Te jotka uskotte rakkauteen ensi-silmäyksellä. Onko molemminpuoleinen hymy ehdoton edellytys siihen? Vai olisiko se enemmänkin sellaista ilmeetöntä hämmästystä kummankin puolelta?
Katseemme erään naisen(jota en vieläkään tunne) kanssa töissä ovat kohdanneet jo monia kertoja, mutta ne eivät koskaan ole tuntuneet kovin positiivisilta. On kuitenkin käynyt selväksi etteivät ne katseet tule ihan sattumalta, ilmassa on sähköä.
Se nainen on väkisinkin mielessäni yöt ja päivät, töissä, kotona ja jopa harrastuksien parissa.
Voisiko tämä olla sitä mitä toivon, vai onko se vain yksipuolinen pakkomielle.
Katseemme erään naisen(jota en vieläkään tunne) kanssa töissä ovat kohdanneet jo monia kertoja, mutta ne eivät koskaan ole tuntuneet kovin positiivisilta. On kuitenkin käynyt selväksi etteivät ne katseet tule ihan sattumalta, ilmassa on sähköä.
Se nainen on väkisinkin mielessäni yöt ja päivät, töissä, kotona ja jopa harrastuksien parissa.
Voisiko tämä olla sitä mitä toivon, vai onko se vain yksipuolinen pakkomielle.
Vastaukset 11
Vanhimmat
itse olen tämän saman asian kokeneena aina yrittänyt peitellä tunteitani. elikkä. Voi olla että hän miettii että miksi häntä katsot. onko katsominen rakkautta vaiko jotain muuta. anna hänelle joku vinkki mistä hän varmasti tunnistaa että olet rakastunut. vaikka ruusu työ pöydälle, tai suoraan hänelle itselleen. johon laittaisit pienen kortin ja siihen jonkin ihanan tekstin, vaikkapa jotain tyyliin... mentäisikö kahville (sydän) nimesi... T:ikuinen romantikko
itselläni hieman samanlainen tilanne..
meidän välillä jutteleminen sujuu ongelmitta, katsomme puhuessa silmiin koko ajan. itsellä tuottaa hieman vaikeuksia kun pelkään miehen huomaavan mitä ajattelen ja että olen ihastunut häneen.. välillä joudun siis kääntämään katseen pois.
keskustelu on muutenki keskittynyttä, kumpikin kuuntelee ja puhuu. hymyillään jatkuvsti ja naureskellaan. joskus tulee hiljaisia hetkiä.. kun kumpikaan ei puhu, vaan hämmästyneenä ollaan hiljaa..
Eihän sitä koskaan voi tietää mihin katseet johtaa, mutta toisaalta... Ainahan voi hienovaraisesti alkaa lähestymään ihmisiä ja siinähän sitä totuutta saa selville :D
jos ei paljoo voi hymyillä, niin sitten ollaan hymyilemättä. Mut sisällä tuntee sen, kun rakastuu...ensisilmäyksellä :)
kohdanneet kyllä. Meillä näyttää olevan samat biorytmit :) On vain aika paljon esteitä tehdä suuntaan tai toiseen. Hankala olla kun törmätään, eikä tunne ole siksi aina positiivinen. Juu, siitä olen samaa mieltä. Tekee mieli juosta karkuun.
sama juttu, kun törmään mun ihastukseen, niin katseet on aika vakavia. Ei olla nyt vähään aikaan nähty, mutta seuraavan kerran kun nähdään, niin aattelin väläyttää oikein kunnon hymyn! Jos ei mene pupu pöksyyn:)
Millonkas muuten viimeksi nähtiin?
itse ainakin olen sellainen että hymyilen ollessani vaan hiukan ihastunut, mutta jos oikein kunnolla rakastunut niin ei paljoa hymyilytä..
Se on lähinnä piinaava ja jopa negatiivinen tunne koska en halua laittaa sillä tavalla itseäni alttiiksi..
tunnen aivan samoin. Jos on kevyesti ihastunut johonkin, hänen kanssaan voi laskee leikkiä ja pilailla, mutta sitten kun tunteet syvenee ja työpaikalla, otetaan etäisyyttä ja äkkiä...
siinä on sekin että alkaa tulla fyysisiä ilmiöitä joille ei voi mitään.
Sitähän on oikein tutkittu tieteellisestikin että miksi ihmisestä tulee silloin "tyhmemmän oloinen", eli kömpelöi, tavarat putoilee käsistä, änkyttää, punastuu, hikoilee...ei sellaisena sohlomooseksena halua näyttäytyä rakkauden kohteelleen niin parempi juosta karkuun=D
...se kolahdus ja laittaa vakavaksi. Näitä on ollut elämässäni vain kerran ennen tätä ja tilanne oli silloinkin sama.
Ei paljon naurata, kun jotenkin vain välähdyksenomaisesti TIETÄÄ että tuo se on, eikä itsekään tiedä syytä miksi, ja kun kaikki olemassaolevat tosiasiatkin puhuvat vielä tilannetta vastaan ja siksikään ei pysty kykenemään...
Ja minun on kuitenkin helppo hymyillä ja flirttailla miesten kanssa, joista en oikeasti ole lainkaan kiinnostunut.
Laita sille naiselle viestiä. Ei se tapa.