Pari viikkoa sitten mies ilmoitti tylysti puhelimessa ollessani toisella paikkakunnalla kurssilla ettei rakasta enää. Puhui erilleen muuttamisesta yms. mitään syytä en saanut kuulla, en sitä kuinka kauan tilanne on jatkunut tällaisena
Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja meillä on 3 lasta joista nuorin alle 1,5v ja liittoomme on mahtunut monta kriisiä. Mieheni on vaikea puhua asioista tai ilmaista sanallisesti tunteitaan ja olin aavistellut pidemmän aikaa ettei kaikki ole ihan kunnossa. Tätä sitten olin kysellyt viikkokausia kunnes sitten karu totuus paljastui.
Mies kuitenkin tahtoi vielä yrittää että asiat tulisivat kuntoon, joskus taas tuntuu että hän on masentunut eikä itsekään tiedä mitä tahtoo. Olen yrittänyt kysellä, vuoroon olla kyselemättä, mennä luo, olla menemättä mutta tuntuu että on ihan se ja sama mitä teen niin asiat on jumissa ja luonnollisesti lapsetkin vaistoaa sen.
Itse epäilen vahvasti että mies on työpaikallaan ihastunut johonkin sillä tämä on asia jonka aina jyrkästi kiistää vaikkei muuten vastaisi mihinkään mitä yritän sanoa.
Meillä olen aina ollut se ns. vahvempi osapuoli joka hoitaa raha-asiat, suunnittelee käytännön asiat yms. ja miltei koko viime vuoden paiskin ympäripyöreitä päiviä jotta selviäisimme jokapäiväisistä veloistamme. Mies joutui olemaan lasten kanssa paljon ja harrastuksille ei ollut aikaa - minä taas olin aina töissä ja kävin kotona vaan pikaisesti syömässä ja nukkumassa pari tuntia ja menin taas. Luonnollisesti myös minulla ei ollut aikaa mihinkään muuhun. Mies syyllistää siitä minua vaikka kaikki rahat jotka ansaitsin on yhdessä käytetty yhteisiin lapsiin, lainoihin jne.
Nyt olen toisenlaisessa työssä, otan osaa kotitöihin ja olen lasten kanssa, mies saa harrastaa jne. mutta hän ei enää osaa kaivata minua.
Olen yrittänyt pyytää että lähdettäisi edes yhdeksi yöksi kahdestaan johonkin mutta mies ei tahdo. Aikanaan kävimme pariterapiassakin mutta lopetimme sen kun mies ei sieläkään puhunut mitään.
Olen nyt luvannut olla kyselemättä tunteisiin ja parisuhteeseemme liittyvistä (tunne)asioista heinäkuulle asti jolloin viimeistään asiat on ratkottava.
Hyvät neuvot olisivat tarpeen. Ei tule mitään tästä joka päivä itkemisestä ja siitä että asutaan saman katon alla mutta minkäänlaista läheisyyttä yms. ei ole. Arkipäivän asioista voimme puhua ja käyttäytyä korrektisti muiden seurassa. Olen naimisissa mutten saa seksiä, hellyyttä, läheisyyttä, pelkkää tuskaa ja turhia unelmia!
Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja meillä on 3 lasta joista nuorin alle 1,5v ja liittoomme on mahtunut monta kriisiä. Mieheni on vaikea puhua asioista tai ilmaista sanallisesti tunteitaan ja olin aavistellut pidemmän aikaa ettei kaikki ole ihan kunnossa. Tätä sitten olin kysellyt viikkokausia kunnes sitten karu totuus paljastui.
Mies kuitenkin tahtoi vielä yrittää että asiat tulisivat kuntoon, joskus taas tuntuu että hän on masentunut eikä itsekään tiedä mitä tahtoo. Olen yrittänyt kysellä, vuoroon olla kyselemättä, mennä luo, olla menemättä mutta tuntuu että on ihan se ja sama mitä teen niin asiat on jumissa ja luonnollisesti lapsetkin vaistoaa sen.
Itse epäilen vahvasti että mies on työpaikallaan ihastunut johonkin sillä tämä on asia jonka aina jyrkästi kiistää vaikkei muuten vastaisi mihinkään mitä yritän sanoa.
Meillä olen aina ollut se ns. vahvempi osapuoli joka hoitaa raha-asiat, suunnittelee käytännön asiat yms. ja miltei koko viime vuoden paiskin ympäripyöreitä päiviä jotta selviäisimme jokapäiväisistä veloistamme. Mies joutui olemaan lasten kanssa paljon ja harrastuksille ei ollut aikaa - minä taas olin aina töissä ja kävin kotona vaan pikaisesti syömässä ja nukkumassa pari tuntia ja menin taas. Luonnollisesti myös minulla ei ollut aikaa mihinkään muuhun. Mies syyllistää siitä minua vaikka kaikki rahat jotka ansaitsin on yhdessä käytetty yhteisiin lapsiin, lainoihin jne.
Nyt olen toisenlaisessa työssä, otan osaa kotitöihin ja olen lasten kanssa, mies saa harrastaa jne. mutta hän ei enää osaa kaivata minua.
Olen yrittänyt pyytää että lähdettäisi edes yhdeksi yöksi kahdestaan johonkin mutta mies ei tahdo. Aikanaan kävimme pariterapiassakin mutta lopetimme sen kun mies ei sieläkään puhunut mitään.
Olen nyt luvannut olla kyselemättä tunteisiin ja parisuhteeseemme liittyvistä (tunne)asioista heinäkuulle asti jolloin viimeistään asiat on ratkottava.
Hyvät neuvot olisivat tarpeen. Ei tule mitään tästä joka päivä itkemisestä ja siitä että asutaan saman katon alla mutta minkäänlaista läheisyyttä yms. ei ole. Arkipäivän asioista voimme puhua ja käyttäytyä korrektisti muiden seurassa. Olen naimisissa mutten saa seksiä, hellyyttä, läheisyyttä, pelkkää tuskaa ja turhia unelmia!
Vastaukset 10
Vanhimmat
se on nyt sanomattakin selvää,ja kun ei sänkyhommatkaan enää kotona kiinnosta. se ajoittainen masentuneisuus taas johtuu tästä tilanteesta.ei ole kuitenkaan helppo paikka jättää tuttua turvallista perhettään ihan tosta vaan,lapset,koti,kaikki entinen. tuossa vaiheessa tunteet elää laidasta laitaan päivästä riippuen. mielessä pyörii ajatukset uusi ihana rakkaus ja valoisa tulevaisuus sekä toisaalta avioero,erilleen muutto lapsista,omaisuuden jako,y.m.s.
renttumaisen petturiluuserin?
Edelliselle kirjoittajalle:
Mistä sitä voi tietää että kymmenen vuoden päästä tulee käymään näin, ei se kenenkään otsassa lue, sitä paitsi tässä tuskin on petetty ketään, tunteilleen kun ei voi mitään. Tai no mitään on aika vahva ilmaisu mutta luotan että menisi ohi mutta vielä ei näy valoa tunnelin päässä!
Tismalleen samanlaisessa tilanteessa olleena ja nyt jo jonkin aikaa eronneena sanon sinulle, että kulissit alas ja ratkaisu pöytään. Mies ei mitä todennäköisimmin mihinkään käytännön toimiin ryhdy, vaan odottaa passiivisesti sinun hoitavan koko ruljanssin. Tee siis niin, koska tuossa tilanteessa sinä olet voimaton; ketään ei väkisin voi pitää. Tulosta avioeron I-vaiheen hakemus netistä ja allekirjoita se omalta osaltasi. Ojenna se sitten miehelle ja vaadi, että hän toimittaa sen käräjäoikeutaan. Ota asuminen, lasten asiat ja omaisuuden jako puheeksi. Ala hoitaa käytännön asioita; mene pankkiin sopimaan raha-asiasi, eriytä taloudet, tilaa kiinteistövälittäjä kotiinne... Tästä kaikesta toiminnasta saat voimaa ja miehesikin tajuaa, että nyt on tosi kyseessä ja piirileikit on leikitty.
Niin se on, että tuskaa tulet tuntemaan, mutta ajan oloon helpottaa. Miehesi on tehnyt oman ratkaisunsa ja sen pohjalta teet nyt sinä omasi. Voimia!
luin juttusi ja aika huonolta musta näyttää. Mä itse ihastuin naimisissa olevaan mieheen ja he olivat olleet yhdessä 15 vuotta ja 3 lasta. Aluksi se oli vain yhden illan juttu mutta sitten se vei kummatkin mukanaan. Nyt he ovat eronneet talo on maksettu ja lapset eivät saa nähdä meitä, typerää käyttäytymistä. Sanoin miehelle silloin kun tavattiin että ei tee hätiköityjä päätöksiä mutta heidän suhteessaan oli jo pidemmän aikaa ja monta vuotta huonosti ja se rakkaus oli kaikonnut. No nyt olemme yhdessä ja meillä menee hienosti. Kyllä monesti mietityttää asiat ettei vaan avioero vaan ja ainoastaan johtunut minusta koska en halunnut sitä. Huomaan että mieheni miettii asioita joskus ja jutellaankin niistä, mutta toivon että hän on nyt sitten tyytyväinen päätökseen eikä kadu mitään, koska takaisikkaan ei voi palata enää.
Tuli taas kerran kysyttyä asiasta, mies kiisti ja suuttui sanoen että tahtoisinkin tällä olevan toisen. No, miksipä sellasta tahtosin! aina kysyttäessä mikä vaivaa ei vaivaa mikään.
Eilen oli seksiä, tänään ei saa edes koskea. Vaikka sain siitä itsekin tyydytystä tuntuu hyväksikäytetyltä kun tänään pitää pitää välimatkaa, miksei voi olla edes jotain välimuotoa vaan joko on tai ei ole?!
Tilanne on kieltämättä tosi tulehtunut. Itseä vaan itkettää ja ahdistaa kaiken aikaa kun en pysty itse tekemään eron eteen mitään kun en sitä tahdo enkä tahdo että mieskään tekisi muttei tällaisestakaan elosta tule yhtään mitään.
Tuntuu että miehelle sopisi täysin se että asuttaisi vaan yhdessä, molemmat eläisi omaa elämäänsä enkä kyselisi enkä vaatisi mitään mikä liittyy keskinäiseen suhteeseen!
Ikävää mutta silti en pääse tunteesta että se toinen siellä jossain kummittelee!!
Miehesi käytös on aivan samaa jota itse kaksi kuukautta katselin.Totta kai miehesi kiistää toisen naisen, niin minunkin teki ja vieläpä samoilla sanoilla.Sanoi kerran jopa, että varmaan olis helpompi sinulle jos hänellä olisi toinen, niin tuntisin häntä kohtaan vihaa, enkä vain rakkautta.Tuo tarinasi tuntuu liian tutulta, uskon vahvasti siihen, että hänellä on toinen.Seksiä meillä oli kokoajan, mutta muuta läheisyyttä ei sitten yhtäkkiä ollutkaan.
Kyllä se vaisto on aina oikeessa, vaikka itselleenkin yrittäisi muuta sanoa.Itsekkin epäilin tiettyä työkaveria, jota en ollut edes koskaan nähnyt.Miehen jutuista vaan tämä kyseinen nainen nousi aika ajoin.Jos halua voit lukea mitä olen itse kirjoittanut aikaisemmin samalla nimimerkillä.Sain lopulta totuuden selville kun kerroin olevani aivan varma, ja miehellä ei ollut enää mahdollisuuksia valehdella yhtään lisää.Voimia sinulle!
Mies käyttäytyy kuin ei sinulla tunteita olisi ollenkaan, kuin hänellä olisi oikeus olla ja mennä mielensä mukaan. Ehkä järkiintyy, kun sanot suoraan, että suhde nykyisessä muodossa ei sinua tyydytä, olet valmis eroamaan. Jos mies tähän ajatukseen suostuu, pääset vapaaksi tuosta kiusasta.
Kuin omaa tarinaa lukisi.
Olimme olleet naimisissa 8 vuotta, lapsia oli kaksi. Avioliiton alussa perustamamme yritys meni nurin ja niitä velkoja sitten maksettiin tekemällä kaikki mahdollinen ja mahdoton, tuskin välillä nähtiin viikkoon...
Itse rakastin miestäni lujasti, uskoin että yhdessä noustaan suosta kuin suosta ja eteenpäin mennään.
Yhtenä aamuna mies sitten sanoo, ettei rakasta enää. Minun maailmani hajoaa kuin lasipallo.
Itken ja huudan, kiroan ja raivoan, pyydän ja anelen... Mies ei koskaan ole osanut puhua. Ei osaa nytkään.
Syyttää minua, että olin aina töissä, aina poissa. Vetoan siihen, että pitihän velat hoitaa, laskut maksaa, lainat huolehtia... Ei riitä. Mies onkin ahdistunut, kun olen holhonnut koko perhettä, ei halunnut äitiä, ei asioiden hoitajaa.
Olisi halunnut vaan vaimon, olisi voinut asua vuokralla lähiössä, olla ilman autoa, ei matkustella, ei omistaa pelejä ja vehkeitä...
Kaikki minun syytäni.
Todellisuudessa ei kuitenkaan. Hän ei vaan rakasta. Voisi asua ja olla kanssani kyllä, mutta ei rakasta.
Olisin valmis mihin vaan; laihtumaan, hankkimaan silikonit, jäämään kotiin...
Onneksi minulle puhutaan järkeä ja järkiinnyn; ei rakkautta voi ostaa. Minullakin on ylpeyteni, en jää anelemaan, vaan lähden.
Sydän särkyy.
Mutta ratkaisu oli oikea nyt kun ajattelen asiaa. En olisi koskaan voinnut olla aviomieheni rakastava kämppäkaveri. Minuakin pitää rakastaa ja se pitää myös osoittaa.
Ero oli vaikea, mutta nyt elämä hymyilee, uusi koti ja uusi orastava rakkaus, jossa minua arvostetaan juuri sellaisena, kuin olen.
Ja hyvin pian eron jälkeen oli ex-miehelläkin toinen, oliko jo katsottuna, kun sanoi, ettei rakasta minua, en saa koskaan tietää...
Tärkeintä on, että nyt annan rakkautta vain heille, jotka todella arvostavat sitä: Lapsilleni ja uudelle kumppanilleni.
Älä tuhlaa elämääsi ihmiseen, joka ei halua sinua, ei arvosta sinua, ei rakasta sinua.
ja sanasta sanaan kuin oman eroni tarina. Miesten (ja miksei naistenkin) pettämiskäyttäytymisellä on niin paljon yhteisiä tuntomerkkejä ja samankaltaisuuksia, että oireet liiton lopusta on helppo havaita.