Tarinamme alkoi jo noin viisi vuotta sitten, ensimmäinen oikea poikaystävä ja ihana sellainen. Suhde näytti hyvältä ulkoapäin, mutta koskaan ei menty kihloihin eikä virallisesti myöskään asuttu yhdessä, kun kuitenkin takaa-alalla oli ajatus erota sitten joskus?, kai sitä olisi pitänyt erota jo ajat sitten, mutta kun elämä toisen kanssa vaan oli kivaa, eikä halunnut jäädä yksin.
Nyt vihdoin otimme itseämme niskasta kiinni ja sovimme katselevamme maailmaa erikseen. Tästä kaikesta ei ole kuin muutama päivä, olo on kauhea, mutta jossain piileksii ajatus "paremmasta elämästä", ei vain suhteesta "kaverin" kanssa.
Tahtoisin kommentteja samassa tilanteessa olleilta , kuinka pääsitte eteenpäin, kun ex on edelleen se rakkain ystävä...?
Nyt vihdoin otimme itseämme niskasta kiinni ja sovimme katselevamme maailmaa erikseen. Tästä kaikesta ei ole kuin muutama päivä, olo on kauhea, mutta jossain piileksii ajatus "paremmasta elämästä", ei vain suhteesta "kaverin" kanssa.
Tahtoisin kommentteja samassa tilanteessa olleilta , kuinka pääsitte eteenpäin, kun ex on edelleen se rakkain ystävä...?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joskus ihanat ihmiset palaavat takaisin kimppaan,
mutta useinmiten ihanat ihmiset napataan hyvin äkkiä vapailta markkinoilta talteen täällä sinkkuviidakossa jossa useimmat ihmiset ei ole niin ihania.
Exää ei ole ihan suositeltavaa pitää rakkaimpana ystävänään kovin kauaa eron jälkeen,kannattaa hankkia uusia rakkaita ystäviä joihin ei ole intiimisuhdetta ollut, nimittäin kirpasee sitten kun jompikumpi alkaa seurustelemaan.
Tämä ei vaikuta provolta, vaikka voi olla. Jos tämä ei ole provo, sen pahempi, sillä sitten tämä on oikeasti sairasta tekstiä.
Jos teitte kuten sanoit, niin kumpikaan teistä ei kuulu kenenkään kanssa yhteen. Olette täysin kykenemättömiä rakastamaan ketään ettekä saa loukata kenenkään tunteita temppuilullanne.
Suosittelen, että etsit sitä parempaa elämää terapian avulla. Käsityksesi ihmissuhteista on täysin kieroutunut, otsikkosi sanoo kaiken. Normaalisti ihminen ei kysy, miten erota ihanasta ihmisestä, kun on sellaisen onnistunut elämäänsä löytämään.
mieltä.. En oikein ymmärrä miksi mennä yhteen jos tavoitteena on joskus se ero.. Ja miksi erositte jos toisista paljon välititte. Toki aina se ero raastaa, mutta yleensä eroon on kuitenkin hyvä syy..
...jos on ihana ihmissuhde kuulostaa jotenkin skitsofreeniseltä tilanteelta, että pitää erota minä en sitä tekisi vaan olisin onnellinen jos sellaisen olen löytänyt ja saanut pitää niinkin kauan***********
Haluatte katsella maailmaa, jos sieltä kuitenkin löytyisi jotain VIELÄ PAREMPAA!!! Tyypillistä tällä sairaan itsekeskeiselle ja jatkuvaan kliimaksiin pyrkivälle ajalle. Mikäänhän ei koskaan riitä, ja jos olet tyytyväinen siihen, mitä sinulla on, olet jo luovuttanut ja menettänyt otteesi. Enemmän, parempaa, kovempia kokemuksia...ou jee.
Mene siis ja jaa persettä innolla. Kulje suhteesta toiseen, tule hyväksikäytetyksi ja loukatuksi. Kokeile. Siellä se onni piilee, juoksee aina vähintään kilometrin edellä.
Ystävyys on pitkille liitoille täysin tuntematon käsite. Kyllä kuusikymppiset ikänsä yhdessä olleet ihmiset ovat sitä vain intohimosta. Mitä, eikö tunnukaan uskottavalta? Usko nyt vaan, niin se on, ei keskustelutaito, viihtyminen, yhdessä nauraminen, asioiden tekeminen ja ystävyys ole yhtään mitään. Pelkkää paskaa. Oikea parisuhde on hurmaa ja erotiikkaa, jokapäiväistä huimaa vuoristorataa!!!
Meillä on seurustelua takana melkein kuusi vuotta. Suhde alkoi palavasti, sitten jatkui muutaman kuukauden päästä ns. ystäviähän tässä ollaan - tyyliin, ehkä kahden vuoden jälkeen jo seurusteltiin "virallisesti". Eilen mies halusi että pystytään hyvinä ystävinä.
Olin viimeaikoina uhonnut monesti että jos hänen käytöksensä viinaa kohtaan ei muutu niin me ei enää olla yhdessä. Uhkailu johti siihen, että hän ei ole ollut tyytyväinen meidän suhteeseen pitkään aikaan.. Rakastan tuota miestä niin paljon. Selvinpäin hän on ihannemies, mutta viinan takia muuttuu. Kuvittelin jotenkin että hän valitsisi minut..
Nyt on niin paha olo täälläkin.. Tämä oli minun ensimmäinen kunnon suhde. Ei oltu mekään edes kihloissa eikä virallisesti asuttu yhdessä. Oli tosi ihanaa aikaa, mutta ilmeisesti tulevaisuuden näkymät eivät olleet samat, hän on minua nuorempi. Minä taisin painostaa muuttamaan juuri meitä varten ostamaani (25 v laina-ajalla) kaksioon virallisesti. Se taisi olla liian kova pala..
Mä en tiedä itse pystynkö olla vain ystävä... Mitä sitten kun näkee hänet toisen kanssa - silloin pitäisi olla onnellinen toisen puolesta, mutta minä epäilen pystynkö siihen.. varsinkin jos itse on yksin. Pystyisitkö sinä?
Me seurusteltiin kolmisen vuotta melkeinpä päivälleen.
Huomattiin lähinnä olevamme vain kavereita. Erosta ei ole aikaa kuin vajaa kuukausi, mutta minä hiljaa mielessäni olin ajatellut sitä jo vaikka kuinka kauan. Olo on uskomattoman helpottunut. Ystävinä toistaiseksi ollaan pysytty, exä on kohta tulossa käymäänkin.