Meillä oli suhteessa menossa sellainen harkinta-aika, että keskityttiin siihen, että mitä kumpikin suhteelta haluaa. Elimme käytännössä avoliitossa, vaikka molemmilla oli omat asunnot. Mietintätauon aikana asuimme omissa kodeissamme. Mitään sopimusta ei tehty ulkopuolisista suhteista ja toisaalta miksi olisikaan pitänyt, kun meininki oli se, että keskitytään toiveisiimme ja siihen miten voimme viedä parisuhdettamme eteenpäin. Kolmen viikon kuluttua tulimme siihen tulokseen, että haluamme säilyttää arvokkaan ja kauniin suhteemme.
Uuden alun kunniaksi teimme gourmet illallisen ja joimme pullon viiniä, jonka jälkeen harrastimme raivoisaa ja aivan helvetin taivaallista seksiä läpi yön. Kaikkemme antaneina naiseni tivasi minulta, että olinko ollut muiden kanssa. En ollut ja tämän hänelle kerroin. Kysyin vastavuoroisesti häneltä samaa, jonka seurauksena sain päälleni pommilaivueen, koska edes kehtasin kysyä moista.
Viikko tuosta tapasin ystäväni, joka kertoi, ettei olisi ikinä tehnyt sitä jos olis tiennyt, että olemme harkinta-ajalla. Typeränä kysyin, että mitä, vaikka tiesin vastauksen.
Seuraavat tunnit olivat suoraan kuin elokuvasta, jossa mafioso(tar) kiristää, uhkaa, vannottaa, raivoaa ja vaatii ystävääni valehtelemaan, pelastaakseen oman perseensä.
Minä pyysin naistani kertomaan oman kantansa, että voisimme edes olla ystäviä, mutta siinä vaiheessa minun olisi kuulemma jo pitänyt mennä hoitoon sairaan mieleni takia.
Mä en vittu ymmärrä, miten mä menetin tossa hässäkässä jotenkin kaiken luoton ihmisiin ja ennen kaikkea naisiin. Kävi nimittäin ilmi, että noita ns. toisia miehiä oli ollut läpi suhteemme.
Olisin niellyt ja hyväksynyt totsiasiat (eihän niitä kuitenkaan voi muuttaa), mutta tota paskanjauhantaa mä en vaan saatana kestä.
Olkaa rehellisiä toisillennne, vaikka se sattuisikin.
Uuden alun kunniaksi teimme gourmet illallisen ja joimme pullon viiniä, jonka jälkeen harrastimme raivoisaa ja aivan helvetin taivaallista seksiä läpi yön. Kaikkemme antaneina naiseni tivasi minulta, että olinko ollut muiden kanssa. En ollut ja tämän hänelle kerroin. Kysyin vastavuoroisesti häneltä samaa, jonka seurauksena sain päälleni pommilaivueen, koska edes kehtasin kysyä moista.
Viikko tuosta tapasin ystäväni, joka kertoi, ettei olisi ikinä tehnyt sitä jos olis tiennyt, että olemme harkinta-ajalla. Typeränä kysyin, että mitä, vaikka tiesin vastauksen.
Seuraavat tunnit olivat suoraan kuin elokuvasta, jossa mafioso(tar) kiristää, uhkaa, vannottaa, raivoaa ja vaatii ystävääni valehtelemaan, pelastaakseen oman perseensä.
Minä pyysin naistani kertomaan oman kantansa, että voisimme edes olla ystäviä, mutta siinä vaiheessa minun olisi kuulemma jo pitänyt mennä hoitoon sairaan mieleni takia.
Mä en vittu ymmärrä, miten mä menetin tossa hässäkässä jotenkin kaiken luoton ihmisiin ja ennen kaikkea naisiin. Kävi nimittäin ilmi, että noita ns. toisia miehiä oli ollut läpi suhteemme.
Olisin niellyt ja hyväksynyt totsiasiat (eihän niitä kuitenkaan voi muuttaa), mutta tota paskanjauhantaa mä en vaan saatana kestä.
Olkaa rehellisiä toisillennne, vaikka se sattuisikin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jostain syystä se on useammin naiset, joilla ei riitä moraalia eikä kykyä kantaa tekojensa seurauksia. Itsekin olen tuollaisen naisen kanssa ollut, tosin luultavasti lyhyemmän suhteen kuin teidän suhde (kuulostaa, että teillä oli oikeasti pitkä suhde, siis monta vuotta pitkä).
Usein netissäkin naiset perustelevat, että on väärin kertoa toiselle, jos pettää. Siis en ymmärrä. Miten kieroutunut on ihminen, joka luulee tekevänsä moraalisesti oikein, kun jättää kertomatta? Miten kieroutunut on ihminen, joka luulee, että mitään väärää ei ole tapahtunut, jos kukaan ei tiedä sen tapahtuneen? Ja miksi näin luulevat ihmiset ovat aina naisia?? Kertokaapas naiset minulle se!
teidän miesressukoiden kanssa! minkä helvetin takia pitäs mennä kertoon kaikki jutut toiselle. kuluukohan tuo tavara jos vähä enempi käyttää? ite olen pettänyt monet kerran, eikä tulis mieleenkään kertoilla. katsokaas miehet jos kotona ei saa tarpeeks, niin aina joku muu haluu kyllä! eikä vaivaa mikää omatunto. tällästa se vaan elämä on.
On omatunto...
Ei kysymys ollu siitä, että paljonko se tavara kuluu, vaan rehellisyydestä. Toivon, että en koskaan törmää sun kaltaisiin ihmisiin, jotka eivät osaa elää totuuden/rehellisyyden kanssa.
Valehtelu on pahinta mitä toiselle voi tehdä. Jos ei ole luottamusta, ei ole mitään. Sitä tuntee itsensä täydeksi idiootiksi kun huomaa tulleensa kusetetuksi. Ja toista kertaa ei todellakaan halua sitä elämystä. Ja jos ei usko kerrasta niin uusintoja saa ihan pyytämättä.
Otan osaa, vaikka kaikkien niidenkin naisten puolesta jotka on mun kans samaa mieltä.
Itse menetin samasta syystä aikoinani luottamuksen miehiin, koska mut on lähes joka ikisessä suhteessa joko a.) jätetty toisen naisen takia tai b.) petetty. Viimeinkin alan uskoa siihen, että löytyy vielä miehiä, jotka eivät tota samaa tee. Välillä meinaa kantti pettää ja pahasti ja tekis vaan mieli luovuttaa, mut ei se kande.
Sanoisin sulle neuvoksi että jätä tollanen nainen. Koska jos se jättää kertomatta, mitä se kertoo ihmisen moraalista? Toista ei säästä sillä et on kertomatta - vaik tietämättömyys on helpompaa kun tietää asiasta, se totuus on aina olemassa siellä jossakin, jos on jotakin pahaa tehty.
Miten toinen voi ees yrittää käyttäytyä normaalisti moisen jälkeen?? Ja viel sun kaverin kanssa?
Tota ööh...
(( Dumppaa se )).
Nyt ainakin tiedat etta nainen on hyva huoraamaan. Seuraavan kerran tavatessanne vaadi sita maksamaan antamastasi palvelusta kayvan kurssin mukainen hinta.
Eihan tuossa ole ole mitaan monimutkaista. Selvaa alapaan kauppaa. Liiketoimintaa jota on harjoitettu aikojen alusta ja jota tullaan harjoittamaan aikojen loppuun.