Ydinreaktiouskonto Suomessa

Halllllllelujaa

Tällainen lapsenusko liittyi myös radioaktiivisuuteen sen keksimisen jälkeen. Sitä pidettiin jopa hoitomuotona lääketieteessä 1900-luvun alussa, kunnes huomattiin sen aiheuttavan syöpää, jolloin kaikki takit käännettiin nopeasti (ja sairastuneet haudattiin hiljaisuudessa).

Kupan hoitamiseen käytettiin joskus elohopeahöyrykylpyjä, kun ei muutakaan keksitty. Nykyään tiedetään elohopean olevan erittäin haitallista ja että se hoitaa kuppaa yhtä paljon kuin saunominen. Tällaisetkin hoidot on lopetettu.

Psykiatrisia potilaita leikattiin ns. lobotomialeikkauksella, jossa tuhoamalla riittävä määrä aivoja saatiin potilas "rauhoittumaan". Tämä rauhallisuus tietenkin perustui täystuhoon ja hoidosta luovuttiin sittemmin.

Miksi tällaiset äärimmäiset ja jopa hyvinkin haitalliset "hoidot" saavuttavat suuren suosion, varsinkin tietämättömimpien keskuudessa?

Vastaava ilmiö fysiikassa on ydinreaktio ja radioaktiivisuus. Suorastaan pelataan Venäläistä rulettia ydinreaktioiden kanssa ja sellainen nyt tietenkin saavuttaa suuren suosion esim. Suomessa (jossa itsetuhoisuuden perinteet kukoistavat esimerkiksi alkoholismin muodossa). On ilmeistä, että ihmisessä on vietti kokeilla kaikkea vaarallista lähes millä hinnalla tahansa.

Koska tiedemaailmassa ja varsinkin sen popularisoinnissa ryhdytään käyttämään aivoja? Koska tieteen tekijät ryhtyvät kantamaan vastuuta siitä, että uusia keksintöjä ei käytetä lapsellisesti ja väärin? Koska rakennetaan riittävästi suoja-aitoja aikuisten leikkikehiin? Koska Suomalaiset aikuistuvat?

Onko ongelma siinä, että kovapäinen ihminen ei opi muuta kuin kantapään kautta. Jokainen sukupolvi toistaa ja kokeilee samat virheet kuin esivanhempansa.

Ihmisen oppiminen on siis loppujen lopuksi geneettistä: tyhmät kuolevat ja fiksummat jäävät henkiin! Näin ollen ei tarvita kouluja eikä oppilaitoksia, koska luonnonvalinta toimii tehokkaammin kouluttajana.

Miksi siis ostit "pässi" Venäläisen reaktorin halvalla ja menit kokeilemaan sitä turvaohjeiden vastaisesti? Tsernobylissä moni sai geneettisen opetuksen (= "tyhmät kuolevat"). 1986 Virolaisia kuskattiin alueelle puhdistustöihin (ja moni menetti henkensä). Heille geneettinen opetus oli: "Miksi menit häviämään sodan Venäläisille?".

http://www.kiddofspeed.com/chapter23.html

Jos asumme sellaisen maan läheisyydessä, jossa ei selvästikkään välitetä tällaisista asioista, niin maksamme väistämättä hinnan siitä etteme ole yhtää heitä viisaampia. Terveiset menevät Teollisuuden Voima Oy:lle ja niille halvan energian ystäville, jotka kyseiseen klaaniin kuuluvat ja heidän asiaansa hampaat irvissä runnovat Suomessa läpi. Vanha sanonta oli että: "Jokin järki kerjätessäkin!" Jos ahneudella ei ole mitään rajaa, niin siitä väistämättä lankeaa lasku ennemmin taikka myöhemmin maksettavaksi. Ja se minkä pitikin olla halvinta osoittautuukin kaikkein kalleimmaksi, kun piru on perinyt kaikki maksunsa.

Mielestäni Suomessa vallitsee edelleen samanlainen ydinreaktion ihannointi ja usko, joka oli esim. Amerikassa vallalla 1950-luvulla. Tietämättömyys ja tyhmyys on valitettavaa ja johtaa auttamatta esittämääni geneettiseen oppimiseen Suomenkin heimossa?

9

653

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atomivoimaa

      Rauhan omaisiin tarkoituksiin niin kauan kuin noita atomiaseitakin on. Jos atomipommit eliminoidaan niin mikäpä siinä, että luovutaan atomivoimasta energian tuotannossa.

    • 798u9pio

      Kivihiilen käyttö kuitenkin tappaa laumoittain ihmisiä joka vuosi.

    • niin...

      Kyllä se ydinvoiman vastustaminenkin on ihan uskonnoksi muodostunut. Ydinvoimaloiden säteilyriski nähdään hirveänä peokkona, vaikka maaperästä tulee jatkuvasti vastaavaa säteilyä mm. radonin muodossa.
      Ydinvoiman vastustus perustuu enemmän ihmisten pelotteluun kuin järkisyihin. Jos sähköä pitää tehdä, niin onko sitten kivihiili parempi vaihtoehto? Tai jospa ei tehdä ollenkaan, sehän olisi paras vaihtoehto. Laitetaan sähkön hinta niin korkeaksi, että kulutus kääntyisi laskuun.

    • Jokaisella on tarkoituksensa

      Sinun täytyy ensin perehtyä ihmisen mieleen, kun tiedät kuinka ihmisen ajatusmaailma ja käyttäytyminen on rakennettavissa, niin siiryt sen jälkeen hallintoelimien toiminto tapojen tutkiskeluun. Vasta sen jälkeen kun saat selville ja tiedät mikä on ihmisen elämän tarkoitus, voit olla ihmettelemättä yhtään mitään, mitä ihminen tekee tai ajattelee.

    • Vyysikko

      että hiilidioksidi on vaarallisempaa kuin radioaktiivinen jäte maaperässä kymmeniätuhansia vuosia...

      Aina mennään sieltä missä aita on matalin...

    • tää.........

      sana ydinjäte, joka pelottaa ihmisiä. sehän saastuttaa paljon vähemmän maapalloa, mitä muut energiamuodot.

      mistä tiedätte, vaikka tieteen kehittyessä pidemmälle, tämä jäte voidaan hyötykäyttää, ja siitä saadaan taas uudelleen energiaa. se on sentään yhdessä paikassa, helposti hyödynnettävissä. toisin kuin fossiilisten polttoaineiden tuotteet, jotka lämmitävät nyt koko maapalloa.

    • tietousko

      joku tietää totuuden tässäkin asiassa.

      "Tietämättömyys ja tyhmyys on valitettavaa ja johtaa auttamatta esittämääni geneettiseen oppimiseen Suomenkin heimossa?"

      Itse en kyllä usko, että vain tyhmät kuolevat.
      Eihän ne reaktorin luona työskentelevät voi olla kovinkaan tyhmiä.
      He ovat oikeastikin aika viisaita,
      ja ovat vielä hyviä tietouskovaisia.

      Uskon kyllä siihen, että joku kehittelee geenimanipulaatiolla sellaisen pöpön, joka tekee atomeista hienoa multaa.

    • Linkolan linjoilla

      Kun tavallisella keskivertoihmisellä ei ole enää mahdollisuutta vaikuttaa asioihin, yhteiskunta muuttuu vastuullisemmaksi.

      • Oppia itänaapurista? Esimerkki pelottaa jo valmiiksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1244
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      17
      861
    3. 68
      752
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      635
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      580
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      536
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      528
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      121
      501
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      492
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    17. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      70
      438
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      435
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    Aihe