Pitkä avioliitto päättymässä, kun mies löysi uuden naisen ja etsii nyt itselleen asuntoa. Kovin helposti pystyy jättämään minut, pienet lapset ja kaiken sen, mikä on yhdessä hankittu. Minun itsetunto nollassa ja tuntuu että olen täysin arvoton ihminen. Koko elämäni tuntuu ikään kuin roskiin laitetulta.
Eniten kuitenkin huolettaa miten selviän arjesta kahden erityislapsen lapsen kanssa ja lisäksi aikaa pitäisi löytää myös ns. terveelle lapselle. Lapset vielä pieniä; nuorimmat alle kouluikäisiä. Lisäksi pitäisi hoitaa iso omakotitalo, piha ja kaikki mahdollinen. Meillä ollut tähän asti työnjako; minä hoidan kaiken sisällä tehtävän (lastenhoito, siivous, pyykinpesu, ruuanlaitto yms) ja mies tehnyt ulkohommat. Nyt pitää opetella kaikki, lisäksi autoon liittyvät asiat ovat minulle ajamista ja tankkaamista lukuunottamatta "hepreaa". Olen ihan paniikissa ja tuntuu, että olisi helpompi jättää kaikki ja häipyä. Mutta sen tiedän, ettei mies lapsia halua, joten mihin minä häipyisin.
Vaikka aurinko paistaa ulkona kirkkaasti ja kevät tulossa, niin minulla sisällä pelkkää pimeyttä. Elämä ollut raskasta tähänkin asti mutta en olisi ikinä voinut kuvitella miten raskaaksi se muuttua. Miten minulle niin rakas ihminen voi tehdä näin? Toisaalta lohduttaa, että en ole ainoa nainen joka on tullut petetyksi ja jätetyksi. Sen huomaa kun lukee näitä kirjoituksia.
Eniten kuitenkin huolettaa miten selviän arjesta kahden erityislapsen lapsen kanssa ja lisäksi aikaa pitäisi löytää myös ns. terveelle lapselle. Lapset vielä pieniä; nuorimmat alle kouluikäisiä. Lisäksi pitäisi hoitaa iso omakotitalo, piha ja kaikki mahdollinen. Meillä ollut tähän asti työnjako; minä hoidan kaiken sisällä tehtävän (lastenhoito, siivous, pyykinpesu, ruuanlaitto yms) ja mies tehnyt ulkohommat. Nyt pitää opetella kaikki, lisäksi autoon liittyvät asiat ovat minulle ajamista ja tankkaamista lukuunottamatta "hepreaa". Olen ihan paniikissa ja tuntuu, että olisi helpompi jättää kaikki ja häipyä. Mutta sen tiedän, ettei mies lapsia halua, joten mihin minä häipyisin.
Vaikka aurinko paistaa ulkona kirkkaasti ja kevät tulossa, niin minulla sisällä pelkkää pimeyttä. Elämä ollut raskasta tähänkin asti mutta en olisi ikinä voinut kuvitella miten raskaaksi se muuttua. Miten minulle niin rakas ihminen voi tehdä näin? Toisaalta lohduttaa, että en ole ainoa nainen joka on tullut petetyksi ja jätetyksi. Sen huomaa kun lukee näitä kirjoituksia.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä sä selviät, kun alat uskoa itseesi. Eikä ne miehet jätä aina vaan myös naiset.Olen mies ja mulla
meni pari vuotta siihen, että hiljalleen selvitin asioita. Tosin tärkeintä on että sulla on joku,yksikin riittää,luotettava ihminen,jolle voit kertoa asioistasi.
Maailma on nyt sulle avoin ja voit tehdä mitä haluat.Ei elämä pääty eroon vaan senkin jälkeen sitä sulla on. Shokkiahan se mullekin oli enkä koskaan
päässyt selville ex'n touhuista.Taaksejätettyä ei saa takaisin ja kun aikaa on mennyt riittävästi niin ei ne menneet enää juolahda mieleen.
Yritä hoitaa ensiksi lapset,nehän on ne maailamn
tärkeimmät asiat. Muita etteivät kaikki voi edes saada lapsia ja kärsivät siitä vielä enemmän.
Helppo sanoa, mutta elä päivä kerrallaan.
Kenellekkän ei ero ole helppoa.
äärellä nyt samoin kuin sinä sillä erotuksella, että lapseni ovat vanhempia ja ainakin toistaiseksi terveitä (kiitos) ja sen vuoksi ehkä minulla tulee olemaan helpompaa.
Muista, että et ole yhtään sen arvottomampi oli sinulla mies eli ei. Se, että miehesi hylkäsi sinut, ei johdu sinusta, vaan siitä, että hän ei ole kypsä ja hän on se, jonka pitäisi kysellä omaa arvokkuuttaan, kun hylkää sinut ja lapsenne, varsinkin lapsenne.
Miehissä on osa sellaisia, kuten varmasti naisissakin, että he eivät osaa arvostaa muuta kuin itseään. Hyvä, että pääset sellaisesta henkilöstä eroon. Hän ei ole teidän arvoinen.
Kyllä asiat järjestyy ja muista, että ennenkin on erottu, vaikka ajat ovat olleet vaikeammat. Mikäli et jaksa,niin älä jää yksin murehtimaan, vaan hae apua. Tänäpäivänä on hyvät mahdollisuudet saada apua ja jos edes yksikin hyvä ystävä, niin kerro asiat hänelle suoraa, niin hän varmasti voi auttaa.
kirjoitit: "kun hylkää sinut ja lapsenne, varsinkin lapsenne."
Se, ettei mies katso olensa sovelias lasten lähivanhemmaksi (kuten ap. kertoi), ei tarvitse ja toivottavasti (lastenkin takia) ei tarkoitakaan ettäkö hän on heidät "hyljännyt" vaikkei voi/jaksa/tahdo/osaa elää lastensa äidin kanssa yhdessä (syistä joita emme tiedä).
Meillä mies on lähtenyt, toinen nainen kuvioissa, vaan pohjalla on sen lisäksi, että 'rakkaus loppui' 15 vuoden jälkeen myös se, että kolmen kahden vuoden sisään syntyneen vielä alle kouluikäisen lapsen kanssa arki oli ihan liikaa. Mies siis vaihtoi lapset ja asunto- ja autolainan velattomaan autoon ja sinkkuelämään. Niin minä sen näen, minulle jäi kyllä talo, mutta reilut 100tuhatta velkaa. Lapsia mies rakastaa yli kaiken, viettää aikaansa heidän kanssaan lähes joka päivä, vaan on se niin saamarin kiva saada nukkua jokaviikkoiset krapula-aamunsa rauhassa, kun ei ole niitä tosi rakkaita lapsia siinä vaatimassa huomiotaan.
... koska on pakko, lasten vuoksi ... ja itsesi.
Ottamatta kantaa miehen päätökseen ja sen syihin, niin toivon että hakisit apua jokseenkin nyt ... tilanteesi on varmasti vaikea ja mielesi hyvin maissa. Jaksan kuitnkin uskoa siihen, että tässä maassa saa apua kun tarvitsee, ellei oma sosiaalinen "turvaverkko" jaksa kantaa tai osu kohdalle.
Asiat kyllä järjestyvät, kunhan olet ajoisa (nyt) liikkeellä ... etkä vaivu epätoivoon. Surullinen saa ja kai pitääkin olla, aikansa.
Jos kevääsi on synkkä, olkoon viimeistään syksynne sitäkin parempi.
olen pahoillani sun puolesta. itse olen myös ollut se vaimo/nainen joka on lapsineen jätetty kuin nalli kalliolle. Alussa on aina shokki, kaikki kysymykset miksi näin,miks just meille,mitä minussa vikana kun en kelvannut.. jopa peilistä katsoessa mieli masentuu entisestään, sori mä sanon sen, se menee ohi.Kun annat ajan kulua ja etsit itsellesi ja lapsille apua ja tukea jos tarvitsette,monesti tarvii.Mä ainakin tarvitsin. Anna itsellesi lupa olla heikko, sä saat surra,itkeä,murehtia,märehtiä,syödä suklaata,olla kampaamatta tukkaa jne..se on ok. Mutta tulee se kaunis päivä jolloin ns.kukka puhkeaa. Sä löydät itsestäsi kauniin naisen,naureskelet ex miehellesi et mitä hän menettikään..sä huomaat nauttivasi elämästä,lapsista jne..mutta se vaati voimia,sä tarvit tukea,apua.
minulta saat virtuaali tuen täältä...kyl me selvitään!
Kyllä erosta selviää, tavallaan. Eksmiehesi on paska. Mutta vastaavia kokemuksia on maailmassa miljardeja.
Huomaat, miten itsestäsi löytyy valtavia voimavaroja arjen pyörittämiseen. Nyt saat tietää myös, ketkä ovat ne arvokkaimmat ysätävät, jotka sinua tukevat ja auttavat. Muista yksi erityisen tärkeä: on YYA-sopimus ystävien kesken!!! Saat apua, ja koittaa myös se päivä jolloin sinä voit olla apuna! Anna villakoirien olla, pääasia on että olet lastesi kanssa läsnä! Pidä myös kiinni, että saat ainakin kerran/pari viikossa omaa aikaa, älä käytä sitä siivoamiseen, jos et välttämättä halua. Ulkoile ja nauti aivan pienistä asioista esim. istut portailla ja kuuntelet linnunlaulua. Itke kun itkettää, naura kun naurattaa. Älä käperry kokoon, vaan kulje selkä suorassa, olet arvokas! Kyllä exäsi huomaa mitä on menettänyt, ja koittaa sekin päivä kun lapset tietävät totuuden, jos eivät jo tiedä. Tsemppiä, pärjäät kyllä kun luotat itseesi!
tässä menossa. Mies löysi toisen naisen ja tuskin olisi tuota kertonut ellen lopultakin jo olisi älynnyt, että jotakin on pielessä. Mitään selityksiä en ole saanut, mitään keskusteluja ei olla käyty. Yhteistä taivalta takana yli 20 vuotta. lapsia kolme joista yksi erityislapsi. Myös minulla omakotitalo huollettavana,auto jne.. paljon muutakin vaikeutta jota en lähde tässä selostamaan. Itse olen ollut hyvin rikki, en oikein muista viime kuukasista muuta kuin kamalan ahdistuksen. Lapsilleni olen hakenut apua perhepsykologilta, koulukuraattorilta jne. Itse käyn terapiassa kerran viikossa ja minulla on lääkitys. Minulla on onni omistaa hyviä ystäviä ja ilman heitä tuskin tässä olisin. Vaikea on hyväksyä tätä tilannetta missä elää, tunnen tuskasi ihan konkreettisesti. Hakeudu etsimään apua itsellesi koska jos itse et jaksa niin lapsetkin oirehtivat. Olisiko mahdollisuus löytää tukiperhettä? Myös isä on velvollinen kantamaan kortensa kekoon lasten hoitamisessa. Onko isovanhempia tai muita sukulaisia auttamaan. Jos omakotitalo hankala pitää, olisiko muutto vaikka rivitaloon mahdollinen? Kaikki käytännön asiat selviävät kun vain huolehdit siitä, että saat itsellesi voimia. Meillä on pitkä ja varmasti kivinen matka edessä, mutta jostakin saan varmuuden että hitto vie SINÄ SELVIÄT JA MINÄ SELVIÄN. Sydämestäni toivon voimia sinulle ja lapsillesi.
Pari kk sitten ilmoitti minunkin mieheni lähtevänsä etsimään kadonnutta nuoruuttaan. Pitkä liitto takana ja 3 lasta, 2 heistä ensimmäisillä luokilla. Romahdus ja tiputus todellisuuteen oli raaka. Kuinka toinen on voi olla niin julma, että ilman minkäänlaista mahdollisuutta yrittää, lopettaa koko suhteen. Luonnollisesti muita naisia on kuvioissa mukana, ja sehän ei tilannetta ollenkaan helpommaksi minulle tee.
Pyydän jo valmiiksi anteeksi tulevaa tekstiä...
Jotenkin lapsellisesti ja typerästi olen aina ajatellut, että naiset, jotka jätetään ovat ripustautuvia, eivät huolehdi ulkonäöstään, seksi ei kotona toimi. Juuri päinvastaisia asioita, jotka ovat meidän suhteessamme hienosti toimineet. Mutta tässäpä sain kylmän opetuksen! Ei riitä, vaikka tekisit mitä.. Ärsyttää vain miehen tuttavat, joilta nyt yhtäkkiä onkin alkanut viestiä minulle tulla. Kuulumisten kysymisiä ym. Niin niin... heti pitäisi päästä kaverin ex-vaimo keikauttamaan vällyjen väliin.
Siinäpä yrittäköön. :)
Summa summarum: Vaikeaa tämä toipuminen on. Päivät aaltoilevat rajusti. Välillä mahtava, positiivinen päivä, jolloin toivotan tuon pettävän ukonretkun alimpaan h*lvettiin ja taas sitten toisina päivinä iskee lohduton suru ja ikävä. Ajatus siitä, että tässäkö minä nyt yksin koko loppuelämän olen. Loppuiko elämäni 30 ikävuoteen... Toivottavasti ei!
Viestinne antavat uskoa ja luottamusta siihen, että kyllä minäkin pärjään. Rupean kasaamaan täysin olematonta itsetuntoani kasaan ja ajattelen, etten minä ole tehnyt mitään väärää. Parisuhteen ongelmia olisin ollut valmis ratkomaan jos mies olisi niistä puhunut. Kuvittelin aina, että kaikki on ihan hyvin vaikka se elämä ei aina niin ruusuista ollutkaan. Tuntuikin aika julmalta kun mies sanoi, ettei rakasta minua eikä ole koskaan edes rakastanut.
Toivottavasti hän ei lapsia ihan kokonaan hylkää, mutta pahoin pelkään ettei lapset mahdu hänen uuteen elämäänsä. Toivottavasti olen väärässä! Jos näin käy ettei isä halua lapsiaan tavata, niin olen jo alustavasti kysellyt lapsille tukiperhettä jotta saisin joskus edes levätä. Tukiperheenkin saaminen on vaikeaa yhden lapsen aika vaikean vammaisuuden takia. Onneksi on muutama ystävä joille voi soittaa ja pyytää apua. Muuten tukiverkkoni onkin olematon; vanhemmat vanhoja ja tarvitsevat myös minun apuani. Sisaruksia minulla ei ole ja miehen suku asuu satojen kilometrien päässä.
Mutta kaikesta huolimatta olen päättänyt pärjätä. Olen terve ja minulla on kolme ihanaa lasta, siinä on onnea ihan riittävästi yhdelle ihmiselle.
Voimia teille kaikille ja hyvää kevättä!
Samassa tilanteessa ollaan myös täällä. Sellaisin eroin, että mies jättää perheensä; 18 v. avioliiton ja kolme lasta valkovenäläisen nettitytön vuoksi. Hakee täydellistä elämänmuutosta.
Kun nyt vimein ollaan tultu tien päähän ja II-vaihekin on haettu, mies onkin kovin tykästynyt mukavuuksiinsa omassa talossa. Hänen moraalinsa mukaan minun on lasten kanssa muutettava kotoa, jotta hän pääsee luomaan uutta elämäänsä mammonansa keskelle. Itse haluaisin jäädä lasten kanssa taloon, joka on heille heidän ainoa tuntemansa koti. Saisin siitä kyllä aikamoisen velkavankeuden, mutta olen valmis siihenkin, jos saan sillä tasoitettua lasteni tietä eteenpäin tästä helvetistä, jonka isi heille rakensi.
miehellesi herrasmiehen teosta ja vieno toive taivaallisille voimille, että venakkoböönä putsaa tämän juntin niin että jäljelle jää vain tuulen huuhtoma perse, kun tatjana häipyy paremmille apajille :))
Niinkin onnellisesti voi maailmassa käydä. Usko pois.
Meillä oli perheessä viime vuonna samansuuntainen draama. Kyllä olis saanut hyvän suomal. Kauniit ja Rohkeet -sarjan.
Mies alkoi pitää nettiyhteyttä venakkoon. Aavistelin koko kevään ettei kaikki ole niin kuin pitää. Äijä ei tunnustanut. Ja lähti sitten kesällä työmatkalle ja tapasi siellä Äänisjärven rannalla ihanan Olgansa.
HEH. Olgahan oli kymmenen vuotta nuorempi, "siveä" venakko. Mutta.
Äijä se vaan tuli takaisin kotiin. aikoi elellä kuin ennenkin. Näki, että omatunto painoi. Mutta ei tunnustanut vaikka kuinka kyselin/painostin.
Lopulta löysin sitten valokuvan näistä kahdesta "rakastavaisesta". Ja sitä alkoi homma purkaantua.
Mun ukko ei siis rakastunut. Piti vaan päästä kokeilemaan onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Ei ollut.
En voi ymmärtää. En todellakaan. Meilläkin lapsia. Avioliitto voi ihan hyvin. Avioliittovuosia takana kohta 20.
Onko tää jotain keski-ikäisten äijien heikon itsetunnon kohottamisyritystä? Voin vain kuvitella miten venakoilla alkaa hame pyöriä päällä kun suomalainen mies tulee ja iskee silmää. Sehän on sille menolippu vapauteen!!!
Ja suomi poika luulee olevan komea, upea ja MIES, kun sieltä saa myötätuntoa.
Heko heko.
Itse painiskelen täällä nyt ajatuksella jatkaako/erotako...
yritän olla suopea itselleni ja antaa aikaa rauhassa miettiä mitä elämältäni haluan.
Ei tuo mies nimittäin kotioloissa mikään hassumpi ole. JOkin sille vaan iski...
ite oon just eroamassa ja aattelin posauttaa rekkaa päin että silleen.
sama täällä..mies viime toukokuussa päätti häippästä..muutti omaan kämppään..samantien toinen nainen tilalle..ja avioero vireille..meni kesä, syksy...ja pitkälti tälle vuodelle.helmikuussa astui avioero sit voimaan..ja on vieläkin haikea olo..mutta minkäs teet..elämän on jatkuttava lasten takia jos ei muu auta..