Näin keskustelun aikaisemmin kuin nainen jättää miehen ja lapsen toisen miehen takia. Mulla on käymässa samoin. He ovat kuulemma niin rakastuneita että mikään muu ei merkitse mitää.
Lapset on kuulemma tärkeintä mitä on mutta siltä ei näytä. Hän tulee kotiin ja nukahtaa ennen kuin olemme edes kerinnyt keskustella lasten tulevaisuudesta. Onko tämä vain tämän hetken huuma tai pitäisikö mun valmistautua että heidän suhde on vakava? He ovat tunteneet toisensa vuoden. Kaikki tämä vaikuttaa minun päätöksiä jotka joudun tekemään lasten puolesta. Rakastan häntä ja hän tietää sen ja sanoo ettei koskaan tiedä jospa palaisimme takaisin. Pitäisikö minun toivoa?
Lapset on kuulemma tärkeintä mitä on mutta siltä ei näytä. Hän tulee kotiin ja nukahtaa ennen kuin olemme edes kerinnyt keskustella lasten tulevaisuudesta. Onko tämä vain tämän hetken huuma tai pitäisikö mun valmistautua että heidän suhde on vakava? He ovat tunteneet toisensa vuoden. Kaikki tämä vaikuttaa minun päätöksiä jotka joudun tekemään lasten puolesta. Rakastan häntä ja hän tietää sen ja sanoo ettei koskaan tiedä jospa palaisimme takaisin. Pitäisikö minun toivoa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ainahan voi toivoa mutta kyllä toi näyttää (vuosi) aika valmiilta. Naiset on varsin raakoja näissä asioissa. Koeta junailla niin että saisit pitää lapset?
Olemme jo päättänyt että lapset jää kirjoissa mulle. Sepä tässä ihmetyttää tässä jutussa.
Hän on taloudellisesti heikolla ja lapset on mulla.
En ainakaan voi sanoa että hän toimii järjellä.
Vaimosi ei ilmeisesti ole varma uudesta suhteestaan, mutta tällä hetkellä kysymys sinun kohdallasi kuuluu, että haluatko hänet takaisin?
Jos haluat, niin yllättävää (?) kyllä, mitä välinpitämättömämmin häntä kohtelet, sen nopeammin saat hänet miettimään mitä hän on menettämässä ja palaamaan luoksesi.
Jos taas et halua vaimoasi takaisin, lienisi kaikille osapuolille (etenkin lapsille) parasta, jos hoitaisitte eron mahdollisimman nopeasti, ja mikäli vaimosi ei suostu asioista keskustelemaan, tulevat tapaamisoikeudet joka tapauksessa puheenaiheeksi eron jälkeen.
Hajoitat vain omaa itseäsi jäämällä odottelemaan koska vaimollesi on sopiva aika keskustella.
Omistuista asiassa on, että vaimosi on valmis jättämään lapset sinulle, ja täytyykin olla kysymys melkeimpä siitä, että toinen mies ei halua lapsia elämäänsä, ja se on asia joka pysähdyttää kyllä kenet tahansa miettimään ja ymmärtämään, ettei ole lapseton. Vaimosi ei tällä hetkellä selvästi edes halua ajatella asioita, vaan elää jonkinlaista "sinkkuelämää", jonka voisi luokitella jonkinlaiseksi oman elämän kriisiksi pikemminkin, kuin että hän todella haluaisi ja olisi valmis eroon.
... haluan sanoa, että olen aikalailla samoilla linjoilla tierran kanssa. Juuri tuolta minusta tuntui kun hurvittelin.
En tajunnut loukkaavani miestäni.
Sen takia sinunkaan ei kannata ottaa itseesi sillä tämä ei luultavasti liity mitenkään sinuun, sillä nainen tekis noin vaikka olis kenen kanssa ollut naimisissa.
Mutta lAsten ja periaatteen vuoksi (en hyväksy avioeroa)olisin valmis jaksamaan, sillä uskon elinikäiseen liittoon. Jos teillä kerran on ollut niin paljon vetoa toisiinne että olette menneet naimisiin asti ja vielä tehneet lapsia, teillä on kaikki onnen avaimet.
Uudessa suhteessa helposti samat ongelmat tulevat vastaan.
Ei muijaa pihalle. Välinpitämätön linja on muuten tosi tehokas, sanon minä joka olen käyttäytynyt kuin vaimos. Siinä alkaa tuntea pettäjä itsensä kakaraksi ja alkaa ihmetellä että eikö tuo oma mies enää himoitse minua. SINUTHAN se yrittää vaikuttaa, muutenhan se tekis tuon salassa eikö?!
ei näytä valmiilta
että vaimosi haluaa pitää sinua varalla jos vaikka uusi suhde ei onnistukaan!
älä anna kohdella itseäsi halpamaisesti vaan heitä muija pihalle ja sassiin
Tee vaimollesi selväksi, ettei paluuta ole jos hän muuttaa toisen luo, mutta kehoita siirtämään muuttoa pois vaikkapa vuoden päähän. Jos rakkaus silloinkin vielä roihuaa palavasti niin sitten erotkaa.
Kysy myös vaimoltasi luuleeko hän, että uusi suhde voisi olla piip -vuosien jälkeen sen hienompi ja parempi kuin teidän on nyt. Rakastaako uusi mies häntä vielä silloinkin, vai onko saanut jo toisen vaimon vikitellyksi.
Piip= teidän yhteisten vuosien määrä...
Masentaa kun niin monet ei tajua minkä luontoisia naiset on. Meidän oma suhde tuli ihan hurjaksi rakkaussuhteeksi noiden koettelemusten jälkeen. Seksikin villiintyi (5 v meni toki kasvaessa ja saikatessa, ja se oli vaikeeta,terapiaa ym, mutta hyvä kun jaksettiin se aika)
Itse olen just se joka petti. Kauheeta nyt jälkeenpäin ajatella että mut ois lempattu. Lapsetkin voi voi.... Minusta on ihanaa että me jatkettiin jos lastenkin takia. Kurjaa olis antaa lapsille ero mallina. Sehän periytyy uten itsemurhamallikin kuulema.
Avioliitto on pyhä ja se jatkuu vaikka ihminen siitä eroaisi ja uskottelisi itselleen, että eropaperi tekisi sen tyhjäksi.
Myös meillä ollut avioliitossa tosi vaikeita aikoja.
Olen itse meinannut pettää ja olen kuivilla. (En kuitenkaan pettänyt)
Voin lohduttaa sinua, että vikaa ei ollut miehessä sen enempää kuin kenessäkään muussa miehessä, se oli minulla vain sellainen kriisivaihe. Luulen, että kaipasin vain vaihtelua kun olin elänyt niin suojatun nuoruuden ja mennyt nuorena naimisiinkin. Halusin kokeilla onko minussa vetoa, pönkittää itsetuntoani.
Koita ajatella lapsianne, työtä ja keskity muihin asioihin. Suosittelen myös terapiaa jotta jaksat tämän vaiheen ohi. Rukoile myös ja liiku, ulkoile.
Minä yksin ja me myöhemmin yhdessä (puolisoni ei suostunut ensin terapiaan vaan pitkän ajan päästä myöhemmin kuin minä) kävimme terapiassa. Yhdessä vuoden ja minä yksin 3 vuotta. Mun mielestä ei tartte olla SAIRAS mennäkseen terapiaan. Syyksi riittää se,e ttei ole onnellinen. Ja se että jaksais olla suunnilleen ihmisiks lasten takia. Muuten jos et pääse terapiaan (se on tosi vaikeeta jos et tosiaan ole lähes hullu, olen kokenut tämän)niin psykiatri on yksi vaihtoehto, its kävin. 350mk ja kela korvaa noin puolet. Se ei ole paljon jos maksaa n 150mk kuukaudessa siitä että saa hyviä neuvoja. SUOSITTELEN, mulle oli siitä apua ja me alettiin sitten istuntojen päälle mun miehen kans keskustella, se oli ikään kuin aasinsilta kun mies ei halunnu puhua suoraan asioista (kai ne oli sillekin niin kipeitä)niin saatettiin ikäänkuin keskustella siitä mitä olin jutskannu psykiatrilla. Menepä ansipuoliselle auttajalle se tekee sun vaimon sopivasti mustikseksi.
Sä olet hieno mies, sun kirjoituksesta tajuaa sen. Ole sun vaimon tason yläpuolella, se palkitsee sen vielä jos se on sun arvoinen. Niin minäkin tein: meillä menee nyt sairaan hyvin, jopa sängyssä.
Kyllä se taitaa olla joku hormonaalinen juttu tuo naisen kolmenkympin villitys, olen itse paljon rauhottunut iän myötä. Mun mielestä sun pitäis ottaa tämä lohdutuksena eikä ajatella että vika on sinussa. Se on joku kokeiluvimma ennen kuin alkaa vanheta: nainenhan alkaa miehen silmissä vanheta pian kolmenkympin jälkeen. Ehkä just siksi miehillä on vasta viiskymppisinä sama villitys kun miehet säilyy hormonaalisista syistä kauemmin nuorekkaampina kai.
Mutta vika voi myös olla yhteiskunnassa. Nyt kun mun ja mun miehen suhde on parantunut me on mietitty että Suosikin uus toimittaja Katja Ståhl osui tosi oikeaan kun sanoi mm tv:ssä että naisilla/tytöillä on tyttöys kateissa. Sen voi tulkita monellakin tapaa: Minä luulen että mä sekoilin 30vuotiaana koska mun elämä oli ollu just sellasta kuin Katja sanoo alle 20 ja vähän yli 20vuotiaana:kiltin tytön suojattua elämää ennen naimisiin menoa jotta 'kelpaisin' miehelle ja saisin hyvän miehen, näin mun äiti mua neuvoi...(ei saanu kovin pilata tavaraa, olen vielä sitä ikäluokkaa).Ei ne nykypojatkaan kovin kato hyvällä tyttöä joka on monen kans. Mutta pojat itse saa kyllä huiskia niin ja näin. sitten kai naiset ottaa takaísin ton kuvitellun menetetyn vapauden kun lapset on tehty.
En osaa sanoa mitään yksiselitteistä neuvoa tuohon, mutta mun mies käyttäytyi mun mielestä aika upeesti mun kiimavimman aikaan: se oli kuin ei mitään oliskaan, vaikka kyllä me riideltiin aika rajusti, seksattiinkin vaikka ei me kovin läheisiä oltu. Lapsiakin tehtiin lisää.
Olen onnellinen että mun mies ei kostanu. Olen miettiny että taisin myös alitajuisesti pelätä että jos mun mies pettää (mun äiti ja muut naiset puhui aina miesten petollisuudesta)Mä ikäänkuin 'petin ensin'jotta ei olis niin iso järkytys jos tulis tieto että mun mies on pettäny. Musta tuntuu, että jos itsetunto on oikein kohdallaan, sitä ei tarvitse pönkittää syrjähypyillä. Se voi olla pätemistä sun suhten. mua usein harmitti kun mun mies ei vaikuttanut mustasukkaiselta mun suhten. Nainen haluaa että mies on VÄHÄN mustasukkainen, ei tietenkään sairaalloisella tavalla.
Tsemppiä, aika auttaa . Romaanien lukeminen on auttanut meitä kumpaakin, siellä on todellista upeaa elämänviisautta!
Naiset on sillä lailla sairaita että ne haluaa että mies taistelee heistä kuin ritari (paskamaista ja raskasta, niinkuin munkin mies valittaa, mutta sanon vain mun ja monen ystävättäreni mielipiteen)