Olen tehnyt ravintoladuunia yliopisto-opiskelujeni ajan, nyt on valmistuminen hyvin lähellä ja koulutusta vastaavaa työtä haussa. Olen käynyt lukuisissa haastatteluissa ja päässyt joihinkin paikkoihin ihan valintaprosessin loppumetreille asti, mutta siinä se on toistaiseksi aina ollutkin. Inhoan töihin menoa päivä päivältä enemmän, työ kummittelee koko ajan jossain alitajunnassa - vapaapäivätkin kuluvat tietynlaisen haikeuden vallassa kun "lasken tunteja" seuraavan työpäivän alkuun ja koitan ehtiä tehdä kaikkea mahdollista mukavaa ennenkuin taas on mentävä töihin. Tunnen työtäni kohtaan jonkinlaista perusvastenmielisyyttä, mutta sitten kun olen siellä töissä, kaikki sujuu - en murjota tai osoita mieltäni asiakkaille tai työkavereille. Motivaatiota vaan ei ole, koko ajan joudun pinnistelemään sen roolini ylläpitämiseksi. En ole palveluhenkinen siinä mielessä kuin tuossa työssä pitäisi olla. Katselen kateuden vallassa ikäisiäni nuoria naisia, joilla on jakkupuku ja läppärilaukku, työpäivä pulkassa ja kiire kotiin tai harrastuksiin arkisin klo 17 kun minä vasta tallaan töihin päin palvelemaan heidän kaltaisiaan työpäivänsä jälkeen rentoutuvia ns. menestyjiä. Viikonloput ne vasta vaikeita ovatkin - ns. normaalit ihmiset tapaavat ystäviään ja rentoutuvat, minä palvelen. Suoraan sanoen vituttaa aina toisinaan.
Haaveilen siitä päivästä, kun minulla on päivätyö, saan pukeutua töihin itse valitsemiini vaatteisiin, pystyn hyödyntämään tietojani ja osaamistani työssäni... Ja toisaalta minua pelottaa, pystynkö niihin koulutustani vastaaviin töihin kun tähänastinen työkokemukseni on mitä on. Pelko on järjellä ajatellen turha, mutta silti se kalvaa siellä jossain. Identiteettini on hiukan sekaisin - olen pohtinut, olenko tarjoileva opiskelija vai opiskeleva tarjoilija? Ja välillä koitan rauhoitella itseäni, olenhan kuitenkin vielä toistaiseksi opiskelija ja kyllä se koulutusta vastaava työ sieltä jostakin vielä löytyy.
Eteenpäin olisi päästävä, nopeasti, mutta kun en oikeastaan edes tiedä minne.
Kokemuksia, kommentteja, näkökulmia - mitä tahansa?
Haaveilen siitä päivästä, kun minulla on päivätyö, saan pukeutua töihin itse valitsemiini vaatteisiin, pystyn hyödyntämään tietojani ja osaamistani työssäni... Ja toisaalta minua pelottaa, pystynkö niihin koulutustani vastaaviin töihin kun tähänastinen työkokemukseni on mitä on. Pelko on järjellä ajatellen turha, mutta silti se kalvaa siellä jossain. Identiteettini on hiukan sekaisin - olen pohtinut, olenko tarjoileva opiskelija vai opiskeleva tarjoilija? Ja välillä koitan rauhoitella itseäni, olenhan kuitenkin vielä toistaiseksi opiskelija ja kyllä se koulutusta vastaava työ sieltä jostakin vielä löytyy.
Eteenpäin olisi päästävä, nopeasti, mutta kun en oikeastaan edes tiedä minne.
Kokemuksia, kommentteja, näkökulmia - mitä tahansa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
odottaa sinua vielä se työ johon olet kouluttautunut. Hienoa että jaksat opintojen ohella vielä työskennellä. Kaikista tärkeintä on että uskot tulevaisuuteen olet vielä nuori ja elämä edessä. Mieti eri vaihtoehtoja millä pääset oman alan töihin etsi vaikka harjoittelupaikka alalaltasi vaikka tulot on aluksi pienet niin näinkin voi päästä vakityöhön kiinni.
Jos mahdollista käy vaikka jossain ulkomailla katselemassa jos sieltä löytyisi jotain. Ulkomailla työskentelyä arvostetaan saaha siellä kielitaitoa ja kansainvälistä kokemusta. Onne ja menestystä elämääsi haaveile ainakin jotkut haaveet toteutuvat.
melkeen kun olin töissä päiväkodossa.Suorastaan pelkäson mennä töihin. Monesti tulisn sieltä itkien kotiin. Minua kohdeltiin siellä huonosti.Mielipiteilläni ei ollut mitään väliä, tein kaikki "hantti hommat" mitä minua ylemmät ei viitsinyt tehdä, minua ei kunnioitettu yhtään. Minulla on muutenkin ollut huono itseluottamus niin tuolla paikassa se vähäinen itseluottamus mitä olin saanut kerättyä mureni taas.. Pomon naamasta huomas liian usein että se ei pitänyt mua minään.. Sen jutuille kuulemma olisi pitänyt nauraa kahvipöydässä mutta musta ei oo nuoleskelijaksi! En halua valehdella ja minusta se on jonkinasteista valehtelua. Mm siitä sain kuulla että olen liian tosikko ja tympeä..
Lopetin työni siellä pari kuukautta sitten enkä kadu!
sillä niiden jakkupukujen alla kytee aivan varmasti jonkinasteista hätää ja epätoivoa omasta pärjäämisestä.
Itse olin 10 vuotta ns. pukuhommissa, ja se oli yhtä helvettiä. Kyseessä suuri valtion omistama yritys, missä johtajat olivat juoppoja tai muuten vaan idiootteja. Kaikkia kyykytettiin ja jos rupesit räpisemään vastaan niin ovi kävi. Tätä oli ns. ylemmän toimihenkilön työelämä 6 vuotta sitten, enkä oikein usko, että meno olisi siitä pehmentynyt.
Tuo tulee vain pahenemaan kun vanhenet,sama mitä teet ja missä teet, kaikki menee vain huonompaan suuntaan! Se on elämän tosiasia. Tee lapsia.