Miesystäväni muuttui vuosi sitten täysin palatessaan erään vanhan ystävänsä seuraan. Minusta tuli vain kuva, jonka voi nostaa hyllylle, kun ei enää kiinnosta. Haluamisillani ei tietenkään ole mitään väliä ja monet riidat on puitu kyseisestä asiasta. Ja jotenkin kummassa joka asiaan syy löytyy aina minusta, mitä ihmettelen suuresti.
Jos mieheni kysyy minulta jotain mihin en osaa vastata saan heti olevani tyhmä tai vähä-älyinen. Kestän kuunnella mieheni haukkuja jonkin aikaa yleensä, mutta pikku hiljaa olen menettänyt malttini. Anteeksi pyyntö ei nykyään enää tule kysymykseenkään hänen kohdallaan ja itse saan jatkuvasti olla pyytelemässä anteeksi häneltä.
Olen ollut työttömänä jo jonkin aikaa, koska tällä pienellä paikkakunnalla ei työtarjonta ole kovinkaan kaksinen. Tästä saan myös kuulla todella usein mieheni suusta. "Mikä sinun on sanomaan, kun itse istut päivät kotona, kun minä teen töitä", jne. Eikö hän vain voi tajuta, että tekisin töitä siinä missä hänkin, jos niitä vain olisi? Oli asia mikä hyvänsä saan joka ikinen kerta syyt niskoilleni.
Itse olisin valmis antamaan haukut anteeksi, mutta niitä satelee jatkuvasti lisää. Olisin valmis yrittämään tämän miehen kanssa, koska jossain määrin rakastan häntä vieläkin, vaikka tunnen olevani vain pohjasakkaa ja tiellä hänen elämässään. Olisiko parempi ottaa jalat alle ja lähteä uusille vesille, vai sanoa miehelle jotain oikein napakkaa, joka saisi hänet ajattelemaan?
Jos mieheni kysyy minulta jotain mihin en osaa vastata saan heti olevani tyhmä tai vähä-älyinen. Kestän kuunnella mieheni haukkuja jonkin aikaa yleensä, mutta pikku hiljaa olen menettänyt malttini. Anteeksi pyyntö ei nykyään enää tule kysymykseenkään hänen kohdallaan ja itse saan jatkuvasti olla pyytelemässä anteeksi häneltä.
Olen ollut työttömänä jo jonkin aikaa, koska tällä pienellä paikkakunnalla ei työtarjonta ole kovinkaan kaksinen. Tästä saan myös kuulla todella usein mieheni suusta. "Mikä sinun on sanomaan, kun itse istut päivät kotona, kun minä teen töitä", jne. Eikö hän vain voi tajuta, että tekisin töitä siinä missä hänkin, jos niitä vain olisi? Oli asia mikä hyvänsä saan joka ikinen kerta syyt niskoilleni.
Itse olisin valmis antamaan haukut anteeksi, mutta niitä satelee jatkuvasti lisää. Olisin valmis yrittämään tämän miehen kanssa, koska jossain määrin rakastan häntä vieläkin, vaikka tunnen olevani vain pohjasakkaa ja tiellä hänen elämässään. Olisiko parempi ottaa jalat alle ja lähteä uusille vesille, vai sanoa miehelle jotain oikein napakkaa, joka saisi hänet ajattelemaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jätä moinen mies. Tuossa suhteessa sinä toimit miehen likakaivona jonne hän heittää pissansa ja paskansa. Tuntuuko se mielestäsi oikeudenmukaiselta, vai ansaitseeko jokainen ihminen kenties hiukan parempaa? Niin, tuskin tätä tarvitsee enempää perustella. Jätä idiootti parhaan ystävänsä (huonoon) seuraan ja jatka elämääsi onnellisemmissa merkeissä jossain aivan muualla.
kuulostat minulta, piti aivan miettiä, olenko joskus tuon kirjoittanut..
Minulla se on jo onneksi takanapäin, ja säilyin "hengissä" vaikka välillä tuntui tosi vaikealta. Meillä vastaavan kuuloinen kausi oli noin 1-1½v sitten. Mieheni syyllisti minua aivan kaikesta, jopa siitä, että olen pitänyt hänet kieruudella pois ystäviensä seurasta, hän huusi minulle, haukkui, väheksyi, latisti itsetuntoni aivan olemattomaksi.
Haukutaanko sinuakin myös hankalaksi ämmäksi, jota kukaan ei voi kestää? Minua haukuttiin. Ei minullakaan ole töitä, kun joskus pätkiä. Elätän kyllä itseni kokonaan työttömyyskorvauksella, jolla maksan kaikista yhteisistä menoista puolet. Kuitenkin olin se laiska, tyhmä ym. kaikkea huonoa. Kulutin hänen "omaa aikaansa" olemalla olemassa. En antanut hänelle vapautta toteuttaa omaa elämäänsä. Juuri noilla sanoilla riidat menevät.
Olen nyt alkanut itsekkääksi ja matkin hänen käytöstään lähes kaikessa. Olen alkanut tavata omia entisiä tuttaviani ja ystaviänä enemmän. Käyn ulkoilemassa yksin, harrastan kaikenlaista, mistä pidän ja mitä harrastin ennen häntä.
Enää en odota ruuan kanssa kotona, kun hän tulee töistä, vaan voin olla jossakin harrastamassa tai ystävän kanssa kaffella. Jätän kyllä aina lapun pöydälle missä olen, ettei siitäkin tule turhaa riitaa. En passaa häntä enää. En kysy hänen mielipidettään enää ollenkaa missään vain minua koskevassa asiassa. Ostan joskus itselleni jotain uutta, jos rahaa riittää. En kuuntele hänen mielipiteitään ostoksesta, sanon vain, ettei minun ostokseni kuulu hänelle millään lailla.
Siis olen alkanu ELMÄÄN omaa elämääni ja jos se ei hänelle passaa, niin hakeutukoon pois siitä. Minulle tämäkin riittää aluksi. Kerään itsetunnon rippeitä ja vahvistan niita pikkuhiljaa.
Nyt olen huomannut jo muutoksia hänenkin käytöksessä. Hän puhuu varovaisemmin, ei hauku (kun "en kuuntele"). Kysyy mielipidettäni asioihin. Ei yritä mestaroida minun elämääni juurikaan, kun siitä ei ole hyötyä.
Yritä sinäkin päästä alkuun pienillä, itsellesi hyvillä muutoksilla. Päätokset isommista muutoksista ehtii tehdä sitten, kun on sen aika. Ei kaikkea tarvitse heti päättää.
Aluksi siis lakkaat hyvittelemästä sitä miestä. Hän siinä käyttäytyy huonosti, et sinä.
Älä ota vastuuta miehesi huutamisesta, tai rumista sanoista. Sinähän tiedät, etteivät ne ole totta.
Älä kuuntele huutamista, sanot vain että "älä puhu, en kuuntele tuollaista sävyä" ja menet vain pois.
Anna hänen kiukutella itsekseen, älä ota siihen MINKÄÄNLAISTA kantaa, et katseellakaan, jatkat vain lukemista, ruuanlaittoa, tai mitä tahansa olitkin tekemässä.
Mene silloin, kuin aioitkin, älä anna hänen läsnäolon estää sinua lähtemästä minne sitten oletkin menossa. Sanot vain tyynesti, että menet lenkille/uimään/kaffelle/shoppailemaan/tms. ja sitten menet.
Tiedän toki että alku on hankalaa, varsinkin, kun se itsetunto on litsattu niin heikoksi ja työttömänä on aina vähän "kakkosihmisolo".
Mutta voin kertoa, että muutaman viikon "joutuu" pakottamaan itsensä liikkeelle, mutta sitten se alkaa pikkuhiljaa luonnistua. Siinä vaiheessa se köriläskin huomaa muutoksen ja yrittää palauttaa tilanteen ennalleen, mutta älä mene siihen retkuun. Koska tilanne taantuu tämänhetkiseksi heti-kohta, jos annat myöten.
Jatka sinnikkäästi, se kyllä kannattaa. Sinulla on täysi oikeus omaan elämääsi, kuten miehelläsikin. Joskus ne elämät vaan erkanevat toisistaan ajan myötä. Ota sekin vastaan uutena mahdollisuutena. ONNEA..
Hei!
Sain viestistäsi paljon uutta puhtia ja hyviä kokeilemisen arvoisia neuvoja. :) Eiköhän noilla asiat edisty johonkin suuntaan. :) Kiitoksia..
"Kukaan ei kohtele Sinua huonosti jollet itse salli sitä".
En alentuisi ottamaan vastaan moista käytöstä.... toivon että löydät itsesi paremman arvoisena!
Kun antaa anteeksi mitä vaan, myös saa päälleen mitä vaan. Niin se menee. Missä sun itsekunnioituksesi on?!