-Kirjoitin tämän avioliittopalstalle, mutta sopii tännekin, voi auttaa jotain vastaavassa tilanteessa kamppailevaa...Avioero oli ensimmäinen ajatus pahimmassa kriisivaiheessa, mutta onneksi on harkinta-aika. En valinnut ehkä helpointa tietä, mutta uskon käsittelemättömien ongelmien tulevan myös uuteen suhteeseen.
Olemme olleet naimisissa pian 10 vuotta, käyneet läpi äskettäin kriiseistä pahimpia, aviopuolison uskottomuuden (pitempiaikaisen sivusuhteen)..Avioerokin oli vireillä, vuoden harkinta-ajan jälkeen sormukset palautui sormiin. Rakkaus se kuitenkin pitää yhdessä, ja kaikki yhdessä koetut surut/ilot. Kuinka tästä eteenpäin?? -ehdotin puolisolle, että pidämme tästedes "vuosisopimus"-neuvottelut liitostamme, asetamme tavoitteet, mitä vuoden aikana haluamme (lomat, yhteiset tekemiset...) ja käymme asiat lävitse vuoden jälkeen miten ovat toteutuneet kummankin toiveet. Näinhän tehdään yrityksissäkin ym., autoille vuosihuollot jne., siis miksei parisuhteellekin, jotta pystyisi ennakoimaan/estämään pahimmat karikot. Todellinen kasvunpaikka tämä uskottomuustapaus oli, vielä riittää työstettävää pitkäksi aikaa, mutta uskon, että mahdollisuus entistä antoisampaan parisuhteeseen kun ei palaa entiseen eli hautaudu arjen alle.
Olemme olleet naimisissa pian 10 vuotta, käyneet läpi äskettäin kriiseistä pahimpia, aviopuolison uskottomuuden (pitempiaikaisen sivusuhteen)..Avioerokin oli vireillä, vuoden harkinta-ajan jälkeen sormukset palautui sormiin. Rakkaus se kuitenkin pitää yhdessä, ja kaikki yhdessä koetut surut/ilot. Kuinka tästä eteenpäin?? -ehdotin puolisolle, että pidämme tästedes "vuosisopimus"-neuvottelut liitostamme, asetamme tavoitteet, mitä vuoden aikana haluamme (lomat, yhteiset tekemiset...) ja käymme asiat lävitse vuoden jälkeen miten ovat toteutuneet kummankin toiveet. Näinhän tehdään yrityksissäkin ym., autoille vuosihuollot jne., siis miksei parisuhteellekin, jotta pystyisi ennakoimaan/estämään pahimmat karikot. Todellinen kasvunpaikka tämä uskottomuustapaus oli, vielä riittää työstettävää pitkäksi aikaa, mutta uskon, että mahdollisuus entistä antoisampaan parisuhteeseen kun ei palaa entiseen eli hautaudu arjen alle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen täällä aikaisemmin kirjoitellut, kuinka puolison uskotomuduen jälkeenkään emme ole suinpäin eroon ryntäämässä, nyt on I-vaihe päättynyt, vaan emme edelleenkään tiedä, miten jatkossa, nyt asumme kuitenkin erillään. Kiitos todellakin viestistäsi, en ole siis ainoa, joka voisi ajatella, että vaikka nyt ei siltä tunnu, niin mitään ei tehdä hätiköiden.
Kyllä suosittelen harkitsemaan, aikaa tarvitaan kriisien käsittelyyn. Meillä II-vaihde päättyi maaliskuussa, asuimme kuitenkin koko ajan yhdessä, ja keskustelimme/itkimme/raivosimme...tätä asiaa vuoden ajan. Välillä tilanne jumittui, en todellakaan tiennyt mitä halusin, olin sydänjuuriani
myöten loukattu. Mieheni kuitenkin oli/on todella katuvainen, haluaa panostaa yhteiseloomme. Ehkä se lopulta ratkaisi tilanteen, kun lopull.päivämäärä lähestyi, että yritetään vielä. Parisuhde vaatii huoltoa, ja keskusteluyhteyttä! Meillä se meni pohjamutien kautta, mutta yhdessä jatketaan, ja toivottavasti viisaampina, ja toisiamme arvostavina tasavertaisina kumppaneina.
Tuntui hyvältä lukea viestiäsi ja toivotan kaikkea hyvää teidän yhteiselämälle. Meillä myös meneillään paha aviokriisi juuri uskottomuuden takia. Koko talvi on asiaa työstetty, käyty perheneuvojan luona juttelemassa mutta mitään päätöstä asian suhteen ei mieheni näytä pystyvän tekemään. Nyt hänellä on asunto varattuna ja luultavasti lähtee sinne miettimään omassa rauhassaan sitä, mitä hän todella elämältään haluaa.
Meillä takana pian 30 yhteistä vuotta ja tuntuikin, että päätöstä pitää miettiä rauhassa. Niin paljon hyviä yhteisiä vuosia takana, lapset vielä pieniä (saatiin lapset "aikuisina"), talo, yhteinen yritys yms. Kaikki nämä mietityttää ja ratkaisun tekeminen ei ole helppoa. Siitäkin huolimatta että välillä tekisi mieli heittää mies ulos ovesta. Kyllä tunnen itseni todella loukatuksi ja sydämeen sattuu aika lailla. Kaikesta huolimatta rakkautta on vielä jäljellä ja olen valmis yrittämään yhdessä jos mies vain haluaa. Mutta avoimin silmin yritän suunnata katseen myös tulevaisuuteen jota kenties elän neljästään lasten kanssa. Onneksi on nuo lapset, joiden takia on pakko jaksaa.
Toivon teillekin asian selkiytymistä. Niin pitkään kun tilanne on "päättämätön", se kuluttaa valtavasti energiaa, ja tuntuu kuin kaikki elämässä olisi pysähtynyt. Välillä tuntui, että olisi helpompaa vaan jättää puoliso, ja aloittaa puhtaalta pöydältä.
Meilläkin on ala-astetta käyvä tytär, joka kärsi kodin ilmapiiristä, vaikkemme suoranaisesti hänen kuullensa asiaa käsitelleetkään. Lapsella on niin ihmellinen vaisto; nyt asioiden selkiinnytyä hän on kuin pieni enkeli, iloinen höpöttäjä aiemman kiukuttelun sijaan. Mieheni kanssa aiomme todellakin toteuttaa tämän "vuosisopimus-neuvottelun", tai "kehityskeskustelun" , alkaa nyt pääsiäisenä, viettäessämme koko perheen voimin lomapäiviä. Uskon, että tämä kriisi oli kuitenkin kaikesta tuskasta huolimatta pelastus liitollemme, niin kornilta kuin se kuulostaakin! Se, että puolisoni on ollut halukas puhumaan asiasta on varmasikin ollut suuri edistystekijä. Yksin en varmaankaan olisi jaksanut/halunnut viedä liittoamme eteenpäin. Valtava koettelemus, mutta erittäin kasvattava, ja vahvuutta tuonut. Uskon selviytyväni tulevaisuudessa, kävi miten tahansa!
Niin kuin sinäkin! Lapset ovat voimavara.