Anoppi vihaa minua..

Minäkin menin naimisiin anoppini ainoan pojan kanssa ja sain samanlaista ryöpytystä niskaani. Yritin olla kypsempi henkisesti ja ymmärtää, että vein hänen ainokaisensa. Vei vuosia, mutta lempeä suhtautuminen kannatti. Meistä tuli ystävät kuitenkin. Kuuntelin hänen neuvojaan ja auttelin kaikessa häntä. Jos suhde anoppiin jää etäiseksi, tilanne ei muutu. Onhan hän kokenut jo mielestään eräänlaisen hylkäämisen, kun poika on valinnut sinut. Jaksamista sinulle ja kärsivällisyyttä. Tulevalla lapsellanne on oikeus myös mummiin. Kaikesta huolimatta.

Juttele miehesi kanssa ilman haukkumista hänen äitinsä käytöksestä. Mitä voisitte yhdessä tehdä asialle. Hänen on otettava johto asiassa, että anoppisi lopettaa sekaantumiset teidän asioihin. Jos on kyse sairaudesta (psyykkisestä), ottakaa etäisyyttä häneen.

nauruksi, anopillasi on aika kasvaa. Huumorin avulla säilytät oman mielenterveytesi. Kaikki riippuu miehesi asennoitumisesta. Saavutat hänen kunnioituksensa tehokkaammin hyvällä kuin pahalla, joten älä puhu anopistasi haukkuvaan sävyyn. Asioista voi ja pitääkin puhua mutta sävy on aika ratkaiseva.

Ja sitten kun oikein suututtaa, laita tälle palstalle kunnon vuodatus ja päästä suurimmat höyryt ulos, se auttaa kummasti.

Jaksamista sinulle

varaa sanoa: Minulla on mukava anoppi.

Minäkin sain kokea tasan samat jutut kuin sinä, alkaen heti ensimmäisestä kerrasta. Siitä jatkui vihjailut jos jonkinlaiset. Yritin olla anopin halpamaisuuden yläpuolella, mutta ei aina onnistunut. Sain siltä siitä hyvästä nimittelyt ja haukut päälleni.

Jos teillä joku manipuloi, niin sehän on anoppisi. Niin manipuloi minunkin anoppini miestäni liki sen kolmekymmentävuotta mitä naimisissa oltiin.
En koskaan pitänyt hänestä, täysin rehellisesti en kuitenkaan voinut koskaan sanoa, että hän oli minulle täysin yhdentekevä ihminen, koska eihän se
niin ollut! Hänen voimakas tahtonsa, kaikkiin asioihin puuttuminen ja hänen napansa ympärillä pyöriminen teki tehtävänsä.

Erosimme mieheni kanssa hiljattain, sopuero anopista huolimatta. Onhan ex-miehenikin tajunnut jo aikoja sitten, mihin äitinsä on pyrkinyt.
No, ei sekään sitten anopille kelvannut. Sekin on väärin että erottiin! Tai erottiin sovussa, sehän sitä kismittää.
Pääsin kuitenkin eroon koko kotkasta kertaheitolla, en muista häntä enkä olemassaoloaan.
Nyt voin rehellisesti sanoa, että se ihminen on minulle täysin yhdentekevä!
Koskaan en sille ihmiselle ollut paha, jos meistä kahdesta joku oli vahva, se olin minä.

Tiedän kyllä, että juorumylly on taas käynnissä, syitä eroomme spekuloidaan kotikutoiseen tapaan.. hahhah, syyhän on tietenkin minussa ja kaikissa edesottamuksissani (joita nyt ei todellisuudessa ole, mutta anopin mielikuvituksessa kyllä).
No, se on minulle ihan yksi paskan lysti!
Lapset on kasvatettu maailmalle ja minä voin olla ja elellä niinkuin lystään, ilman sitä haaskalintua!
Ihana kevät!

Neuvoni sinulle: Ole vahva, ole oma itsesi, älä lannistu! Ja muista: miehesi on sinut halunnut, se valinta ei anopille kuulu!
Kaunista kevättä sinulle!

Minun anoppini on juuri samanlainen! Hän aina joka käänteessä ehdottaa että mieheni pitäisi erota minusta ja jättää minut heti kun on mahdollista. Hänen mielestä mieheni hoitaa kaikki meillä. Hän ei arvosta minua pätkääkään ja saa minut tuntemaan itseni luuseriksi(piikittelee aina työttömyydestäni ja lapsenhoidostani) minua pelottaakin että jonakin päivänä hän nöyryyttää minua lasten edessä. Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu. Uskon että kun minulle tulee ikää enemmän (nyt olen 21)niin sanon sille ilkeilijälle kunnolla takaisin ja kannustankin sinunkin vain puolustamaan reviiriäsi kunnolla ja muistuttamaan käytöstavoista.