Haluaisin vain tietää onko täällä ketään suomalaisnaista ja muslimimiestä kenen litto on onnistunut? Itse olen kihloissa muslimin kanssa ja alkaa jotenkin ottaa päähän kun joka paikasta saa lukea vain negatiivisia asioita näistä liitoista ja yleensä muslimeista! Tiedän, että suomi on rasistinen maa ja että onhan uskovaiset muslimit hyvin erilaisia kuin me.. Mutta olisi kiva kuulla joskus jotain positiivistakin. Ja hakkaahan suomalaismiehetkin vaimojaan, jos sellainen mies sattuu olemaan. Tietysti muslimeilla naisen asemakin on yleensä hunompi, tai kulttuurierohan tuo on, mutta eihän ne kaikki mitään naisen alistajia ole..! Paremminkin löytyy myös vaimon kunniottajia. No siinä oli minun mielipiteitä..Mutta jos täällä tosiaan on joku jolla on onnistunut suhde, niin olisi kiva kuulla millaista teillä on :)
onnistunut liitto
muslimimiehen kanssa?
252856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ei voi tietenkään pitkänä liittona pitää ja varmasti tuolta aletaan taas puskista huudella että "odotapa vain kun saatte lapsia/mies hurahtaa kunnolla islamiin/olette olleet pitempään yhdessä", mutta itse olen ollut puolitoista vuotta naimisissa arabimuslimin kanssa. Mies on maailman ihanin (siksi se piti niin kaukaa hakea), lapsia suunnitellaan, mutta vielä odotetaan, että mies saisi vakituisempaa työtä.
En ole muslimi, enkä aio muslimiksi tulla. Mies hyväksyy sen, vaikka tietysti suuressa rakkaudessaan toivoo, että löytäisin "oikean tien". Kotiin ei osteta sianlihaa, ettei satu vahinkoa. (Ei silti, syön mieluummin terveellisempää ruokaa.)
Vaikka kotimaassa ei tarvinnut, täällä mies on oppinut pesemään vaatteensa, laittamaan ruokaa (myös minulle laittaa, varsinkin halutessaan hemmotella) ja siivoamaan. Lisäksi tahtoo heittää minua töihin aamukuudelta vapaapäivänään, kirjoittaa rakkauskirjeitä (harjoittelee samalla suomen kirjoittamista), suostuu ihan typeriin toivomuksiin ja leikkii kanssani niin naurettavia leikkejä, etten viitsi tähän edes kertoa (kyllä, olemme vielä nuoria, molemmat alle 25).
Mies tykkää halailla, pussailla, lojua sängyssä/sohvalla suunnitellen tulevaisuutta.. Ja se eräs parisuhteen ihan tärkeä, mutta ei tärkein aspekti.. toimii loistavasti. Mies osaa vieläpä puhua tunteistaan enemmän ja rehellisemmin kuin muut tuntemani miehet, mukaanlukien suomalaisexät.
Tappelemme kyllä railakkaasti, haukumme toisiamme kolmella kielellä ja joskus tavarat lentää (esim. hänen vaatteensa pihalle), mutta sitä se on, kun ollaan molemmat tulisieluja..
Päivääkään en vaihtaisi pois, en huonointakaan. En odottanut että tällainen rakkaus olisi minua varten, mutta niin se elämä yllättää..
Kertokaa toki muutkin kokemuksianne. Odottaisin kommenttia ainakin Marioumalta. =)
"En ole muslimi, enkä aio muslimiksi tulla. Mies hyväksyy sen, vaikka tietysti suuressa rakkaudessaan toivoo, että löytäisin "oikean tien"....
---
Vaikka kotimaassa ei tarvinnut, täällä mies on oppinut pesemään vaatteensa, laittamaan ruokaa (myös minulle laittaa, varsinkin halutessaan hemmotella) ja siivoamaan. Lisäksi tahtoo heittää minua töihin aamukuudelta vapaapäivänään, kirjoittaa rakkauskirjeitä (harjoittelee samalla suomen kirjoittamista), suostuu ihan typeriin toivomuksiin ja leikkii kanssani niin naurettavia leikkejä, etten viitsi tähän edes kertoa (kyllä, olemme vielä nuoria, molemmat alle 25).
----
Tappelemme kyllä railakkaasti, haukumme toisiamme kolmella kielellä ja joskus tavarat lentää (esim. hänen vaatteensa pihalle), mutta sitä se on, kun ollaan molemmat tulisieluja.. "
-----
Hei, tuohan oli melkein kuin minun kynästä;D
Paitsi ettei minun mies kirjoita rakkaus kirjeitä... runoja vain omalla kielellään... mitä minä niistä ymmärrän sitten;D
Yrittää laulaa suomeksi mutta osaa toistaiseksi vain hei hei mikä sinulla on kertsin, (joitain muita kertsejä) ja hämähämähäkin kokonaan
Minun mies on bangladeshilainen... ei nyt oikein harras muslimi mutta menee muslimi nimekkeen alla.. Nuoria ollaan molemmat... kaksi vuotta tosin vasta oltu yhdessä kolmatta aloitellaan.
Meillä on vakituiset työt, miehellä on hyvät suhteet suomalaisiin ja hän tuntuu tulevan lähes kaikkien kanssa toimeen vähän niin kuin minäkin (ainakin yritän tulla...).
On kerran lentänyt pihalle koko ukko kun raivostuin... sitten se mökötti koko päivän kun oli mennyt yöksi kaverinsa luokse (tosin tämä kaverikin valehteli ettei se siellä ollut mutta paljastui), per**na, en kyllä enää muista mistä oli edes riitaa... mutta minä saatoin olla mustasukkainen kun itselläni oli lusikka toisen miehen sopassa.. no, siitä toisesta äijästä on jauhetu jo täällä ihan tarpeeksi olen päättänyt unohtaa sen ja keskittyä omaan suhteeseeni (toivottavasti mieskin uskoo tämän eikä ole naittamassa minua kaverilleen... Oli jo kerran mennyt sanomaan että hänellä on siulle sopiva morsian ja tarkotti tällä minua kun ihastukseni(juuri tämä samainen kaveri) itki naispulaansa miehelleni... voi juukelis puukelis)
Nyt on ollut aika rauhallista ehkä me olemme lopultakin oppineet riitelemään oikein;D toivoa sopii..
Tosiaan vaikka käytämmekin puhekielenä pelkkää suomea riidelessä tulee kaikki kielet käytöön sama myös hellitellessä. Kyllä myökin paskoo jauhetaan joskus syvällisempää ja joskus ihan tolkutonta.
Emme suunnittele lapsia...puhuttu on asiasta mutta ollaan päädytty siihen loppu tulokseen että sitten kun on varallisuutta, koulutusta ja elämä balanssissa voi alkaa vasta lapsia tosissaan harkitsemaan... Monilla bangloilla on kyllä lapsia.. osalla on kotimaassaan yhdet ja Suomessa toiset... en tiedä tietävätkö vaimotkaan (lasten äidit )toisistaan...
Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi... tällä palstalla voit saada paskoo niskaan muslimin vaimona mutta henk. koht. minulle ei kyllä kukaan ole tullut vittuilemaan...
"Tosiaan vaikka käytämmekin puhekielenä pelkkää suomea riidelessä tulee kaikki kielet käytöön sama myös hellitellessä."
Näinhän se toimii.. Ja mies on innoissaan kun kutsun häntä termillä "fucking idiot".. se vaan tulee niin luontevasti suusta kun suututtaa. Samaten sanavarastossani on jokunen eläinlaji arabiaksi, niitäkin viskon.. Mutta toisaalta kutsun häntä hänen kielellään myös vaikka miksi kultaseksi, ja mies on ihan rusetilla kun vaimo on niin fiksu että on oppinut jopa viitisenkymmentä sanaa arabiaa..
Ja kyllä se meidänkin mies on pihalle lentänyt joskus. Meni sitten anopin luo turvaan.. On se vaan niin söpö että säälittää.
Kyllähän noita tulee, riitoja ja sanaharkkaa, mutta ei se meidän onnea vähennä. Kiitos vain ja onnea myös sinulle ja miehellesi. Olen jotenkin ollutkin huomaavinani täällä pientä musliminvaimojen vastustusta ;) Mutta täytyyhän pikkusielujenkin jossain päteä ja tää on kuitenkin vain keskustelupalsta.. Tietysti huonona päivänä voi vihamielisyys kiusata, vaikka tuleekin tuntemattomalta ja ilman omaa ansiota.
Kaikki jotka miehen tuntee, ja varsinkin äitini, kehuu, että se on niin ihana mies ja että sille pitää olla kiltti ettei lähde takaisin kotiin. Työpaikoillakin on kehuttu ja parikin paikkaa ilmoitti, että jos mies haluaa heille kesäksi töihin niin on ykkösvaihtoehto, vaikka hakijoita on paljon. Täytyy siinä siis jotain hyvää olla, vaikka onkin arabi ja jo sen takia monien mielestä potentiaalinen rikollinen ja terroristi.
Kunpa nyt pian saataisiin lisää kertomuksia muilta onnekkailta.. Vaikka omassa tuttavapiirissä onkin lisää hyviä esimerkkejä onnistuneista liitoista, ja sitten on jokunen niitäkin, jotka eivät onnistuneet. Mutta niinhän se on täyssuomalaisillakin pareilla.
Annas kun mä arvaan. Jos mies kutsuu sinua "fucking idiotiksi" niin se on silloin vähintääkin sovinisti?
Miten teillä jokaisella musunmorsiolla on mukamas takanaan iso liuta suomalaisexiä? Kuulostaa vähän hassulta...
mitään isoa liutaa ole, ihan tasan kaksi. Ja niistäkin toinen ihan teinijuttu. Mutta onko syynä kysymykseesi kenties olettamus, että ulkomaalaista ei ota muu kuin se, joka ei suomalaista saa? Kyllähän niitä ottajia aina olisi, mutta ei viitsi kuluttaa elämäänsä huonon miehen kanssa, tai ylipäätään muun kuin elämänsä rakkauden.
Eipä minullakaan paljoa jotain, kolme kaksi ihan söpöäpikku juttua aika nuorena ja yksi pidempi aikainen on of -juttu missä tosiaan olin tietämättäni toinen nainen. Tästä nyt voi sitten päätellä ettei kukaan ole minua halunnutkaan mutta taas, jos kirjoittaisin, että minulla on ollut kymmeniä pitkäaikaisia ja lyhyitä suhteita (suomalaisten kanssa) ennen nykyistäni olisin auttamattomasti horo tai todella sitoutumaton tyyppi;D Ihan sama kumman kirjoittaa aina riittää ihmettelijöitä tyyliin "miks noin vähä" tai "miks noin paljon";D
Sä taidat bidrali olla sellainen ihailtava nainen, että viihtyisit vaikka seipään nokassa. :) Vaikka minkälainen kullinaama olis miehenä, niin täällä selittelit asioita parhain päin, ja vieläpä taitavasti. ;) Nyt tietenkin enemmän, kun ihan ooh ulkkiksen otit vaikka vanhemmat varoitteli...
Mutta hyvä homma siis, tollanen pitää naisen ollakin! Musullasi kävi flaksi! :-D
Hei!
Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut tänne, vastatakseni melkolailla samanlaiseen kysymykseen, jonka sinä olet kirjoittanut.
Olin 15v. naimissa muslimimiehen kanssa, ja liitosta kaksi jo nyt aikuista lasta. (toinen muslimi/toinen ei, saaneet itse valita)
Elimme hyvin tavallista perhe-elämää, eikä eromme syyksi koitunut kulttuuri tms. erot vaan aika tuikitavallinen syy: olimme kasvaneet erilleen, koska mennessämme naimisiin olimme hyvin nuoria ja elämä vain muuttui.
Emme riidelleet koskaan johtuen kulttuuri eroista, vaan ihan tavallista asioista......kuten nyt jokaikinen pariskunta.
Mies ei lyönyt, ei juonut eikä riehunut. Joskus mökötti, kun ei saanut puhuttua pahaa oloaan pois...hyvin miesmäisesti siis.......
Onnea vaan parisuhteellesi, muista että kaikissa suhteissa on ristiriitoja, ja se ei ole kansalaisuudesta kiinni!
että toinen lapsistasi muslimi toinen ei, saaneet päättää...olen samanlaisesta perheestä lapsi ja olen se ainoa muslim(valitettavasti). Aikuinen olen myös ja jo itse naimisissa muslimin kanssa.
Mutta siis minulle oli erikoista että meitä on muitaikin tällaisia lapsiaa....
Olemme olleet naimisissa yli 10 vuotta.
En ole kääntynyt muslimiksi, vaikka kunioitankin mieheni uskontoa,
emme syö sianlihaa, emme polta tai juo alkohoolia.
Kumpikaan ei ole lentänyt kertaakaan pihalle,
Kumpikin kunnioittaa ja arvostaa toista,
toisen mielipiteitä, luotamme toisiimme.
Minun suku kunnioittaa, hyväksyy mieheni täysin, miehelle minun isä ja äiti ovat hyvin tärkeitä ihmisiä.
Samoin mieheni suku hyväksyy minut täysin, he kunnioittavat minua, välittävät minusta.
Anoppi on minulle hyvin tärkeä ihminen, samoin mieheni sisko.
Vierailemme joka vuosi mieheni kotimaassa.
Emme ole koskaan nimitellyt toisiamme.
Molemmilla vakituinen työ, ollut alusta asti.
Kulttuuri erojen kanssa on opittu elämään, joka suhteessa on ylä ja alamäkiä.
Jos meille tulee erimielisyyksiä selvitämme asian ennen auringonlaskua,
kaikista asioista pitää pystyä puhumaa, vaikka joskus tekee kipiää, emme salaa asioita toisiltamme.
Kotityöt tekee se joka ehtii, ei ole naisten ja miesten töitä,
mieheni pesee pyykkiä, siivoaa laittaa ruokaa toisinaan, vastaavasti joskus minä vaihdan autoon renkaat, ymm.
Asumme omakotitalossa aina riittää pientä remontin tekoa.
Tunnen monia muita pareja jossa mies muslimi ja vaimo ei muslimi, monet olleet yli 10 vuotta naimisissa jotku jopa lähes 30 vuotta.
On kyllä niitäkin pareja jotka harkitsevat eroa, tai ovat eronneet.
olen törmännyt myös niihin suomalaisiin naisiin jotka menneet muslimimiehen kanssa naimisiin, mutta ei arvosta miestä tarpeeksi, ei kunnioita miehen vakaamusta, haukuu tätä idiootiksi ym.
Valitettavasti monet suomalaiset naiset jotka ovat menneet naimisiin ulkomaalaisen kanssa ovat rasisteja, ehkä eivät huomaa tätä piirrettä.
Miestä en vaihtaisi.
me onnettomammat vain emme ihan tuohon pysty. Ja edelliselle, mies ei kutsu minua 'fucking idiotiksi', sen sijaan moneksi muuksi kyllä. Englanninkieliset solvaukset ovat enemmän minun alaani ;)
Olishan se kiva kun ei nimiteltäisi, ollaan vaan molemmat sellaisia, että kiehahdetaan hetkessä, huudetaan kuin hullu pari minuuttia ja se siitä. Sitten keskustellaan asiasta rauhallisemmin. On siinä jo kehitystä tapahtunut, ja mitä kauemmin ollaan yhdessä, sitä vähemmäksi jää. Ei olla varsinaisesti pyritty tästä täysin pois, kun kumpikin tuntee toisensa ja tiedetään, että tämä sopii meille.
Vakituista työtä meillä ei ole kummallakaan, viime vuonna ei päästy miehen kotimaahan ja nimitellään toisiamme riidan sattuessa. Se ei kuitenkaan vähennä liittomme onnistuneisuutta minun silmissäni. Toki elämä varmaan käy vielä paremmaksi, kun ei enää tarvitse murehtia oleskeluluvista ym. eikä miehen työllistymisestä.
Älkää hankkiko lapsia ennen kuin olette siivonneet suunne ja oppineet muutenkin hillitsemään itsenne.
Pelkkä ajatuskin pikkulapsesta moisessa pesässä hirvittää.
ja näin on tarkoituskin. Mutta ei sitä lasta muutenkaan hankita ennen kuin elämä käy varmemmaksi ja sitä kautta stressi vähenee ja riitely.
Tiedän tapauksen, jossa miehen Suomeen tulo ja oleskeluluparumba oli pitkä ja uuvuttava molemmille puolisoille. Siihen vielä putkahti esikoinen. JOhan oli soppavalmis. Vanhemmat vielä ihan uuvuksissa ja stressissä paperijutuista opettelivat elämää vauvan kanssa. Kannattaa rauhoittaa tilanne jos voitte. Teidän tilannetta en tietenkään tunne, mutta mitä paremmin vanhemmat voivat, sitä paremmin lapsi voi.
Jees... aika näyttänee tuleeko tästä parempaa... ennen oli enemmän ehkä semmosta uskonto juttua ja minä pidän ennakkoluuloni vaikka olenkin taipuvainen niitä joskus muokkaamaan silti ne elävät siellä jossain ja pullahtavat aina sopivasti riidan aikana esiin. Pitäisi pystyä rakentavaan riitelyyn... toisaalta miehellä ja minulla on molemmilla työpaineet (miehellä vielä suuremmat) ja työ vie suurimman osan kaikesta ajastamme... siitäkin yhteisestä ja yhdessäolon sekä työnlisäksi pitäisi olla vielä aikaa omalle itselleen ja nukkumiselle (minun mielestäni se että nukutaan samassa sängyssä ei ole yhteistä aikaa koska silloin kumpikaan ei ole läsnä, eikä se myöskään ole omaa aikaa koska itse ei voi aina vaikuttaa siihen mitä näkee). Toisinaan se onnistuu mutta yleensä ei.
Nyt pitäisi olla kuitenkin jotain helpotusta luvassa... Minun pitäisi vielä alkaa opiskellakin, vaikka en edes tiedä mille alalle haluan, ja jos nyt jostain kiinnostunkin niin jaksanko lukea pääsykokeisiin ja jaksanko tehdä kaikkeni, että valmistun. Nythän minulla on omaa aikaa kun kirjoittelen tässä mutta silti tuntuu ettei mikään riitä.
Eilen riitelimme tietokoneen käytöstä, kone on miehen mutta yhteis käytössä, hän lupasi, että saan käyttää sitä ihan rauhassa koko illan (korkeintaan kuuntelee uutiset mutta se ei häiritse minun netissä olemista) ja tuli sitten kuitenkin Bondin katsottuaan räksyttämään, että hän haluaakin katsoa... Minä tietysti haukuin hänet valehtelijaksi ja lupauksen pettäjäksi ja vaikka miksi (annoin hänelle viisi minuuttia ihan rauhassa mutta hän alkoi venymään koneella. Muutenkin olin koko päinvän ollut hänelle mieliksi ja siivonnut) riitahan siitä tuli, Olisi edes ollut joku tiliasia tai muuta mutta ei ihan joutavaa juttua tuli siihen tölläämään minun ajalla.
Tuttava banglamies vain totesi miehelleni, siinä kun keskustelivat riidasta, että hänen vaimonsa ei halua edes käyttää konetta, vaikka saisikin, helpompi heille....
Miksikähän heillä on sitten kaksi televisiota... liekö tullut joskus kiistaa salkkareiden ja Koraaninluvun väliltä;D
Aika pientähän tuo on, jos molemmat huutaa (tosin ei naapureiden mielestä)... tuttavan miehen vaimo ja hän kuulema mököttävät ja meillä on ihan sotatila aina välillä... Kyllähän se sitten myöhemmin naurattaa miten lapsellisesta asiasta on tullut kiistaa ja mitä kaikkia juttuja sitten on sanottu tai tehty, vaikka sillä hetkellä kaikki on niin pirun tosissaan ja vakavissaan... saatan ehkä antaa miehelleni anteeksi eilisen ja päästää hänetkin tänään koneelle, vaikka hän lupasikin, että saan olla tänään koko illan.
Jos joku huolestui, niin lapsia ei ole eikä olla hankkimassa on tuplaehkäisyt ja sillä tavalla... Eikä kummallakaan ole vielä halua lapsen saantiin vaikka monilla tutuilla onkin jo lapsia ja utsivat milloin me hankimme. olemme kyllä sanoneet, että ei tosiaan vähään aikaan mutta aina joku silti utsii ja ihmettelee että emmekö me pidä lapsista.
kovasti tekisi mieleni keskustella kanssasi ihan kahdenkesken. En tiedä onko fiksua laittaa tänne omaa sähköpostiosoitettaan ja olisiko joku muu keino saada yhteys (treffit johonkin chattiin..?), mutta jos sinua vain suinkin kiinnostaa.. Kun kerran kokemuksemme ovat osin niin samanlaisia vaikkakin erilaisia. Siispä, saa ehdottaa. =)
jos tapasitte miehen kotimaassa, mikä maa? miten onnistui suomeen tulo?
Eli siis kyllä meitä onnellisessa liitossa eläviä löytyy. Tämä ei vain taida olla paras palsta asiallista keskustelua ajatellen.
Mieheni on kotoisin Pohjois-Afrikasta, yhdessä olemme olleet 5 vuotta. Lapsia ei tosin vielä ole, mutta alkaa olla ajankohtainen asia sekin... :o)
Elämme aivan tavallista arkea, molemmat käymme töissä ja vietämme aikaa kahden kesken ja ystävien kanssa (yhdessä tai erikseen). Mieheni on aika uskonnollinen, mutta moderni kuitenkin. Ei vaadi minulta mitään käyttäytymissääntöjä, mutta itse noudattaa parhaansa mukaan islamia (rukoilee, paastoaa, ei käytä alkoholia tai syö sianlihaa jne). Meillä on hyvin erilaiset uskontokäsitykset, mutta kun muistamme molemmat kunnioittaa toisiamme niin ei siitäkään muodostu ongelmaa. Hyvin samanlaiset arvot meillä muuten on elämässämme.
Miehen perheen luona olemme vierailleet muutaman kerran yhdessä, todella ihania ihmisiä ovat kaikki! Myös oma perheeni on ottanut mieheni todella hyvin vastaan.
Eli tällaista meillä.
hei
en voinut olla huomaamatta kirjoitustasi ja jokin siinä osui tämän hetkiseen omaan tilanteeseeni. Nimenomaan uskonnon osuus suhteessa mietityttää.. (kyseessä kuitenkaan ei muslimi) Olisi ihana saada keskustella ja vaihtaa ajatuksia asiasta, jossa uskonnot ja siihen liittyvät tavat törmäävät, sillä itse tunnen olevani toivottavasti pitkän matkan alussa, jossa nämä asiat ovat ajankohtaisia. Jos kiinnostaa, niin ottasitko yhteyttä sähköpostilla.. Omat ajatukset eivät oikein pysy kasassa ja suhteuttaminen olisi paikallaan.
T: [email protected]
Meillä on yhteiselo kesänyt 15 vuotta ja lapsiakin matkan varrella siunaantunut. Nyt ollaan kaksi vuotta asuttu täällä mieheni kotimaassa.
Elämä menee ihan tavallista latua hyvine ja huonoine päivineen. Meillä on hyvin samanlaiset arvot ja elämänkatsomus, eihän yhteiselosta mutoin pitkän päälle mitään tulisikaan. Muslimiksi en ole kääntynyt, eikä sitä ole mieheni koskaan ehdottanutkaan.
Sinä joka olet mennyt muslimin kanssa naimisiin, oletteko menneet naimisiin moskeijassa vai missä?
mentiin naimisiin ihan sellasessa tavallisessa virastossa, maistraattia vastaavassa. Näin on tapana miehen kotimaassa.. tosin Suomessakin olisimme toimineet samoin.
...tähän mennessä :) Onpa tosi mukavaa vaihteeksi lukea täältä palstalta tämmöstä tavallista keskustelua tavallisten ihmisten arkielämästä ainaisen häiriköinnin ja toisten kritisoinnin sijaan. Lisää tällaista!
Eikös tämän palstan tarkoituksena ollutkin nimenomaan keskustella arkielämästä monikulttuurisessa suhteessa?
Niin, siis meillä on myös tähän mennessä oikeen onnellinen suhde. Nuori pari ollaan, vähän päälle parikymppisiä. Viisi vuotta tunnettu, joista kohta kaksi naimisissa. Viimeiset 1,5 vuotta ollaan kylläkin asuttu viikot eri paikkakunnilla mun opiskelun ja miehen työn takia. Se on tietysti ollu välillä raskasta ja aiheuttanu erinäisiä kähinöitä ja rähinöitä joskus, mutta kohta päästään jo pysyvästi saman katon alle kun valmistun.
Samanlaisia asioita tulee mieleen kun edellisilläki kertojilla. Meilläkään ei syödä kotona "halloufia", mikä ei mua kyllä haittaa pätkääkään. Paljon laitetaan kalaa ja mies on ehdottomasti parempi ja innokkaampi kokki kun minä. Saan nauttia hyvästä ruuasta tosi usein! Mies rukoilee viis kertaa päivässä eikä se oo myöskään mua haitannut. Joskus kiusaan sitä että "varo varo tulee känsä otsaan ku liikaa kumartelet...". Huumori on ehottomasti yks parhaita puolia suhteessa :)
Paljon on käyty keskustelua uskontoon liittyvistä asioista ja keskustelut auttaa ymmärtämään toistemme näkemyksiä paremmin.
Alkoholia meillä juodaan ainakin vielä, ja tupakkaakin poltetaan joskus sen kanssa. Ulkona käyminen ja tanssiminen on meidän yhteinen harrastus ja minä niin tykkään siitä kun mies ei ujostele keinutella lanteitaan.... ;)
Kaikenkaikkiaan arki sujuu tosi mukavasti ja niinku joku muukin tuolla sanoi miehensä kuskailevan häntä töihin aamukuudelta vapaapäivänään, samoin meillä mut saatetaan esim. viikonlopun jälkeen junalle aamukuudelta jonka jälkeen itse odotellaan bussia töihin. Toisesta pidetään huolta viimeseen asti kunnolla!
Näitä juttuja voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta jätetään nyt tähän.
Ehkä pitäis herätellä jotakin saman tyyppisiä keskustelunaiheita lisää nyt kun tuntuu tätä tavallistakin porukkaa löytyvän täältä???
Olen ollut naimisissa muslimimiehen kanssa jo muutaman vuoden ja lapsiakin on siunaantunut. Tavallista arkea tässä elellään, ominen arkihuolineen. Mies opiskelee ja käy työssä, minä olen kotiäitinä tällä hetkellä.
Meillä ei uskonto ole mitenkäön kovin tärkeässä asemassa elämässämme; molemmat kyllä uskomme jumalaan mutta lähinnä omassa sydämessämme. Mies viettää ramadanin, ei syö sianlihaa taikka juo alkoholia. Mutta ei kuitenkaan rukoile. Minä olen "tapakristitty". Joulua vietämme aina vanhempieni luona jonne sitten tulee joulupukki mutta joulu on meille kaikille lähinnä "lastenjuhla", ei mitenkään uskonnollisesti tärkeä.
Harvoin tappelemme ihan "kunnolla" mutta toki pientä "sanaharkkaa" aina välillä syntyy. Mies harvoin hermostuu mutta sitten kun hermostuu niin ääntä lähtee kuin pienestä pitäjästä. :) Mutta en jää minäkään äänellisesti sen huonommaksi jos tarve vaatii. Tosin sellasia riitoja että ihan huutamaan pitäisi alkaa, ei nyt niin kovin usein ole että naapurit häiriintyisi. ;)
Lapsia emme ole kastaneet kirkkoon mutta eivät ole myöskään islaminuskoisia. Saavat sitten isompana itse päättää jos joku uskontokunta kiinnostaa.
Kasvattajana meillä mies on jämäkämpi; hänen sanaansa lapset uskovat helposti kun taas minä.. noh, äidille kai on vaan helpomi kiukkuilla..;)
Mitäs muuta. Hetki kerrallaan tässä mennään eteen päin. Kovasti minä tätä minun perhettäni rakastan, en olisi enempää osannut toivoakaan.