Ollaan 26 ja 29, minä nuorempi.
Ollaan seurusteltu kuusi vuotta josta viisi vuotta asuttu yhdessä. Mies viitsii "hommailla" kanssani ehkä kaksi kertaa vuodessa. Viimeksi sain viime vuoden marraskuussa, laskekaa siitä. Ja sekin loppui lyhyeen, kun hän "ei kestä". Ja kiitos, suihkuun ja öitä.
Ei ilmoita mitään syytä, ei ole kuulemma minussa vikaa eikä hänessä vikaa eikä missään vikaa, mutta kyllä minusta jossain on vikaa. Yritti se kerran vedota työhommiin, mutta se tekee tasan 9-17 työtä alalla jota se rakastaa eikä sen tarvi tehdä kotona töitä, joten en usko selitykseksi. Olen vihjaillut, pyytänyt, toiminut suoraan, mutta ei. Menin jopa kerran kysymään, että onko se homo, johon sain vastaukseksi syyttävän: "No en todellakaan, haista *****!". Toisen kerran pyysin reilusti tunnustamaan jos se haluaa minusta eroon ja ottaa toisen tilalle. Pari viikkoa sitten uskalsin kysyä, että onko sillä töissä joku.
Kun uhkasin lähteä kerran, se sanoi vaan, että "Tee mitä haluat, ei siihen minun sanomiset oikeasti mitään vaikuta." Tuli sellainen olo että eipä tuota varmaan kiinnostaisi jos lähtisin... Sitten, kun erottiin, oli niin kova ikävä ja siitä se koitui se marraskuinen pikakorjaus.
Minusta alkaa tuntua, että se on vaan kämppis ja lenkkikaveri minulle. Olen saanut niin monta kertaa negatiivisen vastauksen hellyydenosoituksiini että en viitsi edes yrittää enää. Sydän vaan särkyy koko ajan vähäsen. Kyllä se koko ajan hokee että olen rakas ja ihana ja halaa silloin tällöin, mutta kun minä satun olemaan ihminen, joka ihan suoraan sanottuna pitää seksistä...
No, joku väittää sitten että arki tulee suhteeseen, mutta kun saaminen loppui jo neljä vuotta sitten. Viime joulun alla sitten aloin miettiä, että onko se nyt sitten ihan luonnollista että se noin pahasti kuivahtaa...
On enää ajan kyse, milloin teen sen kaikkein pahimman ja nyt kesän korvalla tuntuu kaikkein pahimmalta, koska jos nyt joku tulisi kysymään, että tuletko meille niin melko varmasti lähtisin.
Joku jeesustelija voisi väittää tähän sitäkin, että ei SE ole parisuhteen kynnyskysymys, mutta tämän parisuhteen taitaa olla. Muuten osuu harrastukset ja kiinnostuksen kohteet ja koulutausta ja elämäntoiveet yhteen, mutta _kun_ei_saa_
Tilanne alkaa pikkuhiljaa taas pahentua, kun huomasin tuossa pari päivää sitten, että kun se yrittää pussata, niin ei tunnu enää miltään.
Miten olette pelastaneet tilanteen, kun puhuminen, vihjailu, suora yrittäminen, kerjääminen, mikään ei auta? En ole edes tonnikeiju siannaama, että ei voi johtua naamastakaan. Tissikin on suunnilleen samassa kohtaa kun kuusi vuotta sitten...
Onko tämä nyt sitten tässä? Kiitti ja heippa?
:´(
Ollaan seurusteltu kuusi vuotta josta viisi vuotta asuttu yhdessä. Mies viitsii "hommailla" kanssani ehkä kaksi kertaa vuodessa. Viimeksi sain viime vuoden marraskuussa, laskekaa siitä. Ja sekin loppui lyhyeen, kun hän "ei kestä". Ja kiitos, suihkuun ja öitä.
Ei ilmoita mitään syytä, ei ole kuulemma minussa vikaa eikä hänessä vikaa eikä missään vikaa, mutta kyllä minusta jossain on vikaa. Yritti se kerran vedota työhommiin, mutta se tekee tasan 9-17 työtä alalla jota se rakastaa eikä sen tarvi tehdä kotona töitä, joten en usko selitykseksi. Olen vihjaillut, pyytänyt, toiminut suoraan, mutta ei. Menin jopa kerran kysymään, että onko se homo, johon sain vastaukseksi syyttävän: "No en todellakaan, haista *****!". Toisen kerran pyysin reilusti tunnustamaan jos se haluaa minusta eroon ja ottaa toisen tilalle. Pari viikkoa sitten uskalsin kysyä, että onko sillä töissä joku.
Kun uhkasin lähteä kerran, se sanoi vaan, että "Tee mitä haluat, ei siihen minun sanomiset oikeasti mitään vaikuta." Tuli sellainen olo että eipä tuota varmaan kiinnostaisi jos lähtisin... Sitten, kun erottiin, oli niin kova ikävä ja siitä se koitui se marraskuinen pikakorjaus.
Minusta alkaa tuntua, että se on vaan kämppis ja lenkkikaveri minulle. Olen saanut niin monta kertaa negatiivisen vastauksen hellyydenosoituksiini että en viitsi edes yrittää enää. Sydän vaan särkyy koko ajan vähäsen. Kyllä se koko ajan hokee että olen rakas ja ihana ja halaa silloin tällöin, mutta kun minä satun olemaan ihminen, joka ihan suoraan sanottuna pitää seksistä...
No, joku väittää sitten että arki tulee suhteeseen, mutta kun saaminen loppui jo neljä vuotta sitten. Viime joulun alla sitten aloin miettiä, että onko se nyt sitten ihan luonnollista että se noin pahasti kuivahtaa...
On enää ajan kyse, milloin teen sen kaikkein pahimman ja nyt kesän korvalla tuntuu kaikkein pahimmalta, koska jos nyt joku tulisi kysymään, että tuletko meille niin melko varmasti lähtisin.
Joku jeesustelija voisi väittää tähän sitäkin, että ei SE ole parisuhteen kynnyskysymys, mutta tämän parisuhteen taitaa olla. Muuten osuu harrastukset ja kiinnostuksen kohteet ja koulutausta ja elämäntoiveet yhteen, mutta _kun_ei_saa_
Tilanne alkaa pikkuhiljaa taas pahentua, kun huomasin tuossa pari päivää sitten, että kun se yrittää pussata, niin ei tunnu enää miltään.
Miten olette pelastaneet tilanteen, kun puhuminen, vihjailu, suora yrittäminen, kerjääminen, mikään ei auta? En ole edes tonnikeiju siannaama, että ei voi johtua naamastakaan. Tissikin on suunnilleen samassa kohtaa kun kuusi vuotta sitten...
Onko tämä nyt sitten tässä? Kiitti ja heippa?
:´(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minusta tuo sinun tilanteesi on ihan luonnottoman epäreilu sinua kohtaan. Vuodet vierii entä jos haluaisit lapsen. Jeesus ovellako sen toimittaisi ?
Lähde käveleen ja etsi itsellesi oikee mies.
Joskus on parasta rakastaa niin paljon itseään että ei suostu ikuisesti toisen kulissiksi.
Mun kokemus on liian monen 0 seksi vuoden jälkeen että ei kannattanut. Ei lasta. Ei seksiä ennen . Sen jälkeen onkin riittänyt - heh.
Kesä tulee ja paremmat mahdollisuudet sinullekin- toivon.
Pois vaan tollasesta suhteesta.
Kuten sanoit että et tuntenut mitään niin niin se vaan on. Ei ole enään mitään.
Kun olet hetken yksin niin silloin muistot vanhaan vetää sua mutta muista mitä nykyisyys on. Ja sitä et halua.
Tsemppiä sulle
Kuin omaa tarinaani olisin lukenut.
Meillä tosin meni vielä muutama vuosi pidempään. Toivoa en näe sinunkaan suhteessasi ja neuvoisinkin lähtemään ja rakentamaan omaa elämää. Kun saat elämäsi ja ajatuksesi järjestymään, löytyy se juuri sinulle sopiva kumppanikin (yleensä silloin, kun vähiten sitä odotat :-) ), jonka kanssa seksi, ja sitä myöden yhteiselämäkin tulee taatusti sujumaan paremmin. Varsinkin kun tiedät mitä se voi huonoimmillaan olla!!!
Niinhän tuo taitaa olla.
Olette oikeassa varmasti.
:´(
Jossain neuvontapalstalla kehoitettiin ottamaan selvää miehen hormoonitasapainosta, että jos on miehormoonivajausta voi tilanne johtaa siihen, että mieheltä loppuu halut. Tähän on myös olemassa lääkkeitä, joilla tilanne saadaan korjattua.
Mutta miten saada mies lääkärin pakeille? Vaikea kysymys. Miehelle kykenemättömyys on varmasti vielä ahdistavampaa kuin puolisolle.
Meillä myös melkein samanlainen juttu, meillä on lapsia.mies ei voi sietää minun hellyydenosoituksia, joten olen lopettanut ne. Olin ennen seksin suhteen se halukkaampi osapuoli, kokeilin kaikki keinot että mies innostuisin, mutta ei. No, nyt minulta on halut kadonneet sitä se tekee kun vuosia tulee torjutuksi. Minäkin olen uhannut häipyä, ja mies sanoo "senkun menet,itsehän sinä sen päätät" Miksikö en ole lähtenyt? En tiedä, en uskalla,en osaa ja lasten vuoksi teen mitä tahansa, se että lapsilla on hyvä olla on tärkeämpää, me kun ei miehen kanssa kuitenkaan huudeta toisillemme emmekä oikeastaan edes tappele, miksi pitäisi? siitä kun ei ole enenkään ollut apua. Minäkään en pidä itseäni siannaamana enkä ole tonnikeiju, mutta kauneushan on katsojan silmissä joten ehkä minä olen mieheni silmissä siannaama...
LÄHDE IHMEESSÄ TUOSTA SUHTEESTA. SEKSI KUULUU MIEHEN JA NAISEN VÄLISEEN SUHTEESEEN, JOTEN MIEHESSÄ ON JOTAIN VIKAA KUIN NOIN TOIMII. MINULLAKI OLI SAMNALINEN TILANNE, JA LOPULTA MIES TUNNUSTI OLEVANSA KAAPPIHOMO. LÄHTÖ EI KIRPAISSUT OLLENKAAN. VIELÄ 20 V MYÖHEMMIN TAPASIN NS. KULLINHEILUTTAJAN. OLI MUKA KATSELTAVA VAAN VIERESSÄ KUIN ÄIJÄ VETI KUIVAT. NO, MINÄ PÄÄTI SUHTEEN SAMAN TIEN JA AJATTELIN, ETTÄ HERRAJUNALA SENTÄÄN MITEN NOITA HÄIRIINTYNEITÄ RIITTÄÄ.