voinut toiset lajit voittaa.
Tähän kun vielä lisää tunteen joka tulee kun alamäki alkaa viedä eikä ole keinoja hillitä nopeutta, kun jarruttaminen on harjoittelematta. Tasamaalla on homma hallussa, lopetat potkimisen niin vauhti hidastuu, mutta kun tulee pieninkin alamäki, mäki vie ja itse haparoit tasapainon kanssa sitten vielä pitäisi jarruttaa...
Mutta tervetuloa harrastuksen pariin, suosittelen kurssilla käyntiä tai ainakin osaavan opettajan opastusta. Suojia unohtamatta: Rannesuojat, polvisuojat, kyynärsuojat kypärää unohtamatta. Motto: Ne suojaa joilla suojattavaa on.
Jos joku voi vakavalla naamalla sanoa että 100mm on vaikeampi luistella kuin 84 tai 90mm niin todella ihmetyttää. Miksi on näin?
Nyt faktaa pöytään!
Bontin 100mm on yhtä matala kuin muiden merkkien 84mm ja 90mm, joten niillä luistelu ei korkeuden vuoksi ainakaan ole yhtään huterampaa. 100mm rullaa tasaisemmin ja vierintävastus fysiikanlakien mukaan pienempi.
T-jarrutus on keksitty ja jarrupalat tuo vaan vaaratilanteita luisteluun. (jalka voi helposti kopsahtaa ylimääräiseen ulokkeeseen)
Matala kisakenkä on tukevampi ja parempi tekniikan omaksumiseen.(ei rajoita likaa jalan normaalia liikkuvuutta väärällä tavalla.
Talousedut:
Miksi tuhlata ensiksi halpoihin markettiluistimiin ja sitten turhautua ja ostaa paremmat. Jos et innostu luistelusta 100mm niin matalakenkäisissä parempi jälleenmyyntiarvo. Ostamalla paremmat säästät rahaa ja aikaa. Ja ennenkaikkea opit luistelemaan. K2 ja muilla markettivehkeillä tekniikkaa ei yksinkertaisesti pysty kunnolla omaksumaan.
Bontin perusluistimet ei edes maksa paljoa ja ne tuntuu yksinkertaisesti vaan älyttömän hyviltä.
Sauvat mäkeen. Tuo vain vaaratilanteita.
Tässä on mun omia kokemuksia lajia jo jonkin aikaa harrastaneena. Olen nähnyt niin monta epäonnistunutta luistinvalintaa..
1. aloittelija ei tarvitse pientä vierintävastusta eikä isoja pyöriä.
2. Jarrupala on helppo oppia ja käyttää. Ei aiheuta mitään ongelmia luistelussa, ei edes DP:ssa. Ennenkaikkea vakaa ja turvallinen, juuri niin kuin pitää olla.
3. matala kisakenkä aloittelijalla on hutera juuri matalan varren ansiosta. Jopa kisaluistelijat näyttävät vemppaavan näillä eteenpäin vaikka tekniikan ja voiman pitäisi ola kunnossa, muttei asia ole niin helppo. Se vaatii oikeaa tekniikkaa ja voimaa nilkassa. Jos kisakenkään siirrytään niin edessä on melko varmasti custom juuri sen hyvän istuvuuden takia. Eli jos aloittelija ostaa matalan kengän, törmää hän sellaisiin ongelmiin mitä ei ostohetkellä voi tietää, kuten erilaiset rasitustilat, hiertymät, puutumiset jne. Puolikorkea varsi auttaa tuennassa ja antaa nilkalle mahdolisuuden kehittyä vähitellen ja ilman kipuja.. Puolikorkea varsi ei estä tekniikan opettelua, jopa douplepushin alkeet on helppo oppia juuri tuennan takia.
Aloittelijalle juuri oppimisen kynnys ja tekemisen mielekkyys on asia numero 1. Tähän vaikuttaa juuri välineitten sopivuus lajiin ja nimenomaan helpot välineet. On täysin tarpeetonta haitata hauskaa harrastusta epäsopivilla välineillä. Vaikka kilpavarusteet ovat hienoja ja näyttäviä, niin ei niillä aloittelija mitään tee. Jos ei ole kilpailija niin ei ole mitään järkeä ostaa kilpavarusteitakaan.
4. Urheilukaupoista saa aivan kelvollisia luistimia harjoitteluun, aikaisemmin mainitsemillani ohjeilla.
5. Olisi melko typerää pitää ostoargumenttina sitä miten saa luistimet myytyä eteenpäin. Luistimet hankitaan sillä periaatteella että "nämä ovat minulle hyvät", ei siten että "nämä ovat varmaan jollekin muulle hyvät".
6. Näkemäsi epäonnistuneet luistinvalinnat johtunevat juuri siitä että asioista tietämättömät antavat älyttömiä ohjeita omien hairahtuneitten periaatteiden mukaisesti. Luistelu ei ole vain välineitä, vaan myös mielekkyyttä ja henkistä harrastusta. Tällaiseen hyvinvointiin johtaa miellyttävät ja toimivat ja turvalliset välineet joilla oppimisen ja aloittamisen, kuin myös jatkuvuuden kannalta kynnys on mahdollisimman matala.
Tähän loppuun voisi sanoa että kysymyksen alkup. esittäjä voi miettiä täällä käydyn keskustelun antia. Haluaako ottaa rahallisestikin ison riskin ja todennäköisesti epäonnistua vai luottaa ns. varmoihin ja koettuihin ratkaisuihin joilla pääsee luotettavasti alkuun.
Ja harrastuksessa pidemmällä oleville voi sanoa, että hyvät kilpaluistimet ovat hyvät luistella ja ne antavat uutta tuntua lajiin kun alkutaival on käyty läpi. Mutta ne eivät ole missään tapauksessa ensimmäiset luistimet. Kilpavarusteet ovat vaativia luistella, ne vaativat voimaa nilkoissa sekä tasapainoa ja oikeaa luistelutekniikkaa ja oikeaa jarrutusta ja vauhdin kasvaessa myös tilanteitten ennakointiin pitää oppia aivan uudella tavalla, sekä ne myös maksavat huomattavasti enemmän.
Lajissa kuin lajissa kannattaa pitää kiinni realiteeteistä ja järjestä, ei siitä mikä on hienoa ja komeaa ja näyttävää ja samalla niin typerää.
Siis kummat on varmemmat alkuun 80mm-85mm vai ne 10mm ? vähän ristiriitaisia vastauksia tullut...
Ja kertoisiko joku lyhyesti millaiset aloittelijoille ovat todella hyvät, koska monet selittävät pitkiä litanioita mitkä ovat kilpailijoille hyvät ja kertovat ummet ja lammet....
uudelleen ylläolevat viestini, niin ehkäpä sanoma menee paremmin perille. Niistä, jotka puhuvat sentyylistä palturia, jota en ole koskaan ennen edes kuullut, ei kannata välittää.
Kuntoluistimiin kun ei yksinkertaisesti kuulu 100 millin pyörät. Ei aikaisemmin, ei nyt, eikä myöhemminkään. Kunto- eli fitnessluistimissa, joita on markkinoilla, on tyypillisesti 80 millin pyörät, joissakin jopa vain 78 millin pyörät.
100mm pyöriä käytetään kilpaluistimissa ja jonkin verran ns. maratonluistimissa. Jaloissa tulee olla aika lailla puristusta ja tasapaino loistava, jotta niillä pystyy luistelemaan. Varsinkin koska niissä ei ole nilkalle kunnon tukea matalan varren takia. Lyön vetoa, että aloitteleva luistelija ei pääse niillä eteenpäin.
tästä voi olla samaa mieltä....yli 10 vuoden luistelukokemuksella.
Tuolla yllä on lueteltu vaikka mitä syitä, ja vielä selitetty juurta jaksaen miksi ja minkätakia. Mikä siinä on edelleenkin niin vaikea käsittää???
ehdottomasti 100mm luistimet aloittelijalle.
100mm on vakaampi ja helpompi hallita. itselläni on kokemusta kaikista pienemmän kokoisista luistimista ja vasta 100mm toi tarvittavan varmuuden ja tukevuuden.
Juttu on ihan sama miksi isopyöräisellä pyörällä on tukevampi ajaa kuin pikkupyöräisellä. fysiikka kertoo että vauhtipyöräefekti kasvaa mitä suurempi kehä on ja se tuo sen tukevuuden luisteluun.
100mm on vielä parempi kun renkaat ei kulu niin paljoa ja hankintahintaa saa alemmaksi kun ei tarvitse hommata kuin 8 rengasta.
Eli kipin kapin kauppaan ja 100mm alle.
Mutta kun nyt yritetään tehdä luistimia, joiden painopiste on alhaalla. Valmistajakin tunnustaa että 100mm luistimet ovat epävakaat. Esim. Bontin uudet Vayporit. Valmistaja siis ei luota 100 mm vakauteen ja siis yrittää saada luistimet yhtä vakaiksi ja tukeviksi kuin pienempipyöräisissä luistimissa mm. uurtamalla luistinten pohjaa sopivammaksi.
Miksi muuten maastopyörä on 26" eikä 28"? Miksi lastenpyörä on 20" eikä 28", jos pienempi pyörä on rimpula ja epävakaa. Kun lapselle ostetaan 28-tuumainen pyörä se kestää läpi elämän aina eläkeikään asti, eikös niin?
Näinhän esittelet sairaita ajatuksiasi. Eli kipin kapin kauppaan ja lapselle 28" polkupyörä ja 110 mm luistimet. Näin pääsee halvalla pieni lapsikin urheilun alkuun.
Morjens Lähettäjä
Voit varmaan hieman tarkentaa väitteitäsi. Mikä valmistaja sanoo 100mm luistintensa olevan epävakaat, laita vaikka joku linkki mistä sen voi lukea. Itse käsittäisin luistimen olevan sitä vakaampi mitä alemmaksi painopiste saadaan. Luistinvalmistajien yritykset saada jalkapohja mahdollisimman lähelle maanpintaa on mielestäni hyvä asia. En oikein ymmärrä pointtiasi. Jos valmistajat eivät luottaisi 100mm niin miksi ne valmistavat 110mm luistimia.
Lukisin mielelläni myös kokemuksiasi Bontin Vayporeista. Kovin tuntuvat olevan epävakaat.
Maastopyörä asiasta; eiks noi tuumakoot ole rungon
mittoja, minä ainakin ostan luistimet jalan koon enkä sen mukaan minkä ikäinen olen.
on monenlaisia. Jotkut omaavat jo kohtalaisen hyvän luistelutekniikan ennen rullille siirtymistä. Aika suuri joukko ei osaa oikeasti luistella, vaikka onkin tullut nojailtua mailanvarteen hokkarit jalassa.
Jotkut taas luulevat osaavansa luistella ja kuvittelevat että kaikille rullaluistelun aloittelijoille asiat ovat yhtä monimutkaisia kuin heille.
Se minkälaiset luistimet kukin valitsee riippuu myös paljon siitä mitä aikoo aloittaa. Kaupunkikruisailijoiksi aikovien ei varmaan kannata mitään nopeita välineitä hankkia, vaan mukavan pehmeät pienipyöräiset jarrupaloilla ovat ihan OK. Taitojen kehittyessä voi sitten ostaa muodikkaammat, vaikkapa punaiset ;-)
Jos taas haluaa aloittaa jonkinasteisen tavoitteellisen lajin harrastamisen (i.e. kilpailemisen), niin noilla em välineillä vietetty aika on kyllä hukkaan heitettyä. Sillä onko siellä alla 80mm,84mm,90 tai 100mm pyörät ei alkuvaiheessa ole mitään merkitystä. Kengän tulee mahdollistaa oikean tekniikan harjoittelu. Nopeus tulee tekniikan myötä.
Vasta sitten kun haluaa kilpailla ja myös pärjätä alkaa noilla millimetreillä olla todellista merkitystä.
Eli välineet tarkoituksen mukaan!