mun tarina ompi tässä..muutin viime kesänä yhteen poikaystävän kanssa.sen jälkeen se on pettänyt mua mun oman siskon kans pari kertaa..ovat olleet bailaamassa samassa paikassa,ja jupe on mennyt sitten yöllä heidin luokse,ja aamulla tuli vasta kotiin kaula purtuna..sain vasta 2kuukautta sitten tietää että se on ollut mun systeri..ja olen kerennyt mennä jo kihloihin..nyt on turha kuvitella että voisimme olla samassa porukassa koskaan.. onx kenellekkään käynyt näin? tuska on kamala mutta en tiedä vieläkään mitä ajatella...
olen yrittänyt päästä siitä eroon..mutta aina se pyörii mielessä.. minä olen 20v,jupe 18 ja systeri 25..
olen yrittänyt päästä siitä eroon..mutta aina se pyörii mielessä.. minä olen 20v,jupe 18 ja systeri 25..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten 25- vuotias voi olla niin epätoivoinen, että on 18:sta vuotiaan kanssa. Toisaalta, miten sinä voit olla 18:sta vuotiaan kanssa, joka on siis vielä TEINI ja menee sinne minne alapää osoittaa.
mä ku olen sattunut rakastumaan tähän jätkää,eikä se ikä ole merkinnyt mitään..
mut mua pelottaa että en koskaan pääse siitä yli..
kuulostaa vähintäänkin naurettavalta... Ehhehehhehheee... ;)
Jos tämä ei ollut provo, niin siskosi on ilmeisesti jälkeenjäänyt.
Miten 25-vuotias voi olla 18-vuotiaan pikkupojan kanssa? Siskosi lienee todella epätoivoinen tapaus! Ja se, että siskosi on vielä kaulanpureskeluvaiheessa, kertoo karua kieltään tästä jälkeenjääneisyydestä.
No joka tapauksessa, lemppaa se poikanen pihalle ja etsi vähän vanhempaa seuraa. Ja eipä tuollainen sisko ole sisaruuden arvoinen.
ei ole pikkupoika! Monet nuoret miehet osaavat käyttäytyä ja ajatella asioita ennen tuota ikää. Sitä en kyllä mene sanomaan, että esimerkkitapauksessa olisi ollut kyse ajattelevasta, aikuismaisesta 18-vuotiaasta pojasta...
18-vuotias on vielä pikkupoika 25-vuotiaaseen verrattuna ja kaukana aikuisuudesta, vaikka käyttäytyisikin hyvin ja ajattelisi. 14-vuotiaskin voi käyttäytyä hyvin ja ajatella asioita. Silti hänkin on pikkupoika. 25-vuotiaan pitäisi sensijaan olla jo aikuinen.
Kinataanpas kunnolla.
Olin 22-vuotias kun tapasin vanhempieni tuttavaperheen pojan pitkästä aikaa (olin lopettanut juuri edellisen suhteeni kaikenlisäksi 2 viikkoa sitten!). Poika oli tuolloin 17-vuotias. Tapailimme vuoden ja aloimme seurustella. Nyt olemme olleet yhdessä yli 15vuotta ja meillä on lapsia.
Minusta on sanottu, että olen ollut aikuinen jo syntyessäni. Huolehdin omien asioideni lisäksi toisten asioista, kannan vastuuni. En itsekään kuvailisi itseäni lapselliseksi. Tietty leikkimielisyyshän on vain hyväksi...
Minun mielestäni on, eikä sitä mielipidettä voi muuttaa kukaan. 17-vuotiaskin on pikkupoika oli miten vastuuntuntoinen ym. tahansa.
Pistän vielä paremmaksi, minusta "miehet" on enempi ja vähempi poikia/kakaroita aina 25 ikävuoteen saakka ja tässä ei päde sääntö yksilöt ovat erilaisia....
mistä mielipiteesi johtuu? Siitä, ettet ole tavannut yhtäkään aikuismaista "pikkupoikaa".
Ihmisillä on muutenkin erittäin paljon ennakkoluuloja kaikkea erilaista kohtaan ja ikä on vain yksi niistä. Itse olen reilusti yli kolmekymppinen, mutta minulla on parikymppisiä sekä nais-että miespuolisia ystäviä. Nimenomaan ystäviä, ei vain tuttavia. Vaikka meillä on ikäeroa lähes yhden sukupolven verran, se ei tunnu missään ja miksi sen pitäisikään tuntua? Ystävyys on ystävyydessä pääasia.
Se kyllä minuakin on vähän ihmetyttänyt miten on mahdollista, että joku plus/miinus kaksikymppinen voi ajatella asioita fiksummin, ennakkoluulottomammin, selkeämmin, realistisemmin, objektiivisemmin jne. kuin esim. nelikymppinen. Olen taipuvainen uskomaan, ettei se suinkaan ole elämänkokemus mikä opettaa vaan elämänkatsomus ja -asenne.
Vaikka olet miten kihloissa 18v. pojan (ei miehen) kanssa, pura se heti ja näytä pojulle ulko-ovea! Poika ei osoita minkäänlaista rakkautta jos vielä kehtaa muhinoida siskosi kanssa! Eikä siskosikaan taida välittää sinusta liikoja...
Vielä sinua vastaan tulee MIES, joka rakastaa sinua aidosti, eikä koskaan tekisi mitään tuollaista! Ansaitset parempaa kohtelua!!!