Lapin Kansan tekstarit

Olen pettynyt pahemman kerran Lapin Kansan tekstareihin siitä syytä, etten ole saanut vielä ainoatakaan omaa lähettämääni julkaistuksi.

Jos Heikki Tuomi Nikula luet tämän, niin vastaa, eikö kaikkia koskaan julkaista ja miksi ei.

Silti menee se lähes euro joka kerta laskua, vaikka lähettämääni tekstaria ei julkaistaisikaan.
Täytyy lehdellä olla melko kova sensuuri, kun ei ole yksikään viestini läpäissyt niitä.

Syy ei ole liian pitkässä tekstissä, eikä muussakaan, sillä kännykkään tulee viesti, että on tullut perille.

Millainen tekstiviestin oikein tulee olla, että se pääsee lehteen. Olen käsittänyt, että kaikki pääsee mukaan, mutta ei helvetti ole ainakaan minun viestit kelvanneet.

Jos rattijuoppoja haukkuu, ei näköjään saa julkaista. Koirankakkajutut kyllä kelpaa.
384961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Itse olen ihmetellyt ihan samaa, vaikka olen varma, että olen lähettänyt mielipiteitä, jotka ovat olleet laadukkaita ja aiheellisia, mutta myös ketään henkilökohtaisesti loukkaamattomia.
Minulle on tullut mieleen, että täällä on erityisesti jotain sisäpiirin "herrasmiessopimuksia", että mistä julkaistaan kommenttia.

Äänestä
  • Ne on tosi hauskoja luettavia mutta oon pannu merkille että joskus on jopa peräkkäin joku textarijuttu missä on ilmiselvä vastaus perään. Lähettääkö lie sama immeinen ne ja ne julkastaan vahingossa/tarkotuksella peräkkäin. Aika outoa mutta lystiä luettavaa tosin ne on vähentyneet viime aikoina, mikä lie syynä? Oottako huomannu saman?

    Äänestä

  • No nyt ainakin selvisi se, ettei kaikkia tekstareita julkaista ollenkaan, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Mutta turhakait sinne on niitä enää lähetellä, kun ei pääse lehteen ja rahat menee kumminkin. Kukahan tässä oikein rahastaa, lapin kansa vai teleoperaattori?
    Olisi lehdeltä odottanut, että kertoisi, missä on vika ja minkälaiset tekstarit vain julkiastaan.

    Kun kehtaisi, niin soittais Lapin kansaan ja kysyisi.

    Äänestä

  • tekstarit ei tule mullakaan kirjoitti:

    No nyt ainakin selvisi se, ettei kaikkia tekstareita julkaista ollenkaan, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Mutta turhakait sinne on niitä enää lähetellä, kun ei pääse lehteen ja rahat menee kumminkin. Kukahan tässä oikein rahastaa, lapin kansa vai teleoperaattori?
    Olisi lehdeltä odottanut, että kertoisi, missä on vika ja minkälaiset tekstarit vain julkiastaan.

    Kun kehtaisi, niin soittais Lapin kansaan ja kysyisi.

    Sieltähän vastauksen saat, et täältä. Tuskin he tätä palstaa lukevat.

    Äänestä

  • tekstarit ei tule mullakaan kirjoitti:

    No nyt ainakin selvisi se, ettei kaikkia tekstareita julkaista ollenkaan, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Mutta turhakait sinne on niitä enää lähetellä, kun ei pääse lehteen ja rahat menee kumminkin. Kukahan tässä oikein rahastaa, lapin kansa vai teleoperaattori?
    Olisi lehdeltä odottanut, että kertoisi, missä on vika ja minkälaiset tekstarit vain julkiastaan.

    Kun kehtaisi, niin soittais Lapin kansaan ja kysyisi.

    Unohda ne tekstarit. Käytä semen voimaa. Liity twitteriin, seuraa lapin kansaa ja anna palauteesi sielä. Tämä siksi, ettei lapin kansa voi sensuroida ja valikoida viestejä. Kaikki on julkisesti näkyvissä.

    https://twitter.com/lapinkansa

    Äänestä

Todella typeriä koirankakkajuttua sivu täynnä, voisi toimitus vähän ohjata keskustelua järkevämpään suuntaan !!!

Äänestä

ovat ainakin julkaistu lehdessä. Vaikka eivät välttämättä niin laadukkaita ole olleetkaan, aiheellisia kylläkin juuri sillä hetkellä. Uskoisin että lehteen lähetetään niin paljon tekstareita, että kaikki olisi mahdotonta julkaista. Tai tulisi tehdä oma "tekstarilehti". En tietenkään osaa sanoa millä perusteella julkaistavat tekstarit valitaan. Jos asia vaivaa niin otappas luuri käteen ja kysy asiaa suoraan toimituksesta.

Äänestä

Omani kyllä ovat menneet läpi,muutaman viikon viiveellä kylläkin, on ollut ruuhkaa kuulemma. Kysy suoraan toimituksesta, niin saat tietää. Oma ensimmäinen viestini ei esim. ollut vaadittua 160 merkiä (huomioitava myös se alkuteksti "lklukija" vai mikä nyt olikaan....

Äänestä

Hei! Lappia Areena on kiva juhlien järjestyspaikka. Olin ryhmäni kanssa Eläkeliiton liittokokoukouksessa ja sieltä jäi "paskan" maku mieleen liikenteen ohjauksesta. Bussien parkkipaikka oli ylhäällä parkkipaikalla ja VANHOJEN JA VAIVAÌSTEN NIVELIEN omaavien ihmisten oli kuljettava ylös ja alas korkea mäki. Autoliiton edustajat oli ohjaavinaan joukkoliikennettä. Erityisesti jäi mieleen Eläkeliitto lehden kuvassa olevat mummo ja ukki. Kasvot jäi mieleeni pysyvästi heidän kielen käytöstä. Ukille sanoin, miksei järjestetty bussien purkua sinne alas jolloin olisi vähentynyt kipeillä polvilla kiipeily, vastasi ukki.. olisit käynyt lenkillä aikanaan, niin et siinä valittaisi. Mummon esiintyminen oli vielä hirveämpää. Hän määräili eikä ohjannut toimintaa. Bussin kuljettajat kyllä ymmärtävät oikeat hommat, miten bussien asiakkaita palvellaan. Ainakin nämä kaksi henkilöä on syytä kouluttaa palvelemaan asiakkaita. Olin kokevani että, kaikki muut autoliiton työntekijät pelkäsivät näitä kahta ja yhdessä nauroimme näiden ukin ja mummon käytöstä. Ohjausryhmän yhden jäsenen kanssa keskustelimme mäki tilanteesta ja hän lupasi toisena kokouspäivänä liikenne järjestelyjen siirtyvän siten, että purku ainakin tapahtuu alaovelle. Näin ei tapahtunut ja kysymykseeni vastattiin, ettei tuo mummo antanut järjelle periksi. Tämä kaikki koskee teitä, jotka olette järjestelemässä tilaisuuksia areenallenne. Ottakaa erilaisiin tehtäviin viksuja ihmisiä, jotka haluavat palvella yhteistyössä asiakkaita. Kavereitten kanssa ruokailussa puhuimme ääneen miten mummo ärhenteli meille, niin siellä sanottiinhänen hänen käyneen rähisemässä myös ruokapaikalla. Terveisiä Kainuusta aulis kortelainen.....toivottavasti otatte tästä opiksenne opettelette miten asiakkaita palvellaan...Hyvää kesää kaikille

Äänestä

olen huomannut jo aikoja sitten että Lapin Kansa sensuroi valikoivasti tekstareita.

kaikki mikä viittaa Kepun kritisointiin heivataan pois

Äänestä

Vainoharhainen pösilö taas kuvittelee. Aikuistu, ja hanki elämä.

Äänestä

Kaupunkikoirille 200 € sotkemisvero/vuosi. Latumaksun kaltainen kuitti pantaan että näkyy. On niistä sen verran vaivaa kun on kus.,kuse,.kusett, kustantajana ajattelematon taluttaja.

Äänestä
  • Nytkin joku summarom "leimaa" kaikki koirien omistajat häiriköiksi, joilla on häirikkökoirat ! Todella yksinkertaista ja ajattelematonta tekstiä.
    Ihme , että Lapin kansan tekstareihin annetaan tuollaisten "provokaattoreiden" tekstareita julkaista ! Onkohan tälläkin tekstarin lähettäjällä "kaikki ..."? herää kysymys.

    Lapin kansan tulisi olla kriittinen tekstareitten julkaisun suhteen, ettei "provosoijat" pääse ääneen, törkeää todella julkaista tälläistä!

    Äänestä

  • suodatin esiin! kirjoitti:

    Nytkin joku summarom "leimaa" kaikki koirien omistajat häiriköiksi, joilla on häirikkökoirat ! Todella yksinkertaista ja ajattelematonta tekstiä.
    Ihme , että Lapin kansan tekstareihin annetaan tuollaisten "provokaattoreiden" tekstareita julkaista ! Onkohan tälläkin tekstarin lähettäjällä "kaikki ..."? herää kysymys.

    Lapin kansan tulisi olla kriittinen tekstareitten julkaisun suhteen, ettei "provosoijat" pääse ääneen, törkeää todella julkaista tälläistä!

    Entä sitten se yleisönosasto , josta on tullut häirikkökommunistien temmellyskenttä.
    (tämä ei koske J.Ylitaloa)

    Äänestä

  • %%% kirjoitti:

    Entä sitten se yleisönosasto , josta on tullut häirikkökommunistien temmellyskenttä.
    (tämä ei koske J.Ylitaloa)

    Tuo koirien Puolustelia Ei kyllä ymmärä mistä puhuu vasta viimeviikolla 2 laikaa pääsi vai päästettiinkö irti seuraus oli napurin koirasta tuli jauhelihaa Kuka korvaa koiran Se oli Laikoille helppo nakki koira oli juoksulankassa omalla pihalla Onko Poliisien asia panna laikat jonoon

    Äänestä

Laittakaa ristikko tehtävä entisen kokoiseksi. Eihän tuota pientä kirjoitusta näe vaikka kuinka yrittää "tsiikata".

Äänestä

Entäs netti myynti?!

Äänestä

Siis kuka lukee Lapin Kansaa tänä päivänä? Tyyppi esimerkki printtimediasta, jonka taso on laskenut vuosi vuodelta. Sitten valitetaan, kun kannattavuus laskee ja tilaajat vähenevät. Onko tuo ihme, kun journalismin tasoa yritetään kopioida iltapäivälehdistä.
Sinulla on internet, käytä sitä.

Äänestä

Lapin Kansa on pelkkä kopio etelän lehdistä ja eilisen päivän Kalevasta .
"Lue Kaleva tänään , tiedät mitä Lapin Kansassa on huomenna" .

Äänestä

Ja Kalevan uutiset on otettu edellisen päivän iltapäivälehtien nettisivuilta.

Media muuttuu, koettakaa ymmärtää.

Äänestä

Lehdet siirtyvät lähes kaikki nettiin noin parissa vuosikymmenessä, näin on ennustettu. Kaikki paperiset ns. uutislehdet loppuvat koska tiedonvälitys on oltava nykyisin niin hektistä. Ei se ole enää mikään uutinen edes joka on tunninkin myöhässä ilmoitettu.

Äänestä

Ihan samaa mieltä! Nössöä meininkiä!! LK tekstareissa aina samat perusfaktuurat. Kiitos sinne ja kiitos tänne. Perkele kun auto hajosi, ajoin kuoppaan Simon suunnalla, varokaa sitä bussikuskia. Poro paskansi kukkapenkkiini, kuka korvaa!! Mummo kiittää kun nostit pystyyn umpihangesta.. Typerät ja joka päivä toistuvat tyhjän päiväisyydet saavat palstatilaa. Eniten harmittaa kokoeilunhalun ja nokkeluuden puute.

Äänestä

Miten kehbataan lehteen ilmoittaa että yli 20: kertaa rattijuoppoudesta jäännyt kiinni nuori nainen ,taas kärähti häviä Suomi.

Äänestä
  • Miksi täällä palataan 2007 avattuihin keskusteluihin?
    Lapparin tekstareissa oli oiva viesti siitä että baarinpito Rovaniemellä on harvinaisen
    hinnakasta hommaa, ilmainen vesikin kuulemma maksaa maltaita... pitäisikö kyypparin vaihtaa alaa, kun järjettömällä kustannusrakenteella koittaa rahastaa ilmaisella vedellä, jotta selviytyisi näinkin kilpailtulla markkinalla. Hahahaa...vddu, mitä ääliöitä.

    Äänestä

  • Tekstaripalstalla on sensuuri samoin lukijan palstalla vaikka sinne kirjoitetaan omalla nimellä, ei nimimerkin takaa. Rovaniemen yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo kirjoitti maaliskuussa "hävyttömän" artikkelin työttömistä. Mm. näin: kesä tulossa , hirvenmetsästysaika , ilmenee että työpaikassa joutuu tekemään töitä, en tule teille töihin, mutta älä kerro työkkärille jne.. Yrittäjät eivät saa työttömiä palkattua töihin edellämainnituista syistä. Kirjoitin asiallisen vastineen Lapin kansaan Pirkka Salon kirjoituksesta. Artikkeliani ei julkaistu. Työttömyysasia ei ole minulle henkilökohtainen, Olen kerran elämässäni ollut työttömänä 70 luvulla kun työpaikka jossa olin meni konkurssiin. Kertaakaan en ole hakenut työpaikkaa työvoimatoimistosta. Kaikki työpaikat jossa olen ollut ovat olleet avoimessa lehtihaussa. Kaikissa on ollut työhaastattelussa 4 - 5 henkilöä joista sopivin on valittu. Pirkka Salon kirjoitus oli työttömiä häpäisevä ja halveksiva, siksi olen yrittänyt sitä oikaista omalla nimelläni ja tekstaripalstalla. Ei onnistu, ei julkaista. Syynä on eturistiriita, yrittäjät käyttävät Lapin Kansan mainostilaa ja maksavat siitä.
    Lapin Kansa ei huomioi, että myös lehden tilaajat 30 000 - 40 000 ovat maksavia asiakkaita. Myöskin Lapin Kansa aliarvioi ja halveksii oman lehtensä tilaajia. Kehoitanki äänestämään jaloillaan.

    Äänestä

Olisin tarjonnut muutamalle timpurille töitä kesäksi erääseen halliurakkaan. Eipä natsannut ja selityksiä riitti. Yritäppä saada kirvesmiestä kesäksi töihin, ei onnistu. Sama juttu muurareilla, maalareilla ja jopa apumiehillä. He makaavat samaan aikaan liiton kassalla kun paahtavat kesän läpi töitä pimeänä ja ottavat mökkiurakoita ja ties mitä remontteja itselleen. Eräs noista kehui vielä humalassa kuinka helppoa se on aina vain todeta että käväisin talkoissa yhden päivän kaverilla jos käry meinaa käydä. Ja tätä on turha selittää valeeksi tai kateudeksi, totesin vain tosiasian minkä olen kokenut.

Äänestä

Minäkin haluaisin viestini läpi. Asianan yöttömän yön festarit ja siellä esiintyneen juontajan esiintyminen. Suuri joukko yleisöstä katsoi kummissaan kun Souvarit kuulutettiin lavalle. Selostajana ollut kuuluisuus sesesekoili sanoissaan ja kertoi Souvareiden olevan kauluksieinsa hotelleissa oksentelevaa porukkaa, arvossteli vaatetusta ja tekemistä sangen ala-arvoisesti, mikä ei kuulu juontan imagoon missään nimessä. No onneksi Hoikka napsutti takaisin, että taisi puhua itsestään tämä Kemijärven julkkisherra lenkkikengissään.
Ja kiitos Souvareille - oli upeaa kuten aina,.......
Souvaerit veti hienon keikan - kiitos siitä, mutta juontajan voisi sulkea pois tuollaisien puheiden kera.

Äänestä

Ei hävittäjiä Suomelle! Jos välttämättä halutaan pörrätä koneilla, ostetaan mielummin simulaattoreita, tulee paljon halvemmaksi meille veronmaksajille ja jää rahaa paljon tärkeämpään

Äänestä

Kyllä roissa on jonkinlainen hyvä veli tai persavustaminen. Rakennusvalvonnasta tulee tuoda esiin korruptio ja ehkä suku tai uskontoriippuvuus. Uskaltaako tätä kukaan tuoda esiin.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä. Miten tästä saadaan loppu...

    Äänestä

Miten köyhä eläkeläinen menee lääkäriin tai muuhun,kun Kelan korvaus loppuu.<<annetaanko köyhien kuolla ???

Äänestä

Rovaniemi on persoonallinen paikka.Täällä ajetaan likkuveitsellä, kun muualla ajetaan linkkurilla.

Äänestä

Ei kelpaa minunkaan vaikka ihan asiallisesti olen vaan huomautellut että ei ne kaikki ole varkaita ole jolle hälyttimet piippaa vaan nekin voi virheelisesti tulkita ihan arkisenkin asian hälyttimeksi. Tähän ongelmaan olen törmännyt sivullisena muutaman kerran liikkeissä yhdessä meni jopa meni niin pitkälle et yksi sai aiheettoman porttikielon eli vaikka ei löytynyt mitään ihan vaan varmuuden vuoksi

Äänestä

Saahan ne eläkeläiset töitä tehdä kun muistavat sallitun tulorajan ylittävästä osasta hoitaa velvollisuutensa valtiolle. EI NS. PIMEÄNÄ!!!

Äänestä

Ainoa mitä Lapin Kansassa on luettavia asioita on tekstarit ja mielipidekirjoitukset. Lehti on nopeasti laavattu läpi. Olen samaa mieltä, ettei kaikkia tekstaria julkaista.

Äänestä

Kovasti on tämä valittaja/lenkkimakkaraa muuten tyhjässä ostoskärryssä kuljettava yksilö vastailut itselleen. Idiootin textarit blokataan aina pois kas kun kukaan ei ole idiotin valitteluista kiinnostunut.

Äänestä

Vasemmiston harrastama sensuuri.yle HS Iltalehti Ilta-Sanomat ym.. .

Äänestä

Lapin Kansan journalismi on huvittavaa. Nyt kun siitä kuukausia hehkutetusta viime kesän vastahyökkäyksestä ei tullutkaan mitään ja rintama liikkuu taas länttä kohti, niin Lapin Kansa on lakannut kertomasta rintamauutisia kokonaan. Koskapa olette nähneet viimeksi rintamatilanneuutisen? Sekö on lehden ratkaisu, että kun lehdellä ei mene hyvin rintamalla, niin lakataan uutisoimasta siitä ja keskitytään mielipidekirjoituksiin (siis jossitteluun ja Nato voi kyllä varmasti tehdä sitä ja tätä) todellisuuden sijaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt kirjoitti:

Olen pettynyt pahemman kerran Lapin Kansan tekstareihin siitä syytä, etten ole saanut vielä ainoatakaan omaa lähettämääni julkaistuksi.

Jos Heikki Tuomi Nikula luet tämän, niin vastaa, eikö kaikkia koskaan julkaista ja miksi ei.

Silti menee se lähes euro joka kerta laskua, vaikka lähettämääni tekstaria ei julkaistaisikaan.
Täytyy lehdellä olla melko kova sensuuri, kun ei ole yksikään viestini läpäissyt niitä.

Syy ei ole liian pitkässä tekstissä, eikä muussakaan, sillä kännykkään tulee viesti, että on tullut perille.

Millainen tekstiviestin oikein tulee olla, että se pääsee lehteen. Olen käsittänyt, että kaikki pääsee mukaan, mutta ei helvetti ole ainakaan minun viestit kelvanneet.

Jos rattijuoppoja haukkuu, ei näköjään saa julkaista. Koirankakkajutut kyllä kelpaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu