Niillä ihmisillä jotka viihtyvät omassa elämässään, on vientiä.
Kun vähäksi aikaa unohtaa sen etsimisen ja keskittyy oikeasti ystäviin ja elämästä nauttimiseen ilman paineita, niin jää sellainen oikeanlainen avoin ja sosiaalinen asenne päälle.
Kun on harrastuksia, tekemistä, hyviä kavereita ja oikeasti hyviä ja luotettavia ihmissuhteita, niin automaattisesti vetää sitten muitakin sellaisia puoleensa. Katkeroituneet tai omiin kuvioihinsa jämähtäneet ihmiset eivät osaa irrottautua siitä. Eivätkä myöskään osaa enää olla avoimia muille ihmisille. Asenteet on niin kapeita, että mikä tahansa asia loppujen lopuksi
voi olla riittävä sorsimaan muut ihmiset kauaksi.
Sen vaistoaa ihmisestä, kuka on sinut itsensä ja elämänsä kanssa ja kuka ei. Tai että kenestä löytyy avoimuutta ja hyväksyntää. Asenne näkyy päällepäin ja se joko vetää tai torjuu.
Kun vähäksi aikaa unohtaa sen etsimisen ja keskittyy oikeasti ystäviin ja elämästä nauttimiseen ilman paineita, niin jää sellainen oikeanlainen avoin ja sosiaalinen asenne päälle.
Kun on harrastuksia, tekemistä, hyviä kavereita ja oikeasti hyviä ja luotettavia ihmissuhteita, niin automaattisesti vetää sitten muitakin sellaisia puoleensa. Katkeroituneet tai omiin kuvioihinsa jämähtäneet ihmiset eivät osaa irrottautua siitä. Eivätkä myöskään osaa enää olla avoimia muille ihmisille. Asenteet on niin kapeita, että mikä tahansa asia loppujen lopuksi
voi olla riittävä sorsimaan muut ihmiset kauaksi.
Sen vaistoaa ihmisestä, kuka on sinut itsensä ja elämänsä kanssa ja kuka ei. Tai että kenestä löytyy avoimuutta ja hyväksyntää. Asenne näkyy päällepäin ja se joko vetää tai torjuu.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Olen sen itse huomannut. Jos on sinut kroppansa ja elämänsä kanssa niin on ollut vientiä suuntaan jos toiseenkin mutta niinä kausina kun on ollut elämäänsä kyllästynyt ja eksyksissä niin ei ole ihmisiä vastaan kävellyt.
Sen takia kannattaa siis elää täysillä ja pitää huolta itsestään! :)
Omassa elämässään viihtyvät parhaiten ne kusipäät, jotka eivät välitä kenestäkään. He ovat halutuimpia.
Siinä tiivistettynä koko hyvä elämäsi.
mun sanomisia ei tarvi kenenkään alkaa tulkitteen muuten kuin ne on tai tiivisteleen mitensattuu, ettäs tiedät.
Olihan tuo asiatonta, pyydän anteeksi.
Minua vain ärsyttää joskus tuollainen voittajan filosofia. Totta kai ihminen voi omalla asenteellaan vaikuttaa moniin asioihin ja hyvä mieli tarttuu. Silti elämä on usein aika epäoikeudenmukaista. On esimerkiksi ymmärrettävää, jos koulussa vuosia kiusattu ihminen ei pysty käyttäytymään niin kuin aloitusviestissä kuvasit. Kiusattu on uhri ja on traagista, että ihmiset lyövät lyötyä...
Varsinkin naisille voittajan filosofia on todella tyypillinen. Monet naiset väittävät arvostavansa herkkää ja empaattista miestä, mutta todellisuudessa ne sellaiset miehet ovat usein niitä, joita on potkittu päähän. Heidän pitäisi olla yli-ihmisiä ja silti vain hymyillä. Naiset sanovat yhtä ja tekevät toista (valehtelevat), he puhuvat tunteista, mutta silti heihin yleensä vetoaa alfauros, voittaja. Se on sitä evoluutiota, vahvimman eloonjäämistä. Miten se, että naiset valehtelevat, lisää niiden herkkien miesten luottamusta naisiin? Miten voisi vain sivuuttaa kaiken olematta se kylmä kusipää? Eikö juuri se kerro tunteista, että reagoi, että on ihminen?
Hyvä mieli näkyy. Voittajan on helppo hymyillä. Raha tulee rahan luo. Menestys tulee menestyksen luo. Nainen tulee voittajan luo.
Olihan tuo asiatonta, pyydän anteeksi.
Minua vain ärsyttää joskus tuollainen voittajan filosofia. Totta kai ihminen voi omalla asenteellaan vaikuttaa moniin asioihin ja hyvä mieli tarttuu. Silti elämä on usein aika epäoikeudenmukaista. On esimerkiksi ymmärrettävää, jos koulussa vuosia kiusattu ihminen ei pysty käyttäytymään niin kuin aloitusviestissä kuvasit. Kiusattu on uhri ja on traagista, että ihmiset lyövät lyötyä...
Varsinkin naisille voittajan filosofia on todella tyypillinen. Monet naiset väittävät arvostavansa herkkää ja empaattista miestä, mutta todellisuudessa ne sellaiset miehet ovat usein niitä, joita on potkittu päähän. Heidän pitäisi olla yli-ihmisiä ja silti vain hymyillä. Naiset sanovat yhtä ja tekevät toista (valehtelevat), he puhuvat tunteista, mutta silti heihin yleensä vetoaa alfauros, voittaja. Se on sitä evoluutiota, vahvimman eloonjäämistä. Miten se, että naiset valehtelevat, lisää niiden herkkien miesten luottamusta naisiin? Miten voisi vain sivuuttaa kaiken olematta se kylmä kusipää? Eikö juuri se kerro tunteista, että reagoi, että on ihminen?
Hyvä mieli näkyy. Voittajan on helppo hymyillä. Raha tulee rahan luo. Menestys tulee menestyksen luo. Nainen tulee voittajan luo.
mutta ei se mieliala ole oma päätös ja riippumaton ympäristön asenteista sinua kohtaan. Ruma saa torjuntaa osakseen ulkonäkönsä vuoksi ihan riippumatta siitä mitä pään sisällä liikkuu.
Tuo on silti vain yksi näkökulma. Tietysti rumia toiset sortaa, mutta siinä taas näkyy sen toisen kapeakatseisuus ja ahdas maailma. Ihmisessä on niin paljon muutakin, että se on omaa menetystä ja kypsymättömyyttä, jos ei toisissa mitään mielenkiintoista ulkonäön lisäks voi nähdä.
Ja toisaalta jos jaksaa muistaa, että ihmisiä on niin paljon, että sekaan mahtuu monenlaisia. Ei kenenkään takia tarvi yleistää.
vanha,muna vai kana?
eli tuliko ykinäisestä katkera,vai katkerasta yksinäinen?
en tiedä onko tuollainen oman itsensä unohtaminen edes mahdollista.
harrastukset,sielläkin tapaa rakastuneita,se masentaa.
avoimuus ja hyväksyntä?näillä ei ole mitään tekemistä katkeruuden kanssa,katkeratkin voivat olla avoimia ja hyväksyviä,itseasiassa katkeruus on sitä kun on jäänyt näistä paitsi.
vain syvästi tunteva ihminen katkeroituu.
kaverit,heilläkin yleensä perheet(yli 25v),ja ystävät muuttuu pariskunta ystäviksi.
yksinäisyys ja katkeruus on osa rakkautta.
ilman rumaa ei olisi kaunista.
Tottakai oman itsensä unohtaminen on mahdollista. Silloin on kyllä täysin väärässä seurassa, jos aina vain muistaa sen, ettei tässä nyt mulla ole mitään, eikä muuti ihmiset virkistä. Tietysti sitä arvostaa asioita eri tavalla, kun niitä toivoo, mutta se, että jokainen loppujen lopuksi vastaa siitä omassa elämässään, haluaako ottaa sen asenteen, ettei tästä mitään tule kenenkään kanssa. Väitän, että kun käy pohjalla, niin sieltä ei ole suunta kuin ylöspäin. Ja aina kun alkaa ahdistaan ja tuntuun, ettei ole ketään ihmistä maailmassa joka välittää, niin voi katsoa peiliin ja kysyä, että mitä minä olen tehnyt tälle asialle oikeasti.. Kaikilla on niitä mahdollisuuksia, mutta se asenne, etten mä tuollaista ala tai että mua ei nyt tuo nappaa..
Useimmitenhän se on niin, että silloin kun on epätoivoisimmillaan, ei kannata edes kokeilla, koska se ei silloin onnistu. Itse pilaa sen homman tai ottaa liian raskaasti, jos ei käy hyvin. Sitten vaipuu vaan syvemmälle.
Mutta elämässä on niin paljon ihania ihmisiä ja iloakin, että niiden varassa jaksaa hirveän paljon, vaikkei vaan sitä yhtä rakasta olisikaan.
"Tietysti sitä arvostaa asioita eri tavalla, kun niitä toivoo, mutta se, että jokainen loppujen lopuksi vastaa siitä omassa elämässään, haluaako ottaa sen asenteen, ettei tästä mitään tule kenenkään kanssa."
Masennus ja moni mielenterveyden ongelma on suurelta osin perinnöllinen. Kaikkien ongelmat eivät ehkä liity suoraan perimään, mutta varmasti osan liittyy eikä tämä osa ehkä voi sille mitään. Jos siis sanoo jokaisen olevan vastuussa itse, tulee helposti syyllistäneeksi joitakuita syyttä suotta.
"Väitän, että kun käy pohjalla, niin sieltä ei ole suunta kuin ylöspäin."
Pohja on toki määritelmän mukaan paikka, josta ei ole muuta suuntaa kuin ylöspäin. Mutta entä jos elämä onkin jatkuvaa alamäkeä? Entä jos on pohjalla ja pohja vain jatkuu ja jatkuu samanlaisena?
"Ja aina kun alkaa ahdistaan ja tuntuun, ettei ole ketään ihmistä maailmassa joka välittää, niin voi katsoa peiliin ja kysyä, että mitä minä olen tehnyt tälle asialle oikeasti.."
Itse ainakin olen tehnyt todella paljon. Ei ole paljoa, mitä en olisi yrittänyt mutta olisin realistisesti ajatellen voinut. Ei ole auttanut.
että vaikka vetäisi tuhatta ja sataa ihmistä puoleensa, MIKSI NIIDEN KANSSA PITÄISI PARIUTUA?
:D
Ootsä koskaan kuullut sellasesta asiasta kuin rakastuminen tai rakastaminen? Pyydäpäs tätiä kertoon sulle, kun kasvat niin isoks, että tuntuu, et voisit ymmärtää tän vaikean asian.
Taas tuota neohippeilyä. Uskokaa jo että asiat ei mene niinkuin niiden pitäisi, muuten minullakin olisi naisia joka sormelle.
"Kun vähäksi aikaa unohtaa sen etsimisen ja keskittyy oikeasti ystäviin ja elämästä nauttimiseen ilman paineita, niin jää sellainen oikeanlainen avoin ja sosiaalinen asenne päälle."
Entä jos on luonteeltaan epäsosiaalinen, sulkeutunut, kömpelö, töksäyttelevä? Viihtyy vaikka helvetin hyvin postimerkkikokoelmansa parissa, parveilevatko kaveri- ja puolisoehdokkaat tämän tyypin ympärillä? Ei nää jutut oo läheskään näin yksinkertaisia.
Olen epäsosiaalinen, sulkeutunut, kömpelö, töksäyttelevä. Eipä ole tosiaan parveillut puolisoehdokkaita. Toisaalta, olen suunnattomasti nauttinut vapaudestani. On voinut mennä ja tulla mielensä mukaan tai olla paikoillaan, tekemättä mitään. En ole myöskään katkeroitunut, moni on sanonut että olen varmaankin onnellinen yksinäisyydessäni. Se siis näkyy ja tuntuu. Miksi rupeaisin muuttamaan itseäni saadakseni kumppaneita? Eihän minussa ole mitään suurempaa "vikaa". Minä haluan olla minä. Tiedän kyllä kuinka hyvää hellyys ja rakkaus tekee, olen sitäkin nyt saanut. Saadakseni sitä minun ei tarvinnut yhtään muuttaa itseäni tai tapojani toimia. Joo, ei oo yksinkertaisia nää jutut.
Tämä on niin päivänselvää höpinää kuin vain voi olla. Kaikkihan tämän tietää. Mutta mikähän siinä on, että ihmiset eivät vaan muuta ominaisuuksiaan ja luonteenpiirteitään yleisesti hyväksytympään ja parempaan suuntaan. Se kun on näin helppoa.
Esim. seuraavasti:
yksinäinen--> luo ihmissuhteita!
epäsosiaalinen--> ole sosiaalinen!
alakuloinen--> ole iloinen!
ujo--> älä ole ujo!
masentunut--> piristy!
varautunut--> ole avoin!
negatiivinen--> ole positiivinen!
Omasta puolestani voin sanoa vuosien kokemuksella, että perusleiri on parasta pystyttää pohjalle. Siellä on vakaat olosuhteet. Ei tule pettymyksiä. Jos tulee mielenhäiriöitä eli alkaa tuntua siltä, että menee hyvin, niin kannattaa muistaa, että todellisuuden iskiessä putous on aina edellistä korkeampi.
Ei se kyllä tosiaan valitettavasti noin helppoa ole...
Itselläni on kaikki asiat muuten kohdallaan paitsi että se oma kulta uupuu tällä hetkellä. Koitan nauttia elämäni jokaisesta parhaani mukaan enkä turhia surkutella yksinäisyyttä.
Mutta se että silti jää yksin vaikka mitä tekee tai vaikka kuinka paljon jättää tekemättä (sanotaan, ettei rakkauta löydä etsimällä vaan silloin kuin sitä vähiten oottaa.. jne) tuntuu pahalta ja masentaa.
Kaikein masentavinta jo kohta 2 vuoden sinkkuuden jälkeen muistella ystäni lausahdusta murehdintaani siitä, ettei kukaan ole koskaan ole tullut minua iskemään seurusteluni aikana, joten tulen varmaan olemaan ikuisuuden yksin jos eroan... "Kun olet sinkku, niin käytöksesi muuttuu ja muut huomaavat paremmin, että haet seuraa ja he tulevat varmasti iskemään."
Toinen ystäväni, kyllä hyvää tarkoittanut lausahdus eroni portailla oli "Sulle tulee varmasti olemaan vientiä". Lausahdus, joka nyt vain kummittelee ja masentaa.
Mikään ei ole varmasti pielessä. Onni on vain kulkenut ohitseni.
Odottavan aika on pitkä ja uuvuttava. Musta ihmisten pitäisi muistaa, että ikävätkin asiat on osa elää sekä hyväksyä se, että joku oikeasti voi henkisesti pahoin yksinäisyydestään/seurustelukumppanin puutteesta.
Musta olisi ihanempaa, jos joku tuntematon osaisi huomata surullisuuteni ja haluaisi tulla lohduttamaan minua. Miksi seuraan täytyy vedota aina positiivisella voittaja asenteella? Miksi emme saisi olla heikkoa, vajaita ja rikkinäisiä?
Tiedän hyvin tunteesi, se ei ole helppoa. Monet miehet ovat sanoneet täällä juuri tuota samaa.
"Kun olet sinkku, niin käytöksesi muuttuu ja muut huomaavat paremmin, että haet seuraa ja he tulevat varmasti iskemään."
Tuo ei yhtään pidä paikkaansa. Monet miehet ovat sanoneet, että naiset kiinnostuvat hyvin usein varatuista. Mitä suositumpi olet, sitä suositumpi sinusta tulee. Sinkun yksinäisyys paistaa päälle päin. Olen uskonut, että naiselle ei tuosta ole haittaa, mutta olen ilmeisesti ollut väärässä.
"Musta olisi ihanempaa, jos joku tuntematon osaisi huomata surullisuuteni ja haluaisi tulla lohduttamaan minua."
Tuttu tunne. Kukaan ei tule lohduttamaan. Sääli on sairautta, heikkouden pelätään tarttuvan. Miehen pitäisi olla vahva, hymyillä vaikka häntä kivitettäisiin hengiltä. Mies ei saa olla luuseri, evoluutio karsii ne, jotka itkevät maailman kovuutta. Kuten jo sanoin, en tiennyt, että naisesta voisi tuntua samalta. Se johtuu osin siitä, että haluaisin tulla lohduttamaan. Minä ymmärtäisin. Moni mies ymmärtäisi. Ehkä moni nainenkin ymmärtäisi.
Mitä teet itse sen eteen, että löytäisit ymmärtävän ihmisen? Oletko itse valmis siihen, mitä toivot mieheltä? Menisitkö itse juttelemaan yksinäiselle miehelle, jonka silmissä on surua? Olen joskus pidättänyt itkua baarissa, mutta kukaan nainen ei ole tullut ja kenenkään luokse en ole voinut mennä. On ollut vain porukoita, ei yhtään samassa tilanteessa olevaa ihmistä. Olen lähtenyt yhtä yksin kuin olen tullut.
Minä olen monen naisen mielestä luuseri, tyhjästä valittaja. Minun pitäisi olla rautaa, mutta rauta ei ymmärtäisi. Se joka arvostaa empatiaa, kyllä huomaisi. Minä yritän koko ajan, mutta silti mitään ei tapahdu.
Se ei tapahdu itsestään, mutta ihmiset voivat tehdä sen.
[email protected]