En ole ikinä eronnut, en jättänyt enkä tullut jätetyksi.
Ensimmäisen poikaystäväni kanssa suhde on jatkunut jo usean vuoden. Välillä menee ihan tajuttoman huonosti, sitten hetken taas hyvin. Seksielämä on mennyt jo jonkin aikaa alamäkeen, tai siis seksi on kyllä hyvää, kun sitä harrastetaan, mutta harvemmin harrastetaan... nykyään 1krt/vko taitaa olla jo hyvin. Ja nimenomaan miestä ei siis kauheasti kiinnosta, mielummin rupeaa aikaisin nukkumaan. Aina kun harrastetaan, tykkää kyllä ja sanoo että pitäisi tehdä useammin mutta klo23 jälkeen on turha yrittää minkäänlaisella aloitteella... ja kun itse tulen usein vasta reilusti klo20 jälkeen kotiin, niin...
Hän on alkanut myös tiuskimaan turhista yhä enenevissä määrin, ja tekee minulle suht usein pahan olon henkisesti.
Kertoisitteko suhteen päättämiskokemuksistanne? Tuntuu että kuitenkin häntä yhä rakastan, suhteessa vain taidan olla usein onneton, ja vanhat "jutut" (ei siis kunnon suhteita) on alkanut myös pyöriä mielessä.
Milloin ylitetään se raja, ettei enää kannata jatkaa? Milloin voi vielä antaa sen taas yhden mahdollisuuden? Kuinka paljon normaalissa toimivassa suhteessa voi toisen mieltä (pienesti) pahoittaa..?
ja siis hyvät hetket ovat ihania. Ja mies kyllä välittää minusta, ja rakastaa. Ja kaikki yhteiset muistot ja haaveet... Mutta milloin on hyvistä hetkistä ja jäljellä olevasta rakkaudesta luovuttava kun huonoja hetkiä on liikaa?
Miten teillä on riittänyt rohkeus erota? Etenkin, kun keskustellessa tuskin "yhteiseen päätökseen" päästään, mies haluaa kyllä jatkaa. Minun pitää olla se jättäjä, päättää onko suhde jatkamisen arvoinen vai ei.
Näitä pohdin. Auttakaa.
Ensimmäisen poikaystäväni kanssa suhde on jatkunut jo usean vuoden. Välillä menee ihan tajuttoman huonosti, sitten hetken taas hyvin. Seksielämä on mennyt jo jonkin aikaa alamäkeen, tai siis seksi on kyllä hyvää, kun sitä harrastetaan, mutta harvemmin harrastetaan... nykyään 1krt/vko taitaa olla jo hyvin. Ja nimenomaan miestä ei siis kauheasti kiinnosta, mielummin rupeaa aikaisin nukkumaan. Aina kun harrastetaan, tykkää kyllä ja sanoo että pitäisi tehdä useammin mutta klo23 jälkeen on turha yrittää minkäänlaisella aloitteella... ja kun itse tulen usein vasta reilusti klo20 jälkeen kotiin, niin...
Hän on alkanut myös tiuskimaan turhista yhä enenevissä määrin, ja tekee minulle suht usein pahan olon henkisesti.
Kertoisitteko suhteen päättämiskokemuksistanne? Tuntuu että kuitenkin häntä yhä rakastan, suhteessa vain taidan olla usein onneton, ja vanhat "jutut" (ei siis kunnon suhteita) on alkanut myös pyöriä mielessä.
Milloin ylitetään se raja, ettei enää kannata jatkaa? Milloin voi vielä antaa sen taas yhden mahdollisuuden? Kuinka paljon normaalissa toimivassa suhteessa voi toisen mieltä (pienesti) pahoittaa..?
ja siis hyvät hetket ovat ihania. Ja mies kyllä välittää minusta, ja rakastaa. Ja kaikki yhteiset muistot ja haaveet... Mutta milloin on hyvistä hetkistä ja jäljellä olevasta rakkaudesta luovuttava kun huonoja hetkiä on liikaa?
Miten teillä on riittänyt rohkeus erota? Etenkin, kun keskustellessa tuskin "yhteiseen päätökseen" päästään, mies haluaa kyllä jatkaa. Minun pitää olla se jättäjä, päättää onko suhde jatkamisen arvoinen vai ei.
Näitä pohdin. Auttakaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Moi,
Ajattelin helpottaa oloani lukemalla toisten viestejä.
Olen seurustellut saman miehen kanssa jo kohta kuusi vuotta, mutta emme ole virallisesti asuneet yhdessä. Halusin kuitenkin ostaa asunnon ja muuttaa isompaan joulun aikaan sillä seurauksella, että seurustelu alkoi mennä huonompaan suuntaan..
Seurustelukumppani alkoi juoda viikonloppuisin enemmän ja enemmän, lisäksi hänellä alkoi olla ryyppyputkia.. Minä taas nalkutin siitä ja uhkasin erolla.. Nyt viime riidan jälkeen emme pitäneet yhteyttä kahteen viikkoon, sillä seurauksella että hän ilmoitti, että ollaan vain ystäviä, että hän ei ole tyytyväinen seurusteluunsa. Sanoi, että ihmiset muuttuu. Hän haluaa pysyä vain hyvänä ystävänä.
Olen nyt aivan maassa, minulle olisi riittänyt se, että olisi vähentänyt juomistaan..
Rakastan häntä tosi paljon ja just kaikki haaveet on nyt murskattu, ahdistaa asua isomassa asunnossa yksinään joka oli tarkoitettu meille kahdelle..Kaikki ihanat muistot vaan satuttaa, koska niitä ei tule enää lisää...
Tavallaan tiedän että jos hän ei ole onnellinen ja juo ehkä osin sentakia, suhde ei voi näin jatkua, ja minä joutuisin siitä joka viikonloppu kärsimään.
Erot ei helppoja ole, ainakin nyt elämä näyttää tosi synkältä. Pitkän suhteen jälkeen on vaikeaa aloittaa kaikki alusta..
Miten voi toisen unohtaa seurustelumielessä jos ollaan hyviä ystäviä..
Sinäkin varmaan tiedät miten haluaisit että sinua kohdellaan, ja mitä toivot suhteelta..Asioista pitäisi puhua, tosin poikaystäväni ei ollut sitä puhuvaa sorttia, nyt mietin, että mitä hän on ajatellut ja missä vaiheessa tyytymättömyys on astunut esiin.
Kaverit vaan neuvoo, että miehiä on muitakin jne... On vaan tuskaista edes ajatella muiden kanssa oloa..
Ekan päivän jälkeen tunne on tosi kamala..voin kertoa. Aikahan parantaa haavat, sanotaan, mutta en tiedä miten tuo onnistuu jos näkee toista..
Vaikeeta..
Yritä jutella ensin hänen kanssaan, ja vasta kun olet varma, ettet jaksa jatkaa samanlaisessa suhteessa, päätä se..
Tsemppiä
kysyitkö mieheltä kertaakaan haluaako hän ostaa asunnon yhdessä kanssasi, haluaako hän edes muuttaa yhdessä sinne? Ehkä jätit hänet elämäsi siitä osasta kokonaan ulos, ja se oli hänelle viimeinen tippa. Asunnon osto on kuitenkin aika iso asia.
Oletko sinä rahallisesti paremmassa asemassa häntä kohtaan, siis parempituloisempi tai on muuta varallisuutta, säästöjä? Ehkä hän tunsi alemmuutta siinä vaiheessa, kun nainen meni ja osti asunnon, mieshän on kuitenkin omasta mielestään se, joka rahan taloon tuo.
Itse nuorena puoli vuotta seurustelleena vuokrasin itselleni asunnon. Poikaystävä kuuli asiasta, ja sanoi, että odota, älä vielä vuokraa. Menin ja kirjoitin paperit alle, ja myöhemmin hän sanoi, että olisi halunnut muuttaa minun kanssa siihen. En ollut siihen vastaeronneena valmis ja halusin omilleni.
Nyt olen asunut avoliitossa kohta 10 vuotta. Nykyinen mieheni asui luonani vuoden verran, ja sitten ostettiin yhdessä oma asunto. Hänen puolen sisarukset ja kaverit olivat varmasti sitä mieltä, että yritän vain hyötyä miehestä. (vaikka hän asui luonani vuoden, enkä antanut edes vuokraa maksaa)
Pari vuotta sitten mentiin vasta kihloihin!
Itselläni on ollut vaikeita eroja aikaisemmin, sellaisia, etten voi edes joitakin kohdata ollenkaan.
Teille kummallekin tiedoksi, että kaikki kääntyy parhain päin. Juovaa miestä ei kannata kaipailla, uskokaa se.
Sen tietää itse, milloin on aika lähteä. Sen vain tietää. Joskus ihmiset palaavat yhteen (tässä lähiaikoina tiedän kaksi lähes keski-ikäistä paria, jotka palasivat yhteen), mutta jos on kerran lähtenyt, niin sitten on, minun mielestäni.
On helppo sanoa, että uusia löytyy, mutta niin se yleensä on. Itseestään se on paljon kiinni. Jos olet "etsivän" näköinen, eli katselet miehiä, olet sen näköinen, ettei maailma riipu niskassasi painolastina, niin miehetkin kiinnostuvat eri tavalla.
Harva mies on kiinnostunut maailmanlopun edellä elävästä naisesta, vaikka miten vetävännäköinen olisitkin.
"Antennit pystyyn" ja miehiä etsimään. Kesä on tulossa! TSEMPPIÄ!
(minun mieheni löytyi liikennevaloista, viereisestä autosta, eli kaikki on mahdollista)
Itseasiassa hän oli vielä huonompi päättämään asioita kuin minä. Itse inhoaN "muutosta" ja riskejä, joten itse jouduin päätöstilanteeseen parin viikon mietintäajalla. 10 vuotta vuokralla olleena ajattelin, että olisihan se aika jo maksaa omaakin, ja kun tutulta sain tuon kämpän hankittua, tiesti että se oli peruskunnostettu.
Varmasti hänelle kova pala, itse hän ei olisi koskaan saanut lainaa (enkä minäkään ilman takaajia). Ajattelin vain, että pienen yksiön ahtauteen verrattuna, osto olisi hyvä päätös. Toisaalta jos ei koskaan ota riskejä niin mitään ei saa..
Niin, onneksi kesä on tulossa.. ehkäpä tämä tästä.. Täytyy katsella liikennevaloissa ympärille :-). Hyvää kesän odotusta!
joskus on hyvä tehdä itsekkäitä päätöksiä, varsinkin jos on noin pitkään vuokraa maksanut. Mitä sitä silloin miettimään toista liikaa, kun omista rahoista on kyse.
Tälläisinä kovina aikoina on turha ajatella liian helläkätisesti toista ihmistä, varsinkin kun on omasta elämästä ja toimeentulosta, tulevaisuudesta kyse.
Toisaalta sinun ehkä oli kuitenkin vaikea arvioida toisen reaktiota asiaan, ja jos tämä asia oli liian kova pala purtavaksi, niin sille taas sinä itse et mitään voi.
Toivon sinulle oikein lämmintä kesää ja onnellista tulevaisuutta. Uusi suhde löytyy, kun vain pidät silmäsi auki ja mielesi avoimena ajatellen tulevaisuudesta myönteisesti. Tottakai, sitten kun uuden suhteen aika on, ja sen päätät sinä, itsenäinen onnellinen nainen!!!
Kipu kasvattaa ja kovettaa, elämässä tosin pitää olla muutakin, ettei muutu kylmäksi luonteeksi.
Aurinko pilkahtelee, ja on pääsiäinen! Muista itseäsi ainakin yhdellä pääsiäismunalla =)
MUISTA HYMYILLÄ!
-se sama-
Suhteenne on siinä vaiheessa, että ette ole valmiita päästämään irti, mutta suhde loppuu lopulta. Veikkaisin ajaksi 1-3 vuotta.
Että, kannattaako enää sinnitellä.. Itse tein eroa "huonossa" suhteessa kaksi vuotta. Ero oli kyllä vaikea, mutta kun pahimmasta vaiheesta pääsi yli, en ole katunut ollenkaan. Oli ihanaa olla yksin eron jälkeen, tehdä asioita itsekseen, nauttia siitä. Nyt olen tapaillut jonkin aikaa aivan ihanaa miestä ja täytyy sanoa, että enpä voisi onnellisempi olla. Edellisessä suhteessa oli hyviäkin hetkiä, mutta loppua kohden vain niitä huonoja ja ei mikään sitä muuttanut. Suosittelen että mietit todella tarkaan, miksi sinnitellä ja pitkittää molempien kärsimystä. Tulee vain katkeraksi toiselle.
Tsemppiä päätökseen, helppoa ei varmasti tule olemaan päätitpä kuinka vaan.
Kun jommasta kummasta seurustelu ei oo enää mukavaa. siinä se on. Jos ei ole intoa korjata asia jotenkin se on viimeinen niitti.
"Kun mikään ei tunnu miltään" Näin oli mulla, erosin ja puoli vuotta - vuosi sen jälkeen todellisuus iski kasvoille ja lujaa. Vaikeeta oli sitten hetken, mutta näin jälkeenpäin en päivääkään vaihtaisi pois. Eron jälkeen meni tosi lujaa, mutta eipähän tarvitse sitten vanhana katua ettei tullut elettyä. Varsinkin jos olet nuori, niin elä ihmeessä elämääsi. Ja ei kai sitä vanhempanakaan kannata jäädä huonoon suhteeseen. Mieti onko se sitä mitä haluat lopun elämääsi? Toki kaikissa suhteissa on ylä- ja alamäkiä, mutta kun on liian syvässä kuilussa, niin joskus on vaan parempi päästää irti - molempien puolesta ja parhaaksi.