en tiedä miten aloittaisin, mutta olin silloin ala-asteella, toisella luokalla. en tule koskaan unohtamaan sitä, vaikka haluaisinkin..
ei sitä sillon tajunnu, ajatteli vaan että ehkä se on jotenki normaalia.
mutta ylä-aste aikoihin se viha ja kaikki alko purkautuun. miten oma pappa voi tehdä jotain sellasta..? niin sairasta..
monta vuotta pidin kaiken sisällä. kellekään en kertonu mitään.. luulin ettei kukaan uskois kuitenkaan.
sitte kerran kännissä (olin muistaakseni 16 v.) itkin ja kerroin äidilleni kaiken ja hän uskoi minua. vaikka kyseessä siis olikin hänen oma isänsä.
loppujen lopuiks asia meni käräjille ja voitin jutun.. mutta eipä taida suomessa oikeus toteutua koska tämä kyseinen henkilö sai 2 vuotta ehdonalaista. laiha lohtu on että ulosoton kautta perin häneltä pienen summan kuussa oikeuden minulle määräämästä korvauksesta. (12000 euroa henkisistä kärsimyksistä)
monet masennuslääkkeet olen tuon ihmisen takia syönyt, mutta onneksi viimein aurinko paistaa minullekin. olen löytänyt maailman ihanimman miehen ja saanut kaksi ihanaa lasta. :)
mutta anteeksi en voi varmaan ikinä antaa..
ei sitä sillon tajunnu, ajatteli vaan että ehkä se on jotenki normaalia.
mutta ylä-aste aikoihin se viha ja kaikki alko purkautuun. miten oma pappa voi tehdä jotain sellasta..? niin sairasta..
monta vuotta pidin kaiken sisällä. kellekään en kertonu mitään.. luulin ettei kukaan uskois kuitenkaan.
sitte kerran kännissä (olin muistaakseni 16 v.) itkin ja kerroin äidilleni kaiken ja hän uskoi minua. vaikka kyseessä siis olikin hänen oma isänsä.
loppujen lopuiks asia meni käräjille ja voitin jutun.. mutta eipä taida suomessa oikeus toteutua koska tämä kyseinen henkilö sai 2 vuotta ehdonalaista. laiha lohtu on että ulosoton kautta perin häneltä pienen summan kuussa oikeuden minulle määräämästä korvauksesta. (12000 euroa henkisistä kärsimyksistä)
monet masennuslääkkeet olen tuon ihmisen takia syönyt, mutta onneksi viimein aurinko paistaa minullekin. olen löytänyt maailman ihanimman miehen ja saanut kaksi ihanaa lasta. :)
mutta anteeksi en voi varmaan ikinä antaa..
Vastaukset 36
Vanhimmat
Usein tuollaiset tykkäävät että menneet on menneitä eikä sen takia heidän muka tarvitse edes olla pahoillaan tai pyytää anteeksi.
Valitettavsti se tahtoo olla niin että tuollaista tekevät eivät tajua tekevänsä väärin. Ovat sillä tavoin ajatusmaailmaltaan vääristyneitä.
Onneksi äiti uskoi häntä ja laittoi asiat järjestykseen. Lapsi sai oikeutta.
Traagisia ovat ne tapaukset jossa äiti ummistaa silmänsä (tai sairastuu mieletään) ja lapsi jää vuosikausiksi tuollaisen käytöksen uhriksi.
ei ole anteeksi pyytänyt, enkä kyllä anteeksipyyntöä odotakaan.. toisaalta säälittää, ehkä ei itse tajua väärin tehneensä, SAIRAS kun on..
onneksi en ole joutunut hänen kanssaan oleen tekemisissä enää pitkiin aikoihin.. pari kertaa kaupassa olen törmänny vahingossa, mutta tuskin edes mua tunnisti, ku viinalla on viimesetki aivosolunsa tuhonnu..
anteeksi, ei sellaista tekoa joka satuttaa niin paljon että vie ison palan elämästä mennessään.
Onnea perheellenne loppu elämäksenne!
Minua käytettiin myös.. Mutta en vieläkään muista tarkalleen millä aika välillä kaikki tapahtui. Pahin tapahtuma jonka olen muistanut on että isäni olisi tyydyttänyt itseään....
Ei ollut helppoa lapsuus ei.. Kaiken muistin vasta lukiossa, johon asti elin "kuplassa" kun en pystynyt asiaa käsittelemään. Kauheinta, kun aloin muistamaan asiat, oli epävarmuus oliko kaikki oikeasti tapahtunut. Ajattelin että olen hullu. Kun kävin psykiatrilla muistoistani, niin kesti aikaa ennen kuin psykologit totesivat, että kyllä muistoni ovat totta..
Tuntuu kauhelta muistella millaisia pelkoja ja pakkomielteitä jne oli lapsuuteni täynnä.. Lisäksi kaikki muu huono kohtelu, jota sain osakseni. Sekä se että vanhempani olivat ja ovat alkoholin suurkuluttajia. Ehkäpä se onkin heidän keinonsa pitää omat kuplansa paikallaan?
Kun olin 15 vuotias, isäni pyysi minulta anteeksi. Ihmettelin silloin mistä asiasta.. Ja sain kärsiä siitäkin, kun hän uhkasi tehdä itsemurhan ja ryyppäsi jne.. Lopulta halvaantui päästä alaspäin. Siinäpä todellinen tuomio teoistaan!!
Mutta niin.. minullakin viimein aurinko paistaa jo, ja oma perhe rakenteilla.
En vain tiedä mitä tehdä, kun äitini pitää minuun yhteyttä ja en todellakaan halua lapsieni näkevän heitä jne.. Tuntuu pahalta katkaista suhde äitiini, mutta toisaalta hänhän silmänsä on ummistanut koko elämäni..
Mutta että tällaista täällä päin.. tulipahan myös kerrottua..
Ja aurinkoista kevättä sinnepäin! Kyllä se tosiaan paistaa risukasaankin. :)
Toivon kyllä koko sydämestäni sulle ja sun perheelle ja elämälle kaikkea maailman parasta mitä olla voi.
Teet aivan oikein kun et anna lapsuusperheen enää tippaakaan pilata hyvää elämää jossa saat olla oma itsesi ja rauhassa.
Kumma juttu tämä, että parhaimmat ja reiluimmat tyypit ketä olen elämässäni tavannut ja arvostanut on jostain kumman syystä just näitä joilla on ollut tajuttoman rankka lapsuus. Ehkä juuri siksi he osavaavat nauttia elämästä oikealla tavalla ja viisaina ymmärtävät mitkä asiat ne ovatkaan ne elämän arvokkaimmat ja tärkeimmät.
Hatunnosto ja iso halaus sulle "kohtalontoveri" sekä varsinkin sulle alkuperäinen kirjoittaja, joka tämän tärkeän keskustelun rohkeasti avasi.
vihastasi. Lapsen pahoinpitely on inhottava asia, ja pahinta, kun syyllinen on läheinen sukulainen, johon olisi pitänyt voida luottaa.
Anteeksiantoon on pitkä tie. Jos Jeesus olisi ollut keskinkertainen ihminen, hän olisi mutissut ristillään: "En kyllä ikinä anna tätä anteeksi."
Se tuntuu varmaan mahdottomalta tässä vaiheessa, mutta kyllä sinäkin vielä voit antaa anteeksi. Vihaamalla vahingoitat vain itseäsi. Toivon, että vielä joskus voit vilpittömästi sanoa hänelle: "Annan anteeksi, mitä teit." Voit uskoa, että se olisi papalle vielä vaikeampi asia käsitellä kuin vihasi. Hän tuntisi vielä enemmän häpeää kuin nyt tuntee.
En halua mitenkään vähätellä sinun tuskaasi. Itselläni on ollut samantapaisia kokemuksia, vanhempana tosin. Ja en tosiaan minäkään ole antanut anteeksi. Etsin yhä todistusaineistoa viedäkseni heidät oikeuteen. Se riittäsi minulle. Mutta he eivät olleet sukulaisiani. Se varmaan tekee tilanteestasi vielä kamalamman, että oma pappa vahingoitti sinua.
Voin olla väärässä, mutta olen käsittänyt että esimerkiksi raamatussa ei kehoiteta yksipuoliseen anteeksiantoon?
Eli ihmisluonteelle voi olla ylivoimaista antaa anteeksi jos toinen ei kadu.
Olen itse uskova, mutta en tue sitä käsitystä että jotkut uskovat tuputtavat yksipuolisen anteeksiannon merkitystä ja aiheuttavat suurta syyllisyyttä vakavien rikosten uhreille, joiden tekijät ovat usein pilanneet uhrin terveyden ja tulevaisuuden, katumatta tippaakaan.
Toisaalta raamatussa sanotaan, että millä mitalla mittaat sillä sinullekkin mitataan. Joten ehkäpä en ole vielä sisältänyt viisautta mikä siihen sisältyy.
sanotaanhan pyytäkää syntejä anteeksi ja "katukaa" niin saatte anteeksiannon.
Rakastakaa oikeutta ja vihatkaa pahuutta, sanotaan siellä myös. Siis vihaaminen koetaan normaalina inhimillisenä tunteenä, ei pahana negatiivisena asiana joka meidän yltiöpositiivisisuutta korostavassa yhteiskunnassa täytyy työntää piiloon kuten surukin raskaaksi taakaksi --jolloin taakkaa käsitellään yhteiskunnallisesti kliinisenä sairautena kuten masennuksena.
sillä meillekin mitataan. En ole varma, moititko lempeästi itseäsi tuossa, vai minua. Minusta tuo Raamatun kohta tarkoittaa sitä, että kun vapaudumme vihasta ja annamme anteeksi niille, jotka ovat tehneet pahaa meille, palkkionamme on vapaus! Vihaamalla lukitsemme itsemme häkkiin. Ja pahantekijään ei vaikuta, mitä me hänestä ajattelemme. Itsellemme olemme parempia, kun annamme itsemme vapautua vihasta.
Ja muistutan vielä - minä en ole tässä onnistunut, mutta pyrin siihen. Kirjoitan kirjaa kokemuksestani. Jos saan sen joskus valmiiksi, se on minun kostoni, ja sitten voin antaa anteeksi. Noiden kelmien nimiä ei mainita, tietysti. Minulle riittää, jos heidän tyyppisensä otukset häväistään lukijoiden puolesta, heidän tekojansa inhotaan. Mitä roistoille itselleen tapahtuu, ei liikuta minua kovin paljon. Vaikka tietysti, jos saisin heidät vankilaan, tuntisin tyydytystä. Kostonhaluni olisi tyydytetty osittain.
Ihan yleisesti haluaisin sanoa, että anteeksi anto ja vihasta vapautuminen eivät välttämättä ole ollenkaan synonyymejä, ainakaan näin ei-uskovaisen näkökulmasta.
Ihminen voi olla antamatta anteeksi (kun teko on liian paha) ja vapautua silti vihasta.
Anteeksi antaminen on minulle sama kuin unohdus; jos olen antanut anteeksi, se tarkoittaa, että pahantekijän kohdatessani en enää ajattele hänen tiettyä tekemäänsä tekoa, vaan se jää jonnekin taustalle.
Jos teko on riittävän paha, kuten hyväksikäyttö, en uskoisi itse voivani koskaan unohtaa, eli en antaisi anteeksi.
Selvittäisin tilanteen vain itselleni, ja se vapauttaisi minut (ehkä) lopulta vihasta.
Olen vilpittömästi pahoillani, siitä mitä olet joutunut kokemaan. Uskon voivani ymmärtää kärsimyksesi. Minun kohdallani tekijä oli oma veli ja sitä jatkui useita vuosia. En uskaltanut kenellekkään siitä puhua, koska pelkäsin ja häpesin. Halusin kuolla, kukaan ei tiennyt tuskaani, olin vain hankala nuori ja itsepäisin tapaus maailmassa. Kovan kuoreni alla olin sisältä pelkkää silppua. Suojelin itseäni kaikilta ja kaikelta, pyrin siihen ettei kukaan enää satuttaisi minua, niinpä minä olinkin se joka satutti toisia. Sekin sattui, en minä halunnut muita satuttaa. En ymmärtänyt miksi tein niin, vaikka en sitä halunnut.
Vasta lähempänä aikuisikää sain suuressa tuskassani kerrottua asiasta ystävälleni. Oikeastaan siitä alkoi minun paranemisprosessini, olin vihdoin saanut solmun päätä auki. Pikkuhiljaa sain prosessoitua asiaa ja vasta n.3vuotta sitten, kun olin työuupumuksen ja vakavan masennuksen vuoksi lääkärillä sain ensimmäistä kertaa kerrottua asiasta ammattihenkilölle. Silloinkin pyysin, että hän ei sitä kirjoittaisi papereihini, koska häpeä edelleen on kova.
Tuo teko on vaikuttanut elämääni todella paljon ja ennenkaikkea luottamukseeni toisia ihmisiä kohtaan. Toisaalta olen kasvanut ihmisenä ja en hätkähdä pienistä koettelemuksista, isojakin ongelmia on eteeni tullut elämän varrella vähän liikaakin.
Toisinaan olen miettinyt miksi sanotaan, että jokaiselle annetaan vain sen verran, kuin jaksaa kantaa?
Kivikkoinen näyttää toisilla tämä elämän taival olevan, mutta osaanpahan iloita pienistäkin asioista.
Anteeksiantoa olen paljon miettinyt. Omalla tavallani olen antanut anteeksi, olen päässyt katkeruuden yli. En tule ikinä hyväksymään tekoa ja sen vaikutusta elämääni, mutta olen ymmärtänyt sen, että eteenpäin on mentävä vaikka polvet verillä.
Halaus ja voimia eteenpäin!
Onneksi sait sanottua asian sille ammattiauttajalle.
Kai se anteeksiantokin on monasti sitä, että
jotenkin yrittää ajatella että se oli kipee ihminen ei voinut itselleen mitään kun tommosta teki.
Jos ihminen vois osansa elämässä valita niin ei kait kukaan valitsisi että joo mä haluan olla joku hyväksikäyttäjä tai joku hullu. Mutta en halua puolustella tuollaisten tekoja kuiteskaan!!!!
Aika raukkamaisesti elämä jakaa joskus korttejaan mutta toisiaan tukien, periksi pahuudelle antamatta ja asioista rehellisesti puhuen me pärjätään kyllä!
Jep. Osaan ymmmärtää. Tuollaisen tekee jotenkin miljoona kertaa sairaammaksi se, jos tekijä on oma veli (tai joku muu lähisukulainen).
Sitä kuitenkin yleensä ihminen pyrkii suojelemaan "verisukulaisiaan", vaikka he sortuisivat mihin tahansa paskaan...
Että sellainen kauhea ristiriita syntyy.
Hyvä että asia tuli julki ja meni käräjille. Yhteiskunta sanoi siten mielipiteensä: Sinua kohtaan oli tehty väärin. Siitä voi lähteä nousemaan. Liian paljon on niitä, joiden asiaa ei ole käsitelty. Vanhempien ja isovanhempien hyväksikäyttämiä on aika paljon. Mistä heille tukijoukko? Hyväksi käyttö on rikos, se on sanottava jokaiselle osapuolelle selvästi. Vain tosiasiat tunnustamalla päästtään eteenpäin.
Anteeksianto on pitkällinen prosessi, unohtaminen myös.
Aikuisen tehdessa jotain kuvaamattoman vioittavaa lapselle on AINA anteeksiantamaton teko.
Äitien aiheuttama pahuus tuntuu olevan sellaine rikkomaton tabuasia, että oksat pois.
Ainahan ei ole kyse fyysisestä/näkyvästä vammasta, vaan henkiset vammat voivat olla vähintään yhtä pahoja.
Vanhemman ihmisen lapseen kohdistuva vioittaminen on AINA pahasta. Henkinen vakivalta kuuluu siihen.
Varsinkaan jos pahantekija, oli se sitten aiti, isa, naapuri, serkku jne., ei kadu tekoaan ja yrita, siis todella yrita parantaa tapojaan ja korjata aiheuttamiaan vikoja
teko. Harvapa siihen pystyy. Mutta siihen kannattaa pyrkiä. Miksi kyyhöttää itse kyhäämänsä vihan häkin puristuksessa, kun sieltä voi astua uloskin, ja olla vapaa?
Vihaaminen ei vahingoita syyllistä osapuolta, se vahingoittaa vain uhria lisää.
Jos ihan rehellisesti itse kukin tarkkailemme omia tuntemuksiamme, huomaamme itsessämme samat heikkoudet kuin niissä, joita syytämme. Ihmisen seksuaalisuus on hyvin monimutkainen asia, ja niin on sivistyskin. Viettiensä valtaan voi joutua hyvin helposti, jos ei ole ymmärtänyt tehdä tietoisesti työtä luonteensa parantamiseksi. Vihakin on vietti. Sen yli voi kasvaa. Rakastaminen ja ymmärtäminen vaativat ihmiseltä luonteen kasvua. Vihaamisen osaa kuka tahansa.
Lapset ovat niin suloisia, että heihin tuntee aikuinen vetoa luonnostaan. Normaali terve ihminen ymmärtää sen hoivaamisviettinä. Sairas yksilö vääntää sen jotenkin seksuaaliseksi, ja seurauksena voi olla lapsen pahoinpitely. Tuo raja on hyvin ohut ja häilyvä. Yritän tässä selittää, että kaikki inhimilliset tunteet voivat löytyä jokaisesta, suuremmassa tai pienemmässä määrin. Sen takia, itseään rehellisesti tarkkailemalla voi oppia ymmärtämään jopa niitä, jotka ovat astuneet tuon ohuen rajan yli ja toimineet sopivaisuussääntöjen ja moraalisääntöjen vastaisesti, ja jopa tehneet rikoksen.
Sanotaan nyt näin, että itselläni oli aivan hirveä lapsuus ja nuoruus, eikä kotiväestäni ole ikinä ollut mulle mitään tukea.
Koskaan ei silti ole tullut mieleeni vahingoittaa jotakuta avutonta, kuten lasta.
Ei, ei pedofiilejä tarvitse yrittääkään ymmärtää. He ovat pahoja ihmisiä, jotka olisi paras viedä saunan taakse ja parantumattomina ampua pois täältä kiusaamasta muita.
"rehellisesti tarkkaillen voi oppia ymmärtämään niitä jotka ovat astuneet tuon ohuen rajan yli ja toimineet sopivaisuussääntöjen ja moraalisääntöjen vastaisesti tai tehneet jopa rikoksen"
No huhhuh. Mikä ihmeen ohut viiva???
Kyllähän se on ihan selkeät rajat mitkä vallitsee kun lasten kanssa toimitaan. Aikuinen on aina vastuussa. Ja lapsista tulee pitää huolta. Aivan järkyttävää tekstiä tuollainen ymmärtämiseen kannustaminen. Kertakaikkiaan.
pedofiili ihan itse.
Mitään ohutta viivaa ei ole! vaan selkeä RAJA! Lapsiin EI PUUTUTA! PISTE!
rajoja koska elämä ei ole mustavalkeaa. Ihmiset eivät ole sataprosenttisen hyviä tai pahoja. Jokaiseen mahtuu pahuutta. Jokainen voisi jopa tappaa. Jokainen voi vihata. Jokainen voi vahingoittaa; sanoin, teoin, ajatuksin.
En ole pedofiili. Olen keski-ikäinen nainen. Muistan lapsuudestani, miten jäin kerran yksin kotiin, kun äiti läksi kauppaan pienemmän siskon kanssa. Naapurissa asuva taiteilija tuli koputtelemaan ovelle niin pian kuin äiti oli noussut bussiin. Muistan miettineeni pikkuisessa päässäni, pitäisikö avata ovi tuolle sedälle - olihan hän niin usein ennenkin käynyt tuomassa korjausompeluksia äidille tehtäväksi. Hänen käytöksessään oli kuitenkin jotain pelottavaa sillä kertaa, enkä avannut ovea. Hän suuttui ja lähti matkoihinsa. Nyt aikuisena sitä ajatellessani olen aika varma, että jos olisin päästänyt hänet sisään, minulle olisi tehty pahaa. Minua kai varjeltiin silloin. En tiedä, miten nyt suhtautuisin pedofiileihin, jos itse olisin sellaisen uhri.
Minusta on kuitenkin outoa (vaikka valitettavan tavallista) että noin aggressiivisesti torjutaan ehdotus ymmärtää toisia ihmisiä. Olemme aina valmiita heittämään kiviä - koska itse olemme täysin viattomia. Ei ymmärtäminen tarkoita hyväksymistä. Ei omaakaan pahuutta tarvitse hyväksyä, vaikka sitä voikin oppia ymmärtämään, ja vähä vähältä parantamaan.
Ei todellakaan ollut tarkoitukseni kanustaa ketään vahingoittamaan lapsia!
ketään, eikä ammu. Osoitat todeksi havaintoni, että jokainen meistä, jotka osoittelemme syyttävällä sormellamme, olemme pystyviä vahingoittamaan toisia samalla tavalla. Toisen ihmisen ampuminen vahingoittaa vakavasti.
Rakastaminen on vaikeaa. Niidenkin, jotka ovat meille hyviä. Vielä vaikeampi rakastaa niitä, jotka tekevät pahaa. Rakkaus on silti aina vahvempi kuin viha.
Lässytäpä tuota rakkaudensanomaasi jollekin pedofiilin uhrille.
Pedofiileja ei muuten ole pystytty parantamaan, eikä heitä pidetä vankilassa/mielisairaaloissa niin että yhteiskunta olisi heiltä suojassa. Heidät päästetään vapaiksi uusimaan rikoksensa. Sellainen ns. ihminen ei ole yhteiskuntakelpoinen, vaan olisi paras päästää ilmat pois sellaisista hirviöistä.
Pedofiililla voi olla ihmisenmuotoinen kroppa, mutta käytöksensä perusteella hän ei ole ihmisen tasolla.
Mikä ihmeen vimma sinulla on puolustella juuri pedofiilejä? Taidat olla jotenkin sairas. Ainakin uskot johonkin ihmeen "varjelukseen". Lässytäpäs tuollaista pedofiilien uhreille. Miksei heitä varjeltu, eivätkö he "ansainneet" varjelusta, sinä vain?
Kummallinen ihmiskäsitys sinulla.
Pedofiilejä ei tarvitse ymmärtää. He ovat parantumattomia pahantekijöitä, jotka käyvät kaikkein viattomimpien ja avuttomimpien kimppuun. Ellei heitä voida pitää poissa lasten ulottuvilta, heidät pitäisi teloittaa. Niin yksinkertaista se on.
Omalta kohdaltani totean suoraan ja rehellisesti näin, että mikäli pedofiili vahingoittaisi omaa lasta, niin ei jäisi kiveäkään kääntämättä ennen kuin olisin kasvokkain tekijän kanssa!
Toki haluaisin olla hyvä ja jalo ihminen, kukapa ei. Mutta jossain menee aita. Se ei ole ohut raja, niinkuin erään kirjoittajan mielestä on, ei, vaan aita, oikea tiilimuuri. Sen on oltava!
Se saattaa anteeksianto ja ymmärrys loppua hyvin äkkiä kun saa tietää että omaa muksua on rääkätty surutta aikuisen ikiomiin perversseihin tarkoitusperiin. Ja ei ole vanhempi voinut omaa lasta puolustaa, pervon armoille on pelokas lapsi siis niissä tilanteissa jäänyt. Arvata saattaa jokainen mitä lapsen mielessä on käynyt, ja miten pieni on mielessään toivonut että joku tulisi ja veisi turvaan hullun kynsistä.
Mikrosiru ihon alle joka ainoalle seksuaalirikolliselle, näin olisi säästynyt (EHKÄ) esimerkiksi Jammu Siltavuoren pienet tyttöuhrit todella kaamealta kohtaloltaan.
Tälläinen typerä pahantekijäin ymmärrärtäminen halveksii pedofiilien (tulevia ja nykyisiä) uhreja ja heidän kärsimyksiään.
Todennäköisesti kirjoittaja tarkoitti hyvää? Mutta kannattaa miettiä asiat harkinnassa loppuun saakka että mites se asia sitten todellisessa maailmassa onkaan.
Ja ottaa selvää mitä nämä hullut on tehneet ja tekevät, ja hetken kuluttua (tuomionsa kärsittyään) tallustelevat vapaana jätskikiskan jonossa tiiraillen seuraavaa uhria kun alkaa mieli tehdä toteuttaa itseään.
Uhrin tuomio taas on "elinkautinen" - kärsimys ja pelkotilat. Todellisessa maailmassa uhrit ja tekijät ovat todellisia. Ja vahingot myös.
"Tuo raja on hyvin ohut ja häilyvä", siis kirjoitti tämä anteeksiantoa korostava kirjoittaja. Älkää uskoko missään tapauksessa tuollaista soopaa. Raja on hyvin selkeä ja ehdoton mitä lapsen kanssa sopii tehdä. Normaali ihminen ymmärtää tämän.
Vaikka olit eri mieltä kanssani, osaat nähdä minunkin kantaani. Hyvä niin.
Se ohut raja, josta puhuin, ei ole raja siinä, mitä lapselle voi tehdä ja mitä ei. Tarkoitin, että se on raja siinä, mitä melkein jokainen ihminen saattaa tehdä, jos kasvatus, olosuhteet jne sattuvat siihen suuntaan ajamaan. Siis tarkoita, että melkein jokainen olisi voinut tulla pedofiiliksi. Inhottava ajatus, tiedän, mutta luulisin, että se on niin. Jos on jokin mennyt vinksalleen omassa kasvatuksessa, ja jos on antanut mielensä vaeltaa liikaa lapsissa. Sen sijaan, että ymmärtää lasten suloisuuden lasten suloisuutena, eikä seksuaalisena puoleensavetävyytenä. Normaali aikuinen tuntee hoivaamisviettiä. Pedofiili ehkä tulkitsee hoivaamistarpeensa seksuaaliseksi, ja seuraukset ovat hirveät.
En tiedä, ehkä olen aivan väärässä.
Maassa, jossa asun, on vankilasta vapautetuilla pedofiileillä pakko ilmoittaa asuinpaikkansa viranomaisille, ja he eivät saa asua liian lähellä esim koulua tai lastentarhaa. Jos heitä ei voi parantaa, silloin asia kyllä on todella vaikea, eikä heidän kai pitäisi antaa liikkua vapaana.
Sitä vain tarkoitin, että meissä jokaisessa on piilevänä 'kyky' tulla tappajaksi, pahoinpitelijäksi, jos olosuhteet niin sattuvat. Useimmissa se ei tule pinnalle, mutta piilevänä se on siellä, odottamassa.
Saatan tietysti olla siinäkin aivan väärässä. Ehkä on pahoja ihmisiä ja hyviä ihmisiä. Ehkä näen ihmisluonnon liian monimutkaisena.
kroppa, mutta sanasi osoittavat yksinkertaisen, mustavalkean ajattelutavan. Hyvin kaavamaisen ja ahtaan. Oletkohan hiukan sairas?
Se, että muistan tuon tapauksen lapsuudestani, tarkoittaa, että siihen liittyi vahvoja tunteita - muuten se ei olisi jäänyt mieleen. Olen kiitollinen siitä, että minua varjeltiin. Miksi sinun pitäisi olla kateellinen siitä? Eikö ole parempi jos yksikin pahoinpitely jää tapahtumatta? Minua aina muistutettiin, niinkuin lapsia yleensä, että ei saa avata ovea vieraille, ei saa puhua vieraiden kanssa. Ja se auttoi. Oli helppo sääntö, jota pikku lapsikin osasi noudattaa.
Ehkä jonkun mielestä ihmiset, jotka eivät osaa puhua toisten kanssa loukkaamatta, pitäisi teloittaa. Meitä on moneen junaan. Ehkä tuntisit olosi kotoisammaksi jossain toisessa maassa, jossain, jossa toisiaan tapetaan 'kunnian' takia, eikä yhteiskunta kysele perään. Taitaisit olla pyssy ojossa koko ajan. Kunnes joku tekisi sinusta selvää. Vaikka joku, jota olet ilkeillä sanoillasi loukannut.
vaikuttaa kyllä todella vinksahtaneelta. Annat ikään kuin luvan kelle tahansa, joka on sattunut itse joutumaan jonkinlaiseksi uhriksi, kostamaan oman kohtalonsa avuttomille.
Ei se noin mene.
Vaikka olisi itse kuinka huonosti kohdeltu, se ei anna oikeutta kierrättää vahinkoa eteenpäin.
En todellakaan usko, että lähes kuka tahansa olisi pedofiili tai pahoinpitelijä, kuten väität, olosuhteittensa vuoksi.
Kuten edellä kerroin, olen itse erittäin kaltoin kohdeltu silloin kun olin aikuisista riippuvainen. Ympäristöni oli kaamea.
Tuskinpa kuitenkaan olen mitenkään ainutlaatuinen siinä, ettei mieleeni koskaan, ei missään tilanteessa, ole ikinä tullut vahingoittaa jotakuta avutonta. Täytyyhän minun aivan kuin kaikkien muittenkin ottaa vastuu omasta käytöksestään.
Maailmahan olisi aivan tupaten täynnä pedofiilejä yms. mikäli sinun teoriasi pitäisi paikkansa. En ymmärrä, mistä olet saanut sellaista päähäsi.
ajatuksiani niin, että ne täällä ymmärrettäisiin. Turha yrittääkään. Sanonpa vain sen, että mielestäni jokaiselta pedofiililta pitäisi kysyä: "Miten kuvailet pedofiilia?" Vaadittaisiin kertomaan tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, mitä he ajattelevat pedofiliasta. Jos he ovat viattomia, kuten he tietysti väittävät, he tuskin kuvailevat pedofiileja kovin armeliaasti. Minusta kaikilta rikollisita pitäisi kysyä tuota. Raiskaajien pitäisi tehdä kirjallinen selostus asenteistaan raiskaajia kohtaan. Jos he ovat viattomia, he luultavasti esittävät erilaisia mielipiteitä, kuin syyllinen.
No, tämänkin te varmaan käännätte ylösalaisin, ja sanotte, että minä varmaan itse olen pedofiili, koska sanon, että jokainen ihminen pystyy pahuuteen, ja että maailma ei ole mustavalkea.
Joko minä olen liian kyvytön esittämään ajatuksiani selkeästi, tai te olette typeriä. Tai voi olla sekä että, ja molemmin päin.
huonosti. Nyt uudestaan lukiessani, sanani kuulostavat kovin töykeiltä. Ja tuossa aikaisemmin tosiaan on kuin olisin puolustanut pedofiilejä - ja sillä tavalla en tosiaan ajattele. Kirjoitin siis huonosti. Olen todella pahoillani, jos loukkasin jotakuta, varsinkin ihmistä, jota on lapsena pahoinpidelty. Antteeksi, että tulin sorkkimaan.
Mitä sitten, jos pedofiili kuvailisi pedofiilejä "armottomasti"? Hän voi olla myös mytomaani ja erittäin älykäs psykopaatti. Kai sellaisesta olet kuullut?
Monet äärettömän sairaat pystyvät manipuloimaan esim. psykologin koulutuksen saaneita siten, että nämä saattavat jopa rakastua ihmiseen jonka tietävät psykopaatiksi, ja auttavat näitä esim. pakenemaan vankilasta - ynnä muuta sellaista.
Kerro kuitenkin vielä, mihin oikein pyrit? Suurempaan ymmärrykseen pedofiilejä ja muita avuttomien pahoinpitelijöitä kohtaan?
Ehkä halusin ravistella totunnaisia ajattelutapoja, mutta tein sen kömpelösti. Ei minulla ole vastauksia noihin vaikeisiin kysymyksiin. Ehkä pedofiiliksi synnytään. Ehkä siitä parantaa vain kuolema. En tiedä.
Otan osaa niiden tuskaan, joita on pahoinpidelty, ja vielä enemmän heidän vanhempiensa tuskaan (paitsi, jos he ovat itse syyllisiä). Lapsi tuntee vain kipua ja vihaa. Vanhempi saattaa tuntea myös katumusta, ettei osannut suojella paremmin.
koska hänellä on ollut sama juttu lapsena. VAi luuletko että pappasi aloitti vasta sinusta? Onneksi olet selvinnyt siitä, onhan sekin jotain että hyväksikäyttäjä sai tuomion. Nuo tuomiot eivät todellakaan tyydytä yleistä oikeustajua! Kaikki ihmiset, jotka tunnen ovat sitä mieltä, että pahimpia rikoksia, elinkautinen olisi sopiva, kun ei kuolemanrangaistustakaan ole.
Joo, joskus tuntuu että liian lyhyitä tuomiota saavat, koska eikös nää ole varmimmin niitä rikoksenuusijoita kun vapautuvat. Esim. jammu-setä heti kun vapautui niin jo suunnitteli uusia pahuuksia-- ja toteutti kans.
Aika vaarallisia ja vahingollisia ihmisiä tollaset jotka lapsille tekee pahojaan.
Mutta uskon ja toivon kyllä että alkuperäinen kirjoittaja tulee pärjäämään ok ja nauttimaan elämästä aivan varmasti vaikka tollanen paha kokemus hänelle lapsuudessaan sattui.