Olen hiljattain päässyt kuuden vuoden parisuhdehelvetistä vapaaksi. "Suhde" sisälsi potkimista, turpaanvetoa, mustia silmiä, mustelmia, tukistamista, puukolla uhkailua, haukkumista, tappouhkauksia, kuristamista, yhden raiskauksen...herranjumala sentään mikä lista...
Tuntuu mahtavalta elää taas normaalia elämää, kaikki arkisetkin asiat tuo suunnatonta iloa. Askel on kevyt ja mieli vapautunut! Mulla on oma ihana koti, jossa ei tarvitse pelätä! Mulle ei oo ihme kyllä jäänyt mitään traumoja, olo on ihan hyvä ja usko tulevaisuuteen vahva. Koen itseni ihan täysjärkiseksi ja tasapainoiseksi. Väkivalta ei saanut mun itsetuntoani nujerrettua ja pidän edelleen itseäni suhteellisen fiksuna. En jaksa soimata enää itseäni siitä, että olin täys luuseri kuuden vuoden ajan kun "annoin" kaiken sen tapahtua.
Yksi asia kuitenkin on ruvennut mietityttämään...
....nimittäin uusi suhde. Mun kohdallani se ei ole ajankohtainen ehkä vielä vuosiin. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Viimesen kerran kun ex-mies mut pieksi, jouduin turvautumaan lääkärin apuun ja se lääkäri mua varoitteli kovasti ajautumasta tulevaisuudessakin väkivaltaisiin suhteisiin. Kuulema meillä väkivaltaa kokeneilla naisilla on siihen taipumus. Väkivaltaisissa miehissä on joitain piirteitä mitkä vetää puoleensa.... No, olenhan minä tuosta joskus ennenkin kuullut, lukenut vissiin jostain. Mutta pitääkö se oikeasti paikkansa? Uskaltaako tässä enää ikinä ruveta seurustelemaan... Onko mussa jotain vikaa, joku mielipuolimagneetti joka vetää sekopäitä puoleensa. Olen kuitenkin vasta 28 v, joten terve parisuhde olis ehkä haaveissa joskus muutaman vuoden päästä. Tuntuu että mut on jotenkin leimattu epäonnistujaks loppuelämäkseni, mitä pairsuhteisiin tulee... ainakin lääkärin puheista sai sellaisen kuvan että mulla olis jokin "vamma" jonka takia ajaudun väärään seuraan.
Kertokaahan kokemuksianne, millaisiin suhteisiin olette väkivaltasuhteen jälkeen päätyneet?
Tuntuu mahtavalta elää taas normaalia elämää, kaikki arkisetkin asiat tuo suunnatonta iloa. Askel on kevyt ja mieli vapautunut! Mulla on oma ihana koti, jossa ei tarvitse pelätä! Mulle ei oo ihme kyllä jäänyt mitään traumoja, olo on ihan hyvä ja usko tulevaisuuteen vahva. Koen itseni ihan täysjärkiseksi ja tasapainoiseksi. Väkivalta ei saanut mun itsetuntoani nujerrettua ja pidän edelleen itseäni suhteellisen fiksuna. En jaksa soimata enää itseäni siitä, että olin täys luuseri kuuden vuoden ajan kun "annoin" kaiken sen tapahtua.
Yksi asia kuitenkin on ruvennut mietityttämään...
....nimittäin uusi suhde. Mun kohdallani se ei ole ajankohtainen ehkä vielä vuosiin. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Viimesen kerran kun ex-mies mut pieksi, jouduin turvautumaan lääkärin apuun ja se lääkäri mua varoitteli kovasti ajautumasta tulevaisuudessakin väkivaltaisiin suhteisiin. Kuulema meillä väkivaltaa kokeneilla naisilla on siihen taipumus. Väkivaltaisissa miehissä on joitain piirteitä mitkä vetää puoleensa.... No, olenhan minä tuosta joskus ennenkin kuullut, lukenut vissiin jostain. Mutta pitääkö se oikeasti paikkansa? Uskaltaako tässä enää ikinä ruveta seurustelemaan... Onko mussa jotain vikaa, joku mielipuolimagneetti joka vetää sekopäitä puoleensa. Olen kuitenkin vasta 28 v, joten terve parisuhde olis ehkä haaveissa joskus muutaman vuoden päästä. Tuntuu että mut on jotenkin leimattu epäonnistujaks loppuelämäkseni, mitä pairsuhteisiin tulee... ainakin lääkärin puheista sai sellaisen kuvan että mulla olis jokin "vamma" jonka takia ajaudun väärään seuraan.
Kertokaahan kokemuksianne, millaisiin suhteisiin olette väkivaltasuhteen jälkeen päätyneet?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Asia on hyvin yksinkertainen: Jos mies tekee väärin, satuttaa tai loukkaa, pukkaa pellolle välittömästi. Tutustu rauhassa pitkään, älä rakastu.
Tässä ei ole mitään maagista. Normaali mies ei lyö, loukkaa tai aliarvioi.
Jos joku tuntuu pahalta, niin ei pidä jatkaa!
Onnea eteenpäin.
siis eihän siinä oo kyse mistään vääjäämättömästä kohtalosta, vaan omista ajattelu- ja toimintatavoista. hyvä uutinen on se, että niitä voi muuttaa. se vaatii vain tietoista työtä ja valppautta.
kyllä mä ainakin oon onnistunut irtaantumaan väkivaltasesta suhteesta ja elän nyt ihan normaali parisuhteessa. tokihan se vei aikansa ennenkun taas uskalsi mitään.
näitä kaikenlaisia naistyyppejä esim. idiootti-imuri,vetää magneetin lailla puoleensa idiootteja...jne.
Lääkärisi oli tavallaan oikeassa. Kun katselet ympärillesi ja vielä tätä elämää pitemmälle elät, tulet kyllä huomaamaan, mitä hän tarkoitti. On sellaisia naisia, jotka kerta toisensa jälkeen ajautuvat suhteeseen väkivaltaisen miehen kanssa. Mistä se sitten johtuu?
Kun tätä mietiskelet, vältät tämän ansan. Mikä siinä miehessäsi alunperin sinua viehätti? Kenties miehen hieman naista alistava olemus, itsetietoisuus, tietyllä tavalla elämään suhtautuminen, kriittisyys, ylenkatseisuus, päällekäyvyys yms. Jotkut naiset ovat tekemisissäkin vain tietynlaisten miesten, esim. rikollisten tai heitä lähellä olevien, kanssa. Siinä on jonkinlainen vaaran viehätys.
Jos seuraa etsitään aina samoista paikoista, esim. lähipubista, on melko varmaa, että kumppani on aina samaa tyyppiä. On näitä arskojen ja reiskojen naisia, jotka miehen ulos heitettyään ottavat toisen samanlaisen riesakseen, ja piiri pyörii.
Lääkärisi tarkoitti oikeastaan, että ole rohkea, ja hae itsellesi uudenlaisia asioita elämääsi, älä lähde toistamaan vanhoja kuvioita, vaikka ne tuntuisivat turvallisimmilta.
Muistan itse tuon tunteen oman avioeroni jälkeen. Miten virvoittavalta ja vapaalta tuntuikaan jäädä töiden jälkeen marketin kahvioon istumaan ja lukemaan lehteä ja juomaan klahvia. Kukaan ei odsottanut kotona ja vaatinut tilitystä siitä, missä olen viipynyt. Kukaan ei kulkenut koko ajan perässäni nuuskimassa jokaista askeltani ja vaatinut selitystä joka pienestäkin risauksesta. Olin VAPAA.
Ja ennen kaikkea, kun sitten uskaltauduin viimein tanssiravintolaan, sain ihan vapaasti itse valita seurani. Se, miten iltani sujui, riippui omasta itsestäni. Ketään ei tarvinnut pelätä eikä hävetä. Ex-ukkoni nimittäin teki jokaisesta ravintolakäynnistä painajaisen hirvittävällä kännäämisellä ja mölyämisellä, haukkui minut aina kaikkien kuullen ja koko ajan roikkui toisissa naisissa, tarjoili näille näkyvästi juomia ja riekkui kuin kukko kanalassa. Yäk.
Nyt olet sinäkin itse vastuussa siitä, miten sinua kohdellaan, eli valitset parhaan mahdollisen kumppanin itsellesi. Mutta tässä on tosiaan se vaara, että joko osaat tunnistaa nämä merkit tai sitten et osaa. Mieti siis tarkkaan.
Itse kyllä osasin. Olin oppinut inhoamaan jo tietynlaisia miehiä, ja se oli pelastukseni. Yksi kriteerini oli se, että mieheltä täytyy löytyä rahaa muuhunkin kuin juomiseen. Ex-mieheni tarjoili heti alusta lähtien mielellään viinoja ja drinkkejä, siihen oli aina varaa, mutta muuten hän oli täysi tyhjätasku. Kaikki rahat meni juomiseen.
Nosta siis rimaa korkeammalle. Olet vielä noin nuori, kaikki on vielä mahdollista. Onnea vaan tulevaisuudellesi!
Olen pohtinut paljon mikä hänessä viehätti, mihin ihastuin. Hän oli hyvin puhelias, näytti tunteensa helposti, puhui rakkaudesta jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän vaikutti hyvin itsevarmalta ja erittäin mielenkiintoiselta kaikkine erikoisine juttuineen mitä hänelle muka oli tapahtunut elämänsä aikana. Hän puhui paljon itsestään ja kokemuksistaan, rankoistakin. Jälkeenpäin minulle selvisi että suurin osa oli valhetta. Hän kerjäsi jutuillaan ihailua ja sääliäkin. Uskoin kaiken ja ajattelin että siinä vasta ihana tunteikas ja vilpitön mies. Hän oli hyvä puhumaan ja osasi vedota tunteisiin. Eli siis loistava manipuloimaan. Hän oli kuitenkin todellisuudessa äärimmäisen epävarma ja huonoitsetuntoinen reppana.
Hänen persoonaansa on hyvin vaikea kuvailla lyhyesti, mutta uskoisin kyllä tunnistavani vastaavan tyypin jos sellainen vielä eteen sattuisi. Hänellä on selkeästi jonkinasteinen persoonallisuushäiriö. Paljon oon lukenut tuosta narsismista, osa piirteistä sopii, osa ei. Esimerkiksi hän osasi olla todella hurmaava ihmisten seurassa, ei hänestä olisi monet uskoneet millainen piru hän oikeasti on. Narsisti tai ei, häiriintynyt tyyppi joka tapauksessa.
Olen mielessäni listannut kyllä kriteerejä mahdolliselle uudelle miehelle, ja toisaalta tuntuu että ne ovat ehkä liiankin kovat. Siitä huolimatta pelottaa, että mitä jos oonkin taas "vietävissä", uskon kaiken ja näen taas suhteen vaaleanpunaisten lasien läpi... Pelkään ihastumista ja rakastumista ja sen myötä sokaistumista. Yksi on varmaa: en sekaannu enää näennäisesti itsevarmoihin ja ulospäin suuntautuneisiin tyyppeihin, itseään mainostaviin rehvastelijoihin. Sellaisiin jotka ovat aina äänessä ja brassailemassa omilla kokemuksillaan ja ominaisuuksillaan. Se on pelottavaa, koska tiedän mitä kuoren alta voi paljastua. Kaikkien mielstä "hyvä tyyppi" voikin olla itsesäälissä rypevä raukka, joka purkaa omaa epävarmuuttaan sitten nyrkein siihen ainoaan jota ylipäätään uskaltaa edes lyödä. Minuun.
Täytyy vain luottaa siihen, että kokemus on kasvattanut. Onhan tuota ikääkin tullut lisää, olinhan silloin suhteen alussa vähänpäälle 20 v.
Erottuani alkoholistimiehestäni, osui silmiini lehtijuttu, jossa kerrottiin, että nainen joka kerran valitsee alkoholistin puolisokseen, valitsee sellaisen helposti uudelleenkin.
Ajattelin, että ihmepotaskaa. Tottahan sitä on ihmisellä silmää valita toisin, kun kerran on erehtynyt.
Ja kuinkas kävikään!
Toinen mies osoittautui vielä ensimmäistäkin pahemmaksi. Hän oli todellinen huijauksen mestari.
Hurmasi minut ja siinä sivussa kaikki tuttavanikin. Oli huomaavainen ja ajattelevainen ja ennen kaikkea raitis. Ja pystyi sellaista esittämäänkin niin kauan kunnes häät oli pidetty ja vauva tulossa.
Mies osoittautui tuurijuopoksi, joka pystyi olemaan selvinpäin hyvinkin pitkiä jaksoja. Sitten kun ratkesi juomaan, niin se olikin sieltä rankimmasta päästä.
Ihmettelen vielä tänäkin päivänä, että kukaan miehen omaisista ei huomannut mainita minulle yhtään mitään asiasta, ennen kuin häät oli vietetty.
Menin täydellisesti ansaan ja luulin saaneeni lottovoiton kun niin hyvän miehen löysin.
Näihin juttuihin liittyy valitettavan usein täysin kylmä huijaus ja hyväksikäyttö. Ja nyt puhun ihan "tavallisista" ihmisistä, en mistään huumehörhöistä ja rikollisista.
Näin kävi minulle, mutta en silti vieläkään usko, että se menee ihan automaattisesti aina näin.
Paljon on naisia, jotka ovat löytäneet hyvän miehen selvittyään ensin jonkun hullun kynsistä.
Itse en enää edes halua kolmatta yritystä ja mahdollista erehdystä, mutta sinä olet vielä nuori.
Muistat vaan, että kannattaa edetä hitaasti ja tutustua toiseen kunnolla kaikessa rauhassa. Ja kuuntele itseäsi. Mieti tarkkaan, mitä haluat. Parempi olla vähän epäluuloinen ja varovainen, kuin heittäytyä suin päin johonkin, mikä ei ehkä olekaan sitä miltä näyttää. Ja parempi tosiaan elellä ensin ihan vaan itsekseen ja toipua kaikista ikävistä kokemuksista ja muistoista.
Hoida ja helli itseäsi. Mitään vammaa sinulla ei ole, mikä tekisi sinusta epäonnistujan. Ei tässä maailmassa voi tehdä yhtään mitään, jos miettii jo etukäteen, että pieleen menee kuitenkin. Yksi väärä valinta ei tee kenestäkään viallista. Eikä kaksikaan. Pää pystyyn!
Sinulle, nimimerkki "Tottakin." Näinhän se melkein aina on. Ei ne miehen sukulaiset mitään mainitse. Nehän odottaa kuumeisesti, että tämä nainen parantaa miehen tavat, osaa hoitaa asiat kuntoon. Ne on sinisilmäisiä hölmöjä samalla lailla kuin se vaimokin, uskoo, että nyt kaikki alkaa viimein mennä hyvin, kun löytyi oikeanlainen nainen.
Jos joku epäileekin, ei uskalla mitään mainita, ettei vain tapahdu mitään. Tärkeintä on saada se mies viimein avioliiton satamaan ja normaaliin rytmiin. Ja ennen kaikkea sen uuden vaimon vastuulle, ettei enää tarvitse kantaa hänestä huolta.
Ja olisitko sitäpaitsi uskonut, jos joku olisi sinulle tullut jotain sanomaan? Esim. oma äitini kertoi, että seurustellessaan isäni kanssa, hänen tuleva appiukkonsa, eli vaarini, oli kyllä varoittanut. Vaari oli oikein ottanut äitini "puhutteluun", kertonut isäni tuurijuoppoudesta ja epärehellisyydestä, mutta eihän äitini voinut sitä uskoa, koska ei ollut ikinä mitään huomannut eikä nähnyt, eri paikkakunnilla kun asuivat. Ja rakkaus oli niin suuri!
Tämmöistä se on. Onneksi monet naiset sentään sillä toisella kierroksella jo osaavat nähdä vaaralliset merkit. Väkivaltaisuuskin tulee kyllä esiin ainakin jollain tavalla. Vaikka mies ei koskaan seurusteluaikana käsiksi kävisikään. Esim. meillä mies puhui kauhean tunteettomasti ja tuntui olevan nyrkit pystyssä milloin mitäkin asiaa kohtaan. Vanhuksilla, lapsilla ja eläimillä ei tuntunut olevan mitään elämisen oikeuksia, ne olivat pelkkiä rasitteita. Eläimille hän saattoi tosiaan olla kauhean julma, esim. kerran yritti tahallaan ajaa naapurinsa kissan päälle.
Ottakaa naiset ajoissa vakavasti huomioon tällaiset asiat. Niillä on merkitystä.
Oikeassa olet. En varmasti olisi uskonut, jos joku olisi alkanut minua varoittelemaan. Eihän sitä rakastuneena halua nähdä mitään ikävää.
Nyt jälkeen päin voin sanoa, että olisi pitänyt nähdä. Oli asioita, joista hälytyskellojen olisi pitänyt soida ja kai ne soikin, mutta ne oli helppo vaientaa. Minua oli myöskin helppo huijata juuri sen takia, että asuimme eri paikkakunnilla eikä yhteisiä tuttavia ollut. Toinen pystyi esittämään ihan mitä halusi ja kun vielä tiesi, että olin ollut jo aiemmin alkoholistin kanssa naimisissa, niin sitä asiaa oli helppo pimittää.
Olin tyhmä ja hyväuskoinen, mutta onneksi ymmärsin sentään repiä itseni ajoissa irti kaikesta paskasta ja selvisin siitä ihmisenä. Jos olisin jäänyt siihen ihmettelemään ja kieriskelemään itsesäälissä, niin hulluksi olisin tullut.
Sellaiset terveiset kaikille alkoholismin ja väkivallan pilaamassa suhteessa eläville naisille, että älkää miettikö päätöstänne liian kauan vaan toimikaa. Mitä pitemmäksi aikaa sellaiseen liittoon jää, sen vaikeampi siitä on lähteä, ja myös toipuminen on aina vaan vaikeampaa. Rakastakaa itseänne niin paljon, että ette anna kohdella itseänne huonosti.
suhteen jälkeen ollut ihan ihana, normaali ihmissuhde. Mä luulen että mun ongelma oli alunperin liiallinen mukautuvaisuus: ajattelin, että omat haluni eivät olleet niin tärkeitä kuin tämän toisen osapuolen, ja annoin aina periksi, jos tuli konfliktia. Toinen puoli tarinaa sitten on, että mies ei oikein osannut ottaa vastuuta omasta elämästään ja onnellisuudestaan, vaan jos jotain meni pieleen, se oli aina muiden (minun) vika. Kolmas ongelma oli varmaankin meidän molempien usko siihen, että hän haluaa muuttua ja että tulevaisuudessa asiat ovat hyvin tai vähintään paremmin.
Tämän nykyisen suhteen kun aloitin, ja kävimme läpi erilaisia olettamuksia ja sääntöjä suhteessa olemisesta, ilmoitin miehelleni että uskon, ettei ihmiseen saa kajota ilman hänen suostumustaan ja että lähden ensimmäisestä lyönnistä. Ei ole ikinä ollut edes pelkoa siitä, että toinen löisi, vaikka riitelemme.
Minun olettamukseni on se, että lääkäri halusi varmasti myös kärjistää sanomiaan moisella tavalla... ihan vain luodakseen sinulle "mentaalisen muistilapun" mieleesi, jotta tunnistat tilanteen ja osaat varoa... saada aistisi herkäksi...
Kolikon kääntöpuolena hän tietty loi sinuun epävarmuuden siemenen... Minun ohje on se, että muista että olet hyvä tyyppi, koska itseäsi sellaisena pidät... sinun täytyy antaa itsellesi aikaa tarkastella maailmaa ja ehkä useita erilaisia miehiäkin... kenenkään kanssa ei kannata pitää kiirettä... jos löydät helmen, eikä mies jaksa odottaa sitä, että sitoutuisit häneen heti niin sittenhän hän ei ole se oikea!
Anna kaikelle aikaa... löydätkö kyllä ihanan ihmisen ja sinun on syytä kertoa sitten aikanaan sille kiinnostavalle miehelle ihan aidosti, että "kuule. olen sinusta kiinnostunut oikeesti, mutta et halua pitää mitään kiirettä koska olet eron jälkeen päättänyt olla ryntäämättä mihinkään"
Mieskin arvostaa totuutta ja rehellisyyttä juuri tässä asiassa... päinvastoin kuin sitä, että peittelisit sitä, miksi et hänen anna tulla ihon alle...
Ehkä väkivaltaiseen käytökseen taipuvissa miehissä on jotain, mikä vetoaa .. kun siitä niin puhutaan totena .. kuten myös alkoholistissa olevan jotain, mikä vetoaa. Uudessa suhteessa joka tapauksessa kaikki aikaisemmin koettu on toivottua, koska se on tuttua, aivan eri tavalla käyttäytyvä mies on epäilyttävä kirjoittamaton lehti. Näin se ajatus kulkee.
Olen seurustellut väkivaltaisesta suhteesta lähteneen naisen kanssa ja todennut, että minun tasainen luonne on saanut osakseen torjuntaa, en kelvannut lopulta ollenkaan, kun tunteita ilmaisin niin "valjusti", en liikkunut ääripäissä joskus lyöden ja sen jälkeen nöyränä madellen. Toisaalta, hakattu nainen on menettänyt suureksi osaksi itsetuntonsa ja luottamuksensa miehiin yleisesti. Hänen sitoutumisensa on puolinaista, varovaista ja kuin haluaisi sulkea sisimpänsä salaiseksi kellariksi, jonne ei miehellä pääsyä ole. Huono kokemus tuli.
Kiitos sinullekin kommentista, kiinnostavaa saada miehenkin näkökulmaa. Varsinkin sellaisen jolla on kokemusta väkivaltasuhteessa eläneestä naisesta.
Onhan siitä se laulukin tehty...miksi naiset aina rakastuvat renttuihin... Mä en varsinaiseen renttuun aikoinaan rakastunut, eikä mua mitkään pahikset sinänsä kiinnosta. Mutta tosiaan, miten sitä yhtäkkiä osaiskaan elää tasapainoisessa suhteessa, kun on tottunut ainaiseen varuillaan oloon. Mulla oli siinä suhteessa aina ikään kuin puolustus päällä, ikinä ei voinut tietää mitä seuraavaksi tapahtui. Olin niin tottunut karjumiseen ja höykytykseen, että paha olo oli ikään kuin mun "normaali" olotila.
Hyvä pointti tuo, että aienmmin koettu on toivottua tuttuutensa vuoksi. Niinhän se voi peräti alitajunnan tasolla olla. Pelottavaa. Mullakin tuo todellisuudentaju pääsi pahimpina aikoina hämärtymään niin ettei tajunnut enää normaalin ja epänormaalin rajaa. Mut se on varmaa, että väkivaltaa en enää ikinä halua. Olen itse valtavan kiltti luonne, ja mulle ei taida sopia kumppaniks muuta kuin toinen yhtä kiltti. Kyllä varmaan tasainen ja turvallien mies tuntuu aluks kummalliselta, mutta hyvänen aika sellasen mä haluan. Tai sitten ei miestä ollenkaan...
Sitoutumaan must ei silti ihan heti ole. Ikävää että sulla kävi noin suhteessas, syynä naisen tausta. Missä vaiheessa muuten kumppani kertoi sulle taustastaan ja miten reagoit? Sitäkin oon pohtinut, kai se on kuitenkin kerrottava.
Tottakai kyselen taustaa, ja kun kuulen että naisella on ollut parisuhde, josta eron kautta irti päässyt tai päästetty, haluan tietää miten eroon päädyttiin. Jokainen suhde jättää jäljen, ja jokin suhde voi olla vaarallinen.
(Vaarallisella tarkoitan sitä, että ex-mies yhä pitää naista "omistuksenaan", väijyy ja vartioi ja käyttäytyy väkivaltaisesti sitä miestä kohtaan, joka hänen paikkansa aikoo ottaa. Sen tapauksen olen läheltä nähnyt!)
Kuvittelin, että rauhallisesti etenevä tutustuminen, paljon huolenpitoa ja hellyyden osoittamista, kosketuksia ja ihailevia katseita, ajan oloon vapauttaisivat varautuneen ja säikyn mielen. Olin liian varovainen, kai?
naisissa saattaa olla sellainen ominaisuus, kuin älyn puute, tai tyhmyys. Niin sen ansiosta ne ajautuukin suhteisiin hampuusien kanssa. 6 vuotta kestää, ja sitten ruikutetaan tällä palstalla.
Kiitos sullekin näkökulmastasi. Ihmeen ymmärtäväisiä ja kannustavia kommentteja on tullutkin (kiitos kaikille niistä), vaikka tiedän, että suurin osa ihmisistä katsookin näitä asioita mustavalkoisesti. Niin minäkin ennen. Oli sellainen periaate mullakin, että muahan ei lyödä kuin kerran...
Sitä en lähde puolustamaan, ettenkö osittain tyhmyyttäni olisi tuohon tilanteeseen ajautunut. Mutta oikeasti näissä asioissa ei älyllä ole loppujen lopuksi mitään tekemistä. Mutta senhän voi ymmärtää vain toinen saman kokenut. Enkä edellytäkään muilta ymmärrystä.
Muuten, mitäs varten nämä palstat sitten on jos ei "ruikuttamista"? Väitätkö ettet ole itse koskaan mistään täällä valitellut? Vai oletko niitä, jotka käyvät täällä vain kritisoimassa niitä, jotka tänne kehtaavat tulla ruikuttamaan? Muuten kommenttisi mielestäni ok.
Onneksi sinun kaltaisiasi fiksujakin ihmisiä vielä löytyy, jotka elävät täydellistä elämää täydellisine valintoineen.
Jotenkin meistä tyhmistä vaan täytyis päästä eroon, niin maailma olisi hyvä paikka elää.
olen pahoillani puolestasi. itse olen ollut samanlaisissa suhteissa 2 kertaa. eka 5 vuotta ja sit 8 vuotta ja saan edelleen pelätä viimistä miestä, kun on yhteinen lapsi.en usko että ollaan mielipuolimagneetteja vaan on ollut huono tuuri, alussa miehet kultaisia mut jo mustasukkaisia eikä hälytyskellot ole soineet. nyt yritän löytää ihanaa miestä mut vaikea luottaa kehenkään
lopulta. Koska kun yhdessä suhteessa olet sitä kokenut, niin et pääse siitä eroon, vaan ennenpitkää, jos jatkat sitä samaa mallia omassa käyttäytymisessäsi niin ajat sen mihen lopulta väkivaltaan. Siihen soppaan tarvitaan aina kaksi.
Itse tajusin tuon, kun olen useamman naisen kanssa ollut elämässäni niin olen tähän johtopäätökseen lopulta tullut.
Nimittäin aikaisemmat naissuhteeni ovat päättyneet osa kiivaastikin riidellen etc... Muttei niissä olla oltu lähelläkään väkivaltaa.
Nyt viimeisin suhde on päättymässä. Siinä nainen on ollut aikaisemmin väkivallan alla.
Mutta tajusin, että hän itse sitä lietsoo ja sen aloittaa.
Halusi alkuun liian nopeasti minulta kaikkea. Naimisiin lapsia etc.... Sanoin, että odotellaan ja hommataan asunto ja edestään pikkuhiljaa. No hommattin yhteinen asunto. Sitten alkoi kiirehtimminen taas. Väkivalta alkoi ensin henkisenä painostuksena. Eli pettämistä, vittuilua yms... No reagoin tietysti, että pitää erota. No ei kelvannut alkoi purra ja hakata minua. No alkuun se huvitti se selllainen riitelyn malli. Mutta sitten kun alkoi tulla yllättäen turpaan niin etten ollut varautunut niin alkoi oikeasti vi...tuttaa. Sanoin, että vaidaan asioista keskustella ilman, että hänen tarvitsee lyödä tai purra, repiä hiuksista.
No ei auttanut, väkivalta jatkui.
Sitten tyuli se piste, että alkoi kämppää hajoittamaan. Naulakon kaatoi ja kukkia paiskoi. Minun ei auttanut muu kuin heittää rinnuksista se nainen ulos. Eli olen nyt itsekin vedetty väkivaltaan mukaan. Ja tietysti kaikki syy on minun, kun en osaa muuten sitä pitää kurissa.
No päätin hylätä koko akan, ettei se mua vedä mukaan väkivaltaan.
Joten se syy on monesti myös naisen henkisessä väkivallassa, jos mies on tyhmä ja jää älyllisesti alakynteen, niin voi tyhmyyksissään turvata väkivaltaan.
Itse onneksi en sitä älyllistä alemmuutta kokenut se oli sen naisen ongelma. Ja hän tarvitsi väkivallan avuksi.
Joten etsi itseäsi älykkäämpi mies, niin miehen ei tarvitse sitä alemmuuden tuntoaan ja käyttämääsi henkistä väkivalta vastaan turvautua fyysiseen väkivaltaan.
Tää nyt on vain mun näkemys
Ja tuohon olet päätynyt tuon yhden kokemuksesi perusteella.
Väkivaltaan taipuvaisten miesten ajatusmalli on juuri tuo. "Itse kerjäsi, itse aiheutti.."
En väitä että sinä olisit ollut väkivaltainen. Uskon kyllä kertomuksesi. Tuo kyseinen nainen oli kai todella traumatisoitunut väkivaltaisessa suhteessaan, eikä ollut hakenut apua itselleen ja päässyt eheytymään.
Pelottavaa sinun kirjoituksessa oli se, että yleistit tuollaisen käyttäytymisen koskemaan kaikkia naisia, jotka ovat joutuneet kokemaan väkivaltaa joskus.
Ite kävin fisherin eroseminaarin.
Oon ollu väkivaltaises suhtees 7 v. Tietyt käyttäytymismallit ohjaa meitä ja yllättävää kyllä lapsuus ja siellä koetut tapahtumat ohjaa meitä.
Ihan oli hyödyllinen kurssi. Suosittelen lämpimästi. Omaa ajatusmaailmaa oppii tuntemaan paremmin.
Mä en suostu allekirjoittamaan sitä, että olisin itse ajanut ex-mieheni väkivaltaan. Olen erittäin tyyni ja rauhallinen luonne, en mielestäni provosoi. Enkä missään olosuhteissa saanut itse raivareita tai käyttäytynyt itse väkivaltaisesti...
Ylipäätään naisen syyllistäminen väkivallasta tyyliin "sitä saa mitä tilaa" on todella törkeää. Kyllä jokaisen aikuisen ihmisen, naisen ja miehen, pitäisi kestää konfloktitilanteita ilman väkivaltaan turvautumista. Jos riidellään, voidaan huutaa ja käyttäytyä lapsellisesti, se on ihan ok, mutta missään nimessä se ei saa provosoida toista käymään käsiksi! Kummallakin on oikeus kiukun ja vihan tunteisiin riitatilanteessa, se ei saa olla provosointia josta löytyy oikeutus väkivaltaan.
Se osoittaa ihmiseltä todella suurta tyhmyyttä ja heikkoutta jos lyömistä alkaa puolustelemaan sillä, että "no kun se provosoi". Sinulle hatun nosto siitä, ettet ole käyttänyt väkivaltaa, vaikka naisesi käyttäytyy huonosti.
Minkälainen mahtaa olla henkilö joka ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä lainkaan. Teot joilla loukannut kumppaniaan, niitä ei saa ottaa puheeksi. Toinen osapuoli haluaisi että asiat käsitellään peruusteellisesti ja sen jälkeen ne voitaisiin haudata.Suuri riita aina, nimittelyä,pahonpitelyä. Eniten minua loukkaa kun oma sukukin otetaan puheeseen mukaan. Kun tulee näkyviä vammoja niin olen sitten hänen mielestä marttyyri.Itse kyllä yritän hakea itselleni oikeuksia joka on kaukana marttyyristä.
"Koska kun yhdessä suhteessa olet sitä kokenut, niin et pääse siitä eroon, vaan ennenpitkää, jos jatkat sitä samaa mallia omassa käyttäytymisessäsi niin ajat sen mihen lopulta väkivaltaan. Siihen soppaan tarvitaan aina kaksi."
Päteeks tää sun kela myös raiskauksiin ja muihin rikoksiin? .
Se voi olla yksi katse, yksi sano, väärä teko, etenkin sana EI! Sitähän ei väkivaltaiselle pösilölle uskalla sanoa..
Niin, ja jos sanoo ei, niin tulee turpaan. Niinhän sitä kaikki haluaa, ärsyttää väkivaltaisen hullun niin että olet terveyskeskuksessa. Ja tahallaan.. Eipä ole masokistisilla haluilla mitään rajaa.
Yök, mitä ajatuksia!
Muakin on nyppinyt elämässäni monta kertaa, oikein olan takaa.. Vaan eipä ole tarvinnut päälle käydä.
Joo, ajetaan väkivaltaan. Juuh.