Heippa.
Minulla on sangen harmillinen tilanne - pelkään että en ole tarpeeksi hyvä poikaystävälleni. Hän on todella fiksu. Hän on pärjännyt koulumaailmassa ym. todella hyvin, hän opiskelee lääketieteellisessä ja on vielä hyvännäköinenkin. Itse en oikein tiedä mitä elämältäni haluan ja olen täysin erilaisista lähtökohdista kuin hän. Mietin aina kun olemme yhdessä, että voi kun tuo poika olisi vain tavallinen, jalat maassa pysyvä ihminen. On hankalaa, kun en oikein uskalla heittäytyä tähän suhteeseen juuri ko. seikkojen takia mukaan. En ole mm. uskaltanut kertoa, että olen harkinnut mennä poliisikouluun. Haluan nimittäin tehdä jotakin yhteiskunnalle hyödyllistä, enkä halua että työn päällimmäinen arvo on esim. raha. Pelkään tämän pojan reaktiota siihen, että en halua lukea vuotta pääsykokeisiin johonkin kouluun, josta en ole edes varma, että se on sitä mitä haluan tulevaisudessa tehdä työkseni.
Mitä Teidän mielestänne minun pitäisi tehdä tämän pojan ja ajatuksieni suhteen? En todella tiedä että voiko tälläinen "luokkaero" olla ongelma. Tiedät että tämä kuullostaa uskomattomalta tekstiltä, mutta tämä tilanne tuntuu kaamealta :(
Minulla on sangen harmillinen tilanne - pelkään että en ole tarpeeksi hyvä poikaystävälleni. Hän on todella fiksu. Hän on pärjännyt koulumaailmassa ym. todella hyvin, hän opiskelee lääketieteellisessä ja on vielä hyvännäköinenkin. Itse en oikein tiedä mitä elämältäni haluan ja olen täysin erilaisista lähtökohdista kuin hän. Mietin aina kun olemme yhdessä, että voi kun tuo poika olisi vain tavallinen, jalat maassa pysyvä ihminen. On hankalaa, kun en oikein uskalla heittäytyä tähän suhteeseen juuri ko. seikkojen takia mukaan. En ole mm. uskaltanut kertoa, että olen harkinnut mennä poliisikouluun. Haluan nimittäin tehdä jotakin yhteiskunnalle hyödyllistä, enkä halua että työn päällimmäinen arvo on esim. raha. Pelkään tämän pojan reaktiota siihen, että en halua lukea vuotta pääsykokeisiin johonkin kouluun, josta en ole edes varma, että se on sitä mitä haluan tulevaisudessa tehdä työkseni.
Mitä Teidän mielestänne minun pitäisi tehdä tämän pojan ja ajatuksieni suhteen? En todella tiedä että voiko tälläinen "luokkaero" olla ongelma. Tiedät että tämä kuullostaa uskomattomalta tekstiltä, mutta tämä tilanne tuntuu kaamealta :(
Vastaukset 10
Vanhimmat
On täysin ymmärrettävää, että tunnet olosi tukalaksi "liian täydellisen" kanssa. Onkohan kuitenkin niin, että tuo lääkiksessä opiskeleva äijäsi on niin täynnä itseään, että hän haluaakin sinun ihailevan häntä. Ilmeisesti omana aitona itsenäsi et kelpaisikaan hänelle..eikä näyttelemistäkään voi jatkaa loputtomiin. Ilmeisesti sinulla on huono itsetunto, etkä halua menettää poikakaverisi mukanaan tuomaa statusta? Pidemmän päälle tuo suhde ei voi jatkua, ja syyt ovat nämä:
-sinulla on liian raskasta olla sellainen kun poikaystäväsi haluaa. Ei kukaan ihminen jaksa miellyttää jatkuvasti toisia.
-et uskalla tuoda omia aitoja näkemyksiäsi esille, koska pelkäät poikaystäväsi reaktiota! SEhän on aivan hullua, jos kerran seurustellaan.
tuleeko suhteestanne mitään. Tiedän kokemuksesta, että lääkiksessä opiskelijat fakkiutuvat aika nopeasti; siellä on henki "me ollaan huippuja", mistä seuraa alentuva suhtautuminen muihin, "tavallisiin" ihmisiin. Ikävä kyllä. Toki poikkeuksiakin on.
Sinun kannattaa ottaa poikakaverisi kanssa puheeksi esim. tämä poliisikouluasia ja mietteesi omista opiskeluistasi. Siitä näet hänen reaktionsa.
Onhan se surullista, jos suhde tähän kaatuu, mutta ei teistä siinä tapauksessa olisi voinut tullakaan onnellista paria. Rakkaussuhteen täytyy perustua rehellisyyteen ja toisen hyväksymiseen.
Hyvää jatkoa sinulle ja menestystä opinnoissasi, kävi miten kävi!
Onhan se niin että lääkis muodostaa siellä opiskeleville sellaisen ylemmyydentunteen ja ainoastaan kasvatus on seikka joka pystyy vaikuttamaan opiskelijaan siten, että hän ei "ylpistyisi".
Tai sitten minun on vain tehtävä kaikkeni tämän luokkaeron tasoittumisen vuoksi ja hakeuduttava opisekelemaan jonnekkin muualle. Ei kun kirjakauppaan pääsykoekirjoja ostamaan.
Huomaatteko ihmiset että sama luokkahierarkia pätee jossain määrin vielä nykypäivänäkin, kuin ennen - eri statuksen omaavat eivät voi, tai ei sallita avioituvan keskenään..
seurustelin ja asuin yhdessä lääketieteen opiskelijan kanssa..joo muutaman kuukauden kun poitsu oli ollut lääkiksessä alkoi luonne muuttumaan..meille tuli tappeluja siitä koska minä en sietänyt sitä että hän haukkui "duunareita"..itsehän olin vain merkonomi..Nykyäänkin hän puhuu että "en voisi seurustella kenenkään muun kun akateemisesti koulutetun ihmisen kanssa" ja syy tähän on se että hänen mielestään hän ei saa älyllistä keskustelua kenenkään muun kanssa..valitettava totuus on että kyllä luokkaero vaikuttaa!
,mutta suhteemme kaatui hänen epävakaisuuteensa. Tämä exäni myös halveksi duunareita ja se korpesi minua suunnattomasti. Mies itse oli ihan keskiluokkaisesta kodista, kuten minäkin.
alemmuuskompleksista kärsiviä tyttöjä! Joku pukinsorkka siitäkin miehestäkin löytyy!
Hui hai sanon tähän...itse korkeasti kouluttautuneena ja parhaimpien joukossa opiskelemaan päässeenä. Aivan järjettömiä neuvoja olet saanut. Mitä p...n väliä on sillä, mitä on opiskellut tai opiskelee, jos toisesta tykkää??? Kysynpähän vain...
Itse en välitä tipan tipaa koulutuksesta...tärkeämpää on se, mitä sydämessä on. Luuletko tosiaan, että lääketieteellisessä käyvien päällimmäinen pyrkimys on raha...ne taitaa suuntautua tuonne plastiikkakirurgiaan...eivätkä kaikki lääkärit rahoissa kieri...
Jos et ole tarpeeksi hyvä, miksi hän sinusta tykkäisi ja viettäisi aikaa kanssasi. Tuo kaikki taitaa olla omassa päässäsi...hoida alemmuuskompleksisi ennemmin kuin dumppaat hyvän miehen...
Minä yhdyn edelliseen. Onhan se toki totta että yleensä parit ovat jokseenkin samaan luokaan kuuluvia koulutukseltaan, mutta ei sen aina tarvitse niin mennä. Heittäkää ihmiset pois turhat luulot ja lopettakaa miettiminen - rakastakaa ja olkaa onnellisia!
Ei ole olemassakaan miestä joka ei haluaisi kehuskella vetävänsä poliisia B-rappuun ihan sama vaikka olisi ministeri!
Mä tiedän ite tunteen, koska mun kulta on just sellanen menestyjä: on töissä, valmistuu alalta, jossa tekee töitä, on katolisesta perheestä ja niin edelleen - ja viel kaksikielinen.
Monesti oon kelannu et mitähän hittoa se näkee mussa: tällä hetkellä työttömässä naisessa, jolla on yksi lapsi johon on yhteishuoltajuus (lapsi asuu isällään) ja mulla ei ole koulutusta, kaikki jäänyt jotenkin kesken ja mä en osaa kunnolla mitään kieltä paitsi suomea, koska se on äidinkieli.
Mutta jooh... jos multa kysytään ni kyl mä ainakin tykkään mun jäbästä sellasena ku se on ja sekin ilmeisest musta :)
Tsemppii tai jotai.