Olemme elääneet poikaystäväni kanssa jo monta kuukautta avoliitossa, hänen luonaan. Ongelmana on se, etteivät vanhempani, jotka ovat kovin vanhanaikaisia, tiedä tästä. He luulevat, että asun edelleen omassa kämpässäni. Ongelma on se, että nyt keväällä minun täytyy irtisanoa kämppäni koska opiskeluni päättyvät ja se on opiskelijakämppä. Miten kertoisin vanhemmilleni, että olen käytännössä avoliitossa? He eivät ymmärrä avoliittoja, serkkuanikin alkoivat haukkua kun kuulivat että tämä asuu poikaystävänsä kanssa vaikka ei ole naimisissa :|
kuinka kertoa vanhemmilleni?
shesabiatch
82329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eikös sun olisi jo aika irtautua ihan aikuisten oikeesti.
No jos vanhemmiltasi tulee niskaan pelkkiä moitteita voit todeta että tuolla asenteella he minimoivat mahdollisuutensa nähdä koskaan lapsenlapsiaan.
Kyse on kuitenkin sinun elämästäsi ja sinun onnestasi, ei parin vanhan jarrun elämästä joka mitä ilmeisimmin on jo pitkällä ehtoon puolella.
"He eivät ymmärrä avoliittoja, serkkuanikin alkoivat haukkua kun kuulivat että tämä asuu poikaystävänsä kanssa vaikka ei ole naimisissa :|"
Kohtuullisen tekopyhää asennetta. Sinun kannattaa olla suora ja rehellinen; voit kertoa vanhemmillesi että he voivat joko olla tukenasi ja osana elämääsi - tai sitten he voivat olla syrjässä tietäen etteivät koskaan pääse nauttimaan tulevien lastenlapsiensa seurasta.
Onko sinulla jokin erityinen syy kertoa asiasta vanhemmillesi? Tarvitseko kenties heiltä rahaa tms? Muussa tapauksessa täysi-ikäisenä ihmisenä voit aivan hyvin olla kertomatta... jos niin on sinusta parempi.
vain jättää kertomatta tämän nykyisen asumismuodon? Sanot, että kun opiskelut päättyy niin pitää irtisanoa nykyinen asunto ja muutatte siipan kanssa nyt yhteen, esim. koska se on taloudellisesti ja käytännöllisesti helpompaa, eikä tarvitse esim. matkustaa toisen luo. Ainahan syitä löytyy.
Koska se jo itseä kummastuttaa, että mikset ole kertonut avoliitosta moneen kk:n, vaan vasta nyt pakon tullen jotain pitää keksiä. Riippuu ihan siitä kuinka paljon kunnioitat vanhempiasi että kuinka heille asian kerrot.
Entä tietääkö vanhukset edes tämän siippasi olemassa olosta? Ovatko he tavanneet?
Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa joku aika sitten.. Omat vanhukset ei tiennyt että olin tapaillut erästä miestä jo jonkun aikaa ja koko ajan olimme toisen luona, minä rojuni sinne raahanneena. Sitten vain yks kaks yhteen muutimme ja ilmoitin sitten porukoille tapahtuneesta kun oli laitettu huusholli järjestykseen. Ihan hyvin suhtautuivat, vaikka pientä vääntöö piti käydä miksi niin hissukseen ja hiljaa kaikki tapahtui. Mutta meidän välit on monta vuotta olleet aika tulehtuneet niin kun nyt sit heille kerroin koko tarinan ja muita vanhoja tapahtumia, niin oppivat ymmärtämään meikän jääräpäisyyttä ja hyväksymään minut ja elämäni tällaisenaan.
Vanhemmatkin ovat ihmisiä - usko tai älä. Eli sanoisin, että rehellisesti kertominen on paras. Itse tiedät, millaisia ihmisiä he ovat ja onko siis parempi lähestyä aihetta vähän sieltä ja täältä kaarrellen vai pamauttaa suoraan kesken sunnuntailounaan.
Mutta kysymyksesi kertoo ainakin minulle, että haluat edelleen pysyä väleissä myös vanhempiesi kanssa, joten kuvittelisin, että on parempi kertoa suoraan kuin odottaa, että asia on muutaman vuoden vanha ja kuulevat sen kumminkin kylän vahingoniloisimmalta juorumammalta. Ihan kuin joku edellä jo sanoikin, ei silti tarvitse olla yltiörehellinen ja kertoa, että jo olette avossa, vaan totuutta voi sen verran kaunistella, että tästä nyt muutetaan yhteen.
vanhemmillesi yhtään mitään, niin kerro itsellesi että "I'm a big, big girl...".
Ongelma on omassa ajatusmaailmassasi - kuka hallitsee ajatuksiasi?
Vähän kummeksun, että monessa viestissä puhutaan "vanhuksista". Ehkä opiskelijan vanhemmat ovat vielä alle viiskymppisiä? Meillä suomalaiset ovat töissä noin 65-vuotiaiksi ja naisten keskimääräinen elinikä on 83. Useat, varsinkin naiset, elävät nykyisin omissa kodeissaan yli 90-vuotiaiksi, ainakin meilläpäin.
Sitten tuohon ap:n ongelmaan. Kovin monet korostavat kysyjälle tämän aikuisuutta, osa jopa kehottaa pistämään välejä poikki vanhempiin.
On kuulkaa niin, että sukulaisista ei koskaan voi irtisanoutua. Vanhemmat ovat vanhempia loppuun asti.
Nuorelle voi tulla eteen tilanne, että muutaman vuoden päästä sittenkin tarvitsee vanhempien apua, joko aineellista tai henkistä. Monille lapsille vanhemmat antavat myös taloudellista tukea vaikeina aikoina.
Joten ne, jotka näillä palstoilla alati ehdottavat välien panemista poikki ja kehottavat uhkailemaan tottelemattomia vanhempia tulevilla lapsenlapsilla: jäitä nyt hattuun!
Elämisen peruspilareita kuitenkin on, että voi elää sekä itsenäisen ihmisen elämää että sovinnossa läheistensä kanssa. Ja se vaatii taitoa, hienotunteisuutta ja suoruuttakin.
Kyllä ne tottuu ajatukseen. Ja jos ei niin, antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei tuo salaileminenkaan järkevää ole. Kaverini vanhanaikaiset vanhemmat ja varsinkin äiti sai aika hepulit, mutta rauhoittui myöhemmin.