Minulla on kauhea ongelma.Olen jättämässä avomieheni,jonka kanssa olen viettänyt viimeiset viisi vuotta.Rakastan häntä edelleen jollain tavalla,(lähinnä ystävänä)mutta se ei riitä enää.En voi enää olla hänen kanssaan.Toista miestä tilanteeseen ei liity.
Ongelmani on se,miten hän lähtööni suhtautuu.Tiedän,että hän rakastaa minua.Se ei vaan aina ole näkynyt hänen tekemisissään,koska hän yleensä asettaa omat tarpeensa minun tarpeideni edelle.Se onkin suurin syy lähtööni.Haluan taas tuntea itseni naiseksi enkä piiaksi.
Pelkään,että minun lähdettyäni mies aloittaa entisen elämänsä:alkaa ryypätä jne.Hän on monesti sanonut,että minä olen pelastanut hänet siltä elämältä.
En halua,että hänelle tapahtuu mitään pahaa,mutta enhän minä ole hänestä vastuussa.Enhän?
Ongelmani on se,miten hän lähtööni suhtautuu.Tiedän,että hän rakastaa minua.Se ei vaan aina ole näkynyt hänen tekemisissään,koska hän yleensä asettaa omat tarpeensa minun tarpeideni edelle.Se onkin suurin syy lähtööni.Haluan taas tuntea itseni naiseksi enkä piiaksi.
Pelkään,että minun lähdettyäni mies aloittaa entisen elämänsä:alkaa ryypätä jne.Hän on monesti sanonut,että minä olen pelastanut hänet siltä elämältä.
En halua,että hänelle tapahtuu mitään pahaa,mutta enhän minä ole hänestä vastuussa.Enhän?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siinä se olet paska
mitä tuota itket sen kun lähet käveleen ja jos ukkos ei sitä kestä niin sit se on voi,voi...et oel sen jäkkeen enää vastuussa sen tekemisistä vai onko se niin ku pikku pojan asteella joka ei pärjää ilman esiliinaa.
Hieman asiallisempia kommentteja olisin kaivannut kyllä
Et ole vastuussa etkä piika. Saat varmasti toimia niin kuin oikeaksi katsot.
tuntui ettei mies rakasta mua. tehtiin "bänät". Olin aivan surkea ja muutaman tunnin kuluttua mies soitti itkien, ettei voi syödä tai tehdä töitä. Sanoin että voi tulla illalla kotiin, jos siltä tuntuu.Tuli sitten takaisin. Huomasin miten paljon häntä rakastan ja että hänellä samat tunteet minua kohtaan, vaikkei niitä ehkä näytäkään (ainakaan siten kun olin kuvitellut rakastuneen miehen tekevän)
Hyvänen aika! Unohda se mies! Et voi elää elämääsi siten, että huolehdit aikuisesta ihmisestä oman elämäsi kustannuksella! Sinun on aika siirtyä eteenpäin ja jos mies eronne jälkeen soittelee, voit pyytää häntä lopettamaan nätisti mutta napakasti. Minusta tuntuu, että olet miettinyt tätä asiaa aivan tarpeeksi, sinun on aika siirtyä eteenpäin. On turha sanoa, että eron jälkeen huomaa rakastavansa, se pitää huomata jo suhteen aikana, eikä sinun tule missään nimessä tyytyä vähempään! Piiaksi on ihan turha alkaa, vuosien kuluttua huomaat vaan heittäneesi elämäsi hukkaan, turha takia. Tsemppiä sinulle, muutos kannattaa!
Taidat olla tyypillinen ylihuolehtiva-pelastaja-tyyppi, kun nyt pohdit, että kuinka ex-miehesi sitten pärjää, kun jätät hänet, että ratkeeko ryypyyn vai ei?
Mainitset siitä, että mies laittaa omat tarpeensa etusijalle: niin kuule tekee 95% miehistä, olivatpa sitten entisiä alkon kuluttajia tai ei... Eli sen puoleen ei se vaihtamalla parane, vaikka ehkä nyt niin uskotkin.
Ja voihan se olla, että jopa jotain muutosta tapahtuu, jos erosta ilmoittaessasi myös samalla annat vaikka kirjallisena hänelle ne syyt, miksi erota haluat. Mies joko ottaa opikseen ja pyytää (jonkin ajan kuluttua?) luoksesi takaisin "udistuneena miehenä" tai kohtaa uuden rakkauden näiden uusien oppiensa kera - tai sitten ottaa sen puollon lohduttajakseen.
Valinta on hänen etkä sinä ole siitä vastuussa!!! Et ole naimisiinkaan mennyt, joten et ole häntä luvannut "myötä- ja vastamäessä rakastaakaan..."
ymmärrän täysin tilanteesi ja huolesi miehen pärjäämisestä. voit kuitenkin ilmaista miehellesi välittämisesi pitämällä tähän yhteyttä eron jälkeenkin ja toivoa ystävinä pysymistä. se edellyttää tietenkin molemminpuolista halua yhteydenpitoon. ja mitä tuohon ryyppäämiseen tulee, niin et ole vastuussa aikuisesta ihmisestä. jokainen tekee itse omat valintansa, ja jos joku on todella niin heikko, että tarttuu pulloon ja kehtaa vielä syyttää siitä jotakuta muuta kuin itseään, on todella avun tarpeessa. tsemppiä jatkoon, teet aivan oikean ratkaisun! myös sinulle on jossakin suhde, jossa olet onnellinen :)
Itse pyörittelen samanlaisia ajatuksia.
Tunnen vaimoni hyvin tarkasti. Hänen edellinen avioliittonsa katkesi, mies oli täysi paskiainen. Silti tuo nainen suri ja koki musertavaa epäonnistumisen tunnetta. Laitui 20 kiloa, käytännössä oli elävä ruumis.
Nyt olen pitkälti vastaavassa tilanteessa kuin sinä. Harkitsen joskus lähtöä, minulle se olisi kova paikka mutta "siedettävissä" ... hän... ei helvetti. Tuo nainen on palvonut minua siitä lähtien kun tapasi minut kauan sitten. Sanonut suoraan että hän ei kestäisi mielenterveydeltään jos joutuisi luopumaan minusta. Myynyt kaikkensa editseni niinsanotusti. Jopa edellisen avioliittonsa ajan (myös alun onnen) ajan kaipasi minua.
Jos lähden niin tiedän että se murkaisi hänet - vaimoni ja lasteni äidin. En sääli häntä pätkääkään NYT kun olen mukana tässä suhteessa, hän on hyvä nainen, kunnollinen ja tunnollinen. Loistava äiti. Mutta jos lähden... en tiedä. Se olisi oikeastaan murha?
Vaikeita asioita. Todella helvetin vaikeita. Tässä kokee itsensä väistämättä itsekkääksi paskiaiseksi kun harkitsee lähtöä...