Yritin etsiä tähän jo aloitettua keskustelua, mutta en löytänyt.
Haluaisin pyytää kokeneita jakamaan tietonsa.. Itse tutustuin muutama kuukausi muutamaan irakilaiseen ja siitä lähtien ollaan nähty aina porukalla baarissa ja käyty kahvilla yhdessä ja aina ollut yhtä ihanaa ! No, tottakai, ihastuin itsekin yhteen heistä ja rupesin miettimään uskontoon liittyviä asioita. Miten on, kristinusko ja islam eroaa kuitenkin aika paljon toisistaan, miten tämä toimii suhteessa? Aivan kuin suomalaisiin miehiin, myös näihin irakilaisiin kohdistuu minulla ennakkoluuloja.
Ylipäätään, onko sillä uskonnolla väliä ? Tai kulttuurilla ylipäätään.. No, tottakai on kulttuurien välillä suuria eroja jotka varmasti tulee suhteessa huomaamaan mutta onko haittaavaa ?
Haluaisin pyytää kokeneita jakamaan tietonsa.. Itse tutustuin muutama kuukausi muutamaan irakilaiseen ja siitä lähtien ollaan nähty aina porukalla baarissa ja käyty kahvilla yhdessä ja aina ollut yhtä ihanaa ! No, tottakai, ihastuin itsekin yhteen heistä ja rupesin miettimään uskontoon liittyviä asioita. Miten on, kristinusko ja islam eroaa kuitenkin aika paljon toisistaan, miten tämä toimii suhteessa? Aivan kuin suomalaisiin miehiin, myös näihin irakilaisiin kohdistuu minulla ennakkoluuloja.
Ylipäätään, onko sillä uskonnolla väliä ? Tai kulttuurilla ylipäätään.. No, tottakai on kulttuurien välillä suuria eroja jotka varmasti tulee suhteessa huomaamaan mutta onko haittaavaa ?
Vastaukset 9
Vanhimmat
kylla noita kulttuurieroja on ihan roppakaupalla suomalaisen ja irakilaisen valilla, enka halua kuulostaa negatiiviselta, mutta kylla ne tiettyja 'tilanteita' tulee suhteessa aiheuttamaan. ja mita tuohon uskonto kysymykseen tulee, niin todellakin islam ja kristinusko ovat kovinkin erilaisia...ja vaikka uskonnolla ei sulle henk.kohtaisesti olisi kovin suurta merkitysta, niin 'kunnon' muslimille silla on.
tapasin muutama vuosi sitten aivan fantastisen miehen, jonka kanssa juttu luisti, ajatuksen juoksu tuntui olevan samalla tasolla jne. olimme kuitenkin vain hyvia ystavia, koska olimme molemmat varattuja. jokin aika sitten tapasimme pitkasta aikaa, ja tuli ilmi, etta molemmat olivat sinkkuja, joten tuntui luonnolliselta kayda treffeilla ja nahda mihin tama juttu ehka johtaa...ja vaikka tulimmekin todella hyvin toimeen jne jne niin ongelmaksi nousi juuri uskonto. mies nimittain sanoi, etta vaikkei han olekaan mikaan 'himouskovainen' eli polttaa, juo jne (mita hyvat muslimit eivat koskaan tee, eivat ainakaan tunnusta niin tekevansa) , niin koska mina olen kristitty, han ei voisi koskaan kuvitella menevansa naimisiin kanssani, ellen suostuisi vaihtamaan uskontoani. se olisi nimittain hanen uskontoaan, perinteitaan, kulttuuriaan yms vastaan, joten siihen loppui meidan tarina.
enka halua halua kuulostaa islamin vastaiselta tai pelotella ketaan, pain vastoin, arvostan edelleen taman miehen rehellisyytta ja avoimuutta, mutta ehka tama kertoo jotain siita, millaisia ongelmia uskonto ja kulttuurierot voivat aiheuttaa.
Varsinkin somalipojat, jotka ovat asuneet Suomessa suhteellisen nuoresta, kokevat islamin ja kristinuskon hyvin samankaltaisiksi ja löytävät uskonnoista enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Luin tästä joskus, mutta siinä oli tosiaan tutkittu vain somalipoikia.
Se, miten paljon eri uskonnot vaikeuttavat yhteiselämää, riippuu paljon siitäkin, miten uskonnollisia osapuolet ovat. Meillä isäntä on muslimi ja pitää sitä tietenkin parhaana uskontona, niin kuin useimmat mihin tahansa uskontoon uskovat omasta uskostaan ajattelevat. Ystäväni mies on muslimi ja huomattavasti oikeaoppisempi kuin meidän isäntä, mutta ei se heidänkään välejään hierrä. Tietysti jos vaimo olisi kovin uskoon tullut kristitty, voisi niin päin alkaa hiertää.
Kulttuurierot voivat vaikuttaa sitenkin, että loukkaa toista vahingossa. Meidän isäntä nostaa kaupassakin lattialle pudonnutta ruokaa, koska on väärin, että ruokaa on lattialla.. Kotona tätä nyt ei onneksi muutenkaan tapahdu.
Kyllä kuitenkin väittäisin, vaikka kulttuuri reunaehtoja asettaakin, että parisuhteen onnistuminen on paljon enemmän kiinni teistä persoonina ja suhteen eteen tekemästänne työstä kuin eri kulttuuritaustoista tai uskonnoista.
näin olen sen ajatellutkin. tämäkään mies ei ole aivan sieltä uskovaisimmasta päästä, juo ja polttaa jne. keskusteltiin joskus rasismista jne, ja hän sanoi että hänellä on oma jumalansa ja tietää, että minä itse uskon toiseen jumalaan mutta nimenomaan painotti että hän uskoo omaansa ja minä omaani. tämä ehkä vähän helpotti ainakin sitä, että voin olla jokseenkin rauhallisesti näiden uskonasioiden kanssa.
ja molemmat me olemme vielä suht nuoria, niin avioliitosta puhuminen ei ole tulevien vuosien asia. ymmärrän häntä, jos hänellä on sama kanta, että ei voi naida minua ellen usko samoin kuin hän.
eniten tässä itseäni vaan häiritsee omien vanhempieni osittain rasistiset ajatukset. itse olen mielestäni hyvin avoin kaikille ja vaikka kliseeltä kuuulostaa niin kaikki on samanarvoisia oli sitten minkä maalainen tahansa tai uskoo mihin vaan. sen tiedän, että äitini ei tule hyväksymään jos meillä on joskus suhde tämän pojan kanssa, mutta toisaalta, en mä äidin takia jätä seurustelematta tai seurustele. :> sydäntä kuunnellaan.
On tietenkin kovasti eroa asioilla mutta jos alat oikeasti hengailemaan niin tee heti selväksi sille toiselle:
-Saat uskoa vaikka kumisaappaaseen, mutta minä uskon mihin minä uskon tai olen uskomatta. Se on henkilökohtainen asia ja siihen ei muilla ole puuttumista.
-Kulttuurierot on sitten juttu erikseen - jos lyöt kerrankin, teen rikosilmoituksen ja sinä lahdet linnaan.
-Jos petät, annan kenkää.
Siitä sitten alkaa suhteen kehittäminen...
Kun hengailet baareissa näiden irakilaisten kanssa,ei ensinnäkään ole luultavaa että sinua ollaan vihille viemässä.
Heidän kulttuurissaan odotetaan naiselta aika paljon n.s. säädyllisyyttä ennenkuin vaimoksi asti ura urkenee.
Vaikka he itsekin juovat,polttavat ja tanssivat suomessa asuessaan,ei se todellakaan tarkoita sitä että vaimoksi kelpaa baarikaverit,tai naintikaveritkaan.
Ikävä kyllä tämä on tosiasia.
Voidaanhan tässä toteilla vaikka että "kaikki suomalaiset käyvät baareissa viikonloppuisin", ja vaikka moni niin tekee, se ei tee väittämästä totta. Tiedän myös ihmisiä, jotka harrastavat baareja, juomista jne., ja ovat silti naimisissa tai seurustelevat muslimimiehen kanssa. Eikä näissä tapauksissa siis naisen suomalaiselle naiselle ihan normaali käytös ole suhteessa ongelma.
Irakilaisen kanssa voi siis suhde onnistua, sitä mieltä olen edelleen. Toki niitäkin miehiä on, jotka eivät voisi kuvitellakaan ottavansa vaimoksi alkoholia juovaa naista tai ainakaan naista, joka juo alkoholia muuallakin kuin kotona. Sitten on sellaisia kuin valtaosa tuntemistani muslimimiehistä, jotka valitsevat tyttöystävänsä ja vaimonsa melko samoilla perusteilla kuin ei-muslimit.
Ja jos joku tähän alkaa taas vetää sitä 'muslimi ei pidä koskaan kristittyä minään' -teoriaa, voin omasta kokemuksestani varmasti todeta, että näin ei ole. Koraanihan sanoo, että muslimimies voi naida kristityn naisen (lapsethan islamin mukaan saavat uskontonsa isältään), mutta toki on silti niitä muslimeja, jotka eivät voisi moista harkitakaan. Eihän länsimainen melko sekulaari kulttuurikaan kiellä ottamasta ulkomaalaista puolisoa, ja silti löytyy niitä, jotka eivät voisi sitä kuvitellakaan.
Edelleen, jos mies sanoo ettei ole kovin uskonnollinen ja käy baareissa juomassa yms., en näe mitään syytä epäillä sitä. Silloin uskonnon ero ei ole niin ratkaisevaa. Sianlihan syöminen tuntuu olevan se keskeisin uskonnollinen seikka, josta pidetään kiinni, vaikka uskonto muuten ei merkitsisi juuri mitään. Tunnen silti irakilaisen muslimimiehen, joka totesi: "en minä kotiin osta sikaa, mutta syön kyllä, jos jossain tarjotaan." Voi olla siis niinkin, ettei islam näy arjessa oikein mitenkään. Itse en pidä kyllä pahana, vaikka se arjessa näkyykin.
Ja mitä äitiin tulee... Jos se mies on niin ihana, että ympäristön suhtautumisesta huolimatta päädyt aloittelemaan suhdetta, niin kyllä äitikin sen sitten hyväksyy. Äitisi haluaa aika varmasti sinun olevan onnellinen, ja tämähän voi olla juuri se oikea mies sinulle.
Onneksi olkoon, että löysitte toisenne, ja voimia niihin hetkiin, kun ongelmia tulee - johtuivat ne sitten kulttuurista, uskonnosta, ulkopuolisista tai niinkin tärkeästä seikasta että toisen sukat ovat keskellä lattiaa. =)
ja kun tuolla joku aikasemmin mainitsi jotain vihille viemisestä niin en tiedä annoinko ymmärtää jotenkin väärin pointtini. en siis ole ryntäämässä tässä vihille, olen niiin nuori ja minulla se avioliitto vaatii monen vuoden suhteen ennen ko voi edes harkita mitään tuollaista. seurustelusuhteesta kuitenkin kyse.
ja kiitos sulle "eivät edelleenkään ole sama...", näin mä olen asioita miettinyt mutta en ole vain ollut varma että onko nämä omia tyhmiä ajatuksia vai ihan järkeenkäypiä.
ja mitä väkivaltaan yms tulee niin voi voi, miksi taas tarvitsee yleistää. ihan yhtä yleistä tuo väkivalta on suomalaisissa perheissä, siitä on vaan niin helppo vaieta. mutta kas, heti jos joku ulkomaalainen / muslimi näin tekee niin voi että sitä haloota. nuo on ihania ihmisiä ja ne on suuri rikkaus, ainakin minulle.
näyttää hyvältä. :>>
ainakin poikien ympärileikkaaminen ja siihen liittyvä riemu ja juhlinta. Sellainenkin päivä voi eteen tulla, kun hyppää muslimin kelkkaan.
Haluan kertoa sinulle minun tarinani, en peloitellakseni, vaan kertoakseni että osaat varautua siihen että kulttuurilla ja uskonnolla on merkitystä ja että kristinusko ja islam eroavat toisistaan ja paljon.
Tapasin irakilaisen mieheni 7-vuotta sitten, hän oli aivan ihana persoona, ystävällinen ja romanttinen ja kohteli minua kuin prinsessaa. Hän ei hätiköinyt kanssani mihinkään vaan aloitimme suhteen todella hitaasti, hän oli suorastaan hieman ujo mikä oli minusta ihastuttavaa. monet ystäväni varoittivat minua jo silloin että ovat kuulleet hänestä pahoja juoruja mutta umpirakastuneena en uskonut että hän voisi ikina loukata minua.
Menimme naimisiin, saimme ihanan lapsen, mutta suhteemme aikana mies muuttui omistushaluiseksi. pikku hiljaa katosivat ystävätkin ympäriltä. Mies petti, ja löi. Useaan kertaan, joka kerta osasi puhua itsensä ulos ja kääntää asiat päälaelleen niin että minusta tulikin syntipukki.Hän teki minusta sisältä niin heikon että uskoin pian itsekkin olevani syypää kaikkeen.
Omasi rikostaustaa, oli työttömänä kotona, makasi vain sohvalla pleikkaria pelaten. minä työskentelin ja hoidin lapsen ja kodin. Jos pyysin apua kotitöissä kun olin uupunut tuhahti vain että miksi mulla on vaimo jos et noita asioita tee!
Saattoi suuttua mistä vain, minä kelpasin nyrkkeilysäkiksi jos hän oli pahalla tuulella perheensä asioiden vuoksi. Kerran sain niin silmän mustaksi etten 2viikkoon voinut mennä töihin, koska se näytti niin pahalta. Vaikka olin vuosia osa hänen perheettään en koskaan ollut "kunnolla" osa sitä, asiat pimitettiin minulta ja en koskaan ollut "yksi heistä" oikeasti. suhteemme alussa hänen isänsä vastusti minua, olin eurooppalainen "hutsu" hänen mielestään. vasta lapsen synnyttä alkoi "sietämään" minua.
Loppuajasta kun kääntyi itse uskoon alkoi uhkailla minua erolla kun en kääntynyt muslimiksi, jos selkääkin vilahti paidan alta siitä syttyi sota. Oletti mun elävän kuin muslimi vaikka jo alusta sanoin etten aio kääntyä. Mutta mies kuuli mitä halusi, kun erään kerran jälleen uskonnosta riitelimme ja sanoin etten käänny, hän ei sitä kuullut vaan kuuli sen minkä halusi ja totesi: "Viikon päästä ilmoitat minulle päätöksesi!" vaikka juuri tosiaan olin sanonut etten kääntyä aio.
Mitä siis sanoisin, alussa he osaavat olla todella ihania. Mutta kun arki tulee se voi muuttua, toivottavasti sinä vain löydät sellaisen miehen joka ei koe samanlaista muutosta kuin minun mieheni koki.