Kenen sukulaiset ovat rasittaneet teitä LIIALLISELLA KUNNIANHIMOLLAAN??
Ensin on pitänyt olla suurinpiirtein täydellinen koulussa ja "kaikessa".
Sitten jos "tämän ikäisenä" ei ole "edennyt tämän pidemmälle", niin alkaa ihmeellinen sadistinen kummastelu/syyttely asian tiimoilta tai sitten sellainen marttyyrimainen narina siitä, että "olenko MINÄ kenties epäonnistunut vanhempana...?!" (siis kun lapsesta ei tullut "tuon kummempaa")
Mietinkin juuri, että tappaako liiallinen perfektionismi juuri kyvyn todelliseen menestykseen?
Ensin on pitänyt olla suurinpiirtein täydellinen koulussa ja "kaikessa".
Sitten jos "tämän ikäisenä" ei ole "edennyt tämän pidemmälle", niin alkaa ihmeellinen sadistinen kummastelu/syyttely asian tiimoilta tai sitten sellainen marttyyrimainen narina siitä, että "olenko MINÄ kenties epäonnistunut vanhempana...?!" (siis kun lapsesta ei tullut "tuon kummempaa")
Mietinkin juuri, että tappaako liiallinen perfektionismi juuri kyvyn todelliseen menestykseen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
..niin mitä? Ettei kyse olisi arvoväritteisestä harhasta? Vanhempi haluaa tartuttaa omat harhansa lapseensa ja loukkaantuu, jos tämä elää jo omissa harhoissaan.
Vuokraa elokuva nimeltä: Frances.
Siinä kuvataan kunnianhimoisen äidin vaikutusta lahjakkaaseen tyttäreensä.
oli kuin omasta elämästäni
voin suorastaan pahoin
tyttärenä, kun katsoin
filmiä omasta elämästäni..
kuin suoraan lainaten.
Melkein. Jollain tasolla.
Sairaat narsistiset äidit.
Tyttäret heille vain heidän
itsensä ja pettymystensä peilikuvia.
Julmat ja petolliset.
Pudottavat sinut kuin kuuman
perunan, kun lakkaat olemasta
tuo täydellinen menestyvä, lahjakas
peili, heidän oma jatkeensa.
Rakkautta ei ollut. Eikä sitä tule
Elokuva kosketti. Ja oli kipeä. Nähdä.
kosketti se
elokuva vaan..
ja jäi mieleen,
että olisi siitä
halunnut keskustella.
joskus.
Joo. Onko tämä leffa kenties se usalainen tarina, jossa mielipuoli äiti psyykkaa/piiskaa cheer leader -tyttönsä aina johonkin "parhaimmalle paikalle". Tämä leffa perustui tositapahtumiin ja loppupelissä se äiti taisi jo yrittää tapattaa jonkun saadakseen tyttärensä parempiin asemiin..?
No ehkä tämä on eri leffa.
elämästä..
ja sen kulissien
romahtamisesta..
Julkinen ura oli
äidille tärkeä,
ja hän laittoi tyttärensä
'paranemaan' mielisairaalaan
hoitoon.. jotta paluu olisi mahdollinen.
Järkyttävä elokuva. Ja tunnereaktiot järkyttävän tosia. Kasvot näkemisen arvoisia.
Ensin tytär taistelee. Tervejärkisenä hullujen keskellä.
Lopulta, antautuu. Hulluudelle ympärillään.
Ei tunne enää mitään. Seestyy.
Ja mikään ei merkitse enää mitään.
On vain. On.
Kuulostaa ihan tarpeeksi kauhealta...
Kyseinen elokuva näyttelijätär Frances Farmerin elämästä laittoi kyllä miettimään äidin osuutta tyttären elämässä.
Kamalinta oli se kun tytär meni uran mennessä alamaihin asumaan kotiinsa "toipuakseen" ja äiti prässäsi hermoja lisää vaikka olisi kuulunut tukea ja ymmärtää, niin vielä mitä....
Mielestäni ihmisestä voi tehdä hullun.
Kauheaksi sen elokuvan tekee juuri se, että se kertoo todellisesta, lahjakkaasta ja kauniista ihmisestä.
Äityliini passitti tämän tyttärensä Francesin mielisairaalaan jossa hänelle tehtiin lobotomia-leikkaus. Lobotomialeikkaus tuhoaa tunnekeskuksen, eli siitä se seestyminen ja Francesista tuli "kiltti" tyttö.
Vuorovetten prinssi-elokuva kertoo samasta aiheesta ja juuri siitä kuinka vaikeaa on aikuisena antaa anteeksi lapsuuden epäreilua kohtelua äidilleen. Mutta kuitenkin mahdollista. Katsokaa ihmeessä, ystävät.
en vain halunnut
paljastaa kaikkea
etukäteen...
Voi kauheeta, anteeksi siis oikeasti, pilasin hölmöyttäni juonen, olet fiksumpi kuin minä.
Voi himputti minua lörppöä! Mutta siitä huolimatta se on katsomisen arvoinen elokuva niin kuin Vuorovetten Prinssikin (ja Vuorovetten prinssistä en paljasta yhtään mitään, vaan naps nipistän suuni kiinni NYT.)
olihan siinä
monta tasoa..
vaikutti kyllä..
paljon ainakin minuun.
Kuin olisi peilitarinaa
osin katsonut.
Elokuvatkin voivat olla
terapeuttisia kokemuksia..
jos niistä vielä joidenkin kanssa,
ehkä samoja kokemuksia läpikäyden voisi
keskustella..
uusi terapiamuoto, elokuvaterapia.. mitä herättävät, miten voi rinnastaa omaa kertomustaan näettyyn, koettuun.. vrt. musaterapia, sama jokin yllyke avaamassa patoja?
Vai onkohan tällainen metodi jo olemassa?
Elokuvakerhoista olen kuullut, mutta ideasi elokuvaterapiasta on kiinnostava, esim. tietyn teeman ympärille kerättään sitä käsitteleviä elokuvia.
Olisi varmaan menestys! Onhan valokuvaterapiaakin olemassa!
Varmaankin kaikki taidemuodot mitä kautta ihminen voi vaikeita kokemuksiaan turvallisesti peilata itsestä ulos ja "välineen" kautta keskustellen (ei tule liian liki) on antoisaa.
ja ip-osoitteeni todisteena tästä..
jos joku ideani varastaa :O
Totta, peilaaminen kauempaa aina turvallisinta..
runot etc. itse kirjoitetut tai toisten.
Kummastele takaisin. Mitä parempaa ihmistä ja isompia kulisseja esitellään ulospäin, sitä isommat luurangot rapisevat yleensä kaapissa. Pieni vihjaus esim. sukulaismiehen vaimon alkoholin liikakäyttöön tai pojan aviottomuuteen, vaikka ikää on mittarissa lähemmäs 40, saattaa tukkia tehokkaasti ihmettelijöiden suut. Kokemusta on :)
Oi kyllä oi kyllä, liika perfektionismi voi todellakin tappaa menestyksen! Nimittäin: joka ainoan menestyksen varteen sattuu myös epäonnistumisia, ja menestyjät on juuri niitä jotka kääntää ne voitoikseen. Liika perfektionismi jäykistää ja kaventaa, tekee riskinottokyvyttömäksi ja aiheuttaa lopulta sen ettei uskalla enää tehdä kun semmoisia asioita joissa varmasti onnistuu (ja niitä ei lie kellään turhan montaa....)
Koitapa kysyä niiltä ihmettelijöiltä joskus takaisin, että mikäs sinun kasvatuksessasi meni perseelleen kun et näemmä muuta pätemisen tapaa löydä kun omien lapsiparkojen kautta haikailla menestykseen (mitä se nyt sitten tarkoittaakin). Tai että "ai paha, minä kun tykkään itsestäni just tämmöisenä - on se sääli että SINÄ et tuon parempaan pysty".