Pohdin tässä sellaista pientä kysymystä kuin elämän tarkoitusta ja tajusin, ettei minulla ole sitä. Opiskelen ammattiin, josta pidän, mutta johon minulla ei ole sen vaatimaa INTOHIMOA. Olen sinkku eli vastuussa ainoastaan itsestäni. Teen töitä juuri sen verran, että pystyn maksamaan elämiseni.
Kaikki ystäväni seurustelevat ja tunnen olevani heille yhtä viihdyttävä kuin television komediasarja. Olen heille yhtä hupia ja toisaalta aina antamassa tukea, kun parisuhteeseen tulee kriisi. Myönnän, että osittain olen itse valinnut roolini. Teen elämästäni vitsin tarkoituksella. Turha siis kai valittaa. Jos ei ole vielä uraa, johon keskittyä eikä parisuhdetta, jonka ympärille rakentaa elämänsä, mitä jää jäljelle? Voiko elämänsä rakentaa ystävien tukemisen ympärille? Onko minun tarkoitukseni olla se tuki ja turva, johon ystäväni nojaavat?
Yksi asia minua mietityttää: Miksi en itse uskalla heittäytyä heidän tuettavakseen? En usko, että vika on ystävissä vaan minussa. Koin rankan eron hiljattain, tajusin sen rajuuden vasta viime päivinä. Minusta tuntuu, etten pysty purkamaan tätä kipua kenellekään. Se tuntuu liian omalta, eikä sille ole sanoja. Ja samalla tuntuu, etteivät he jaksa kuunnella samaa jahkaamista uudelleen ja uudelleen.
Mikä tän purkauksen pointti sitten oli? Ei kai mikään. Tuntui vain, että piti saada se ulos.
Kaikki ystäväni seurustelevat ja tunnen olevani heille yhtä viihdyttävä kuin television komediasarja. Olen heille yhtä hupia ja toisaalta aina antamassa tukea, kun parisuhteeseen tulee kriisi. Myönnän, että osittain olen itse valinnut roolini. Teen elämästäni vitsin tarkoituksella. Turha siis kai valittaa. Jos ei ole vielä uraa, johon keskittyä eikä parisuhdetta, jonka ympärille rakentaa elämänsä, mitä jää jäljelle? Voiko elämänsä rakentaa ystävien tukemisen ympärille? Onko minun tarkoitukseni olla se tuki ja turva, johon ystäväni nojaavat?
Yksi asia minua mietityttää: Miksi en itse uskalla heittäytyä heidän tuettavakseen? En usko, että vika on ystävissä vaan minussa. Koin rankan eron hiljattain, tajusin sen rajuuden vasta viime päivinä. Minusta tuntuu, etten pysty purkamaan tätä kipua kenellekään. Se tuntuu liian omalta, eikä sille ole sanoja. Ja samalla tuntuu, etteivät he jaksa kuunnella samaa jahkaamista uudelleen ja uudelleen.
Mikä tän purkauksen pointti sitten oli? Ei kai mikään. Tuntui vain, että piti saada se ulos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä sinun kannattaa porissa jollekki niistä sinun kavereista jokka purkaa pahhaa oloaan sinhun.Sie et huomaakhan kuinka paljon parempi olo sulle ittele tullee ja varhman sille sinu kaverilekki ko huomaa että pysty auttamhan sinua ko apua tarvit.
ylidramaattista. Jos sanoisin tuon, mitä kirjoitin tämän keskustelun aluksi, ystävilleni he käskisivät minun olla järkevä eikä dramatisoida asioita. He ovat varmaan myös oikeassa, eihän minun elämässäni varsinaisesti ole mitään vikaa.
Kun puhun suruistani tai tapahtumista, aina on jollekin sattunut pahemmin. Hyvä esimerkki on se, että tänään poltin käteni niin heti ystäväni kertoi polttaneensa kätensä monta kertaa paljon pahemmin. Eipä se minun kipuani vähentänyt, mutta alkoi heti hävettää. Paskaako minä tässä valitan, jos muille on sattunut pahemmin.
Samaa ajattelen myös sydänsuruistani. Mitä siitä, jos ihminen, josta välitin on lähtenyt? Hän tuli luokseni ja sanoi sen minulle päin naamaa ja selittikin tuntemuksiaan. Toiset naiset on jätetty tekstiviestillä. Eikä hän koskaan lyönyt minua eikä pettänyt. Tuntuu pahalta itkeä omia surujaan, kun toisilla (ystävilläni) on ollut paljon suurempia suruja.
Ei surun määrää voi mitata, että tuon suru on isompi kuin jonkun toisen. Se on omakohtainen kokemus. Jonkun mielestä mitätön juttu voi toiselle olla suuri suru. Jossain lehdessä luki, mitä ei pitäisi sanoa surun murtamalle. Yksi klisee oli juuri tuo, että "mutta minullepa on käynyt vielä pahemmin jne." Harmi, etten muista missä lehdessä ko. juttu oli. Nuo lausahdukset ei todellakaan tunnu mukavalle.
Mielestäni saat olla juuri niin suruissasi kuin haluat. Älä pode niistä huonoa omaa tuntoa tai vähättele niitä muiden koettelemuksiin. Jokaisen omat surut ovat itselle tärkeitä, olivatpa ne isoja tai pieniä. Olisiko sinulla jotain läheistä, joka ei kääntäisi juttua aina pois sinusta ja sinun tunteistasi, jotta saisit jutella tunteistasi vapaasti? Sisko, äiti... Voimia sinulle...
Minulla on eräs todella hyvä ystävä, jolle olen voinut tähän asti puhua kaikesta. Tätä asiaa hän ei vain taida ymmärtää. En usko, että tällainen on koskaan kohdannut häntä, eikä hän voi oikein täysin tajuta, miten tämä vaikuttaa minuun.
Toinen ystäväni on taas tuollainen Minullapas menee vielä huonommin -tyyppi. Rakastan häntä todella, mutta välillä tuntuu, etten voi puhua tästä hänelle. Hän tosin olisi kokenut saman kuin minä.
Kolmas ystäväni jaksaa kuunnella toisten asioita suunnilleen seitsemän sekuntia ja jollen itke puhelimessa, hän ei ymmärrä hädän olevan tosi. Minä en muuten itke usein.
Neljäs ystävä, jolle olen joskus puhunut tämänkaltaisista asioista, on masentunut enkä halua kaataa hänen niskaansa enää yhtään enempää tätä elämän sakkaa. Hän on ollut minulle kuin isosisko ja arvostan häntä todella, mutta nyt hänestä ei ole minulle tukea.
Enkä usko, että ongelmana ovat edes edellämainitut ystäväni. Minulla on sellainen tunne, että kaikki syyt, jotka keksin äsken siihen miksi en voi heille puhua, ovat valhetta. Luulen, että todellinen syy on, että en uskalla heittäytyä muiden tuettavaksi, koska olen ottanut sen tukijan roolin itselleni. Vaikka voihan lääkärikin sairastua, minä en vai uskalla olla kipeä.
No kerro meille kaikki mitä mieltä painaa. Miksi se ero oli rankka? Mitä kyseinen mies/nainen meni tekemään? Kuinka kauan olitte yhdessä ja miksi eroaminen satuttaa sua niin paljon? Mikä tilanteesta teki "rajun"?
Varmaan hauskaa on seurustella, kun ei ole aikaa omaan elämään.
rähähä.
Kysy joskus lähtisikö kaverisi elokuviin, ainiin ei ne voi otta aikaa omaan elämäänsä, senvertaa!
muista olet tärkeä.Se tekeekin hyvää joskus surra yksin,kun vain tajuaa sitten lähteä seuraan ,kun mielitekee,ja on voimia, ei ole kuin itsestä kiini, miten huutaa apua,ja keneltä, tiedät sinä sitten , kun oikeesti tarviat ystävää.Ammattiauttaja myös joskus noissa mietteissä auttaa näkemään ,tajuamaan elämsä tärkeyden.