Ihan kumma juttu kun ei työttömiä saa töihin muuten kuin osoittamalla. Odottaako ne lusmut että haetaan ihan kotoa duuniin. Työkkärin sivuillakin useita samoja työpaikkoja ollut auki jo monen kuukauden ajan. Yhdessäkin ilmoitus työnantajalta että - Ota yhteys heti osoituksen saatuasi. Eikö ne helvata muuten lähde töihin kuin että joudutaan pakottamaan sanktioiden uhalla. Osoituksia pitäisi lisätä jotta Tornion köyhtyminen saataisiin kuriin.
Osoitus
Lehmuska
181442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Puhalla mäkeen!
tais sattua sulla hiukan omaan tuntoon
...koko työkkärin. Se laitos ei muuta tee kuin kiusaa työttömiä ja estää heitä saamasta työpaikkaa. Enpä ole kuullut, että kukaan olisi oikeaa, kunnollista työpaikkaa sieltä saanut. Nämä osoitukset ovat yleensä sellaisia, että meneppäs nyt harjoitteluun johonkin köyhään paskafirmaan. Valtio antaa sitten työllistämistuen firmalle, ja firma maksaa työntekijälle tuen suuruisen palkan (-miinus jotkut ihme kulut. "Työllistetylle" käteen jäävä osuus on sitten suurinpiirtein samaa suurusluokkaa kuin työmarkkinatuki.
On ylipäätään älytöntä, että työttömyyttä hoidetaan jotenkin muilla keinoin kuin luomalla oikeita työpaikkoja, joista maksetaan oikeaa palkkaa. Ihminenhän työskentelee saadakseen palkkaa. Miksi työttömien pitäisi sitten tehdä töitä alle kaikkien minimipalkkojen harjoittelun nimissä.
On totta, että töitä on aina. Mutta on palkanmaksajia ei tunnu olevan, varsinkin kun työnantajilla on mahdollisuus saada valtion työmarkkinatuella kustantama "harjoittelija"
kaikki kynnelle kykenevät laiskimukset vaikka sakkouhalla
Joskus ihmeyttää näiden Lehmuskujen motiivit. Olisi mielenkiintoista nähdä henkilö ja keskustella vähän tarkemmin.
Paremman työntekijän saa pyytämällä töihin työvoimatoimiston asiakkaista. He ovat nimittäin siellä juuri sitä tekemässä -hakemassa töitä. Kaikista ei vain ole kaikkiin töihin. Eikä työnantajalle kelpaa kuin juuri se sopiva monista hakijoista. Näin on ihan yleisesti.
Vai vielä pakottamalla.....no sehän kauheasti työmoraalia lisäki ko pistetään karenssin uhalla töihin sellaiseenkin ammattiin johon ei ole koulutusta. järki käteen!!!!kyllä minä ainakin haluan omaa koulutusta vastaavaa työtä.
tottapa se työnantajakaan kauheasti tykkää työntekijästä joka on pakolla sinne osotettu.
et sitten oel aatellut että ne työ saattavat olla sellaisia jotka ei yksinkertaisesti kaikille sovi, esim. osa-aikasta, työt pääsääntösesti muualla jne..
ei kaikki työttömät ole työttömiä omasta halusta!
Jos tämä Lehmuska nyt tarkoittaa yhtä työnantajaa joka ilmoittaa työntekijähakemuksessaan että osoituksen saatuasi ota välittömästi yhteyttä, niin täytyy kyllä ihmetellä ettei paikkaan löydy muulla tavoin palkollista kuin pakottamalla. Onhan sitä olemassa työhaastattelut sun muut. Ei kaikki työntekijät välttämättä saa sellaista työtä joka miellyttää. Työn vieroksujia ovat kaikkein pahimmat ne, joille ei kelpaa kuin oman alan työ tai kokopäiväinen. Jostainhan sitä on työelämä aloitettava.
soppii sinunki kokkeilla elättää 5 henkistä perhettä osa-aikatyöllä.sen mitä saat palkkaa, maksat lasten päivähoitoon ko ukkokin on töissä eikä makaa sohvalla lapsia hoitamassa
Eikös se oo hyvä että se töissä on. Taidat olla niitä naisia jotka valittaa siitäkin että mies tienaa elannon. Mene hyvä ihminen kuorimaan pottuja jotta ukkos saa syödä kun kotiin tulee.
Ainakin minulla on tällainen käsitys.
Selvitin työvoimahallinnon sivuilta, mikä työpaikka etsii työntekijää siten, että "osoituksen saatuasi" jne. Kun sain sen selville, kävin katsomassa CV-netin sivuilla olevia hakijoita, ja löysin heti ainakin yhden työnhakijan, joka hakee juuri tällaista työpaikkaa!
Joten sekä työnantaja että työnhakija ilmeisesti odottavat, että työvoimahallinto tekisi jotain, eli lähettäisi tuon "osoituksen"!
Totuushan on, että työvoimahallinto ei enää ole aktiivinen tässä työnantajan ja työnhakijan kohtaamisessa! Sitä varten tuo CV-netti on laitettu, että työnantajat voivat itse valkata sieltä työntekijöitä ja lähettää sopivalle henkilölle tiedon työpaikasta.
Voi olla, että kaikilla työnhakijoilla ei ole nettiyhteyksiä, jotta voisivat joka päivä roikkua netissä (kuten me keskustelupalstalaiset) ja käydä tarkistamassa työvoimahallinnon haussa olevat työpaikat, vaan he tosiaan luottavat tähän CV-nettiin - ehkä liikaakin!
honkia. Mä sain työkkäristä osoituksen. Hae tätä paikkaa ja jos et hae nii menetät 60 päivän korvauksen. No menin sit haastatteluun ja sanoin sille työnantajalle et mul ei kyl oo vielä työkokemusta mut oon nopee oppimaan. Lisäksi mul oli kiitettävät koulupaperit mut se ei riittäny sille. se työnantaja sit ilmotti työkkäriin etten halunnu sinne töihin vaikka en kyllä sellasta sille sanonu. Mulle se äijä kerto et ne ei voi palkata sellasta töihin jolla ei oo kokemusta. Vit.u mikä sotku siitä sit tuli. Mun piti työkkäriin todistaa et se äijä ei halunnu mua. Mitenköhän sellanen sit niinku käytännössä onnistuu. Karenssi siitä tuli. Onneks pääsin toiseen duuniin ja siellä mua kohdellaan ihmisenä muiden joukossa. Työkaverit tosi auttavaisii mua kohtaa. Terkkuja vaa niille jotka on jaksanu kuunnella mua tän asian tiimoilta. Tornion työkkärissä ei ole ihmisarvoista kohtelua.
Oliko tuo osoitus sellaiseen paikkaan johon sinulla oli koulutus?
Kuten sanoin, se oli minun käsitys, että niitä osoituksia ei jaeta. Perustui näköjään väärään olettamukseen.
Tuli tässä mieleen sellainenkin juttu, joka on kyllä aika ilkeä, että uskaltaakohan tuota edes sanoiksi pukea. Jos niitä osoituksia jaetaan, niin millaisiin paikkoihin???
Kysymystä en osoittanut sinulle, sillä sinähän jo tiedät siihen vastauksen!
Mulla on ammattitutkinto mut en päässy töihin kun valmistuin, jouduin odottamaan 8 kuukautta ennekuin tuli työkkäristä kirje että pitäisi mennä haastatteluun. Työnantaja ei kummempia kyselly vaan sano että tuu vaan töihin. Kysyin siltä että eikös tänne ole muita hakijoita, en saanut vastausta. Parin työviikon jälkeen kyllä kuulin sitten muilta työntekijöiltä et miksi mut otettiin sinne tosta vaan vaikka muita haastateltavia ei ollu. Aivan alkeelliset olot siellä oli ja huono kohtelu alaisia kohtaan. Empä kauaa viihtyny ja lähdin jatko opiskelemaan.
Osoitus on juuri sitä tarkoitusta varten kehitetty että työntekijä kohtaa työnantajan. Se nyt vaan nykyaikana sattuu olemaan silla tavalla, että ne työnantajat käyttää tätä kiristyskeinona jos eivät muuten saa halukkaita työntekijöitä paikalle. Se voi johtua monestakin eri syystä kuten siitä että työnantaja on joutunut huonoon valoon työntekijä piirissä. Meri-lappi on niin pieni paika että kaikki jutut kirivät nopeasti monen korviin. Jos työnantajalla on vaikeuksia saada henkilökuntaa palkattua on siihen suorastaan yhteiskunnalla velvollisuus puuttua. ei ole kenenkään etu maata toimettomana kotona ja nostaa yhteiskunnan veroja muiden kustannuksella.
terve ihminen tehdä jotain, ainahan se on parempi että on työtä vaikka se oliskin osa-aikaista tai lyhytaikaista. Ne jotka elättää isoa perhettä ois voinu miettiä vähän etukäteen että pystyykö elättämään suurperhettä. Turha turista jälkikäteen kun rahat ei riitä. Vai pitäiskö tehdä lapsia mielin määrin ajattelemalla että yhteiskunta maksaa verorahoilla. Sinne menee suurperheseen yli 650 euroa kuukaudessa lapsilisiä. Ei ihan heti tule mieleen että olis iso raha mutta kun miettii että viisilapsisia perheitä on suomessa yli 28 000, meneekin verorahoja vuodessa niihin perheisiin 20 miljoonaa euroa. Huh helvetti, saa siihen työläinen paiskia töitä kun elätetään näitä suurperheen naisia kun ei niille työ kelpaa.
Tehkäähän te työläiset töitänne älkääkä turhaa murehtiko meidän työttömien oloja. Tämä on kivaa. Ihan kuin johtajalla konsanaan - työläiset tekevät työn ja me nautitaan verorahoista, ihan ilmatteeksi. Mikäpä se tässä ollessa. :D
Viisas pääsee helpommalla.
työtön paska, vanhempana saat sitten kärsiä nuoruuden tyhmyydestä kun eläkettä saat vaivaiset 450 euroa käteen jos ollenkaa siinä vaiheessa kun täytät 65 vuotta. Turha lusmuilla kotona, se sairastuttaa koko olemattoman mielesi. Katuhuoran sais sinustakin tehdä.
ettei työttömät lähe töihin ennenkuin ne siihen pakotetaan, on juuri näitä äitejä jotka ajattelevat että minähän kasvatan lapsia kotona ja siitä pitäisi maksaa. kukahan hullu niitä perkeleitä on kasvattanut sellaiseen ajatusmaailmaan, onhan niitä lapsia kasvatettu ennekin ilman että vanhemmat lusmuilee kotona.