Ihana hankala tilanne.

Meille ei tullut mieleenkään aikalisä, ei ei ei, ei sellaiseen vaan pysty. Tämä ei ole mikään hillitön seksisuhde, päinvastoin, seksiä on ollut hyvin, hyvin vähän, sitäkin enemmän kyllä sitten aina muuta hellyyttä ja puhuttu ollaan paljon ja kaikesta mahdollisesta. Mutta jotenkin tämä on vain mennyt niin, että ei voi juttua lopettaa, eikä sitä kumpikaan halua, mutta typerästi jotenkin roikumme entisissä suhteissa, vaikka ne kummallakin jo rempallaan tätä ennen.

Ehkäpä juuri se, että meillä tässä on niin paljon muutakin mukana, ystävyyttä ja kaikkea, tuntuisi aikalisä jotenkin kummalliselta nyt ainakin... Siis kun toinen on jo ystävänä niin tärkeä, että tuntuu, että ei enää osaisi olla, jos ei tuolle toisella voisi kertoa kaikkia arkijuttujakin... Silloin, jos meillä olisi jokin hillittömän intohimoinen seksisuhde tässä meneillään, niin silloin varmaan osattaisiin tätä jotenkin suitsiakin...

toverikohtalo kirjoitti:

Meille ei tullut mieleenkään aikalisä, ei ei ei, ei sellaiseen vaan pysty. Tämä ei ole mikään hillitön seksisuhde, päinvastoin, seksiä on ollut hyvin, hyvin vähän, sitäkin enemmän kyllä sitten aina muuta hellyyttä ja puhuttu ollaan paljon ja kaikesta mahdollisesta. Mutta jotenkin tämä on vain mennyt niin, että ei voi juttua lopettaa, eikä sitä kumpikaan halua, mutta typerästi jotenkin roikumme entisissä suhteissa, vaikka ne kummallakin jo rempallaan tätä ennen.

Ehkäpä juuri se, että meillä tässä on niin paljon muutakin mukana, ystävyyttä ja kaikkea, tuntuisi aikalisä jotenkin kummalliselta nyt ainakin... Siis kun toinen on jo ystävänä niin tärkeä, että tuntuu, että ei enää osaisi olla, jos ei tuolle toisella voisi kertoa kaikkia arkijuttujakin... Silloin, jos meillä olisi jokin hillittömän intohimoinen seksisuhde tässä meneillään, niin silloin varmaan osattaisiin tätä jotenkin suitsiakin...

Kiitos vastauksestasi.
On mukava huomata, että täällä osataan olla myös asialinjalla.
Itse pelkään nimenomaan tämän ystävyyden puolesta, joka välillemme on kehittynyt.
Aikalisä tarvitaan lähinnä katsomaan, mihin suuntaan
nämä 'uudet' paljastuneet tunteet meitä vievät.

tyttönen vain kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi.
On mukava huomata, että täällä osataan olla myös asialinjalla.
Itse pelkään nimenomaan tämän ystävyyden puolesta, joka välillemme on kehittynyt.
Aikalisä tarvitaan lähinnä katsomaan, mihin suuntaan
nämä 'uudet' paljastuneet tunteet meitä vievät.

askarruttaa itseäkin paljon. Ollaan toki puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ihan parinakin ja onhan meillä "sellaisiakin" tunteita, siis niin rakastuneita kuin ikinä, mutta itse olen kanssa alkanut pelätä eniten ystävyyden puolesta. Jotenkin ehkä jaksaisin sen kestää, ettei meistä koskaan paria tulisi (vaikka hirmu kovasti sitä haluaisinkin), mutta se tuntuu jo ylivoimaiselta, että ystävyys ja ylipäätään tämä yhteys väliltämme katkeaisi. Yhteydellä tarkoitan sekä sitä, että ylipäätään "ollaan yhteyksissä", mutta myös sitä aivan uskomattomalta tuntuvaa henkistä yhteyttä: samat jutut naurattaa, toinen ymmärtää puolesta sanasta, on aidosti kiinnostunut ja huolehtii jne.

Ja muuten, asiallisista vastauksista, nämä tällaiset jutut on meille niissä eläville ihan oikeita, tärkeitä ja vakavia juttuja, onhan tää meidän elämäämme. Mutta tosiaan harvoin saa asiallisia vastauksia, helposti tällaiseenkin juttuun tulee kyllä joku älytön vastaus. Helppo tällaisia juttuja on moralisoida, mutta sitten kun jotain tämäntapaista sattuu omalle kohdalle, niin harvapa sitä voi pohtimatta sivuuttaa. On hirmu helppoa sanoa, esimerkiksi sinulle, että joo, kun noin alussa on niin ei muuta kuin poikki vaan... mutta kun itse kokee ne tunteet ja elää ne elämäntilanteet, missä sattuu olemaan, niin asiat ovat huomattavasti paljon monimutkaisempia.

Ja voin sanoa takuuvarmasti, että kuka tahansa, joka sattuu oikeasti toiseen rakastumaan, niin ei voi sitä kuitata vain olankohautuksella. KUka niin väittää, ei ole ikinä koskaan rakastunut.

toverikohtalo kirjoitti:

askarruttaa itseäkin paljon. Ollaan toki puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ihan parinakin ja onhan meillä "sellaisiakin" tunteita, siis niin rakastuneita kuin ikinä, mutta itse olen kanssa alkanut pelätä eniten ystävyyden puolesta. Jotenkin ehkä jaksaisin sen kestää, ettei meistä koskaan paria tulisi (vaikka hirmu kovasti sitä haluaisinkin), mutta se tuntuu jo ylivoimaiselta, että ystävyys ja ylipäätään tämä yhteys väliltämme katkeaisi. Yhteydellä tarkoitan sekä sitä, että ylipäätään "ollaan yhteyksissä", mutta myös sitä aivan uskomattomalta tuntuvaa henkistä yhteyttä: samat jutut naurattaa, toinen ymmärtää puolesta sanasta, on aidosti kiinnostunut ja huolehtii jne.

Ja muuten, asiallisista vastauksista, nämä tällaiset jutut on meille niissä eläville ihan oikeita, tärkeitä ja vakavia juttuja, onhan tää meidän elämäämme. Mutta tosiaan harvoin saa asiallisia vastauksia, helposti tällaiseenkin juttuun tulee kyllä joku älytön vastaus. Helppo tällaisia juttuja on moralisoida, mutta sitten kun jotain tämäntapaista sattuu omalle kohdalle, niin harvapa sitä voi pohtimatta sivuuttaa. On hirmu helppoa sanoa, esimerkiksi sinulle, että joo, kun noin alussa on niin ei muuta kuin poikki vaan... mutta kun itse kokee ne tunteet ja elää ne elämäntilanteet, missä sattuu olemaan, niin asiat ovat huomattavasti paljon monimutkaisempia.

Ja voin sanoa takuuvarmasti, että kuka tahansa, joka sattuu oikeasti toiseen rakastumaan, niin ei voi sitä kuitata vain olankohautuksella. KUka niin väittää, ei ole ikinä koskaan rakastunut.

ja kaikki tuntui minullakin (meillä) juuri tuolle. Ajattelin että tässä minulle on hyvä ja rakastava nainen, mutta. Miten kävi, yhtenä päivänä vain pitkän suhteen jälkeen toinen vain halusi kadota. Oltiin puhuttu vaikka mitä, suunniteltu yms. Toinen vain katosi elämästä. Nykyään en tiedä mitä hänelle kuuluu, tosin sen verran että miehensä kanssa ostivat asunnon kaiken jälkeen. Alkoivat siis uuden elämän. (tai mistä tiedän) Onneksi emme ole enään samassa talossa töissä, voisi hiukan olla ahdistavaa. Tai olisikin paljon.

Toivon teille onnea tiellenne, toivottavasti teillä parempi onni kuin minulla. Pettynyt olo itselläni. Rakkauskin on kuolevaista, voisi sanoa että omituista.

Mut mut, se siitä synkkyydestä.. ihanaa ja mukavaa hellyttelyä teille.

t.mies surussa.

Tilanne kuulosti kovin tutulta. Tilanne hieman tasaantunut, mutta kuitenkin jotain paljon enemmän kuin ennen tunteiden paljastumista vaikka viime aikoina ihan, tai ainakin melkein, ystävälinjalla pysytty. MIelessä kyllä kaikenlaista ja niin paljon tekis mieli sanoa, ja koskea, halata... Hämmennystä tietty lisää entisestään, kun meistä toinen siirtynyt esimiesasemaan..

Pienet lapset, ja etenkin se syntymätön mielessä, mutta... Töihin on kuitenkin ihana mennä ja välillä oikein odottaa sinne pääsemistä, jotta taas näkis toisen ja sais muutaman sanan vaihtaa, edes työasioita.

eräs vaan kirjoitti:

Tilanne kuulosti kovin tutulta. Tilanne hieman tasaantunut, mutta kuitenkin jotain paljon enemmän kuin ennen tunteiden paljastumista vaikka viime aikoina ihan, tai ainakin melkein, ystävälinjalla pysytty. MIelessä kyllä kaikenlaista ja niin paljon tekis mieli sanoa, ja koskea, halata... Hämmennystä tietty lisää entisestään, kun meistä toinen siirtynyt esimiesasemaan..

Pienet lapset, ja etenkin se syntymätön mielessä, mutta... Töihin on kuitenkin ihana mennä ja välillä oikein odottaa sinne pääsemistä, jotta taas näkis toisen ja sais muutaman sanan vaihtaa, edes työasioita.

itselläni on vasta ihastus, mutta olen miettinyt kovasti mitä mahdolliselta suhteelta odotan.

Ensi sijaisesti kivaa yhdessä töitä tekemistä. Jos sen lisäksi olisi ystävyyttä, olisi tosi mahtavaa. Siihenkin tyytyisin.

Mutta jos jotain muuta, niin ....

En edes haaveile eroamisesta tai yhteisestä tulevaisuudesta.

Ei se perille pääsy, vaan matkalla olo !

eräs vaan kirjoitti:

Tilanne kuulosti kovin tutulta. Tilanne hieman tasaantunut, mutta kuitenkin jotain paljon enemmän kuin ennen tunteiden paljastumista vaikka viime aikoina ihan, tai ainakin melkein, ystävälinjalla pysytty. MIelessä kyllä kaikenlaista ja niin paljon tekis mieli sanoa, ja koskea, halata... Hämmennystä tietty lisää entisestään, kun meistä toinen siirtynyt esimiesasemaan..

Pienet lapset, ja etenkin se syntymätön mielessä, mutta... Töihin on kuitenkin ihana mennä ja välillä oikein odottaa sinne pääsemistä, jotta taas näkis toisen ja sais muutaman sanan vaihtaa, edes työasioita.

Ihanku mun elämästä... Kiva kuulla että muillakin samat kuviot. Asemat töissä hankaloittaa juu tilannetta entisestään. Pakko on pysyä ystävälinjalla, muuten sotkee oman päänsä ja kaikkien asiat. Vaikka mieli tekis välillä jotain ihan muuta. Joskus ärsyttää kaikki järkevät syyt ja tekis mieli vaan heittäytyä tunteiden matkaan.
Mutta olisko se sitten sen arvoista, jännempäähän se on näin, kun on mistä odottaa ja mistä haaveilla...