Olen töiden takia aikoinaan muuttanut kauas lapsuuskodista ja niille teille jäänyt. Välimatkaa on muutama sata kilometriä. Lapsuus ja nuoruus oli sellaiset etten halua niitä aikoja juuri muistella. Kotona oli suht ankara kuri ja elämä aika tylsää kaiken kaikkiaan. En todellakaan kaipaa sinne enkä niihin aikoihin.
Ongelma on siinä että minun odotetaan aina matkustavan vierailulle vanhempien luokse, he eivät käy luonani. Joskus 12 vuotta sitten äitini kävi, yhdessä ovat käyneet joskus 80-luvulla. En minä kauheasti näitä vierailuja odota mutta kun jotenkin sellainen vierailuvelvollisuus on olemassa. Vai kuvittelenko vain. Järjestin jonkin aikaa sitten vanhemmille kylpylään pari päivää täysihoidolla kun ajattelin että se ikään kuin "korvaa" sitä että en voi heitä itse kestitä kun eivät käy luonani.
Matka on siis suht pitkä, hankala yleisillä kulkuneuvoilla suoritettavaksi ja nykyisin minulla on lemmikkieläin joka pitäisi ottaa mukaan tai järjestää sen hoito siksi aikaa. Ja meneehän näihin juttuihin rahaakin enkä ole kovin varoissani tällä hetkellä.
Voi kun asuisivat jossakin lähempänä vaikka jossakin kaupungissa niin pistäytyisin pikaisesti useamminkin, mutta tuonne syrjäseudulle ei niin vain lähdetä pistäytymään, sinne täytyy jäädä joksikin päiväksi jos jaksaa sinne asti raahautua.
Koska vanhemmat eivät juuri missään liiku, tuntuu aika pysähtyneen siellä ja puheenaiheet alkavat helposti käymään hermoille. Isällä oli tapana yrittää ärsyttää minua silloin kun olin murrosikäinen ja tuota tapaa voi vieläkin esiintyä. Äidilläni on marttyyrimainen tapa passata ja tehdä kaikki itse ja kuitenkin minulta kai odotetaan osallistumista ties mihin töihin.
En ole käynyt muutamaan vuoteen enkä ole valmis nytkään menemään. Pitääkö hankkia rauhoittavia lääkkeitä että tuosta reissusta selviää? Onko vanhempien luona vieraileminen "pakollinen velvollisuus"? Tällä hetkellä taloudellinen tilanteeni ei ole kehuttava. Äiti kyllä saattaa antaa rahaa jos menen sinne, mutta en pidä näistä almuista koska hänen antamanaan raha tuntuu velvoittavan minua johonkin ja hän osaa antaa antamisensa "ylhäältä alaspäin" niin että se tuntuu nöyryyttävältä.
Mieltäni rassaa siis se, että en halua mennä sinne. Mutta jos heille vaikka tapahtuisi jotakin niin sitten varmaan on huono omatunto kun en mennyt. Toisaalta on paha olo jos sinne menen. Mikähän on oikea ratkaisu? Onko täällä kohtalotovereita?
Minulle riittää puhelimen kautta yhteyden pitäminen mutta onko se riittävää?
Ongelma on siinä että minun odotetaan aina matkustavan vierailulle vanhempien luokse, he eivät käy luonani. Joskus 12 vuotta sitten äitini kävi, yhdessä ovat käyneet joskus 80-luvulla. En minä kauheasti näitä vierailuja odota mutta kun jotenkin sellainen vierailuvelvollisuus on olemassa. Vai kuvittelenko vain. Järjestin jonkin aikaa sitten vanhemmille kylpylään pari päivää täysihoidolla kun ajattelin että se ikään kuin "korvaa" sitä että en voi heitä itse kestitä kun eivät käy luonani.
Matka on siis suht pitkä, hankala yleisillä kulkuneuvoilla suoritettavaksi ja nykyisin minulla on lemmikkieläin joka pitäisi ottaa mukaan tai järjestää sen hoito siksi aikaa. Ja meneehän näihin juttuihin rahaakin enkä ole kovin varoissani tällä hetkellä.
Voi kun asuisivat jossakin lähempänä vaikka jossakin kaupungissa niin pistäytyisin pikaisesti useamminkin, mutta tuonne syrjäseudulle ei niin vain lähdetä pistäytymään, sinne täytyy jäädä joksikin päiväksi jos jaksaa sinne asti raahautua.
Koska vanhemmat eivät juuri missään liiku, tuntuu aika pysähtyneen siellä ja puheenaiheet alkavat helposti käymään hermoille. Isällä oli tapana yrittää ärsyttää minua silloin kun olin murrosikäinen ja tuota tapaa voi vieläkin esiintyä. Äidilläni on marttyyrimainen tapa passata ja tehdä kaikki itse ja kuitenkin minulta kai odotetaan osallistumista ties mihin töihin.
En ole käynyt muutamaan vuoteen enkä ole valmis nytkään menemään. Pitääkö hankkia rauhoittavia lääkkeitä että tuosta reissusta selviää? Onko vanhempien luona vieraileminen "pakollinen velvollisuus"? Tällä hetkellä taloudellinen tilanteeni ei ole kehuttava. Äiti kyllä saattaa antaa rahaa jos menen sinne, mutta en pidä näistä almuista koska hänen antamanaan raha tuntuu velvoittavan minua johonkin ja hän osaa antaa antamisensa "ylhäältä alaspäin" niin että se tuntuu nöyryyttävältä.
Mieltäni rassaa siis se, että en halua mennä sinne. Mutta jos heille vaikka tapahtuisi jotakin niin sitten varmaan on huono omatunto kun en mennyt. Toisaalta on paha olo jos sinne menen. Mikähän on oikea ratkaisu? Onko täällä kohtalotovereita?
Minulle riittää puhelimen kautta yhteyden pitäminen mutta onko se riittävää?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulla EI ole mitaan velvollisuutta menna sinne.
Voitte taysin hyvin vaihtaa kuulumiset puhelimitse Jos he alkavat manipuloimaan sinun sinne menemista voit taydellisen reippaalla aanella vain kertoa totuuden etta " yhteydenpito sujuu aivan loistavasti puhelimitse (tai kirjeitse) ja etta kylla mina siella sitten joskus piipahdan.
Aivan turhaan kannat huonoa omaatuntoa siita pelosta etta heille sattuisi jotain ja sina et olisi siella tai kaynyt lahiaikoina. Jos heille jotain tapahtuu, niin kylla naapurit siita sinulle ilmoittavat ja tuo muutama sata kilometria taittuu vaikka vuokra-autolla nopeasti. Joten ala aivan turhaan siita kanna surua.
Tai jos satut jonkun ystavasi kanssa vuokraamaan auton (maksu puoliksi) ja tekemaan kierroksen siella pain Suomea lomamatkana,sinun ei tarvitsisi olla lapsuuskodissasi kuin pari kolme tuntia, Juotte paivakahvit, vaihdatte kuulumiset, sina toivotat heille hyvat jatkot ja jatkat matkaa. Tuon vierailun tarkoitus on kayda tervehtimassa ja esiintya hyvin positiivisesti ja reippaasti eika antaa vanhojen tuskien nakya paallepain. Kylla sina kestat sen kolme tuntia.
Saattaa jopa olla etta vanhempasikin pitavat tuosta vierailusta enemman, nythan jokaiselle jaa positiivinen kuva lyhyesta vierailusta.
Ihan turhaan olet itsellesi kuvitellut moisen pakon. Tuskinpa he sinun elämästäsi kovinkaan kiinnostuneita edes ovat, tai sinun tapaamisestasi, kun kerta eivät vaivaudu koskaan käymään edes luonasi. Sanotaanhan "vuoroin vieraissa" eiks vaan.
Rahan tuputtaminen on juuri sitä almujen antamista ylhäältä alaspäin. Minä olisin loukkaantunut.
Mitä turhia kiusaat itseäsi. Elä omaa elämääsi ihan rauhassa - niinhän hekin tekevät.