Minä naisena mietin tätä elämääni ja pitkää liittoamme, 30v. Olen nyt jonkinlaisessa kriisissä ja tuntuu, että ainoa ulospääsy siitä on erota!!! Tunteet jossain, ahdistaa, elo kaksin, mutta olo yksin samassa taloudessa. En ajattele miten rahallisesti pärjään, kyllä aina jotain löytyy, mutta se tunnepuoli hukassa. Osaiskos joku kertoa yhtä pitkässä liitossa olleena, miten se ero oikein käytännössä toimi (en tarkoita allekirjoitettavia papereita ym) ja miten keskustelu auttoi, auttoikos? Miten sai toisen ymmärtämään, että elämä on vaan nyt olemista, vaan olemista, vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka mihin kummallakin, jossei yhdessä, niin erikseen.. ja tietysti sen, että ymmärsikös toinen osapuoli(mies), ettei elämä kuitenkaan tähän kaadu, vaan antaa uuden mahdollisuuden (en tarkoita uutta parisuhdetta tällähetkellä). Voikun joku osais kertoa omasta kokemuksestaan...
Pitkä liitto..nyt ero?
neuvoton..
408455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Olin vuosi sitten samoissa tunnelmissa kuin sinä nyt. Tunsin itseni erittäin yksinäiseksi avioliitossani. Tilanne oli jatkunut sellaisena jo vuosia. Aika ajoin yritin saada muutosta aikaan, mutta aina palasimme samaan tilanteeseen. Yksinäisyyttäni lisäsi se, ettei mieheni halunnut vapaa-ajalla tavata ketään eikä lähteä mihinkään. Viimeiseen viiteen vuoteen hän ei mm. lähtenyt yhteenkään sukujuhlaan oli sitten kummitytön häät tai äitini hautajaiset. Mieheni ei mitenkään ymmärtänyt avioeropäätöstäni. Hän uhkaili minua kaikella mahdollisella, taloudellisilla asioilla ja pahimmat uhkailut sisälsivät itsemurha-ajatuksia. Kaikesta huolimatta muutin pois yhetisestä kodistamme ja aloin miettiä elämääni uudelta kantilta. Nyt vuoden kuluttua olen edelleenkin ajoittain surullinen avioliittoni päättymisestä ja pitkään tunsin epäonnistuneeni elämässäni. Nyt olen kuitenkin elämääni tyytyväinen, herään aamuisin iloisena ja innokkaana odotan mitä päivä tuo tullessaan vaikkakin taloudellinen tilanteeni on oleellisesti huonompi kuin avioliittoni aikana. Ajattelen nyt, että avioliitossani ei oikeastaan koskaan ollut sellaista vaihetta, että olisimme todella olleet toistemme ystäviä ja avoimia toistemme tunteille. Tuntuu julmalta (itseäni kohtaan)tunnustaa tämä itselle, elimmehän yhdessä yli kaksikymmentä vuotta.
On niin tutun kuuloinen tarina. Minulla sama ongelma liitossani, jota kesti 20v. Olimme yhdessä mutta silti olimme tahoillamme molemmat yksin. Nyt, kun olen ollut sinkkuna puoli vuotta koen, että olen vähemmän yksinäinen, kuin tuolloin liitossani. Saan olla reilusti ja rehellisesti yksin. Koen kyllä yksinäisyyttä paljon, mutta se ei tunnu läheskään niin pahalta, kuin olla kaksin ja yksin.
Miehen puhumattomuus, tunteiden jakaminen ja haluttomuus käydä missään muualla, kuin tuttavien luona, jotka olivat hänen ystäviään oli mahdoton ajatus. Ei sitä vaan jaksa sellaista elämää, josssa joutuu kokoajan antamaan itsestään saamatta mitään takaisin.
Parisuhde tulisi juuri olla tunteiden, mielipiteiden ja arjen jakamista. Miksi se on niin vaikeaa monelle miehelle? Miehet eivät tajua sitä, että juuri vaimostaan he voisivat saada parhaan ystävän. Uskon, että moni nainen haaveilee juuri sellaisesta miehestä, jonka kanssa voi olla oma itsensä suruineen ja iloineen. Enkä usko sitäkään, että miehet eivät kaipaa hellyyttä. Moni mies ei vaan kykene ottamaan sitä vastaan. Heidän egonsa on niin tärkeä, ettei sitä pilata millään lässytyksellä. Täytyy vaan olla "kova ja vahva", mikä on tyhmää.
Toivon sinulle, että päädyt mieleiseen ratkaisuun. Ei hellyyttä voi "väkisin ostaa."
No mulla oli 28 v aviota ja yksin mä tässä ja ei paineita. Viihdyn yksin oikein hyvin, voipi olla että paremmin kuin ennen. Ja mukavaa nää kotihommat on.Silloin vain en tajunut
" Parisuhde tulisi juuri olla tunteiden, mielipiteiden ja arjen jakamista. Miksi se on niin vaikeaa monelle miehelle? Miehet eivät tajua sitä, että juuri vaimostaan he voisivat saada parhaan ystävän. Uskon, että moni nainen haaveilee juuri sellaisesta miehestä, jonka kanssa voi olla oma itsensä suruineen ja iloineen."
Kyllä siinä on taas naistenlehtien onnellisuusfeikkiä luettu. Montakohan ihan hyvää avioliittoa on niiden takia päättynyt?
Moi minä olin aviossa 28v ja nyt kaksiv. yksin . Vaikeata on ollut lähinnä se ,että mieheni ei ole sopeutunut tähän vaan tulee mun luokse kaukaakin katsomaan ja mä annan sen tulla.höh... joo mut vanhaan en tätä eloa vaihda. yksin olen ja kait joskus nautinkin tästä ja varsinkin siitä ,että lähdin pois yksinäisyydestä ja turvattomasta kierosta elämästä..HYvää kesää kaikille
Minunkin avioliittoni kesti 28 vuotta.Kesästä saakka olemme asuneet erillään ja avioero astuu voimaan näinä päivinä.
Harkitsin eroa n. kymmenen vuotta,nuoremman lapsen kotoa muuttamisen jälkeen alkoi tuntua,että en jaksa enää hetkeäkään.Mieheni mielestä kaikki oli hyvin.Niin kai,minä huolehdin kodin ja vaatteiden puhtaudesta,maksoin yksin asuntolainaa,sähkö-,puhelinlaskut jne.Hänen rahansa katosivat pelikoneisiin ja veikkauksiin.
Mieheni makasi sohvalla ja kiukutteli joka asiasta,kun oli rahaton.Raha sääteli hänen käytöstään hyvin pitkälle,yleensä hän oli rahaton ja ssi äkäili.Tilipäivän lähestyessä mieli kirkastui.Me muut perheenjäsenet siis jouduimme sopeutumaan hänen mielialoihinsa.
Jos kysyin autoa,hän saattoi sanoa,jos ajat minun autolla saat vasaran vartta myöten päähäsi jne.Auto kuitenkin oli samalla tavalla yhteinen,kuin minun maksamani asunto.Mieheni oli mustasukkainen kaikille ystävilleni(naispuolisille).
Hän oli väkivaltainen humalassa jne.Nämä olivat syitä,jotka saivat minut päätymään eroon.
Kertaakaan en ole katunut päätöstäni.Asunto jaettiin,hän osti velattoman asunnon ja minulla velka lisääntyi,kun jäin vanhaan kotiin yksin.
Olen tuntenut surua päättyneestä avioliitosta.On ikävää,että lapsillamme ei ole ehjää kotia ja lapsenlapsilla ei "kunnon mummolaa".
Minä
vaan olen ollut hirvittävän väsynyt koko yksin asumiseni ajan,en ole jaksanut kunnolla siivota,kutsua ystäviä,nyt kun siihen viimeinkin olisi mahdollisuus(mieheni ei tykännyt vieraista).
Töissä olen jaksanut käydä,kotona en tehä,kuin pakolliset.Onko muilla tällaisesta kokemusta?
Mieheni haluaisi uudelleen yhteen,mutta minä en missään nimessä,hänen rakkautensa on mielestäni sitä,että hän kaipaa huolenpitäjää,äitiä itselleen.Hän kyttää ja urkkii elämääni edelleen.Pelkään häntä,kun hän puhuu pistoolista,ampumisesta jne.
että myyt sen asunnon ja ostat uuden ja pienemmän. Tee oma kotisi ja kaikki vanha yhteinen hävitä. Eihän sinun kaikkea tarvitse heti hankkia. Samalla rakennat elämääsi uudelleen.
Annalla tuossa ylempana oli todella hyva ohje.
Miksi sina piinaisisit itseasi siina samassa kaodissa johon liittyy niin paljon negatiivista?
Olisi todella paljon parempi kun myisit asuntosi ja ostaisit vaikka pienemman,samalla sinulle jaisi euroja vahan ylimaaraiseen "tuhlaamiseen" itseasi varten. Vaikka viikonloppumatka teatteriin ja kunnon ateriaan (et tieda miten nautinnollista on menna hyvaan ravintolaan, tilata jokin super ateria ja syoda se samalla lukien kaikista mieluisinta kirjaa, vaikka se olisikin supermarketista hankittu pokkari!)
Asuntoosi tietysti liittyy mukaviakin muistoja: lasten ollessa pienia jne. mutta NE muistot sina tietysti viet uuteen kotiisi ja jatat ikavat sinne vanhaan.
Oikeastaan tuo toimisi myos hyvana terapiana seka henkisesti etta ruumiillisesti: aloittaa uudella kodilla uusi elama jossa on vain tilaa positiiviselle ja hyvalle, sinun itsesi luomille asioille.
voin sanoa, että niin kannattaa tehdä. Minä hankin itselleni mukavan OMAN kodin sellaisesta kaupunginosasta, jossa viidyn. Teetin pientä remonttia ja hankin kaikenlaista kaunista ja naisellista silmänruokaa itselleni. Kotini on aina siisti, viihtyisä, nätti ja oman makuni mukainen. Naisen koti. Nytkin istun täällä koneella ja metin ulos lähtemistä, mutta voipi käydä niin että vietän mukavan koti-illan; pari kivaa puhelinsoittoa, lasi viiniä, vähän juustoa, hedelmiä, hyvä kirja (Juha Siro, hain kirjastosta).
Muutama ystävä, jotka ovat olleet huolissaan yksinolostani, totesivat täällä käydessään, etteivät yhtään ihmettele miksi viihdyn kotona niin hyvin :)
Olisit vaatinut avioehdon ennen eroa kun kaiken olit maksanut tai paljon aikaisemmin kun mies pisti rahansa mihin pisti ja tyhmyydestä kärsiin rahallisesti aika paljon.
Ei kukaan laita nimeensä avioehtoon eron kynnyksellä.
On tosi vaikeeta erota puolisosta jonka kans on viettyänyt koko elämän. Ei oo uutta naista ei pettämistä. Mutta kun avioliitto ei suju eikä halua uutta naista....miten erota? Millä syyllä?
Syyt...
Tein henkisesti eroa jo vuosia. Mietin jo että minulla on jokin vika päässä kun en ole tyytyväinen tilanteeseen. Ex-miehellä ei ollut ongelmia; ei polttanut, ei ryypännyt, ei pelannut, ei pettänyt. Joitain pieniä luonteenpiirteitä oli joista en niin olisi välittänyt mutta ne sallittakoon, en ole niin pinnallinen.
Luotin häneen, sanoin että mene kavereitten kanssa juhlimaan, pelaamaan yms. Ihmettelin ääneen kun hän aina kysyi minulta lupaa tällaiseen, siis oikeasti kysyi "Voinko mennä...?"
Mene jo!
Hänellä oli itsetunto-ongelmia ja yritin auttaa häntä rohkaisemalla; tekemään ystävyyttä, kouluttautumaan haluamalleen alalle, tekemään haluamiaan töitä. Muutin aina mukana, ajattelin että seuraavalla paikkakunnalla asiat paranee ja hän olisi onnellinen.
Lopulta aloin toivoa, että hän olisi pettänyt minua. Toivoin, että hän joku päivä tulisi töistä kotiin ja sanoisi rakastuneensa toiseen. Toivoin, että hän löisi minua.. Saisin jonkin selkeän syyn lähteä.
Emme koskaan riidelleet. Hän sanoi että yritti sovitella ja vältteli konflikteja. Voi luoja... mikset voinut itse olla rehellinen itsellesi...
En minä voi olla ihmisen kanssa joka myötäilee minua.
Jos olisimme olleet ystäviä tai tunteneet toisemme ennen kuin aloimme seurustella, en usko että olisimme edes päätyneet yhteen. Olimme yksinäisiä ja epätoivoisia, ja tarrauduimme toisiimme...
Onneksi silmäni avautuivat nyt eikä myöhemmin..
Haluan: olla rehellinen itselleni, parempi äiti lapselleni, saada tuntea voimakkaita tunteita (vaikka jotkin niistä ovat kipeitä) Ainakin tunnen eläväni.
Aloituksessa oli paljon tuttua. Huomaan, että kun töitä on paljon eikä toista ehdi pahemmin kohdata niin ahdistus ja pahat tunteet ei niin vaivaa. Mutta loma-ajat, jotkut rauhoittumishetket saavat ne tunteet pahemmin pintaa. Joo, ollaan haettu apua, ollaan vietetty yhdessäkin aikaa, mutta se ei oo fiiliksiin vaikuttanut. Jotenkin sellainen ahdistunut fiilis ja haluais vain itsekseen rauhoittua.
On todella kummallista ihmiselo. Alussa ollaan superrakastuneita ja onnellisia. Ja sitten jonkun ajan kuluttua, ollaan niin ilkeitä toisiaan kohtaan ,kuin ikinä voidaan.Ei-,,,, muiden ihmisten kanssa menee ihan ok, mutta se läheisin,lähellä oleva ihminen- hänelle äyskitään,ei voida keskustella hetkeäkään huutamatta,raivotaan,sanotaan kaikki niin inhottavasti kuin osataan. Okei tämä toinen on voinut pettää ,mut ehkä toinenkin on tehnyt samaa, mutta ei se enää siitäkään ole kiinni.
Miksei ihmisluonto voi VAAN NOLLATA tätä tilannetta--olisihan voinut tapahtua paljon pahempaakin,,,,,,ei kukaan ole kuollut,ei parantumattomasti sairas ,ei onnettomuudessa lopullisesti loukkaantunut fyysisti,ei koti palanut, ei fyysisesti vammautunut.
Moni luulee ,että sit se autuus aukenee ,kun erotaan. (Vaikka ei ole ollut väkivaltaa, päihteitä,narsismia), ja mennään uusiin liittoihin.Eipä se sen helpompaa ole uusperheen kanssa, kun arki alkaa,,,yleensä enemmän ongelmia. Alussa kaikki on yhtä juhlaa. Siksipä paljon useammin vielä uusperheet hajoaa ,kuin ensimäisestä liitosta.
MIETTIKÄÄ TÄTÄ JA YRITTÄKÄÄ NOLLATA PÄÄ...EI OLE HELPPOA. Mutta se käy vain todella kypsiltä ja vahvoilta ihmisiltä.
I
Tuommoinen ihmisten ongelmien väheksyminen mitä esität ei edistä kenenkään asioita. Mikä sinä olet väheksymään muiden ihmisten ongelmia? Mikä Jumala sinä olet kertomaan sopivat eron syyt. Jollekin pettäminen on maailman loppu ja jollekin pienempi juttu, mutta joku muu asia huonompi juttu. Jos toisen ihmisen vieressä on paha olla niin ei siinä kuule vaan auta positiivinen ajattelu ja hymyhuuleen mantra.
Hyvä kommentti ¨Niinturhaa¨
" Siksipä paljon useammin vielä uusperheet hajoaa ,kuin ensimäisestä liitosta."
Joo ja ei. Jotkut uusperheet on ja voi hyvin. Erotaan varmaankin nopeammin kuin ensimmäisestä liitosta. Ja sehän on vain hyvä. Itsekään en tekisi toistamiseen sitä virhettä, että yrittäisin vain sietää, kestää ja odottaa... Siis kerta kaikkiaan ihminen oppii usein vasta kokemuksen kautta, ettei ole mitään syytä sietää, kestää eikä odottaa vuosikausia. Jos jokin omasta mielestä tärkeä homma ei ole toiminut liitossa viiteen vuoteen, vaikka sitä on puhuttu ja jauhettu ja "sovittukin" (="odota, kyllä kaikki järjestyy"), niin sitä ei toimivaksi enää saa.
Toivottavasta lapset eivät ole mukana kyseisessä ajatusmallissa, lapsilla on aina isä ja äiti, jos parisuhde rakentuu pelkästään itsekkyyteen (että yrittäisin vain sietää, kestää ja odottaa). Tuntuu siltä että puolisolle asetetaan hirveät vaatimukset, mutta itse voi vaatia itsekkäästi mitä haluaa.
Niin turhaa kirjoitti: "Miksei ihmisluonto voi VAAN NOLLATA tätä tilannetta" - juuri näin! Kyllä voisi, mutta moni ei halua.
Kysymys ei ole välttämättä siitäkään ettei haluaisi vaan ei ehkä pysty. Se on vähän sama asia kuin, että päätät tykätä jostakin niin jos joku ihminen vaan on sellainen, että et tykkää niin ei siinä mitkään lujat päätöksetkään auta. Kun koko ajan puhutte tuosta miten ihmiset ei vaan viitsi ja jaksa parisuhdetta ja sem vaikeuksia ja etenkin y15, joka kaikessa toitottaa tuota ladten huomiolnottamista niin ihan asiantuntijatkin varottelevat hankalissa suhteissa olemista, niissä voi mennä mielenterveys lopullisesti ja kyllä todellakin kumppani voi aiheuttaa sen toiselle hiljaa hiipien, salakavalasti. Ihmisten sietokyky on toki erilainen ja osa masentuu herkemmin ja osa kestää paremmin. Mutta toki kannattaa testata se oma parisuhdejaksaminen, sehän on elämän tarkoitus ja lapsillekin suuri riemu on pöpilässä oleva äiti tai isä. Eipä tartte vanhempien sitten riidellä lapsistaan, eiks niin y15. Ja mitä tulee pettämiseen ja ylipäätään valehteluun niin kerran voinee moni antaa anteeksi, mutta sekin on aikaa vievää ja kaikilla se ei jää kertaan. Siinähän oot mätkästynä maahan jälleen kerran, kun oot uskonut toisen lupauksiin.
Kysymys ei ole välttämättä siitäkään ettei haluaisi vaan ei ehkä pysty. Se on vähän sama asia kuin, että päätät tykätä jostakin niin jos joku ihminen vaan on sellainen, että et tykkää niin ei siinä mitkään lujat päätöksetkään auta. SEHÄN EI OLE KUMPPANIN SYY JOS ET TYKKÄÄ, TÄLLÖIN AO NAURETTAVAA SYYTELLÄ MISTÄÄN PUOLISOA JA SAIRASTA SEKOITTAA LAPSIA RIITOIHIN MUKAAN Kun koko ajan puhutte tuosta miten ihmiset ei vaan viitsi ja jaksa parisuhdetta ja sem vaikeuksia ja etenkin y15, joka kaikessa toitottaa tuota ladten huomiolnottamista niin ihan asiantuntijatkin varottelevat hankalissa suhteissa olemista, niissä voi mennä mielenterveys lopullisesti ja kyllä todellakin kumppani voi aiheuttaa sen toiselle hiljaa hiipien, salakavalasti. Ihmisten sietokyky on toki erilainen ja osa masentuu herkemmin ja osa kestää paremmin.OLEN PUHUNUT IHMISTEN OMASTA VASTUUSTA OMASSA ELÄMÄSSÄ, ON NAURETTAVAA SYYTELLÄ PUOLISOA JOS ITSE EI OLE OMAN HYVINVOINNIN ETEEN TEHNYT AIKANAAN MITÄÄN, VAAN KERTOO VUOSIA KÄRSINEENSÄ. kYLLÄ SYY ON PITKÄLTI ITSESSÄ JOS EI KYKENE OMAA HYVINVOINTIA HOITAMAAN. kERRO YKSIKIN ASIA MIKSI PUOLISO PITÄÄ HAUKKUA JA EROTA RIITAISESTI. Mutta toki kannattaa testata se oma parisuhdejaksaminen, sehän on elämän tarkoitus ja lapsillekin suuri riemu on pöpilässä oleva äiti tai isä. Eipä tartte vanhempien sitten riidellä lapsistaan, eiks niin y15. ET SELVÄSTIKKÄÄN YMMÄRRÄ LUETUN YMMÄRTÄMISTÄ Ja mitä tulee pettämiseen ja ylipäätään valehteluun niin kerran voinee moni antaa anteeksi, mutta sekin on aikaa vievää ja kaikilla se ei jää kertaan. Siinähän oot mätkästynä maahan jälleen kerran, kun oot uskonut toisen lupauksiin. TÖTA SANOTAAN TYHMYYDEKSI, KATSO PEILIIN ENNEN KUIN SYYLLISTÄT MUITA,
Kyse on hyvin harvoin kovista "vaatimuksista" puolisolle miksi erotaan. Kestäminen ja sietäminen tapahtuu usein sen sietävän ja kestävän, ehkä myös lasten mielenterveyden kustannuksella.
Sitten kun kestävä ja sietävä lopulta päättää erota, raja se tulee kärsivälliselläkin vastaan, puoliso syyttää häntä kaikesta.
"Moni luulee ,että sit se autuus aukenee ,kun erotaan."
No niin... ehkä joskus ja joissain tapauksissa. Mutta usein tuo autuus myös erotessa aukenee. Ja etenkin sen jälkeen. Mikään ei ole sen kuluttavampaa, stressaavampaa ja tuhoavampaa kuin parisuhde, joka vie kaiken energian eikä anna mitään. Kysymys "mitä saan tältä suhteelta" on hyvin oleellinen. Tai siis vastaus. Jos vastauksena on, että kumppani on taakka tai pelkästään piikki pyllyssä, niin ero on tervein vaihtoehto.
Kyll maar mää sust voin aka ottaa.Ei siin mittää.
Mää ole kunno mies.Must sää saat kyll hyvä miehe.
Kyllä pitkässä liitossa pitää käydä keskustelut mitä toinen tuntee. Samoin se mitä toisesta haluaa ja mitä siinä liitossa tapahtuu. Ei se aina ole ihanaa ei. Mutta lopputulos on se ratkaiseva tekijä. Monesti miettii olisiko elämä paremmin jos eroaisi. Ja monesti löytää uuden tunteen toista kohtaan kun pohjalla käydään. Pitkässä liitossa on ylä ja alamäkiä se on selvä. Mitä parempi pohja on liitolla on silloin vakavampaa. Nykyään kun moraalitonta muuttuneet suhteissa tuo tilaisuuden hankkia kokemuksia liiton ulkopuolelta. Ja ne seikkailut kun osaa peittää niin hyvin ettei kotona tiedetä niin onko se nyt niin kamalaa? Itse se on kannettava ne omantunnon tuskat ja se kulissien ylläpitäminen. Iltaisin kun käyt kumppanin viereen maate niin ole kiitollinen että se on vieressäsi. Ja jos noita kulissien ylläpitäjän omatunto kolkuttaa on se myös osattava kertoa jos kyllästyttää tai ei halua liitossa olla. Ne liitossa pysyvät ihmiset ovat päättäneet olla liitossa ja jos taustalla on kulissien pitäminen ei sekään muille kuulu. Kyllä jokaisen pitää miettiä mitä liitto sisältää ja mitä siitä saa. Joko olla kiitollinen mitä on saanut tai lähteä. Jokaisen on mietittävä mitä liitoltaan haluaa. Ja muistettava kertoa se myös kumppanille. Samoin miten kohtelet kumppania on se avain miltä tuntuu jne. Toisten ihmisten sekaantuminen kesken liiton on alhaisinta mitä tiedän. Nykypäivän moraalitonta elämää vietetään. Miten on kakkonen joka nyt nauttii seksistä jne. Toivoa pitää että osaavat sen salata niin ettei muille tietoon tule. Minusta kaikkien pitäisi kunnioittaa toisten liittoja niin ettei hämennä.
Hankala keskustella jos toinen pitää vähän väliä mykkäkoulua.
Itse erosin kun puoliso ei sanonut minulle sanaakaan kolmeen viikkoon. Ei yhtään sanaa.
Oletko koskaan kyennyt ymmärtämään, omaa osuuttasi kyseiselle mykkäkoululle. Ei kukaan ole ilman syytä puhumatta 3 viikkoa. Olisi hyvä katsoa myös peiliin, näissä tilanteissa
Kovasti yritin etsiä vikaa itsestäni, mutta, pahoittelen, en suostu tässä syylliseksi enkä syyllistymään.
3 viikon hiljaisuus alkoi tästä.
Tulin töistä kotiin tunnin myöhässä, ei ollut ensimmäinen kerta kun en tullut sekunnilleen kotiin, koska niitä palavereita myyntipuolella on ja joskus ne venyvät, Huom, olen raitis, en juo lainkaan, eli kyse ei ollut kosteista "kemuista" vaan oikeasta työmaapalaverista jossa oli monta urakoitsijaa, miehiä toki, mutta tällä alalla millä olen, niin miesten kanssa tehdään töitä, ei mitään muuta. En ilmoittanut siitä, koska eihän hänkään koskaan ilmoitellut jos viipyi pidempään töissään. Kotiin tultuani, mies oli kuin myrskyn merkki, mykkänä sohvalla, ei morjestanut, ei puhunut mitään. Moikkasin ja sanoin, että sori töissä meni pidempään, ootko tehnyt ruokaa. Ei vastausta, ei ollut tehnyt ruokaa. tein ruokaa, pyysin syömään, ei tullut, kysyin onko jotain sattunut vai mikä nyt mättää. Ei vastannut. Siinä vaiheessa multa paloi päreet ja sanoin, että murjota sitten vaikka hamaan tappiin saakka ja paiskasin makkarin oven kiinni ja menin sinne katsomaan televisiota.
Illalla totesin vielä, että hän tiesi varsin hyvin että minulla alkaa viimeinen palaveri klo 15, jos oli huolestunut hän olisi koska tahansa voinut soittaa minulle ja kysyä missä viivyn. Ei reaktiota. Sen jälkeen alkoi itseänikin sen verran vituttamaan, että sanoin illalla, että en tule raportoimaan jokaikisestä sekunnista minkä vietän pois hänen näkyvistään vaikka hän olisi loppuikänsä hiljaa, enkä tule vaatimaan raportointivelvollisuutta häneltäkään. Ei vastannut siihenkään mitään. Seuraavana aamuna yritin puhua, koskettaa, työnsi vihaisesti pois. Ajattelin, että jos aikuinen mies on noin lapsellinen niin olkoon.
3 viikon päästä pakkasin tavarani ja muutin pois. Sitten alkoi kyllä juttua tulla, alkoi anelu, anteeksipyytely, sen jälkeen stalkkaus ja uuden asuntoni oven takana roikkuminen, lopulta kävi käsiksi ja sai pahoinpitelystä tuomion.
Vaikuttaisi siltä, ettei kysymys ollut tästä kyseisestä tunnin myöhästymisestä, vaan jostain muusta, oletko miettinyt todellista syytä, vai haitko pelkästään syyllistä eroosi.
Salkeä kommunikaatio ongelma, joka oli ollut korjattavissa tai todennäköisesti aivan muuta
Jos tämä on sinun oma päätelmäsi (Kovasti yritin etsiä vikaa itsestäni, mutta, pahoittelen, en suostu tässä syylliseksi enkä syyllistymään. )olet todella pihalla tai hait pelkästään syyllistä itsekkäästi eroosi. Miksi et voinut olla rehellinen ja kertonut totuuden mistä oli oikeasti kysymys.
"Vaikuttaisi siltä, ettei kysymys ollut tästä kyseisestä tunnin myöhästymisestä, vaan jostain muusta, oletko miettinyt todellista syytä, vai haitko pelkästään syyllistä eroosi."
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa ja parisuhteen tuho. Sitä ei pidä hyväksyä, oli mykkäkoulun syy mikä tahansa. Eikä edellisen kirjoittajan tehtävä olekaan uhrina etsiä syitä kumppanin harjoittamaan henkiseen väkivaltaan. Ihan sama kuin fyysisen väkivallankaan uhrin ei pidä lähteä miettimään miksi puoliso lyö, mikä minussa on vikana. Ainoastaan se auttaa, että tekijä/väkivallan harjoittaja tajuaa toimivansa väärin ja parantaa tapansa.
Lisäänpä vielä, etten itse jäisi odottelemaan kovin montaa kertaa, että mykkäkoulua harjoittava parantaa tapansa. Saati sitten jos kyse olisi fyysisestä väkivallasta. Lähtisin heti.
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa ja parisuhteen tuho. MYKKÄKOULU ON VIIMMEINEN KEINO SAADA TOINEN HERÄÄMÄÄN, SE ON VAHVA EPÄLUOTTAMUKSEN ILMAISU Sitä ei pidä hyväksyä, TOTTA SITÄ EI PIDÄ HYVÄKSYÄ, SILLE PITÄÄ TEHDÄ JOTAKIN, OLISIKO AVOIN KESKUSTELU JA TOISEN HUOMIOINNILLA JOTAKIN APUA oli mykkäkoulun syy mikä tahansa. NOIN VAHVA REAGOINTI, EDELLYTTÄÄ MELKOISEN RISTIRIIDAN PARISUHTEESSA JA TÄMÄN SYYN SELVITTÄMINEN PITÄISI OHITTAA ITSEKKYYDEN JA PRINSESSA SAIRAUDEN
Eikä edellisen kirjoittajan tehtävä olekaan uhrina etsiä syitä kumppanin harjoittamaan henkiseen väkivaltaan. OLETKO VARMA ETTÄ KIRJOITTAJA ON OIKEASTI UHRI Ihan sama kuin fyysisen väkivallankaan uhrin ei pidä lähteä miettimään miksi puoliso lyö, mikä minussa on vikana. ON HYVÄ TIETÄÄ ETTEI AIHEUTA ITSE SAIRAALLE PUOLISOLLE, KIMMOKETTA LYÖMISEEN. TÄLLÄ EI TOSIN OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ MYKKÄKOULUN KANSSA Ainoastaan se auttaa, että tekijä/väkivallan harjoittaja tajuaa toimivansa väärin ja parantaa tapansa. SADUISSA ASIAT MENEVÄT NOIN. PANNAAN SORMET RISTIIN JA TOIVOTAAN ETTÄ ASIAT KORJAANTUU ITSESTÄÄN.
Mykkäkoulu on väärä tapa hoitaa ongelmia, mutta usein ainut tapa saada toinen heräämään.
Kysymys ei varmasti ole tunnin myöhästymisestä, sen kertoi kirjoittajan selittely ja kosto kun puoliso ei kerro en minäkään kerro. Onko ollut usein kemuja, miksi pitää kertoa että on oikea työmaa palaveri, KYLLÄ KYSYMYS ON IHAN MUUSTA, EPÄILYS HERÄÄ.
¨ Huom, olen raitis, en juo lainkaan, eli kyse ei ollut kosteista "kemuista" vaan oikeasta työmaapalaverista jossa oli monta urakoitsijaa, miehiä toki, mutta tällä alalla millä olen, niin miesten kanssa tehdään töitä, ei mitään muuta. En ilmoittanut siitä, koska eihän hänkään koskaan ilmoitellut jos viipyi pidempään töissään.¨
Vai niin, sinähän se tiedät kaikkien muiden parisuhteista kaiken.
Ensinnäkin minä olin päälle kolmikymppinen, mies lähes nelikymppinen kun muutettiin yhteen.
Kumpikin kävi töissä, minulla oli sen lisäksi ystäviä ja harrastuksia, hänellä ei. Olin kotona vapaa-ajat, mutta en suostunut luopumaan kaikista ihmiskontakteistani enkä kerran viikossa olleesta harrastuksestani. Olet oikeassa, näitä mykkyyskohtauksia tuli vähän väliä, ei siihen mitään isompaa syytä tarvinnut. Esim silloin kun kävin veljeni lasten kanssa Linnanmäellä, mies ei halunnut lähteä mukaan, mutta murjotti siitä viikon puhumattomana. Tästä menosta ilmoitin hänelle yli kuukausi aikaisemmin.
Samaten kun ystäväni sai vauvan ja minä autoin ystäväni miestä järjestämään vaimolleen ja pikkuiselle kotiintulojuhlan. Tämä riitti syyksi kahden päivän puhumattomuudelle.
Minä kyselin, yritin ymmärtää, mutta kun en suostunut joka minuuttiani ja tekemisiäni hänelle selvittämään ja läheisiäni hylkäämään, hän kosti minulle puhumattomuudella, koska tiesi että se satutti minua, Minä en menemisilläni tehnyt mitään väärää, en koskaan pettänyt, en koskaan edes katsellut muita miehiä, aina kun olin vapaa-aikana menossa, pyysin hänet mukaan. Rakastin häntä oikeasti, mutta hän halusi hallita ja eristää minut, minä en kyennyt rakastamaan häntä terveeksi.
Jos toinen ei näe, että häntä rakastetaan, hänelle ollaan rehellinen, sille ei voi mitään. Siihen tarvitaan sen toisen oma panos myös.
kun takerruit tuohon työmaapalaveriin, teen miehisellä alalla töitä, asiakkaani ovat miehiä, kaikki työkaverini ovat miehiä. Tässä ei ole mitään outoa eikä ihmeellistä nykyään, mutta silti mies sai siitä monta mykkäkoulua aikaiseksi.
Olisiko minun pitänyt jättää työ josta tykkään, jossa olen hyvä ja heittäytyä työttömäksi tai vaihtaa työpaikkaa?
Ai niin, kun sain 3kk palkkaa vastaavan summan hyvän naisen lisää yhden vuoden lopussa, mies ei puhunut minulle moneen päivään. En tiedä mitä kuvitteli, mutta se oli tehty rehellisellä ja kovalla työllä, saamalla yksi iso sopimus kotiin firmalle. Mies ei halunnut ymmärtää että sekin raha tuli yhteiseen kotiimme, yhteiseen elämiseen, yhteiseen käyttöön. Siitä kiukuteltiin moneen otteeseen seuraavana vuonna.
En ole koskaan käyttänyt alkoholia, en ole juonut edes yhtä keskiolutta ikinä.
Ravintoloissa käyn, syömässä ja myös silloin kun minut sinne kutsutaan viettämään esim. ystävien häitä. Vanhempani viettävät yhteisiä 80 vuotissyntymäpäiviään ruokaravintolassa. Mies ei suostunut mukaan lähtemään, kun kaikki ihmiset ovat hänelle vieraita. Olihan ne vieraita kun ei suostunut läheisiäni tapaamaan sen jälkeen kun yhteen muutettiin, oli kuulemma sairasa jos joku viihtyy omien sukulaisten kanssa. . Mies murjotti viikkokausia, minunkin olisi pitänyt jäädä kotiin, kun minä menin vanhempieni syntymäpäiville, tietenkin menin ja tulen menemään myös heidän 85 vuotissynttäreilleen tänä kesänä
Olen ollut kaksi kertaa pidemmässä suhteessa. Ensimmäinen suhde kariutui siihen etten minä voi koskaan saada lapsia, mies halusi omia lapsia, joten erottiin sovussa. Kyllähän tämä ero sattui valtavasti, mutta ei yhtä paljon kuin tämän toisen parisuhteen päättyminen.
Minä en tästä toisesta erosta ota vastuuta, sinä et pysty syyllistämään minua.
Sitä en ymmärrä vieläkään, miksi kukaan haluaa tehdä itselleen noin pahasti kun tarjolla olisi rakkautta, syliä, välittämistä, ei tarvinnut kuin tulla lähelleni silloin kun kymmeniä kertoja pyysin. Liian myöhään on aina liian myöhään. Tämä minusta, enempää en kommentoi.
Älä selittele. Mykkäkoulu on aina henkistä väkivaltaa. Toisen hylkääminen. Poissulkeminen. Se tappaa parisuhteen lopunkin. Ei herätä.
"hän halusi hallita ja eristää minut, "
Kumppanisi käytös oli aivan valtavan epätervettä. Hyvä, että erositte.
Exäsi oli mielestäni sairaaloisen mustasukkainen ja sinun työsi lisäsi hänen mustasukkaisuutta.
Mykkäkoulu on äärimmäinen ja viimmeinen keino tulla huomioiduksi, jos puhutaan 3 viikon ajasta, on henkilö todella loukkaantunut. Tuntuukin että kysymys on sairaasta mustasukkaisuudesta, jossa isossa roolissa on myös kumppani ja hänen käytöksensä. Jos ei ole valmis auttamaan kumppania tai se ei onnistu, on erottava, mutta sairasta ihmistä on halpamaista haukkua, koska hänhän tarvitsee apua.
Tämäkin ongelma halutaan osoittaa siten että puoliso tekisi asiat tahallaan ja ilkeyttään, mieti jos hän onkin todella sairas. Tilanne on hiukan sama kun puolisolle tulisi aivoverenvuoto ja sinä vaadit häntä toimimaan kuin terve.
Minä en tästä toisesta erosta ota vastuuta, ONKO SYYLISEN ESILLESAAMINEN TÄRKEIN ASIAS MITÄ HALUAT sinä et pysty syyllistämään minua. NO EIHÄN KUKAAN ULKOPUOLINEN VOI SYYLLISTAA KUMPAAKAAN OSAPUOLTA, KUN EI OLE ELÄNYT MUKANA LIITOSSA JA EIKAI SE SYYLLISEN LÖYTYMINEN OLE PÄÄ TARKOITUSKAAN
Sitä en ymmärrä vieläkään, miksi kukaan haluaa tehdä itselleen noin pahasti kun tarjolla olisi rakkautta, syliä, välittämistä, ei tarvinnut kuin tulla lähelleni silloin kun kymmeniä kertoja pyysin. TÄMÄ ON SINUN NÄKEMYS MUTTA TULITKO YMMÄRRETYKSI OIKEALLA TAVALLA, KYKENOTKÖ KERTOMAAN MITÄ HALUSIT VAI OLETITKO ETTÄ TOINEN AAVISTAA MITÄ OLIT VALMIS ANTAMAAN Liian myöhään on aina liian myöhään. Tämä minusta, enempää en kommentoi.
Ei tosiaankaan auta ketään syyllistää sairasta ja tehdä hänestä syntipukki kaikkeen
Miten kukaan ulkopuolinen voi ottaa kantaa näin vahvasti sairaasta ihmisestä, erota voi myös ilman syyllistä, johon nykyinen avioliitto laki antaa mahdollisuuden.
ON MIELENKIINTOISTA KUN JUURI NAISET HALUAVAT ELÄÄ VIELÄ VANHAN AVIOLIITTOLAIN MUKAAN, SIIS SYYLLINEN ON SAATAVA ESIIN, MUTTA SYYLLISTÄMINEN EI PERUSTU FAKTOIHIN VAAN TUNTEESEEN JA TÄRKEIN ASIA ON ETTÄ SYYLLINEN ON AINA TÄYSIN SE TOINEN.
Ketä auttaa tämäkin vuodatus miehestä ja toinen nainen kommentoi täysin ulkopuolisena, antaen väärää myötätuntos, josta ei itse tiedä mitään.
tyks
24.4.2018 22:21
puhetta kirjoitti:
Vai niin, sinähän se tiedät kaikkien muiden parisuhteista kaiken.
Ensinnäkin minä olin päälle kolmikymppinen, mies lähes nelikymppinen kun muutettiin yhteen.
Kumpikin kävi töissä, minulla oli sen lisäksi ystäviä ja harrastuksia, hänellä ei. Olin kotona vapaa-ajat, mutta en suostunut luopumaan kaikista ihmiskontakteistani enkä kerran viikossa olleesta harrastuksestani. Olet oikeassa, näitä mykkyyskohtauksia tuli vähän väliä, ei siihen mitään isompaa syytä tarvinnut. Esim silloin kun kävin veljeni lasten kanssa Linnanmäellä, mies ei halunnut lähteä mukaan, mutta murjotti siitä viikon puhumattomana. Tästä menosta ilmoitin hänelle yli kuukausi aikaisemmin.
Samaten kun ystäväni sai vauvan ja minä autoin ystäväni miestä järjestämään vaimolleen ja pikkuiselle kotiintulojuhlan. Tämä riitti syyksi kahden päivän puhumattomuudelle.
Minä kyselin, yritin ymmärtää, mutta kun en suostunut joka minuuttiani ja tekemisiäni hänelle selvittämään ja läheisiäni hylkäämään, hän kosti minulle puhumattomuudella, koska tiesi että se satutti minua, Minä en menemisilläni tehnyt mitään väärää, en koskaan pettänyt, en koskaan edes katsellut muita miehiä, aina kun olin vapaa-aikana menossa, pyysin hänet mukaan. Rakastin häntä oikeasti, mutta hän halusi hallita ja eristää minut, minä en kyennyt rakastamaan häntä terveeksi.
Jos toinen ei näe, että häntä rakastetaan, hänelle ollaan rehellinen, sille ei voi mitään. Siihen tarvitaan sen toisen oma panos myös.
Näytä lisää
"hän halusi hallita ja eristää minut, "
Kumppanisi käytös oli aivan valtavan epätervettä. Hyvä, että erositte.
Melko kylmää ajatusmallia jos ja kun kysymyksessä oli sairaus, siis lisätään sairaan tuskaa ja annetaan viesti miehen haukkujalle että hän on oikealla linjalla. Apua ex puoliso tarvitsisi, jos ei sitä muualta saa, niin ammattiauttajalta, jokaisen inhimillisen ihmisen tulisi ymmärtää tämä, eläimet toimivast eri tavalla.
Koeta tajuta, että jos se ikävämpi puolisko ei halua apua edes puolisoltaan, niin oletko aivan varma, että se haluaa apuja ammattiauttajalta? Ei taatusti mene lääkäriin edes rukoilemalla.
Pakkohoitoonko se pitäisi hakea? Ja millähän perusteella? Soitto hätäkeskukseen ja ambulanssi paikalle perusteella, että se on ollut mykkä kolme viikkoo, niinkö?
Sillehän nauraisi jo naurismaan aidatkin 112 päivystäjän kanssa. Ei kenenkään ole pakko puhuu jos ei haluu, vaikka olis vapaaehtoisesti hiljaa loppuelämänsä niin sillehän ei voi mitään kukaan muu ku se ihminen itte.
Miten todistat hätäkeskukseen tai mielenterveyshoitajalle tai mitä nää tahot nyt ovatkaan, että se toinen on sairaalloisen mustasukkainen ja haluu kontrolloida ja rankasta puolisoaan puhumattomuudella ja sen perusteella se pitää ottaa pakkohoitoon kun se ei vapaaehtoisesti lääkäriin suostu itte lähtemään.
Mitä sen puolison pitäisi tehdä sellasen ihmisen kanssa joka ei haluu itse hoitoon? Kattoo päältä ja sympatiseerata, ymmärtää loppuelämänsä ja hyväksyy toisen käytös kun se on sairas eikä sairas oo vastuussa tekemisistään, niinkö?
Ethän sinäkään tajua, että olet sairas, täällä jankkaat ja jankkaat yhtä ja samaa kuukaudesta toiseen. Monet ovat sanoneet, että mene hoitoon, oletko mennyt? Ei ainakaan siltä näytä.
30 vuott olis tullu tänä vuonn.
Mut ko akka ei sanonu pahast ko hää sano vaa jot hyväst.
Siitäkii o jo paljo aikaa ko akka sit läht.