Olen lukenut tällä palstalla olevia keskusteluja, ja todennut, että täällä on vain himopyöräilijöitä, joiden mukaan kaikki muut kuin rauhallisesti pyöräilyä " harrastavat " ovat lähes tien tukkeena.
Itse olen tälläinen tientuke. Nautin pyöräilystä.
Poljimme eilen Porvooseen Helsingistäja takaisin, nauttien matkasta , kauniista ulkoilmasta ja rauhallisesta menosta. Aikaa kului reilu kolme tuntia suunta. Mutta oli mukava tunne saapua takaisin kotiin koko päivän ulkoilun jälkeen. Kotona suoraan saunaan ja nauttimaan olosta, joka oli fantastinen. Olisin vaan kertonut kaikille muillekin tavallisille tientukkeille, että matkaa ei tarvitse polkea täysillä, vaan voi myös nauttia maisemista ja muusta ympärillä tapahtuvasta kevään tohinasta.
Itse olen tälläinen tientuke. Nautin pyöräilystä.
Poljimme eilen Porvooseen Helsingistäja takaisin, nauttien matkasta , kauniista ulkoilmasta ja rauhallisesta menosta. Aikaa kului reilu kolme tuntia suunta. Mutta oli mukava tunne saapua takaisin kotiin koko päivän ulkoilun jälkeen. Kotona suoraan saunaan ja nauttimaan olosta, joka oli fantastinen. Olisin vaan kertonut kaikille muillekin tavallisille tientukkeille, että matkaa ei tarvitse polkea täysillä, vaan voi myös nauttia maisemista ja muusta ympärillä tapahtuvasta kevään tohinasta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, että koit liikunnan iloa ja sykkeesi oli todennäköisesti juuri oikealla alueella peruskuntoharjoittelua ajatellen :-)
käyttäneet lukkopolkimia ja campagnolo:n osasarjaa, suosittelisin vielä kadenssimittaria seuraavalle retkelle ja pyöritysteknikkan kannattaa kiinnittää huomiota.
Ilmeisesti ajoitte oikeaoppisesti cyclocross- tai maantiepyörällä. Mummomankelilla tai etujousitetulla hybridillä ette olisi edes tienneet mitä olette tekemässä
Kiitos viestistäsi, vaikka termit on minulle ihan vieraita. Hankin itselleni viime viikolla polkimet, joissa on lukko toisella puolella ja toisella puolella on ihan tavallinen poljin, on siinä kyllä eroa polkea, varsinkin ylämäissä huomasi sen. Pyörinä meillä on Crescentin STC 24-vaihdetta ja hyvin on pyörinyt. Mukavia pyöräilyretkiä ihan kaikille.
Täällä jannut ajelee verenmaku suussa koko lenkin (vai juksaavatko aina viesteissä?). Itsellä on ollut ns. kilpapyörä nyt kaksi vuotta. Tullut ajeltua sillä noin 5000 km vuodessa. Ajan vuoden ympäri pyörällä myös töihin, jonne meiltä on matkaa suurinpirtein 8 km.
Työmatkapyöräily ei kuitenkaan ole läheskään yhtä mukavaa kuin huviajelu. Niiden ero on näet se, että työmatka on aina se sama pätkä, mutta vapaalla saa ajaa aina uusia reittejä ja katsella ihmisten pihoja ja muita maisemia. Jos ajelisi aina täysiä, ei ehtisi nauttia matkasta. Toki poljen aina tylsässä ympäristössä kuntoni sallimalla maksiminopeudella (noin 30 mph), mutta taas kun tullaan ihmisten ilmoille, nopeus laskee.
Ihan kuin pyörällä ajosta ei saisi nauttia...? PyräilyNAUTINTOA kaikille!
Kaupungissa ajaminen on stressaavaa kun on aina liikennevaloja painonappeineen ja muita älyttömyyksiä, kuten koiran kusettajia tai palloilevia jalankulkijoita, päälle kääntyviä autoja, roskalavoja.
Maalla on kiva polkea ja itsekin olen polkenut Porvoo-Helsinki -väliä.
Suosittelen etenkin Kuninkaantien ajamista. Siellä ei ole pyöräteitä kiusana lainkaan.
Ei kaupunki oo paras paikka pyöräilylle.. pienhiukkasia enemmän kuin laki sallii yms.
Tässäpä se virhe onkin, minkä monet tällä palstalla tekevät. Ihmettelevät vaahto suussa yli neljänkympin keskareita, jotka onnistuvat helposti keneltä tahansa johdonmukaisesti ja sinnikkäästi treenaavalta henkilöltä. Minä en oikein ymmärrä tätä ihmettelyä, sillä nämä ihmettelijät itse juuri harrastavat tätä maisemankatselua ja retkeilypyöräilyä, jolla ei kunto tietenkään kasva yhtään ja siten ne keskaritkaan eivät varmaan mahdottomiin lukemiin nouse. Ihmettelyn sijasta kannattaisi ehkäpä lukaista jokin tieteellinen teos, joka käsittelee urheilulääketiedettä. Sieltä paljastuisi, että oikealla treenilla kuka tahansa voi helposti polkea yli neljääkymppiä monta tuntia yhteen menoon ja tehot ovat vielä tällöinkin aika vaatimattomia. Kovalla ja älykkäällä treenillä sen sijaan tehot alkavat jo kivuta yli 400W ja silloin aletaan jo mennä lujaa. Kokemusta löytyy.
Kiinnostaa! Perustieto hallussa, kuntoani kohotan juoksulla...
kympin tempo haaste, riittääkö kanttia?