Taikauskosta

Eiköhän suomen neidot ole juuri sitä, katsovat juhannusyönä lähdeen silmää- jospa näkyisi tuleva ukko. Ja paljon muuta- romanit ei ole taikauskoisia, me uskomme taivaan Jumalaan, eikä menninkäisiin, eikä myöskään kalevalan taruihiin.

Merellistä uskomusperinnettä

Merelliseen kulttuuriin liittyy oleellisesti merellinen uskomusperinne ja mereen liittyvä taikausko. Merellisessä uskomusperinteessä esiintyy erilaisia jumaluuksia, merihirviöitä, "meri-ihmisiä", aavelaivoja ym. Taikausko, enteet ja erilaiset uskomukset liittyvät olennaisesti ammatteihin, joissa luonnonvoimilla on suuri vaikutus. Ihmisillä, jotka ovat tekemisissä meren kanssa, on epäilemättä ollut tarve löytää selityksiä luonnon aiheuttamiin katastrofeihin ja ennen kaikkea tarve ennakoida tulevia onnettomuuksia. Näistä käyttäytymissäännöistä ja ennusteista on muodostunut vähitellen perinteenlaji, joka on ollut yhteneväinen niin merimiesten, rannikon asukkaiden kuin kalastajien kesken. Merimiesten tiiviin ammattikunnan ansiosta perinne on säilynyt elinvoimaisena, osaltaan jopa nykypäiviin asti.


Moni Aku Ankkaa lukenut muistaa, että albatrossia ei saa haavoittaa. Harvempi kuitenkaan muistaa syytä tähän. Albatrossia ei saanut vahingoittaa, koska hukkuneen merimiehen sielun katsottiin siirtyvän albatrossiin. Toisaalta albatrossia on kuvattu myös jumalattomaksi sieluksi. Voisiko siis uskomus tarkoittaa, että merimies, joka ei ole kuoltuaan saanut säällistä hautausta siirtyy elämään albatrossissa ja kiertelee tämän takia laivojen liepeillä? Joka tapauksessa albatrossin vahingoittaminen tuotti epäonnea.


Ehkä juuri albatrossiin liittyvien uskomusten vuoksi albatrossia kuitenkin myös pyydystettiin erityisellä pyydyksellä, jossa oli lihapala houkuttimena. Kun suuri lintu oli vangittu, sen siivet levitettiin auki, ja jokainen otatti vuorollaan valokuvan itsestään linnun kanssa. Lintua ihmeteltiin aikansa, jonka jälkeen se päästettiin jälleen vapaaksi.

Taikausko näkyy parhaiten onnettomuuksien välttämiseen kehitetyissä säännöissä. Uskomuksilla pyrittiin estämään myrskyä, vastatuulta, haaksirikkoja tai yleensä onnettomuuksia. Niinpä esimerkiksi viheltäminen laivalla oli kiellettyä. Myös perjantai, ja erityisesti 13. päivä laivan lähtöpäivänä tiesi epäonnea. Tuona päivänä lähtevä laiva ei koskaan saapuisi määräsatamaan tai se kohtaisi ainakin kovia koettelemuksia. Mikäli laiva maalattiin mustaksi vieraassa satamassa, oli se tuomittu tuhoon. Laivan nimen vaihtaminen tiesi yleistä epäonnea. Kerrotaan, että suuren ahvenanmaalaisen kauppalaivaston omistaja Gustaf Erikson säilytti laivoillaan niiden vanhat nimet sen jälkeen, kun oli kerran vaihtanut erälle alukselleen nimen. Alus haaksirikkoutui ensimmäisellä matkallaan.

Naisten läsnäolo laivalla tiesi huonoja tuulia, täyttä tyyntä, ruokavaraston loppumista, sairauksia tai yleensä onnettomuuksia. Myös pappi ja asianajaja olivat kuuluisia tällaisista taidoistaan. Mikäli laivalla ei ollut läsnä edellä mainittuja henkilöitä epäonnea selittämään, kehitettiin laivan omasta väestä ns. "Joona" syntipukiksi. Tämän osan sai yleensä heikoin, puolustuskyvyttömin, tai muutoin miehistön jäsenistä poikkeava yksilö.

Onnettomuuksia pyrittiin hallitsemaan erilaisten enteiden ja magian avulla. Rottien pakeneminen tuhoon tuomitusta laivasta on kansainvälisestikin tunnettu enne. Henkilökohtaisella tasolla merielämän vaaroja, reumatismia ja muita kylmän vihoja vastaan suojauduttiin korvarenkaan avulla. Huonoa säätä pystyttiin välttämään naulaamalla hain pyrstö keulapuuhun tai heittämällä lantti veteen.


Onni ja epäonni olivat tärkeitä asioita merellä. Onni on nähty rajallisena luonnonvarana, jota on maailmassa vain tietty määrä. Tätä onnea voitiin sitten tavoitella eri tavoin. Tällaisia keinoja olivat mm. loitsut, taiat ja taikaesineet. Purjelaivakaudella tuuli oli edellytys menestyksekkäälle toiminnalle. Tämän vuoksi tuuli onkin ehkä tärkein merellisen magian kohde.


Tuuleen voitiin vaikuttaa monin eri keinoin. Näihin päiviin asti on elänyt uskomus, jonka mukaan laivassa ei saa viheltää. Tämä perustuu uskomukseen, jonka mukaan viheltämällä eli jäljittelemällä tuulta voitiin nostattaa tuulia. Viheltämällä voitiin siis yrittää kutsua tuulta, jos jäätiin tyveneen. Normaalioloissa viheltäminen saattoi aiheuttaa myrskyn.


Muita keinoja saada suosiollisia tuulia olivat mm. hain evän naulaaminen keulapuomiin, puukon lyöminen isoon mastoon sille puolelle, mistä tuulta haluttiin sekä uhraaminen tuulen nostattamiseksi. Uhri saattoi olla varsin vaatimaton, esimerkiksi mereen heitetty lantti. Lantin veteen heittämisellä "ostettiin" suotuisia tuulia. Yleisiä olivat myös kertomukset noidista, jotka hallitsivat tuulia ja luonnonvoimia. Noidat saattoivat myydä kulkijoille 'tuuliköysiä', joissa oli yleensä kolme solmua. Solmuja avaamalla saattoi nostattaa eri vahvuisia tuulia. Tämäntapainen noituus on yhdistetty erityisesti suomalaisiin ja lappalaisiin. Muualla maailmassa merenkulkijoiden keskuudessa suomalaisilla merimiehillä on ollut erityinen maine juuri tuulen myyjinä. Tästä on löytynyt tietoja jopa keskiajalta, muun muassa Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiasta.


Legenda maagisista tuulisolmuista on liitetty pohjoisiin kansoihin jo Odysseuksen harharetkissä, joissa Odysseus ajautuu tuulenjumala Aioloksen saarelle. Myytti säilyi keskiajalle asti ja tarkentui tarkoittamaan nimenomaan lappalaisia ja suomalaisia, joiden välinen ero tosin oli varsin häilyvä. Tuulten nostattamisesta kertovia kuvauksia esiintyy myös Kalevalassa, jossa Väinämöinen ja Louhi nostattavat myrskyjä.


Keskiajalta on säilynyt kirjoituksia, joissa tuulenmyynti liitettiin nimenomaan suomalaisiin. Englantilainen Bartholomeus Anglicus laati 1230-40 luvuilla teoksen "De Proprietatibus Rerum", johon hän kokosi siihenastista keskiaikaista tietämystä. Bartholomeus kertoi kirjassaan suomalaisista seuraavaa: "Tämän maan miehet ovat outoja ja jokseenkin villejä ja pelottavia: he hallitsevat tuulenvoimaa. Ja niinpä miehille, jotka purjehtivat heidän rannikoillaan ja miehille, jotka pysähtyvät heidän luokseen tuulen puutteessa, he myyvät tuulta." Tuulen myyminen tapahtui nimenomaan myymällä kulkijoille köysiä, joihin on tehty solmuja - yleensä kolme - sen mukaan millainen tuuli halutaan.


Nämä käsitykset säilyivät läpi vuosisatojen, koska historioitsijoilla oli tapana kopioida toistensa tekstejä niiden totuuspohjaa sen kummemmin tarkistamatta. 1500-luvulla nämä keskiaikaiset myytit levisivät lähes muuttumattomina Johannes ja Olaus Magnuksen teosten ja aikansa oppineisiin pitämiensä yhteyksien myötä. Seuraavat 300 vuotta 1600-luvulta eteenpäin myytit elivät edelleen kirjallisuudessa. Varsinkin englantilaisessa ja amerikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyi mainintoja suomalaisten noitavoimista.


Esimerkiksi Jack London kirjoitti teoksessaan "Elsinoren kapina" laivasta, jossa oli suomalainen laivatimpuri. Miehistö piti aluksen juuttumista tyveneen timpurin vikana, koska suomalaisilla oli noitavoimia, joilla nämä vaikuttavat säähän. Seurauksena oli, että suomalainen timpuri katosi, ja tämän jälkeen laiva pääsi jatkamaan matkaa. Todisteita ei löytynyt, mutta miehistön epäiltiin heittäneen timpurin yli laidan kyllästyttyään vastoinkäymisiin.


Edellä kuvattu tarina voidaan liittää Raamatun kertomukseen profeetta Joonasta. Joona oli rikkonut Jumalaa vastaan ja paennut laivalle, joka joutui rangaistukseksi myrskyyn. Miehistö tulkitsi Joonan myrskyn aiheuttajaksi, jonka jälkeen Joona heitettiin yli laidan. Myrsky laantui välittömästi ja nimitys Joona jäi tarkoittamaan laivoilla pahanilmanlintua, jota syytettiin vastoinkäymisistä.


Uskomus siitä, että joku laivalla saattoi olla "Joona", joka tietoisesti tai tietämättään aiheutti vastoinkäymisiä on elänyt aina 1900-luvulle saakka. Yleinen käsitys oli, että naiset, papit ja asianajajat tuottivat epäonnea. "Joona" sen sijaan saattoi olla miehistön jäsen. "Joonaksi" leimattiin usein miehistön heikoin tai jollain tavoin muista poikkeava jäsen. Tämä "Joona" sai sitten toimia syntipukkina vastoinkäymisissä. Ilmiötä voisi ehkä verrata viime aikoina paljon keskustelua herättäneeseen koulukiusaamiseen. Koska suomalaisia pidettiin noitina ja tuulenkauppiaina heidät oli helppo leimata myös "Joonaksi" kansainvälisillä laivoilla. Jack Londonin kuvaus suomalaisen timpurin kohtalosta ei välttämättä olekaan pelkkää mielikuvitusta.


Käsitys suomalaisista pahanilmanlintuina oli voimakkain englantilaisilla, amerikkalaisilla ja skandinaavisilla aluksilla. Vielä 1900-luvun alkupuolelta löytyy mainintoja mm. brittipurjehtijoiden epäilevästä suhtautumisesta suomalaisia kohtaan. Tätä käsitystä selittänee osaltaan paitsi suomalaisten maine noitina, myös suomalaisten vähäpuheisuus ja hiljaisuus sekä se, että suomalaiset ovat vielä tänäkin päivänä suurelle osalle maailman väestöstä outo kansa, joka elää jossain maailman laidalla.

Miljoonan suomalaisen väitetään uskovan ufoihin. Moni lukee horoskooppeja, kiihkeimmät harrastavat taikoja ja tähtikarttoja.

Hassua on, että myös kriittisimmin uskomuksiin suhtautuvat tietävät, milloin pitää koputtaa puuta ja mikä on heidän horoskooppimerkkinsä.

Suomessa magiaa harrastettiin melko yleisesti vielä 1930-luvulle asti, joskin tietysti vähenevässä määrin. Tämä perinne ei välttämättä ollut juuri muuttunut sitten myöhäiskeskiajan, jolloin Olaus Magnus (1555) ja Mikael Agricola (1551) kirjoituksissaan siihen viittasivat. Vielä 1700-luvulla suomalaiset palvoivat pyhiä puita kirkon vastustuksesta huolimatta. Kirkon toimesta pyhät lehdot lopulta kaadettiin, mutta pyhät kalliot ja suuret kivet olivat liian vaikeita tuhottaviksi, joten ne ovat säilyneet nykypäiviin asti.

Pyhät lehdot tarjoavat esimerkin kirkon tavasta "omia" paikallisperinne ja käyttää sitä omaksi hyödykseen. Muinaisilla suomalaisilla oli tapana haudata suvun päämies suuren, pyhän puun alle ja loppu suku tämän puun ympärillä olevien puiden alle. Kristinuskon levittyä alueelle (rauhallisen, suostuttelevan käännytystyön tuloksena), muutettiin hautalehto kirkon hautausmaaksi. Ainakin joskus vanhat puut jätettiin paikoilleen.

Suomalaisen magian harjoittajien katsottiin jakautuvan kolmeen ryhmään: trulleihin, noitiin ja tietäjiin. Trullit eivät välttämättä olleet aina trulleja, vaan esimerkiksi kateus saattoi pakottaa henkilön sellaiseksi - loitsuilla hän yritti saada itselleen kadehtimansa maito-onnen tai muuta vastaavaa. Kunnon turpasauna paransi kuitenkin tällaisen syntisen tunteen ja palautti henkilön (häväistynä, mutta) hyväksyttynä takaisin yhteisöönsä. Trullit, kuten noidatkaan, eivät siis olleet vain naisia. Noidat olivat keitä tahansa magian käyttäjiä, eikä heitä voinut tunnistaa tai mitenkään erottaa muista ihmisistä. Tietäjät olivat enimmäkseen miehiä (pohjoisempana naisten osuus heistä kasvoi), jotka tekivät magiasta ammattinsa. Tietäjiä pidettiin noitia ja trulleja vahvempina maageina. Niinpä heitä kutsuttiin apuun, kun tarvittiin suojaavaa tai kostavaa magiaa. Myös varkaiden kiinnisaamisessa heistä oli apua. Pelkkä tieto tietäjän avun pyytämisestä saattoi saada varkaan pikaisesti palauttamaan saaliinsa, ettei joutuisi tämän loitsun uhriksi.

Magian merkitys esimodernissa yhteiskunnassa olikin ilmeisesti pitkälti sen tarjoamassa suojassa, sillä viranomaisten tai muun suojelevan auktoriteetin puuttuessa jonkinlainen itsepuolustus oli ainoa tapa suojautua muiden epärehellistä "kilpailua" vastaan: esimerkiksi yksin jäänyt vanhus ei painissa pärjännyt nuorempiaan vastaan, jos nämä päättivät tulla hänen maansa ja omaisuutensa ryöväämään, mutta uskottava esiintyminen (ja maine) magian mestarina saattoi pelottaa potentiaaliset uhkaajat toisiin aatoksiin. Naapurit eivät nimittäin välttämättä olleet lainkaan solidaarisia toisiaan kohtaan, sillä he kilpailivat keskenään kaikista samoista resursseista. Niinpä vanhan vihollisen kärsimä epäonni mielellään ilmoitettiin oman magian aiheuttamaksi, sillä näin kasvatettiin mahtavan tietäjän hyvinkin tarpeellista mainetta. Tätä mainetta käyttivät hyväkseen myös kerjäläiset ja paikasta toiseen kiertävä irtoväki, joka maineensa avulla elätti itsensä.

Karhu ja kansanlääkintä

Metsän pedoista karhulla on aina ollut kansan keskuudessa erityinen merkitys voimansa ja vaarallisuutensa sekä ihmistä muistuttavien piirteittensä vuoksi. Pelottavuuden vuoksi karhua nimitettiin useimmiten kaunistellen mesikämmeneksi tai otsoksi. Mutta toisinaan siitä käytettiin myös nimityksiä kouko, kurko, menninkäinen, kyöpeli ja mörkö, jotka kaikki tavalla tai toisella liittyivät kuolemaan.

Kaadettu karhu katsottiin kuolleeksi vasta sitten, kun siltä oli poistettu vaarallisuuden tunnukset, hampaat ja kynnet. Niitä entisajan poppamiehet kantoivat kukkaroissaan ja käyttivät taikakaluina, kun he lepyttivät pahoja henkiä ja ennustivat tulevia tapahtumia. Karhun hammas saatettiin myös ripustaa lapsen kaulaan suojaksi pahoja voimia vastaan.

Kun tauteja alettiin hoitaa lääkkeillä ja lääkkeenomaisilla aineilla, löytyi myös karhusta saaduille aineksille käyttöä. Yleisimmin kuviteltiin, että ne vaikuttivat ihmiseen ja hänen tauteihinsa samankaltaisuuden perusteella. Selkein esimerkki siitä on ehkä, että keltaista sappea käytettiin keltataudin parantamiseen. Useimmiten hoitotavat perustuivat pelkästään taikauskoon ja niiden selitysten ajatuskulku oli hyvinkin hämärä.

Kaadetulta karhulta otettiin talteen hampaiden ja kynsien lisäksi tietenkin lihat ja talja sekä tautien parantamista varten veri, sappi, rasvaa, karvoja, vieläpä kurkunpää henkitorvineen. Uroskarhulta otettiin talteen myös kivekset ja sen penisluusta saatiin taikakalu, jota voitiin käyttää apuna sukupuolielämän vaikeuksissa. Seuraavassa on eräitä esimerkkejä karhun elinten käytöstä sairauksien hoidossa.

Karhun voimakkuuden ihailusta on johtunut, että eränkävijät ovat karhun kaadettuaan juoneet sen verta lämpimänä saadakseen siitä itselleen tämän uljaan eläimen elinvoimaa. Myös karhun lihan syömisen uskottiin antavan erityistä voimaa. "Kun karhun lihaa syöpi tuoreeltaan, niin paranee huonosta taudistakin." (Uusikirkko V.l.)

Kansanperinteen mukaan karhun sappi oli monissa sisällisissä taudeissa luotettava parannuskeino ja erityisesti sen uskottiin auttavan keltataudissa: "Lääkkeenä on hyvä vingerpori karvasta [sormustimen verran paloviinaa] ja siihen karhunsappea sekaan. Kelpaa kyllä muunkin eläimen sappi. Sen kun ottaa sisään, niin se tekee heti kuin reijän rinnan alle ja ruoka alkaa kulkea." (Kittilä.) Mutta kelpasi karhun sappi muuhunkin: "Hammastaudissa sitä pikku murene otettiin ja hampaan päähän pantiin, kun se on kuivattuna ollut." (Kolari.)

Edellä mainittujen tautien lisäksi "Karhunsappea tarvittiin, kun rupesi mulkut [kivekset] kasvamaan. Sillä voideltiin, jotta ne kuivi siihen." (Kuhmo.) Myös paikallista hoitoa saatettiin käyttää: "Kun oli miehen mulkut kipeänä, niin karhun mulkuilla ovat niitä haudelleet." (Suomussalmi.) Kysymyksessä oli ilmeisesti vesikives tai lisäkivestulehdus.

Karhun kuivattua verta käytettiin mm. eläinten hoitoon: "Karhun karvoja, verta (kuivattuna) tai muuta karhun ruumiinosaa annettiin lehmille, jos ne sairastuivat johonkin ruoansulatustautiin, varsinkin 'suluksiin', jolloin eläin ei syönyt eikä juuri ulostanut." (Mikkelin mlk.)

Karhun karvat kelpasivat ihmistenkin vaivoissa: "Jos miesten muna, kalu, ei seisonut tai herpaantui kesken tarvittaissa, parani tämä vika syömällä karhun karvoja tai käärmeen rasvaa." (Mikkeli.) Kynsilläkin oli lääkinnällistä käyttöä: "Karhun kynnellä raavittiin kipeää paikkaa, niin se parani. (Jämsä.)

Karhun rasva eli kuu oli ennen paljon käytetty lääke, jota runsaan saatavuuden ja hyvän säilyvyyden vuoksi käytettiin jopa kauppatavarana. "Karhunrasva parantaa myös palohaavan hyvin helposti." (Salmi.) "Ruuma [struuma, kilpirauhasen suurentuma] on parannettu karhunrasvalla voitelemalla ja käyttämällä kääreeksi koirannahkoja." (Pielisjärvi.) Karhun rasvan uskottiin auttavan kaljupäisyyteen, koska karhu oli karvainen eläin. Kaiken lisäksi: "Kun tuli piiskattavaksi [raippoja saamaan], niin piti voidella selkänsä karhun ihralla ennen piiskaamista, niin sitten ei tehnyt kipeätä eikä selkä mennyt rikki, vaikka pasari [piiskaaja] löi kuinka kovaa." (Askola.)

"Kurkkutaudin parantamiseksi kerrotaan ennen käytetyn sellaista keinoa, että sairas joi kaljaa karhun kurkun, s.o karhusta saadun kurkunpään läpi." (Akaa.) Samoin tehtiin äkillisesti ähkyyn sairastuneilla eläimillä: "Karhun kurkkutorven läpi laskettiin vettä ja juotettiin ammustautiin." (Hyrynsalmi.)

Romanivainojen historiallinen tausta
Syitä romanien julmaan vainoamiseen on monia. Yleisen rasistisen perustelun antaa vuonna 1914 julkaistu suomalainen tietosanakirja: "Aluksi m:ia kaikkialla kohdeltiin hyvin, mutta pian heitä petostensa ja varkauksiensa vuoksi ruvettiin vieromaan ja vainoomaan. Joskin vainon aika on lakannut, ovat he kaikkialla pysyneet hyljittyinä mierolaisina."
Romanien vainoaminen oli ensinnäkin olennaisesti yhteydessä Euroopassa vallinneeseen turkkilaispelkoon. "Mustalaisten" katsottiin toimineen turkkilaisten vakoojina. Toiseksi vainojen taustalla oli heidän elämäntapansa yhteensovittamattomuus teollisen palkkatyön kanssa. Romanit joutuivat kohtaamaan saman lainsäädännön, jonka tarkoituksena oli pakottaa "tuotantovälineistä vapaa" talonpoikaisto palkkatyöhön. Länsi-Euroopassa tilansa menettäneiden talonpoikien pakottaminen palkkatyöhön alkoi 1400-luvun lopulla. Nämä toimeentulonsa perustan menettäneet ihmiset eivät vapaaehtoisesti halunneet sopeutua palkkatyön vaatimaan kuriin. He muuttuivat joukoittain kerjäläisiksi, rosvoiksi ja maankiertäjiksi usein olojen pakosta. Sen seurauksena 1400-luvun lopulla ja 1500-luvulla julkaistiin koko Länsi-Euroopassa julmia lakeja irtolaisuutta vastaan. Romanit joutuivat niiden kohteeksi perinteisten ammattiensa ja kiertävän elämäntapansa vuoksi. He joutuivat samaan kurimukseen kuin kehityksen alle sortuneet talonpojat. Esimerkiksi Englannissa 1500-luvun puolivälin jälkeen se, joka toisen kerran tavattiin irtolaisuudesta, ruoskittiin uudelleen ja häneltä leikatiin puolet korvasta ja kolmannella kerralla hänet mestatiin suurena rikoksentekijänä ja yhteiskunnan vihollisena.

Kuningatar Elibeth sääti vuonna 1527 lain, jonka mukaan 14 vuotta vanhempia kerjäläisiä, joilla ei ole kerjuuoikeutta, on ankarasti ruoskittava ja heidän vasempaan korvalehteensä on poltettava merkki, jollei joku tahdo ottaa heitä 2 vuodeksi palvelukseensa. Rikoksen uusiutuessa tuli yli 18 vuotiaat mestata, ellei kukaan ota heitä kahdeksi vuodeksi palvelukseensa. Kolmannella kerralla heidät olisi armotta mestattava valtiopetokseen syyllistyneinä. Ranskassa puolestaan vielä 1770-luvulla jokainen terve 16-60 vuoden ikäinen henkilö, joka oli ilman toimeentuloa eikä harjoittanut mitään ammattia, oli määrättävä kaleeriorjaksi.

Tämä lainsäädäntö kohteli yhtä julmasti romaneja, jotka eivät halunneet sopeutua palkkatyön rautaiseen kuriin. He säilyttivät vuosisataiset perinteensä, jonka elementteinä olivat kaupankäynti, ennustaminen, erilaisten sirkusammattien harjoittaminen ja kiertävä elämäntapa. Lainsäädäntö ei suinkaan suuntautunut pääosiltaan romaneja vastaan, vaan yleensä maankiertelijöitä, irtolaisia, kerjäläisiä ja "vieraita" vastaan. Romaneja ko. lainsäädäntö kohtasi erityisen ankarasti heidän ulkonäkönsä, kulttuurinsa ja tapojensa erilaisuuden vuoksi.

Kolmantena syynä on mainittava nationalismin nousu ja kansallisvaltion muodostuminen. Nationalismin henkeen ja kansallisvaltion puitteisiin ei sopinut ryhmä, joka "epäisänmaallisesti" siirtyi maasta toiseen olematta minkään maan kansalainen sen edellyttämin velvollisuuksin (asevelvollisuus, veronmaksu jne).

Neljäs syy syrjintään liittyy kristinuskoon ja kirkon suhtautumiseen. Useasti romanien esitettiin olevan Kainin jälkeläisiä. Heitä syytettiin myös pakanallisuudesta tai näennäisestä kristinuskon hyväksymisestä. Suomalainen tietosanakirja 1914 ilmaisi asia seuraavasti: "Mitään varsinaista uskontoa m:lla ei ole: mutta he omaksuvat mielellään ja useimmiten mukavuussyistä ympäristönsä uskonnolliset käsitykset."

Noitavainot ja inkvisitio ja niihin liittyneet uskomukset magiasta, taikuudesta, ennustamisesta eli yleisesti taikauskon leviäminen voimisti osaltaan romaneihin kohdistuneita epäluuloja ja vainotoimenpiteitä. 16. ja 17. vuosisadan kollektiivinen paranoia salli hallitsevien polttomerkitä mustalaiset 'tekijöiksi', jolloin hänestä tuli ihmisten taikauskon uhri. 1700-luvulla noituuden lisäksi romaneja syytettiin sen ajan rosvojoukkioiden tekosista. Heidät samaistettiin murhaajiin, rosvoihin ja varkaisiin.
[JJ]

sivistyksessä ja nykyajasta ollaan jääty kauas taakse ja uskotaan mitä typerimpiä uskomuksia.

Ehkä pohjalla on enempikin pakonomainen halu uskoa sellaisiin asioihin joista selvä järki sanoo ihan muuta.

olen taikauskoinen monella tapaa enempää perustelematta se siitä

löysin kyllä mielenkiintosen tekstin jossa tuntuu olevan paljon asiaa kyseisestä aiheesta,kuitenkin englannin kielinen joten toivottavasti se kääntyy: http://www.sacred-texts.com/pag/gsft/index.htm

Joissakin asioissa kyllä. Kuten sellasia olen itse kuullut että: jos lapselle näyttää kuvaansa peilistä ennen vuodenikää (siis lapsen omaa kuvaa) niin lapsi ei opi puhumaan.
(omat lapseni ovat ainakin hyvin oppineet vaikka peilikuvaa on katsottu vauvasta saakka)

Toinen jotain yhtä hassua oli että; kynsiä ei saa viilata sunnuntaina...en muista mitä siitä saattoi tapahtua.
En nyt muista mitä kaikkea vastaavaa hölynpölyä, mutta tuollasia uskomuksia joillakin on...ainakin mieheni suvun naisilla:))
Mua ne vaan huvittaa, enkä ole koskaan niihin kommentoinut sen kummemmin.Jokainen saa mun puolesta uskoa miten haluaa.
En tiedä onko tuo tarkoittamaasi taikauskoa, mutta että tällastakin löytyy :)
Ihanaa ja lämmintä kevättä kaikille lukijoille :))

Joo olen perinyt taikauskoa hieman isovanhemmiltä. Eli en osaa tänäkään päivänä laittaa leipää nurinpäin ja käsien sitominen on kauhistus minulle. Näitä taikauskoisia rituaaleja on vaikka kuin paljon, mutta en viitsi eritellä. Kertokoon jokainen omat rituaalinsa.