miten yhdistätte

ollut helppoa, ettei kumpikaan ole kovin uskonnollinen, minä kyllä vielä paljon vähemmän kuin muslimimieheni. Hän paastoaa, juhlii maanmiestensä kanssa ramadanin päättymistä.. ja tulee kanssani jouluaatoksi vanhempieni luo, syö jouluruokia (ei kinkkua, mutta kalkkunaa) ja saa omat lahjansa. Eipä se kovin uskonnollinen juhla ole meidän perheessä koskaan ollutkaan, ei lueta jouluevankeliumeja tms. Pääsiäisenä on vain pitkästi lomaa ;)

Kun en ole muslimi, en myöskään paastoa ramadanin aikaan. Yritän kyllä välttää miehen nenän edessä herkuttelemista. Yhden päivän kokeilin paastoa viime ramadanina, mielenkiinnosta. (Tuli muuten pää kipeäksi.)

Lapsia ei vielä ole, mutta kun tulee, heistä tulee ainakin siinä mielessä muslimeja, että sikaa eivät saa syödä ja uskonnoksi papereihin merkitään islam. Sitä en tiedä, miten uskonnolliseksi ei-uskonnollinen voi lapsensa kasvattaa.

Jos pohdit, niin kuin ymmärsin viestistäsi, asioita siltä kannalta, että uskaltaako uskonnollisen ihmisen kanssa alkaa elää, sanoisin, että ehdottomasti kyllä. Suuret uskonnothan myös kannustavat harjoittajiaan oikeudenmukaisuuteen ja lähimmäisenrakkauteen, jotka ovat vain hyviä puolia. Toki jos puoliso kulkee ihan laput silmillä eikä halua hyväksyä mitään toisuskoisen näkemyksiä, se voi tehdä elämästä yhdessä liian vaikeata. Mutta ethän sellaista kutsuisikaan ihanaksi mieheksi..?

Ei se uskonto loppujen lopuksi kaikkea elämässä ratkaise, ja jos tunnette kuuluvanne yhteen ja rakastatte toisianne, eiköhän useimmat ongelmat selviä. Itse olen alkanut kiinnittää huomiota joidenkin asioiden tekemiseen sillä tavalla, kuin se on miehen mielestä tärkeää, vaikka itse olisinkin tehnyt eri tavalla. Mutta sellaisiahan parisuhteet ovat; kompromisseja on tehtävä, eikä se tunnu yleensä edes pahalta, kun tietää, miksi niitä tekee.

...meilläkin tämä yhdistäminen, saman tyyppistä kuin edellisellä vastaajalla.

Mieheni viettää myös ramadania ja täytyy sanoa, että ei se kuukausi itselle mikään kaikkein mieluisin ole vaikken ramadania vietäkään. Se aika on ainakin meillä semmoista rauhallista oleskelua, omasta mielestäni ehkä hieman tylsä kuukausi... (Kun ei voi seksutellakaan vasta kun auringonlaskun jälkeen, heh). Viikonloput on vaikeimpia. Itse syön kyllä ihan normaalisti ramadanin aikana, mutta kunnioitan ja tuen hänen paastoaan kuitenkin esim. sillä, etten juo alkoholia sen aikana. Ensimmäisen yhdessä asutun ramadanin aikaan mies heräsi jopa keittämään mulle aamukahvit vaikkei itse juonut (!). Viime ramadanin loputtua järjestin hänelle pienet "juhlat" leipomalla jotain herkkuja Marokkolaiseen tyyliin (pikkuleipiä). Hän arvosti sitä tosi paljon. Eli tärkeintä mun mielestä on toisen huomioiminen, kunnioittaminen ja ymmärtäminen hänen uskontoon liittyvissä tavoissaan.

Jouluna meillä mennään myös mun kotiin ja mieskin istuu samassa pöydässä ilman kinkun syömistä ja vastaanottaa lahjat, ei tosin itse niitä osta. Meidän joulupöydässä luetaan kyllä evankeliumi ja ruokarukous, mikä ei oo tuntunut miestäni haittaavan. Pääsiäiseksi mennään taas mun kotiini, mutta uskonnollisuus ei siinä meilläkään oo mitenkään kovin suuressa roolissa, eli enemmän tarkottaa vaan pitkää vapaata.

Joskus kun hän puhuu eri juhlista mitä milloinkin on menossa kotimaassaan ja tavoista, joita niihin kuuluu niin tulee jotenkin harmitus hänen puolestaan ettei hän voi viettää noita juhlia yhdessä perheensä kanssa. Tällainen olo tuli just ramadanin loputtua ja esim. kun hänen vanhemmat oli tulleet takaisin kotiin Mekasta pyhiinvaellukselta. Tulee itellekin aina haikea olo ja toivois kovasti että toinen vois olla siellä mukana kun näkee miten tärkeitä ne jutut on.

Mutta tosiaan, yhtäläisyyksiä löytyy paljon, juuri tuo toisten ihmisten kunnioittaminen ja rakastaminen esimerkiks. Mulle sellainen asia, jonka oon oppinut mieheltä on jakaminen ja omastaan antaminen. Itse mietin joskus suhteen alkuvaiheessa myös tosi paljon juuri näitä uskontoasioita, että apua eihän se voi toimia ikinä jne. Mutta nyt oon pikkuhiljaa alkanut ajatella, että miksipä se ei toimisi. Tärkeintä on mun mielestä kuitenkin just se luonteiden yhteen sopivuus ja se on se mikä merkkaa sitten siinäkin, kuinka hyvin uskonnot saadaan sovitettua yhteen.

Meillä lasten uskonnosta ei oo vielä päästy täysin yksimielisyyteen, mutta eipä noita lapsia oo vielä ihan pian suunnitteillakaan. Mutta se on kyllä asia, mikä täytyy keskustella ennen lasten hankkimista.

Minä olen tapakristitty ja mieheni "tapamuslimi". Ei se mitään ramadania noudattanut...ainakaan kunnolla. Sianlihaa ei varsinaisesti osteta kotiin, mutta kyllä töissä välillä on esim. kinkkukiusausta syönyt ihan hyvällä omalla tunnolla. Dokailee joitain kertoja vuodessa. Käynyt koraanikoulun lapsena, mutta ei esim. halua että meidän tulevat lapsemme osallistuisivat siihen, sanoo että voivat sitten oppiessaan lukemaan itse lukea koraania jos kokevat siihen tarvetta. Joulua vietin yksin vanhempieni kanssa, lahjat annettiin ja vastaanotettiin kyllä mieheni kanssa molemmat. Koraani löytyy talosta, heilui jonkin aikaa keittiönpöydällä, nyt on hyllyllä..mieheni lukee koraaniaan ehkä pari sivua kuussa. Muutenkin meillä vallalla enemminkin länsimainen ja ehkä sitten kurdilainen tapakulttuuri...ei niinkään uskontoon liittyviä juttuja.

Meilla eri uskonto (kristitty-juutalainen) on itse asiassa tullut enemman pyodalle vasta nyt ensimmainen lapsi on tulossa.

Meille oli molemmille erittain vaikeata hyvaksya etta oma lapsi kuuluisi eri uskontoon kuin itse, joten kompromissina olemme jattaneet uskonnon pois lahes kokonaan. Siina mielessa helppoa, koska olemme kumpikin enemman tapa-uskojia kuin mitaan muuta.

On varmasti ihan tervetta miettia naita asioita niin kuin teetkin, mutta kaikki kai riippuu siita miten sallivia olette toistenne uskomuksille ja tavoille.

Meilla on luterilaisuus ja hindulaisuus sujahtanut yhteen saumattomasti. Kumpikaan ei ole himokkaasti tyrkyttamassa omia nakokantojaan toiselle ja juhlapaivia vietetaan niin paljon kuin jaksetaan, molemmista uskonnoista. Mies naureskelee meidan paasiaisnoita/kristinuskon ristiinnaulitsemis-yhdistelmalle ja mina tykkaan Diwalista ja muista hindu-juhlista. Toisaalta hindulaisuus jota mieheni edustaa on erittain lempea ja suvaitseva uskonto, joskin jokaisessa uskonnossa on omat fanaatikkonsa, se taytyy muistaa.

Meilla tulevat muksut tullaan kastamaan ja toisaalta ottamaan mukaan hindulaisuuteen eli molempia oppeja kaytetaan. Myohemmin penska saa ihan itse paattaa mihinka suuntaan kallistuu, silla usko on jokaisen oma henkilokohtainen asia viime kadessa. En olisi kauhean onnellinen jos lasta ei kastettaisi ollenkaan kristityksi, se taytyy myontaa, mutta en tykkaisi myoskaan jos mieheni uskonto jatettaisiin kokonaan pois kuvioista. Siispa lapsesta tulee periaatteessa kaksiuskoinen, koska nuo kaksi uskontoa, vaikkakin erilaisia, eivat sodi keskenaan ainakaan meidan perheessa.