Koska heillä on aikaa kun ei tarvitse passata ukkoa.
Miksi tänne kirjoittaa niin paljon sinkkunaisia?
vastaan itse
161760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Missä nämä passaavat naiset lymyävät nykyisin? Kohdalleni kun ei elämäni aikana ole sattunut äidinkorviketta.
Taitavat kuulua samaan sarjaan keijukaisten ja tonttujen kanssa. Wanhan kansan legendat kertovat niitä olleen, mutta kukaan ei ole nähnyt.
Sanopas muuten -kun käsittääkseni olet jaappanilaisen kanssa naimisissa- eikö sinulle ole heitetty kommentteja tyyliin "iskit sitten aasialaisen kotiorjan itsellesi"? Minäkin olin nimittäin japanilaisen kanssa naimisissa ja sain kuulla tuollaista yhtenään. Mikään ei olisi voinut olla kauempana totuudesta.
Arvaa vaan, kuinka monta kertaa. Kysyjät eivät ilmeisesti tule ajatelleeksi, että vaikka passaaminen heidän kotoiseen kulttuuriinsa kuuluisikin, niin ulkomailla opitaan äkkiä paikallisille tavoille.
Uskon lisäksi, että länsimaihin ja varsinkin Skandinaviaan muuttavat japanilaiset muuttavat tänne ainakin osittain siksi, että he ovat keskimääräistä modernimmin ajattelevia ja tietävät, että täällä on ihanteena sukupuolten välinen tasa-arvo. Ne perinteisemmin ajattelevat jäävät suosiolla Japaniin ja menevät naimisiin maanmiehensä kanssa.
Vaikka osaavathan japanilaisetkin stereotyypittää meitä. Japanissa sain aika monta kertaa kuulla olevani kotoisin "from free sex country", kun kerroin olevani Suomesta... ;)
Vaimo ei olisi halunnut muuttaa Suomeen vaan jäädä Englantiin ja niin olisin minäkin, jos se olisi taloudellisesti ollut mahdollista. Tosin tunnen varmaan tusinan verran japanittaria, jotka ovat nimenomaan halunneet tänne. Muumejen, revontulien ja kuka minkäkin umpihullun syyn takia.
Ja aivan, olemme mukamas seksihullua kansaa. Tai oikeastaan koko Skandinavialla on sama maine...
Nyt en ymmärrä tätä sun ja Rattiksen ketjua,en sisältöä,enkä sanomaa..Siis sulla ollut jaaappanilainen vaimo ja Rattiksella vielä edelleenkin?
"vaikka passaaminen heidän kotoiseen kulttuuriinsa kuuluisikin, niin ulkomailla opitaan äkkiä paikallisille tavoille" olen kuullut useistakin venäläisistä naisista jotka suomalaistuneet niin että sitä kotoista haista wittua alkaa tulla niin kuin kotimaisiltakin sisarilta.. :(
Pitäisikö mielestäsi vain miesten olla kiinnostuneita miesten logiikasta?
kuka haluaa passata nykyaikana vielä jotakin ukkoa? on parempaa tekemistä! ihan vanhanaikaista passata jotakin ukkoa!
Eikö Ukon passaaminen ole vapaaehtoista vai seuraako siitä jokin rangaistus mielestäsi naiselle?
elämän menetys.
ei enää olekaan aikaa kirjoittaa jatkuvasti suoli24:n. Karsea on menetys kyllä.
onko vain 2 vaihtista, miehen passaus ja suomi24...
sitten vähissä... :D
pussailisin ukkoani mielin määrin- vaan kun ukkoa ei ole. huoh*
Hommata tuo ukkeli mitä pussailis ´:)