Tänä vuonna tulee täyteen 10v siitä, ko tapasin ensimmäisen ja ainoan oikean, suuren rakkauteni. Olen ollu 8v nykyisen kanssa, mutta päivääkään ei mene, ettenkö miettis tätä ensirakkautta..Ikävää, mutta jotenkin tämän kanssa on oppinut jopa elämään.. Tämä niin rakas-ex on myös tahollaan kihloissa.
Välillä tekee mieli huutaa niin lujaa, tämä on niin väärin, epäreilua, kaikkea... Tiedän, että mietin vielä vanhainkodissakin tätä miestä, koska suuri rakkaus ei kuole.
Välillä tekee mieli huutaa niin lujaa, tämä on niin väärin, epäreilua, kaikkea... Tiedän, että mietin vielä vanhainkodissakin tätä miestä, koska suuri rakkaus ei kuole.
Vastaukset 4
Vanhimmat
rakastuin syksyllä ensimmäisen kerran kunnolla, oikeasti. mutta kuvioissa kun oli myös kolmas osapuoli niin asiat todellakin meni solmuun. edelleen tämä sama show jatkuu... on piinaavaa nähdä rakkautensa kohdetta joka ikinen päivä ja ajatella ettet voi hänen kanssaan kuitenkaan olla kun se ***** toinen akka on miehen ominut. ja kun tämä naikkonen sattuu olemaan hulluimmasta päästä, niin että kerran jo turpiinikin sain kun miehen käsipuolessa kuljin... mutta se kipu oli pientä tähän henkiseen kipuun jota tunnen joka ikinen päivä!en tiedä pääsenkö koskaan tästä miehestä irti, rakastan häntä edelleen vaikka hän yrittää nyt taas exänsä kanssa uudelleen ja yritän parhaani mukaan olla menemättä enää väliin. silti menen sekaisin kun mies kuitenkin tekstailee viikottain ja kyselee miten minulla menee. annan neuvon, älkää ikinä ryhtykö kolmanneksi pyöräksi, en tiennyt ryhtyneeni sellaiseksi mutta näin siinä kävi, mielenrauha ainakin tipotiessään. onneksi kevät tuo helpotusta ja mielikin hieman virkistynyt, jaksan taas hymyillä:) voimia kaikille jotka painitte vaikeissa ihmissuhteissa...
on siitä kun kohtasin rakkaani. Yli 20 vuotta siitä kun hänet yritin jättää. Yli 20 vuotta on siitä kun jätin hänet rauhaan. Pari sekuntia sitten muistin hänet taas. Puhelimessa ekana on hänen numeronsa. En voi soittaa... lupasin...
Niin, että ei tämä taida loppua koskaan...Epäreilua. Ihan kauhean epäreilua. Miksi sillä toisela oli niin helppo unohtaa?? Tai oliko helppoa, en tiedä. Voihan olla, että kumpikin kaipaa..mutta yhteyttä ei vain voi/uskalla ottaa. Ei halua ottaa taas turpaan (tarkotan henkisesti turpaan)...
lyhyt aika. Ei se varmaan ole helppoa ollut kummallakaan, mutta kun ei voi soittaa, ei voi kirjoittaa, ei voi mitään... jos ottais yhteyttä niin se vois satuttaa vielä enemmän tai sitten ei - jos kumpikin vain odottaa... Mulla on puhelimessa ekana nuoruudenrakkaani numero - jos tulis vaikka vahingossa soitettua kun ei ole näppäinlukko päällä. Tää ei oo todellakaan reilua, mutta itsepä soppani keitin.