Luetelkaapa miehet ja naisetkin, minkätyyppiset elokuvat teitä herkistävät, jos sellaisia on? Mitkä tietyt elokuvat tämän aiheuttavat?
Itse teen tunnustuksen, joka voi olla vähän yllättävä: en voi sille mitään, mutta Cast away (Tuuliajolla), joka tuli lauantai-iltana telkkarista, saa tunteet pintaan ja jälleen kerran itketti.
Elokuva on tehty todella vakuuttavasti ja siinä nähdään hyvin kaikki primitiiviset reaktiot, jotka ottavat vallan, kun ihminen joutuu elämään luonnon armoilla yksin. Chuck Nolandin kiintyminen lentopalloonkin kuulostaa aluksi koomiselta, mutta elokuvaa katsoessa tajuaa, että niinhän siinä kävisi oikeastikin. Elokuvan loppupuoliskollahan Chuck melkein hukuttaa itsensä yrittäessään hakea lentopalloa takaisin lautalleen, koska se on ollut ainut keskustelukumppani neljän vuoden ajan. Koko selviytymiskamppailuun on helppo eläytyä mukaan, mutta varsinaisia kyyneliä tässä elokuvassa aiheuttaa loppuosa, kun Chuck palaa sivistyksen pariin ja menee tapaamaan entistä vaimoaan ja tilittää tuntemuksensa työkaverilleen. Chuckin ja hänen entisen vaimonsa jälleennäkeminen oli toteutettu juuri sopivan viileästi, josta myös tuli mieleen, että noinhan se varmasti menisi oikeassakin elämässä.
Aiheet, jotka herkistää, liittyy aina jotenkin epäoikeudenmukaisuuksiin ja suuriin vastoinkäymisiin. Esimerkkeinä kaikki nimenomaan sodanvastaiset elokuvat, joista parhaana mielestäni amerikkalainen 90-luvun lopun elokuva Savior (Vihan maa), joka kertoo Bosnian sodasta. Pääosaa esittää Dennis Quaid.
Toinen hieman ehkä yllättävä elokuva on Truman show. Idea äärimmilleen viedystä tosi-tv:sta on ainakin toistaiseksi utopistinen ajatus, mutta tässäkin elokuvan loppuosa, jossa Truman pakenee veneellä merelle ja Christoff lopulta melkein tappaa hänet, saa kyynelet pintaan. Elokuvan musiikki on myös siitä harvinaista, että se sopii täydellisesti tunnelmaan ja on oikeastaan yksi pääosan esittäjistä.
Mitkään perinteiset nyyhkyleffat ei minulla toimi, niissä on sitä romanttista hömpötystä. Muunlainen suhtautuminen olisikin erikoista, kun kerran mies olen... Elokuvassa siis täytyy olla hyvin realistinen ja rehellinen asenne, kuten Cast awayssa.
Minulla siis tulee mieleen vain harvoja elokuvia, eli Cast away, Savior ja Truman show.
Itse teen tunnustuksen, joka voi olla vähän yllättävä: en voi sille mitään, mutta Cast away (Tuuliajolla), joka tuli lauantai-iltana telkkarista, saa tunteet pintaan ja jälleen kerran itketti.
Elokuva on tehty todella vakuuttavasti ja siinä nähdään hyvin kaikki primitiiviset reaktiot, jotka ottavat vallan, kun ihminen joutuu elämään luonnon armoilla yksin. Chuck Nolandin kiintyminen lentopalloonkin kuulostaa aluksi koomiselta, mutta elokuvaa katsoessa tajuaa, että niinhän siinä kävisi oikeastikin. Elokuvan loppupuoliskollahan Chuck melkein hukuttaa itsensä yrittäessään hakea lentopalloa takaisin lautalleen, koska se on ollut ainut keskustelukumppani neljän vuoden ajan. Koko selviytymiskamppailuun on helppo eläytyä mukaan, mutta varsinaisia kyyneliä tässä elokuvassa aiheuttaa loppuosa, kun Chuck palaa sivistyksen pariin ja menee tapaamaan entistä vaimoaan ja tilittää tuntemuksensa työkaverilleen. Chuckin ja hänen entisen vaimonsa jälleennäkeminen oli toteutettu juuri sopivan viileästi, josta myös tuli mieleen, että noinhan se varmasti menisi oikeassakin elämässä.
Aiheet, jotka herkistää, liittyy aina jotenkin epäoikeudenmukaisuuksiin ja suuriin vastoinkäymisiin. Esimerkkeinä kaikki nimenomaan sodanvastaiset elokuvat, joista parhaana mielestäni amerikkalainen 90-luvun lopun elokuva Savior (Vihan maa), joka kertoo Bosnian sodasta. Pääosaa esittää Dennis Quaid.
Toinen hieman ehkä yllättävä elokuva on Truman show. Idea äärimmilleen viedystä tosi-tv:sta on ainakin toistaiseksi utopistinen ajatus, mutta tässäkin elokuvan loppuosa, jossa Truman pakenee veneellä merelle ja Christoff lopulta melkein tappaa hänet, saa kyynelet pintaan. Elokuvan musiikki on myös siitä harvinaista, että se sopii täydellisesti tunnelmaan ja on oikeastaan yksi pääosan esittäjistä.
Mitkään perinteiset nyyhkyleffat ei minulla toimi, niissä on sitä romanttista hömpötystä. Muunlainen suhtautuminen olisikin erikoista, kun kerran mies olen... Elokuvassa siis täytyy olla hyvin realistinen ja rehellinen asenne, kuten Cast awayssa.
Minulla siis tulee mieleen vain harvoja elokuvia, eli Cast away, Savior ja Truman show.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Eipä tule mieleen elokuvia jotka saisivat kyynelkanavani auki. En ainakaan tunnusta.
Mutta se elokuva on Leijonakuningas.
Jostain syystä Tom Hanksin ja lentopallon suhde huvitti minua suuresti... ;) Myös Truman Showta pidin lähinnä komediana.
Suuria tunteita ovat onnistuneet herättämään mm. Bambi, ET:n loppukohtaus, Kaunis Mieli, Unelmien Sielunmessu ja nyt viimeksi Panin Labyrintti. Kaikkien aikojen itkettäjä on kuitenkin Tulikärpästen Hauta.
kun tippa tulee linssiin joskus jopa jonkun Lambi-mainoksen toimesta... :D
Mutta elokuva, josta en pysty edes puhumaan itkemättä suurinpiirtein hysteerisesti, on Pianisti.
Välillä kun tekee mieli itkeä eikä Kate Bushikaan välttämättä toimi, katson kyseisestä leffasta just niitä tiettyjä kohtia uudestaan ja uudestaan. Mutta nykyisin itken todella harvoin, ja tässäkin leffassa itkettää eniten se, että siinä käsitellään oikeasti tapahtuneita asioita. Samasta syystä Schindlerin lista itkettää, raivostuttaa ja koskettaa oikeasti.
Itkeminen on ihanaa...
Leffoja oon nähny paljon, enkä muista helposti leffojen nimiä ikinä.
Aivan kauhia kohtaus on siinä suomalaisessa vanhassa Vesa-Matti Loirin leffassa, olisikohan "Pojat" sen lefannimi. Vesku on sellanen ala-asteikäinen sälli, ja sen äiti päättää jättää Veskun ja lähtä Jenkkeihin rikkaampaan elämään jonku miehen matkaan. Se kauhea kohtaus on sellanen, että taa pikkuvesku juoksee junan vierellä itkien ja äitiä huutaen...äiti ja se mies on sielä junassa lähdössä pois :,I
Toinen paha oli Ninja 4ever! Voi kiesus sitä ahdistuksen määrää kun katoin leffaa. En pystyny kattoon loppuun asti, vaan vähä alle puoleen väliin.
Sit itkettää rakkaushömppä: kun tosirakkaus voittaa. Muistan et Hiljaiset sillat oli aika hyvä itkettäjä. Ja Titanic. Heh, ja älkää naurako mut "Kuinka hukata kundi 10 päivässä".
koskettava leffa. Tosin se äippä lähti Saksaan saksalaisen sotilaan mukana.
Okei, sori. Vähä lyhyt muisti mulla :D :D
matkaan, niinhän ne kaikki :)
mutta ei kyllä tule mieleen yhtään elokuvaa, joka olisi kyyneliin asti herkistänyt...
Thelma & Louise
Forrest Gump, Once around, Kaunis mieli, Ihana elämä (se joululeffa, jonka nimestä en ole varma)
kuinka kaikilla Al Bundyn omaisilla olisi mennyt paremmin :)
On ainakin yksi parhaimpia kyynelkanavat vuotamaan saamia leffoja. Ja englantilainen potilas, iki-ihana loppu jossa todellinen rakkaus miehen ja naisen välillä tulee esiin kauniilla tavalla..nyyh
Lisäksi tuo tuuliajolla -leffa oli hyvä, kohtaus misää iso mies itki lentopallon- siis Wilsonin- perään kun ei saanut sitä pelastettua toi kyllä tipan silmään.. Psykologiselta kannalta mielenkiintoinen juttu, ihminen(kin) voisi varmaan kiintyä esim. juuri lentopalloon, jos ei ketään toista ihmistä/juttelukaveria vuosikausiin lähellä.
Jane Campionin Piano ja erityisesti kohtaus, jossa Ada vajoaa polvilleen sormi katkaistuna. Huiii, se on aina yhtä järkyttävä kohtaus ja viimeksi kun näin sen elokuvateatterissa oli pakko pitää silmät kiinni jotten olisi parkunut ääneen.
leffat jotka oksettaa / ällöttää?? Ihmettelen suuresti sitä et kun katottiin viimevkl figh clubia niin eukko alko kakomaan siinä kohdassa missä ne haki sitä ihmislaardia sieltä rasvaimuklinikalta. Miten voi olla laatan partaalla jostain tollasesta, en ymmärrä. Ja sama homma mad cookkia katellessa, tosin siinä sen nyt jo ehkä voi ymmärtää, ihmettelen vaan et kellä voi olla noin heikko lysti ettei kestä kattoa edes töllöstä mitään 'ällöttävää'.
vaikkei sentään mihinkään kakomisasteelle kuitenkaan.
Yleensä ne, jotka ällöttävät, myös kolahtavat ja kovaa kuten Platoon ja Full Metal Jacket.
Platoon oli oikein kuvottava
Siis onks meijän yrmiö alkanu seukkaa? Vai hä?
Ei yleensä yrjötä leffat, mutta olisiko ollut joku Faces Of Death, jossa oli sähkötuoliteloitus. Ei nyt yrjöt lentänyt, mutta siinä vaiheessa, kun verta alkoi tulla silmien päällä olevien teippien alta, olo kävi hieman tukalaksi. Samankaltainen fiilis joidenkin eläinkoe-filmien kanssa. Ja yksi hyvä keskitysleiri-dokkari aiheutti samanlaisia fiiliksiä, olisiko ollut Bergen-Belsenissä (siis leirin toiminnan aikana) kuvattu. Puhdas sadismi ei oo mun juttu.
Nightmare before Christmas, Saksikäsi-Edward ja Dancer in the dark. Taisi olla myös Tuulen viemää, mutta näin sen viimeksi lapsena.
mut samoin saksalaiset pornoelokuvat.
Tuli mieleen ainakin tuo vihreä maili, Shrek ;), Forrest Gump, paljon muitakin mut nimiä ei tule mieleen.
Hyviä, tunteisiin vetoavia leffoja siis.
Nykyään olen usein vain niin valitettavan flegu jaksaakseni käydä leffassa usein. Joskus tulee kyllä sellaisia putkia, jolloin katson monta putkeen ja sulkeudun muulta maailmalta täysin.;) Taannoin sain lahjaksi mm. Sidewaysin, mutta sekin odottaa vielä katsomistaan. Tiedä, onko hyvä (en katsonut teatterissa aikanaan).
Muutamia aidosti tunteisiin vetoavia, loistavan kerronnallisen juonen leffoja ovat äkkiseltään mainittuna Kaupungin valot, Casablanca ja Trainspotting. En silti sanoisi ehdottomasti, että nuo kaikkein parhaita. Naisena on pakko tietysti mainita myös Tuulen Viemää, vaikken tiedä, tunnustaisinko ja kenelle julkisesti.;) Noin viistoista vuotiaana katsoin Tuulen Viemään niin monta kertaa, että osaan vieläkin leffan ulkoa.;D
Jos joku on nähnyt, niin ois kiva jos kertoisi, että onko se Saarelan uusin mitenkään katsomisen arvoinen?
Piti mennä se katsomaan taannoin ..mutta daa.. taas niin tylsänä ja väsyneenä.. kieltäydyin. Jäin kuitenkin miettimään, että pitäiskö se katsoa. Onko samaa shittiä, kuin Bad Luck Love aikoinaan, vaiko oikeasti kerronnallisesti mielenkiintoista suomileffaa?
ei ikinä spiidaa, saati sit jonkun leffan takii. Mut jotkut leffat vaikuttaa muhun tosi upeesti. Esim. Tango & Cashin mieletön tiimityöskentely saa ainakin mun ihon kananlihalle. Niil kyl synkkaa yhten tosi upeesti - vähä niin ku mul ja sil lähikaupan kassalla.
Titanic ja Moulin Rouge! ovat saaneet minut itkemään monesti. Molemmissa on traaginen rakkaansa menettäminen. Onhan niitä itkettäviä leffoja muitakin, mutta juuri nyt en muista niitten nimiä.
Mä olen itkeskellyt Titanicia joka kerta kun katson sen elokuvan. Siinä kohtaa ilo ja suru. Herättää voimakkaita tunteita, kun eläytyy hahmoihin ja koittaa samaistua heidän mahdollisiin tunnetiloihin kulloisellakin hetkellä. Kauniin rakkauden syntyminen, se hehku ja palava tunne. Mustasukkaisuuden tunne, luopumisen tuska, menettämisen tuska, pelko, epävarmuus, lohduttomuus, ilo, elämän jatkuminen kokemuksen jälkeen jne.
Paljon tunnepitoisia tilanteita ja asioita yhdessä elokuvassa. Ja mikä vielä se, että elokuva pohjautuu tositapahtumaan. Ei ole mitään pulp fictionia tms sitä tyyliä.
Mä itsekn sellaisia elokuvia, joissa on jotain elämänmakuista. Tapahtuu asioita joissa on isoja tunnelatauksia. Joihin mä kykenen itse samaistumaan.
Kahdeksan surmanluotia. Jotenkin toisaalta se Niskasen esittämän miehen kujanjuoksu ja epätoivo. Ja toisaalta ne uhrit ja sen miehen perhe. Ja ne pienet onnen hetket, joiden vastapainoksi tositapahtumiin perustuva tragedia tuntui niin karmealta.
Muisti palailee pätkittäin (ei tämä kuitenkaan :P) : Breaking the waves ja Dancer in the dark. Cherborgin sateenvarjot, Hiljaiset sillat, Lilja 4ever, Love Story ja Dumbo :)
Erämaan armoille..
Joo mä oon samaa mieltä ja sit vielä kaikki Chuck Norrisin, Arnold Schwarzenegger (paitsi true lies) ja sit vielä se Stalvester Stylone, vai mikä se oli.
Juu, noikin on.. itkettävän huo.. huimia :)
Joo toi oli aivan ihana, masturboin koko elokuvan ajan.
UPSISTA, siis mun piti sanoman >mastikoin< eli söin karkkia ym. ääh....ei kukaan kumminkaan usku....ihan sama.
Jaa, itkeksä aina mas.. mastikoidessasi? Kukin tavallaan.
Ei kun söin poppareita, join limpparia ja itkin koko leffan ajan. Vieläkin itkettää vaikka kokemuksesta on jo useita vuosia.
.
Chuck Norrisin kierrepotku itkettää katsojia hyvinkin taajaan
har!
.
.
kyllä taas itkettää
http://youtu.be/rmlY7nAuBTI
.
Ei itketä elokuvat. Urheilu itkettää.
.
Räty: "Saksa on paska maa"
.
Sellaiset jotka on huonoja ja tulee uusintana kolmatta kertaa saman viikon aikana.
On niitäkin. Jostain syystä en vaan saa yhtää nimeä mieleen.
Cast awaytä en oikein ymmärtänyt. Ap. antoikin miehisen selityksen kuvalle ja yksinäisille saarille. Varsinkin loppuosan viileys oli "epämukava". Juu, Nyt ymmärrän. Se oli masentava ja enkä pitänyt.
E.T! En yleensä itke millään, mutta tossa ei mikää pidättele. Itken joko onnesta tai surusta.... Loppukohtauksessa vielä erityisiitkut.
.
Jotka ovat helismaan kynäilemiä
Vaivun täydelliseen epätoivoon
.
Heyy sry ku VANHA keskustelu mut se hatchiko oli kyll aivan kauhee siinä ku se koira aina vaan kiesri sitä samaa reittiä oli niin kauan
Ei tule varsinaisesti elokuvaa mieleen mutta aina kun tulee joltain dokumenttikanavalta se Challenger sukkulan räjähdys ja se pörröpää opettajatar meni siinä se tuntuu niin väärältä this is wrong :(
har-ahr-ahr-ahr-ahs-dh-fhsd-fahsd-fahsd-fsldfssässäsä
Kyllä se Paris Texas on myytti kuin myös Berliinin taivaan alla. Ne ainakin ovat läheisiä.
Charlton Hestonin näyttelemä Ben Hur. Vaikka olen ateisti, tykkäsin tästä.
The Notebook. Itkettää.
Kaunis elämä, Poika raidallisessa pyjamassa, tyttöni mun, Philadelphia, City of God,