Mitenköhän saisin itsestäni liian omistushaluisuuden pois?
Olen pienestä pitäen ollut yhden ainoan ystävän kanssa. Ei sitä koulussa muille puhuttu, kuin sille parhaalle ystävälleen. Onhan nuo parhaat ystävät vaihtuneet esimerkiksi kun ovat muuttaneet tai sitten suhde mennyt vain ikävästi rikki.
Ongelmani on oikeastaan tälläisessä ystävyyssuhteessa se, että olen liian omistushaluinen. En tahdo, että ystävälläni on muita ystäviä. En tahdo, että ystäväni edes puhuu muille luokkatovereillemme ellei siihen ole joku hyvä syy.
Nykyään minulla on vain pelkkiä koulukavereita. He eivät tiedä minusta muuta kuin ehkä jotain koulumenestyksestäni. Yksityisasioista, perheestäni jne. en puhu. Silti olen joskus kateellinen pelkistä kavereistanikin. En kestä jos samalla kurssilla on joku, joka on tämän kaverini parempi kaveri, sillä silloin ryhmätyössä tämä kaveri valitsee mieluummin sen paremman kaverinsa. Valitettavasti en nimittäin ole kenellekään niin ystävä, jolle puhutaan yksityisasioista.
Miksi olen näin omistushaluinen jo pelkistä kavereista? En uskalla edes ajatella seurustelusuhdetta! Miten saisin jankattua itselleni päähän, että kavereillani saa olla muitakin kavereita jne.? Mistä tälläinen edes johtuu, luonteesta vai?
Olen pienestä pitäen ollut yhden ainoan ystävän kanssa. Ei sitä koulussa muille puhuttu, kuin sille parhaalle ystävälleen. Onhan nuo parhaat ystävät vaihtuneet esimerkiksi kun ovat muuttaneet tai sitten suhde mennyt vain ikävästi rikki.
Ongelmani on oikeastaan tälläisessä ystävyyssuhteessa se, että olen liian omistushaluinen. En tahdo, että ystävälläni on muita ystäviä. En tahdo, että ystäväni edes puhuu muille luokkatovereillemme ellei siihen ole joku hyvä syy.
Nykyään minulla on vain pelkkiä koulukavereita. He eivät tiedä minusta muuta kuin ehkä jotain koulumenestyksestäni. Yksityisasioista, perheestäni jne. en puhu. Silti olen joskus kateellinen pelkistä kavereistanikin. En kestä jos samalla kurssilla on joku, joka on tämän kaverini parempi kaveri, sillä silloin ryhmätyössä tämä kaveri valitsee mieluummin sen paremman kaverinsa. Valitettavasti en nimittäin ole kenellekään niin ystävä, jolle puhutaan yksityisasioista.
Miksi olen näin omistushaluinen jo pelkistä kavereista? En uskalla edes ajatella seurustelusuhdetta! Miten saisin jankattua itselleni päähän, että kavereillani saa olla muitakin kavereita jne.? Mistä tälläinen edes johtuu, luonteesta vai?
Vastaukset 10
Vanhimmat
mulla oli yhtäpaha joskus ala-asteella, (en vittuile) mutta nykyäänkin olen omistushaluinen, mutta en paljoa. Kai siinä pitää kokea jokin "iso menetys" , että tajuaa että kaikkea ei voi omistaa kokonaan, ja kaikkea ei kuitenkaan menetä??:D en tiiä.... mutta sun täytyy vaan keskittyy enemmän ittees, ja jos se sun kaveri hengaa jonkun toisen kanssa, niin otat sitten itekkin jonkun. hankit vaan enemmän kavereita, että kaikki ei jäis sen yhen varaan.
Nykyään mulla on vain pelkkiä koulukavereita, niitä tietysti useita. Eli mitään hyvää ystävää ei ole, josta sitten voisin olla äärimmäisen omistushaluinen.
Mutta silti huomaan olevani vähän liian omistushaluinen jos joku kaverini valitsee paremman kaverinsa esimerkiksi koulutehtävän suorittamiseen.
toi omistushaluisiis on oikeesti tosi normi ilmiö. sitä on jokasella; toisilla vähemmän ja toisilla enemmän.
Mulla sitä taas tulee siten, jos mun hyvä kaveri, ja jolle oon myös se parhain kaveri ryhmästä, niin haluu toisen parikseen. Kuulostaa niin tyhmältä, mut ei sille vaan voi mitää : )
liian omistushaluinen ja mustasukkainen parista ystävästäni,en tiiä mikä siinä on pitäis jotenkin oppia hillitsemään sitä..
En tiedä auttaisko tohon asiaan esim. ikä? Nuorempana sitä saattaa olla vain yksi bestis, jonka kanssa ollaan koko ajan. Sitä kai pelkää, että jos toinen hänelle juttelee, että itse jää syrjään.
Nyt vanhempana sitä on ainakin huomannut, että sitä voi olla hyvä ystävä monien kanssa samanaikaisesti, eikä ystävän toiset ystävät ole omasta ystävyydestä pois. Pitää vain luottaa, että ei se mun ystävä mua jätä, vaikka hällä on muitakin ystäviä. Eikö sustakin olisi upeaa, jos sulla olisi monia hyviä ystäviä samanaikaisesti? Yhden kanssa voisit harrastaa jotain kivaa, toisen kanssa puhua syvällisiä, kolmannen kanssa lenkkeillä jne. On rikkaus omistaa erilaisia ihmisiä ystävinään!
Se on kai ihan normaalia, että on vähän omistushaluinen. Mutta yritä vain luottaa siihen, että sulla on paikka ystäväsi sydämessä, vaikka hän juttelisi muillekin. Toiset ihmiset ovat luonteeltaan sosiaalisempia, ja tarvitsevat enemmän ihmisiä ympärilleen kuin toiset.
Itselläni on omistushaluinen ystävä ja uskon että syynä tähän liikaan omistushaluun on huono itsetunto. Et usko että voit riittää sellaisena kun olet, vaan haluat melkein tuhota muut jotta hän huomaa sinun hienoutesi. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisit parempi kuin muut jos esimerkiksi eliminoit heidät pelistä. Kannattaa opetella uskomaan itsensä ja siihen, ettei se kaveri katoa vaikka olisikin joskus jonkun toisen kanssa. Suosittelen että puhut kaverillesi tästä ja saat hieman tietää hänenkin tuntojaan asiaan.
Moi olen 22 mulla on kaksi Bestistä alkuaikoina olin hirveen mustasukkainen mun ekasta mut sit mä huomasin nyt olen ihan turhaan ja tietenkin ymmärrän että ihmisillä täytyy olla muitakin kavereita kun se yksi Mä oon itekin omistushaluinen Ja yritän voittaa sen mut ei oo helppo asia ja olen puhunut siitä molemmille mut siinä tulee aina se juttu että toinen luulee ettei luota toisen mikä oo väärin olen lapsesta kautta Teinistä nuoresta asti kärsinyt siitä tarvitsen sielu kavereita jotka kärsii samasta kuten minä ja ois kiva saada teiltä neuvoa tai vinkkiä
Sitten vielä lisään tähän Nyt on kyse mun toisesta bestiksestä Sen kaa ollaan tunnettu neljä vuotta ja sen toisen kaa ollaan tunnettu jotain ainakin yhdeksän vuotta ja aina ku se juttelee sille tietylle ihmiselle mä tykkään siitä ihmisestä itekin mut aina kun hauskaa tai jotain niin mulle tulee heti ulkopuolinen olo ja pelkään että en ole se ykkönen enää vaikka ykköstä ei saisi olla ja mulla on oikeestaan mun molemmat parhaat ystävät on mulle ykkösiä☹️ Olen Tällä hetkellä vihainen itselleni ja pettynyt koska pelkään että menetän jonkun mun käytöksen takia😩
Jokainen haluaisi olla se ykkönen toisen sydämessä. Loukkaahan se, jos ei sitten koekaan olevansa.
Myöhemmin useimmille kuitenkin tulee seurustelukumppani tai puoliso, joten kannattaa opetella luopumaan ykköspaikasta. Ja uusia ystäviäkään ei voi estää tulemasta toisen elämään, joten kyllä sellaista omistushalua kannattaa miettiä, mistä se oikeasti johtuu.
Mitä enempi omassa elämässä on merkityksellisiä asioita, sitä vähemmän ehkä haluaa jotain yhtä tiettyä.
Minulla oli eräs ystävä joka oli liian omistushaluinen minusta ja muista ystävistään. Olimme ystäviä pienistä lähtien aina aikuisuuteen asti mutta siinä vuosien aikana oli paljon draamaa. Mitä vanhemmiksi tulimme sen pahemmaksi hänen käytös muuttui. Vaikka hän oli hyvin kaunis fyysisesti, koulutettu, hyvä työpaikka, varaa matkustella jne.jne. hän oli silti hyvin epävarma ja mustasukkainen mitä tuli ihmissuhteisiinsa. Kaikki oli aina hyvin jos olimme kaksistaan, mutta hän rupesi todella ilkeäksi aina kun olimme isommassa porukassa. Meidän poikaystävät, kaveripiiri oli yhtä isoa porukkaa. Hän ei pelkästään ollut minusta mustasukkainen, vaan muistakin. Jos hän ei ollut minun tai kaikkien muiden huomion keskipiste, hän kilahti. Alkoholi pahensi hänen käytöstään. Hän oli erittäin mustasukkainen myös minun muista ystävistä (joihin olin tutustunut työn ym. kautta), vaikka yritin häntä tutustuttaa häntä heihin, hän heti oli ottanut asenteen ettei halunnut ystävystyä heidän kanssa ja sitten syyttä haukkui heidät alimpaan helvettiin ja kusipäiksi.
Samoin hän veti herneen nenäänsä jos en automaattisesti ollut hänen puolellaan jos hän oli tehnyt jotain pahaa... Kuten pettänyt poikaystäväänsä.
Vuosia pidin ystävyyttämme yllä koska joskus hän oli paras ystäväni, koska tiesin ettei hänen perhe-elämänsä ollut kaikista helpoin. Annoin monta kertaa anteeksi hänen käytöksensä...
Kunnes lopulta.. yhtenä iltana mittani täyttyi.
Olimme porukalla juhlimassa erään ystävämme synttäreitä. Tämä ystäväni humaltui ja epävarmuus nosti päätään. Hän oli niin ilkeä.. hän vittuili suoraan ja yritti nolata minua muittein edessä. Hän oli ihan naamallani. Hän meni käytöksellään niin pitkälle että jos hänen poikaystävänsä ei olisi vienyt häntä pois juhlista sillä sekunnilla... Olisin oikeasti lyönyt häntä.
Silloin päätin että en ota yhteyttä häneen vaan hän saa luvan soittaa minulle ja pyytää anteeksi käytöstään.
Hän ei soittanut, enkä minäkään. Pari viikkoa sen jälkeen hän jätti poikaystävänsä toisen miehen vuoksi. Enkä häntä ole sen jälkeen nähnyt. Hän samalla jätti vuosia kestäneet ystävyyssuhteensa. Mistä muut olivat hieman ihmeissään.
Ny en ole kymmeneen vuoteen ollut tekemisissä tämän "ystävän" kanssa ja samalla huomannut että voin itse henkisesti paljon paremmin. En tarvitse elämääni ihmistä joka aiheuttaa paljon pahaa oloa.
Se ei tarkoita etteikö hän olisi aina jollain tavalla tärkeä, kaikesta huolimatta hän antoi paljon hyvääkin elämääni. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin elämässään ja hän on saanut sen mitä halusikin.
Neuvoni on: Tutkiskele nyt kunnolla itseäsi ja syitä mistä mustasukkaisuutesi johtuu? Mitä tarvitset itse että sinun on hyvä olla? Jos tiedät syyn, työstä sitä. Ole avoin uusia ihmisiä kohtaan, heistä voi tulla myös sinunkin ystäviäsi.