Hei
Haluaisin kuulla muilta uusperheellisiltä, miten sujuu viikonlopun arki kun uuden elämänkumppanin edelliset liiton lapset tulevat tapaamiselle, yhteiseen kotiinne. Sujuuko todella kaikki kuin tanssi, muutama kompromissi ja kaikki taas pelaa? Mistä asioista te teette kompromisseja? Mitkä ovat, vai onko ollenkaan, kompastuskiviä, tai asioita joiden yhteensovittaminen kompromissein tuntuu mahdottomilta? Vaikka laista pitää, puolisoaan rakastaa jne jne niin tuleeko päiviä, aikoja, jolloin miehen lapset ottavat kaaliin ihan tosissaan? Jolloin ymmärrys ei kertakaikkisesti riitä?
Vai olenko ainoa, olenko jotenkin outo, kun en jaksa enkä ymmärrä??
Miehen ex-liiton lapset ovat vielä suht pieniä, 7 ja 5 vuotiaita. Heihin saa hyvin kohtaktin. Eivät he minua tottele useinkaan, miehen pitää mennä perästä sanomaan se sama käsky ja minua se ärsyttää. etenkin vanhempi lapsista ei tottele. Tapaamiset ovat nyt jo onneksi säännöllisesti ja aivan yhtä säänöllisesti he tuovat meidän viikonloppuumme oman perheensä = äitinsä tavat ja säännöt ja elämänrytmin ja vaikka kaikki olemme kaupunkilaisia, kerrostalossa, heidät tavat ja rytmi on jotakin aivan muuta kuin meidän!
Kotonaan lapset astuvat eteiseen ja polkevat tai heittelevät ulkovaatteet pitkin eteistä. Aikuiset sitten korjaavat ne paikoilleen. Samalla tavalla vaihdetaan yövaatteet/päivävaatteet, samalla periaatteella omien leikkien siivoaminen on omassa kotona äidin tehtävä.
Meillä ei VIELÄ ole eteisessä lasten mittaisia naulakoita, heidän kuuluu laittaa vaatteet tuolille ja joka kerta kun sisään tullaan, siitä on sama sanominen. Samoin pukeminen: he pukevat vaatteensa siten, että samaan aikaan valtavat ympäriinsä huoneistossa, housujen lahkeet polkeutuvat jalkapohjien alla...
Leikkien jälkien siivoaminen on opettelun alla sekin.. ärsyttää, että koko ajan saa olla sanomassa asioista, jotka minusta ovat jo itsestään selviä siisteyteen kuuluvia asioita, jotka ovat ihan opetettavissa..
Roukapöytätavat ovat.. joo-oo. No, niitä ei ole. Omani ovat ihmetelleet, että nämä lapset syövät tosi sotkuisesti!! ja ovat kuitenkin sukulaisillaan näheneet muidenkin pikku?lasten ruokapöytätapoja.
Puserossa on ruokalista, puhdasta ei suostu vaihtamaan, koska kotona on tapa, että JOKA AAMU vaihdetaan kokonaan uusi vaatekerta, riippumatta siitä onko sukkahousut tai aluspaita puhdas vai ei. Joten keskellä päivää ei etenkään isompi suostu riisumaan likaista puseroa pois!!
Miten kummassa ekaluokkalainen selviää koulussa, jos ei osaa kuoria perunoita, pilkkoa pihviä, käyttää veistä ja haarukkaa?? Jos oman voileivän tekeminenkin on pieni elämys!! "Jee, mä saan ihan ite!"
Mitä ajattelee äiti, joka passaa lapsensa aivan koko ajan, alusta loppuun? Tämä äiti ajattelee: "Et sinä kuitenkaan osaa, minä teen niin siitä jotakin edes tulee" Tämmöistä oli kuulemma arki ennen.
Omat lapseni ovat jo isoja, murkkuiässä, mutta kyllä he 5-vuotiaana osasivat ihan itse pyyhkiä pyllyn (on nyt opetettu tällekin lapselle), ekaluokkalainen petasi vuoteensa itse, vaatteet pinottiin tuolille tai vast., ulkovaatteet naulakkoon tai vast., eivät he niitä nakelleet pitkin lattioita aikuisten siivottavaksi.
Tietty rytmi on arjen takia, aikaset ylösnousut työn ja päivähoidon takia. Ymmärrän sen. Silti minua jotenkin yhä vaan väsyttää, en jaksaisi herätä klo 5.30 tai 5.45. Okei, joskus he nukkuvat jopa 6.15 saakka... Komento on, että he leikkisivät hiljaa makuuhuoneessa jonnekin klo 7.30-8 saakka, mutta se ei onnistu. Kolinaa, pauketta, tavarat tippuvat käsistä, riitaa ja inttämistä, kuiskaaminen unohtuu = normalia leikkimistä paitsi että kellon aika on aivan kamala!
Vaikka "valvotamme" lapsia 21.30 tai joskus jopa 22.00 asti, he heräävät silti tuohon aikaan!!
Kodissani siis eletään näiden tapaamisten aikana lasten äidin arkea, exän rytmin mukaan ja minä en pidä siitä, se on niin kovin erilainen kuin omani.
Vaatteet ja pukeutuminen on oma kuvionsa, samoin viikonlopun tekemiset ylipäätään. Kun äiti on sanonut, että viikonloppuna puetaan sitten näin, he naudattavat kirjaimellisesti ohjetta.. puseroita on vaikka 4 kpl päällekkäin, pihalla seistään michelin-ukkona, kun äiti on näin sanonut eikä omaa ajattelua ole ollenkaan, ei voida myöskään kuunnella isää tai ketään muutakaan aikuista. Ainoa oikeassa oleva ihminen on näille lapsille oma äiti, joka siis toisinaan on hyvinkin voimakkaasti läsnä.
Käymme kuulemma liian usein kylässä, isovanhemmilla jne. Kaiketi kauppareissutkin pitäisi jättää väliin, asioiden toimittaminen jne. Kaikkea emme ennätä tehdä viikolla tai sen viikonlopun aikana, kun lapset eivät ole. Minusta on järjetöntä, että meidän pitäisi pystäyttää oma elämämme tapaamisviikonloppujen ajaksi ja elää vain näiden lasten arkea, heidän elämänmalliaan heidän äitinsä tavoilla...???!!
Tämä on siis se viesti, minkä lasten äiti laittaa lasten kautta,lapsilleen, mitä lapset noudattavat ja ristiriita on melkoinen ainakin lapsen päässä.
Minulla ei aina kärsivällisyys riitä tämän kuuntelemiseen.
"vika" ei siis ole lasten, vaan heidän äitinsä. Hänen kanssaan ei voi keskustella, esim. minä olen "kiellettyjen listalla", minun kanssani lapset eivät saisi olla missään tekemisissä.
Mies sitten luovii tässä välissä.
Yhteistä lasta ei vielä ole, tulossa on.. kauhulla ajattelen sitä aikaa, kun vauva valvottaa öisin ja sitten kun saisimme nukahdetta, nämä "viikonloppulapset" heräävät klo 5.
Maallakin nukutaan nykyaikana pidempään.
Olen kait outo, olen varmaan ainoa uusperheen äiti, joka ei jaksa, ei ymmärrä, jolla loppuu kärsivällisyys, jota ärsyttää kun joka toinen viikonloppu oma koti täyttyy toisen ihmisen tavoista, elämisen ajattelusta, joka on omasta elämäntavasta äärettömän kaukana..
Haluaisin kuulla muilta uusperheellisiltä, miten sujuu viikonlopun arki kun uuden elämänkumppanin edelliset liiton lapset tulevat tapaamiselle, yhteiseen kotiinne. Sujuuko todella kaikki kuin tanssi, muutama kompromissi ja kaikki taas pelaa? Mistä asioista te teette kompromisseja? Mitkä ovat, vai onko ollenkaan, kompastuskiviä, tai asioita joiden yhteensovittaminen kompromissein tuntuu mahdottomilta? Vaikka laista pitää, puolisoaan rakastaa jne jne niin tuleeko päiviä, aikoja, jolloin miehen lapset ottavat kaaliin ihan tosissaan? Jolloin ymmärrys ei kertakaikkisesti riitä?
Vai olenko ainoa, olenko jotenkin outo, kun en jaksa enkä ymmärrä??
Miehen ex-liiton lapset ovat vielä suht pieniä, 7 ja 5 vuotiaita. Heihin saa hyvin kohtaktin. Eivät he minua tottele useinkaan, miehen pitää mennä perästä sanomaan se sama käsky ja minua se ärsyttää. etenkin vanhempi lapsista ei tottele. Tapaamiset ovat nyt jo onneksi säännöllisesti ja aivan yhtä säänöllisesti he tuovat meidän viikonloppuumme oman perheensä = äitinsä tavat ja säännöt ja elämänrytmin ja vaikka kaikki olemme kaupunkilaisia, kerrostalossa, heidät tavat ja rytmi on jotakin aivan muuta kuin meidän!
Kotonaan lapset astuvat eteiseen ja polkevat tai heittelevät ulkovaatteet pitkin eteistä. Aikuiset sitten korjaavat ne paikoilleen. Samalla tavalla vaihdetaan yövaatteet/päivävaatteet, samalla periaatteella omien leikkien siivoaminen on omassa kotona äidin tehtävä.
Meillä ei VIELÄ ole eteisessä lasten mittaisia naulakoita, heidän kuuluu laittaa vaatteet tuolille ja joka kerta kun sisään tullaan, siitä on sama sanominen. Samoin pukeminen: he pukevat vaatteensa siten, että samaan aikaan valtavat ympäriinsä huoneistossa, housujen lahkeet polkeutuvat jalkapohjien alla...
Leikkien jälkien siivoaminen on opettelun alla sekin.. ärsyttää, että koko ajan saa olla sanomassa asioista, jotka minusta ovat jo itsestään selviä siisteyteen kuuluvia asioita, jotka ovat ihan opetettavissa..
Roukapöytätavat ovat.. joo-oo. No, niitä ei ole. Omani ovat ihmetelleet, että nämä lapset syövät tosi sotkuisesti!! ja ovat kuitenkin sukulaisillaan näheneet muidenkin pikku?lasten ruokapöytätapoja.
Puserossa on ruokalista, puhdasta ei suostu vaihtamaan, koska kotona on tapa, että JOKA AAMU vaihdetaan kokonaan uusi vaatekerta, riippumatta siitä onko sukkahousut tai aluspaita puhdas vai ei. Joten keskellä päivää ei etenkään isompi suostu riisumaan likaista puseroa pois!!
Miten kummassa ekaluokkalainen selviää koulussa, jos ei osaa kuoria perunoita, pilkkoa pihviä, käyttää veistä ja haarukkaa?? Jos oman voileivän tekeminenkin on pieni elämys!! "Jee, mä saan ihan ite!"
Mitä ajattelee äiti, joka passaa lapsensa aivan koko ajan, alusta loppuun? Tämä äiti ajattelee: "Et sinä kuitenkaan osaa, minä teen niin siitä jotakin edes tulee" Tämmöistä oli kuulemma arki ennen.
Omat lapseni ovat jo isoja, murkkuiässä, mutta kyllä he 5-vuotiaana osasivat ihan itse pyyhkiä pyllyn (on nyt opetettu tällekin lapselle), ekaluokkalainen petasi vuoteensa itse, vaatteet pinottiin tuolille tai vast., ulkovaatteet naulakkoon tai vast., eivät he niitä nakelleet pitkin lattioita aikuisten siivottavaksi.
Tietty rytmi on arjen takia, aikaset ylösnousut työn ja päivähoidon takia. Ymmärrän sen. Silti minua jotenkin yhä vaan väsyttää, en jaksaisi herätä klo 5.30 tai 5.45. Okei, joskus he nukkuvat jopa 6.15 saakka... Komento on, että he leikkisivät hiljaa makuuhuoneessa jonnekin klo 7.30-8 saakka, mutta se ei onnistu. Kolinaa, pauketta, tavarat tippuvat käsistä, riitaa ja inttämistä, kuiskaaminen unohtuu = normalia leikkimistä paitsi että kellon aika on aivan kamala!
Vaikka "valvotamme" lapsia 21.30 tai joskus jopa 22.00 asti, he heräävät silti tuohon aikaan!!
Kodissani siis eletään näiden tapaamisten aikana lasten äidin arkea, exän rytmin mukaan ja minä en pidä siitä, se on niin kovin erilainen kuin omani.
Vaatteet ja pukeutuminen on oma kuvionsa, samoin viikonlopun tekemiset ylipäätään. Kun äiti on sanonut, että viikonloppuna puetaan sitten näin, he naudattavat kirjaimellisesti ohjetta.. puseroita on vaikka 4 kpl päällekkäin, pihalla seistään michelin-ukkona, kun äiti on näin sanonut eikä omaa ajattelua ole ollenkaan, ei voida myöskään kuunnella isää tai ketään muutakaan aikuista. Ainoa oikeassa oleva ihminen on näille lapsille oma äiti, joka siis toisinaan on hyvinkin voimakkaasti läsnä.
Käymme kuulemma liian usein kylässä, isovanhemmilla jne. Kaiketi kauppareissutkin pitäisi jättää väliin, asioiden toimittaminen jne. Kaikkea emme ennätä tehdä viikolla tai sen viikonlopun aikana, kun lapset eivät ole. Minusta on järjetöntä, että meidän pitäisi pystäyttää oma elämämme tapaamisviikonloppujen ajaksi ja elää vain näiden lasten arkea, heidän elämänmalliaan heidän äitinsä tavoilla...???!!
Tämä on siis se viesti, minkä lasten äiti laittaa lasten kautta,lapsilleen, mitä lapset noudattavat ja ristiriita on melkoinen ainakin lapsen päässä.
Minulla ei aina kärsivällisyys riitä tämän kuuntelemiseen.
"vika" ei siis ole lasten, vaan heidän äitinsä. Hänen kanssaan ei voi keskustella, esim. minä olen "kiellettyjen listalla", minun kanssani lapset eivät saisi olla missään tekemisissä.
Mies sitten luovii tässä välissä.
Yhteistä lasta ei vielä ole, tulossa on.. kauhulla ajattelen sitä aikaa, kun vauva valvottaa öisin ja sitten kun saisimme nukahdetta, nämä "viikonloppulapset" heräävät klo 5.
Maallakin nukutaan nykyaikana pidempään.
Olen kait outo, olen varmaan ainoa uusperheen äiti, joka ei jaksa, ei ymmärrä, jolla loppuu kärsivällisyys, jota ärsyttää kun joka toinen viikonloppu oma koti täyttyy toisen ihmisen tavoista, elämisen ajattelusta, joka on omasta elämäntavasta äärettömän kaukana..
Vastaukset 32
Vanhimmat
sinulla riittää mutta jos jaksat johdonmukaisesti muistuttaa lapsia että sinun kodissasi ollaan niinkuin sinä sanot ja jaksat kestää kiukuttelut,uskon että asiat alkavat sujua paremmin.
Oikean äidin vaikutus valitettavasti näkyy pitkään mutta jos lapset ymmärtäisivät että teillä noudatetaan eri tapoja ja lasten äidillä on omat tavat ja mikä tärkeää:kerro lapsille että molemmat ovat yhtä hyviä.(älä sorru haukkumaan lasten äitiä heidän kuullensa vaikka mieli tekisikin)
Älä anna periksi,olen ihan samaa mieltä että tuonikäisten lasten pitää osata jo tapoja niin ruokapöydässä kuin siisteydessäkin
Äidin taholta tulee varmasti kritiikkiä jatkossakin mutta siitä ei kannata liikoja paineita ottaa
Aikainen aamuherätys on varmaan kurjaa mutta siihen on aika vaikea mitään keksiä...lapset herää kun herää eikä siihen paljon voi vaikuttaa
Mielestäni vielä eräs tärkeä asia on että laaditte lapsille säännöt yhdessä miehesi kanssa ja yhdessä myös kerrotte ne,ja pidätte niistä kiinni molemmat(lapset tajuavat ettei kaikki ole vain "ilkeän äitipuolen" keksintöä
Helppoa ei varmaan tule olemaan jos lasten äiti on jatkuvasti mustasukkainen lapsistaan ja mollaa sinua...pidä pintasi ja ole oma itsesi,enempää ei tarvitse
Edellisessä oli viisauden sanoja! Itse en ole äitipuoli, mutta äidilläni on uusi mies - ja kesti ainakin 5 vee, ennenkuin pystyin "vieraan" ihmisen hyväksymään. En häntä isäni paikalle ikinä hyväksy, mutta äitini kumppaniksi. Oma "ikääntymiseni" auttoi, eli rupesin tajuamaan näitä miesten ja naisten välisiä suhteita, eli että äidilläkin on oikeus parisuhteeseen, mieheen. Ei se ole lapsillekaan helppoa, vieras ihminen on heidän näkökulmastaan vienyt vanhemman.
Anna heille aikaa tottua. Kyllä se siitä. Ja muista, että sinun aikuisena pitäisi olla se viisaampi.
Hyvä uusperheellinen. Ymmärrän hyvin kiukkusi lasten kasvatuksen suhteen, siihen kun tuntuu joskus pääsevän niin vähän vaikuttamaan, kun lapsia näkee joka toinen viikonloppu. Toisaalta, mielestäni omassa kodissa pitää olla jokaisella mukava olla, ja ihan kaikkea ei tarvitse sietää. Lapsille voi ja pitää opettaa miten sinun talossasi käyttäydytään. Ja pikkuhiljaa se opitaan rajoja asettamalla.
Itse olen "varaäiti" avomieheni kahdelle 8- ja 10-vuotiaille lapselle. Tutustuin heihin jo seurusteluaikana ja sopeutuminen on mielestäni ollut aika helppoa molemmin puolin. Tietysti asiaa auttaa se, että olemme miehen kanssa samoilla linjoilla lasten kasvatuksessa ja lapset ovat jo pienenä oppineet talon tavoille. Ja kyllä omienkin lasten tekemiset varmasti ottavat joskus päähän, miksei sitten miehen lasten. Ja minusta asian voi ihan hyvin tunnustaa tuntematta itseään huonoksi ihmiseksi. Meillä tuosta "paha äitipuoli"- tarinasta on tehty vitsi, mutta se onnistuu vain jos asiat sujuvat kohtuudella.
Eniten tässä hommassa päähän ottaa se, että minulla ei ole mitään sanomista lasten asioihin, oikeasti. Velvollisuuksia kyllä riittää, ruuanlaitot ja pyykinpesut ja kuskaukset kavereille, mutta jos minä haluan lasten elämästä jotain kommentoida, mielipiteen tasolle se jää. Käytännön ongelmatilanteita syntyy viikottain, ja joskus on tosi vaikeaa olla niissä sivustaseuraajana. Olen ottanut sen linjan että lasten kasvatuksesta en mieheni exän kanssa puhu, ellei hänellä jotain sanottavaa ole. Hän ei neuvoja vapaaehtoisesti ota vastaan, enkä minäkään vastaavassa tilanteessa varmasti ottaisi. Joskus yritän asettua hänen asemaansa, omat lapset toisen naisen huostassa, hui! Joka tapauksesa, olisi mukavaa, kun edes jollakin tasolla tuntisin olevani myös oikeutettu omiin näkemyksiini lasten asioissa ja saisin ne tuoda ilmi kun siltä tuntuu. Tällä hetkellä minut sivuutetaan exän taholta täysin.
Neuvoja sinulle uusperheellinen, en juuri osaa antaa, mutta toivottavasti saat joskus pieniä ilonpilkahduksia elämääsi myös miehesi lapsista. Ja kärsivällisyyttä tämä uusperheellisyys ainakin kasvattaa, jos ei muuta. Hyvä lähtökohta on varmasti keskusteleva parisuhde, mutten olo tuntuu yksinäiseltä. Ja ota omaa aikaa myös niinä viikonloppuina kun lapset ovat teillä, käy jumpassa, ulkona, kahvilla, elokuvissa... On sinulla omakin elämä ja mies saa omaa aikaa lastensa kanssa. No, tuli sittenkin neuvottua. Mukavaa kevättä sinulle ja muille varaäideille ja isille!
Luin toistamiseen viestisi, kiitti. Kiva kuulla mielipiteitä, ajatuksia sellaiselta, joka kamppailee samojen asioiden kanssa.
Näissä uusperhekuvioissa, joissa aikuisia ja sukulaisia on tuplamäärät, tulisi muistaa, että lapsen parasta jokainen ajattelee. Mutta eihän itseään pidä lakaista sen maton alle, unohtaa. Mutta siinä mielessä riidat pitäisi jättää.
En edes kuvittele että lasten äiti hyväksyisi minulta minkäänlaista ohjetta tai ajatusta omaan elämäänsä, tuskin tulemme koskaan edes tapaamaan. Itsellenikin oli vaikeaa aikoinaan ottaa vastaan lasten tädin (isän puolelta) neuvoja, olin mustasukkainen siitä, että hänellä oli aikaa ja mielenkiintoa touhuta lasten kanssa, askarrella yms. Itse en jaksanut siitä arjen pyörityksessä ja vuororytössä omieni kanssa sitä.. ja nyt huomaan, että kun omat ovat jo isoja, työ on säännöllistä ja elämä onnellista, minulla on mielenkiintoa ja aikaa näiden lasten kanssa kaikkeen tällaiseen..
Minusta yhtäkään aikuista ei saisi sivuuttaa, kaikkien mielipide pitäisi kuulla ja ottaa vakavasti. Etenkin sinun, koska olet lasten arjessa kuitenkin vahvasti mukana.
Yksin- ja yhteishuoltajien liitto on, onko vastaavaa uusperheellisille?? Foorumia ajatusten vaihtoon, toisen samanlaisten tapaamiseen?
Kiva jos ajatuksistani oli sinulle apua. Minustakin on mukavaa lukea toisten uusperheellisten "kohtaloita", joten eiköhän laiteta tänne uusi palstaehdotus vetämään... Lisäksi voitaisiin perustaa toimikunta joka ajaa äitienpäivää (miksei isänpäivääkin) kaltaisilleni varaäideille, joilla ei vielä ole omia lapsia. Olisihan se hienoa saada niitä koulussa innolla väsättyjä kortteja joskus!
Toiveikasta tiistaita, uusperheelliset!
sulle, miekin olen 4v varaäiti. omani ovat 10v ja 3v. viikonloput mies on lapsensa kanssa meillä tai me heillä. mutta olisi kiva jutella muutenkin tästä varaäitinä olemisesta. jos haluat ja voit kirjoittele sähkäriin: [email protected]. olisi kiva tutustrua muihinkin kuin omaan sukuun.
Mä en tajua,miksi kenenkään pitäis yrittää olla täydellinen!!!Silloin kun mun mieheni lapset tulee joka toinen viikonloppu (nykyään harvemminkin)käymään niin se on mun mieheni,joka silloin huushollaa-miksi rupeaisin kenenkään vieraan naisen penskoja passaamaan?!?!Oon alusta asti tehnyt selväksi,että meillä ei muksujen vaatteitakaan pestä-ne viedään kotiin pestäväksi.Ei nekään meillä pane rikkaa ristiin että esim.auttaisivat siivouksessa:pölyjen pyyhkimisessä tms.Heidän äitinsä on sanonut,että heidän ei tarvi meillä tehdä mitään ja että he ovat vaan lomalla meillä!Sen sijaan heidän kotonaan,missä nykyään asustelee heidän äitinsä uusi kolli,lapset joutuvat tekemään suurimman osan kotitöistä-jopa wc:n pesu kuuluu alle 12-vuotiaalle!Mieheni sanoo,että"eihän sen ikäinen edes osaa tehdä sellaista niin kuin pitäisi",mutta niinpä vaan kelpaa muksujen äidille ja kun heidän mummo menee sinne kotiin kyläilemään niin rupeaa pölyrätin ja imurin kanssa heilumaan,koska on kuulemma "niin likaista"!Ihmekös tuo!!Ala jo ihmeessä sinäkin hellittää ja tee selväksi,että jos ei tahti muutu niin järjestät omat menosi viikonlopuiksi kun miehesi lapset tulevat teille vierailemaan!
Olen hyvin rakastunut puolisooni. Hänen tyttönsä on meillä joka toinen viikonloppu. Minua ahdistaa todella paljon aina kun tapaamisviikonloppu edessä. Olen mustasukkainen koska he halailevat ja kertovat kuinka ovat ikävöineet. En ole se rakkain ihminen puolisoni elämässä. Miten voin hyväksyä asian, olen yrittänyt asennoitua mutta vaikeaa on. En halua erotakaan. Miten pystyn takomaan järkeä itseni päähän? Auttakaa!
muista vain että sinä olet aikuinen ja lapsi on lapsi....jolla on oikeus isän rakkauteen eikä se ole sinulta pois
joilla ei ole lapsia. Aina sitä sanotaan että lapsi menee etusijalle, mutta onko oikein että kaikki omat haaveet ja suunnittelut pitää sysätä sivuun kun lapsi haluaa jotain. Näinkö se menee? Onko aikuinen jotenkin toisarvoinen tässä tilanteessa? Itse ei voi ajatellakaan tekevänsä lapsia koska se rakkain lapsi on jo olemassa.
taidatpa olla melkoisen lapsellinen aikuinen
"onko aikuinen jotenkin toisarvoinen tässä tilanteessa"
Jos alat kilpailla huomiosta lapsen kanssa niin ei sullakaan hyvin mene
tietenkään lapsi ei AINA ole etusijalla mutta
jos isä tapaa lastansa vaikka jokatoinen viikonloppu niin tietysti hän haluaa viettää sen lapsensa kanssa mikäli häntä rakastaa...on miehilläkin tunteet
Kiitos, minusta tuo sinun viestisi on vittuilua. Lapsellista sellaista. En siis ota tuota vakavasti sinun ongelmanasi, vaan provokaationa minun viestiini.
Jos jaksat lukea viestini alusta loppuun, kyse ei ole minun kohdallani siitä, että mies rakastaa lapsiaan ja osoittaa sen. Mies rakastaa myös minua ja osoittaa sen. Hän osoittaa sen myös tapaamisviikonloppuna. Ajattele!! Siinä on sitten miehen syli täysi, kun meidän väliin tunkee kaksi lasta. Kamalaako? Ei ollenkaan, meistä kenestäkään, kyllä ison miehen sylissä tilaa on kaikille.
Myös minun sylissäni on tilaa, myös näille lapsille. Pidän heistä kovasti, tulemme hyvin toimeen.
Toisinaan "anna isän lapsilleen", vapautan sohvan tai vuoteen aamusella... tottakai he ikävöivät toisiaan ja ovat lähekkäin!!! ja aikuisena suon sen heille. Mutta saattaapi käydä niin, että lapset kipittäväkin minun perääni, hyörivät minun nilkoissani. Kamalaako? - ei ollenkaan! Onhan minulla itsellänikin lapsia jne..
MINULLA kyse ei ole siitä, että olen mustasukkainen lapsille tai etten siedä mieheni lapsia. EI EI JA EI! Kyse on siitä, että toisen perheen arjen sovittaminen mieheni lasten kautta tapaamisviikonloppuina minun/meidän omaan arkeen on välillä vaikeaa.
Joskus tilanteet ovat surullisiakin: lapsi ei halua kauppakeskukseen, koska heidän äiti voi tulla sinne myös ja nähdä meidät kaikki yhdessä, ja on aivan kauhuissaan. Lapsi noudattaa äidin antamia ohjeita/asenteita (minua kohtaan) niin tiukasti, ettei suostu edes kampaamaan hiuksia, kun minä kehoitan. Kuultuaan, että me muutamme saman katon alle, lapsi parahtaa isälleen kauhussa: Mitä äiti siihen sanoo! Sinä saat sanoa sen, minä en sitä kerro!
Ja sitten selitä, että tämä ei kuulu äidille, tämä on minun (isän) elämää jne jne.
Ja huom! en ole rikkonut tätä perhettä, en ole tullut heidän väliin, tapasin miehen vasta hänen eronsa jälkeen, lasten äiti on minulle aivan outo ihminen...
Kysymys kuuluu, kuinka muilla, miten olette luovineet, millaisia ratkaisuja olette löytäneet?
Onko tämä(KIN) aihe joku tabu, josta ei ole lupa puhua? Aivan kuten äitiys ylipäätään - sen pitäisi olla aina vain onnen auvoa ja pitkäpinnasta rakaudentäyteistä jaksamista, siihen ei kuulu uupuminen, väsyminen, neuvottomuus, ei missään nimessä vitutus, ei edes pieniä palasina vuosien varrella.
Pelkästää hyvä yöuni auttaa pitkälle. Mutta kun yöuni jää lyhyeksi. Ei tilanne ratkea sillä, että menen nukkumaan klo 20, ei minun sisäinen kelloni käänny joka toinen viikonloppu toisenlaiseksi. Eikä lastenkaan. He heräävät oman arkensa mukaisesti joka aamu klo 5.30, joskus vasta 6.15. Ja muu maailma vasta 3-4 tunnin kuluttua!!
Vain yksi esimerkki. Muitakin olisi vaikka miten. En ole koskaan ennen "tavannut" näin erilaista arkipäivää, jossa mikään ei kohtaa, ei ole mitään samankaltaisuutta. Siksi sen sovittaminen omaan arkeen tuntuu jotenkin hankalalta.
Se ei ole mikään syy eroon, miehen lapset. Olen ottanut koko paketin, kuten hänkin. Kysyin vain muiden kokemuksia. Muiden ajatusten kuuleminen auttaa suhteuttamaan omat ongelmatilanteensa, löytämään sieltä itselle jonkinlaisen sopivan ratkaisun ja "kohtalotoveruus yhdistää" ("en ole ainoa, muitakin on"jne) vaikka se jonkun mielestä voi kuulostaa typerältä.
lue lähettämäni viesti.Olet onnellisessa asemassa kun lapsi on vain viikon loput.
viestiäsi ollenkaan. Meillä emme puolisoni kanssa voi edes koskettaa toisiamme tapaamisviikonloppuina ettei lapsi suuttuisi/ottaisi hernettä nenään. Ainahan nämä uusioperheet vaativat suurta sopeutumista.
Luin tekstisi ja ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Tuossa tilanteessa minultakin menisi hermot, varsinkin jos miehen kanssa ei pystyisi sopimaan yhteisistä pelisäännöistä.
Minulla on kaksi lasta, 9 ja 11 -vuotiaat. Olen kasvattanut ja hoitanut heidät yksinhuoltajana jo vuodesta 1996. Uuden miesystäväni 7-vuotias poika on meillä joka toinen viikonloppu, ja tähän asti on kaikki sujunut mallikkaasti. Mielessäni olenkin kiittänyt pojan äitiä hyvästä kasvatuksesta, poika on mukava ja omatoiminen, tottelee puolesta sanasta ja tulee hyvin toimeen omien lasteni kanssa.
Jos jotain ongelmia ilmenisi, kyllä pistäisin heti palaverin pystyyn. Meillä ollaan ja eletään minun sääntöjeni mukaan, en minäkään kehtaa kylässä elää niinkuin lystää.
Toivon sinulle tsemppiä arjenpyörityksen keskellä, koittakaa neuvotella lasten kanssa yhteiset pelisäännöt! Pitkäjänteisyyttä siimä tarvitaan, mutta ehkäpä yritys palkitaan joku kaunis päivä....
.. vastauksesta. Korjaus tai lisäys: miehen kanssa kyllä pystytään puhumaan asioista, ja hän on samaa mieltä paljolti kanssani, mutta sanoo ja ihan totta sanoo: hän ei voi vaikuttaa lasten arkeen (äitinsä luona) ja joka toinen viikonloppu, pari-kolme yötä on aika lyhyt aika, siihen ei voi paljoa vaikuttaa.
Ruokapöytätapoja kerrataan joka kerta, ja ovat jo siistiytyneet, lapset ovat myös huomattavan omatoimisempia. Alkavat oppia pikkuhiljaa kyllä...
Yksi hassu juttu lapsissa, heidän äidissään ja arkikodissaan on: he eivät kyläile, heillä ei kyläillä. Siis edes lapset eivät saa käydä kavereillaan kyllä, kaverit eivät saa tulle heille. Kavereita saa tavata vain ulkona, pihalla, koulussa ja päiväkodissa. Synttärikutsut ovat "sallittuja". Kyse ei ole mistään uskonnollisesta vakaumuksesta - ei todellakaan!!! vaan ...?? en tiedä mistä ja miksi näin. Lapset eivät siis tiedä, että kaikki perheet toimivat eri tavalla, jokaisessa perheessä on erilaiset säännöt ja tavat ja ei ole ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa elämisen mallia, on vain erilaisia... heidän äitinsä on tätä mieltä, että heidän malli on ainoa oikea ja muilla väärä. Siis ei erilainen, vaan väärä.... Ja tämä on ihan totta!!!
Lapset ovat silti sosiaalisia ja avoimia tavallisia reippaita lapsia.
Kyläilystä sen verran, että olen huomannut joistakin lasteni kavereista, ettei heidän kotiinsa saa mennä leikkimään kuin harvoin. Olisikohan syy se, ettei vieraat mukulat saa tulla sotkemaan tai häiritsemään perheen rauhallista (?) arkielämää...?
Meille saa tulla lasten kaverit lähes aina, poikkeuksena se jos meillä ollaan kipeitä tai jos olen tosi väsynyt ja haluan rauhassa levätä. Näitä poikkeuksia on tosi harvoin. Lähes joka päivä meillä on liuta lasten kavereita. Suhtaudun heihin kuin omiini, komennan kuin omiani, annan myös välipalaa jos haluavat.
Tästäkin aiheesta olisi kiva saada kommentteja muilta vanhemmilta.
Olen Marian kanssa samaa mieltä, koti on myös lasten koti, myös heidän kaverinsa saavat tulla meille. Ja kasvatuksellisesti ajattelen niin että mielummin kaikki lapset meillä kuin muualla (mahdollisesti pahanteossa ;)). Lasten ollessa meillä näen ja kuulen mitä he tekevät, puhuvat, mitä heille kuuluu ja voin tarvittaessa ohjata tekemisiä. Ja meillä ollessaan lasten kaveritkin noudattavat meidän perheen sääntöjä; ei syödä karkkia, katsota (mielestäni) sopimattomia ohjelmia, kiroilla, tämähän on minun kotini!
Viestiketjun aloittajalle: Mielestäni kotinne on teidän kotinne, jossa on teidän perheen säännöt. Vaikka miehesi lapset kuuluvat perheeseen, niin aikuiset laativat ne säännöt. Olen myös elänyt arkea viikonloppulapsen kanssa, jonka bioäidilllä oli hyvin erilaiset tavat kuin meillä. Lapset sopeutuvat yllättävän hyvin kaksiin (tai kolmiin) eri sääntöihin, pärjääväthän he päiväkodissa/tarhassakin, vaikka siellä säännöt ja arki ovat aivan erilaista kuin kotona. Tsemppiä ja voimia sinulle pitää pääsi tässä asiassa.
Muistelen aikoja kun lapseni olivatpieniä ja heidän kaverinsa olivat hyvin usein meillä. Meillä askarreltiin, esitettiin nukketeatteria, tehtiin videokameralla elokuvia, syötiin jätskiä ja välipalaa... Vilskettä riitti ja aina olivat kaverit tervetulleita meille. Koti kyllä oli aina huiskin haiskin, mutta pääasia että viihtyivät. Toisten kodit olivat niin järjestyksessä ettei niitä voinut sotkea...Mut nyt on jo meilläkin hiljaista, lapset maailmalla.Tärkeintä mielestäni on että lapsilla on tekemistä ja luovuutta, jota voivat testata kotona.Sitä aikaa ei tarvitse katua, jonka lapsilleen antaa!
Onnea kaikille jotka onnistuvat!!!!!!!
Menimme naimisiin ja molemmilla on 15v tyttäret.Kaikki meni aluksi hyvin,kun molemmat huolehtivat omiensa tekemiset.Mutta yks´kaks toinen alkoikin jättää kaikki tekemiset eli muille.Kiukuttelee ja haistattelee,ja vähät välittää mistään.Jos hän jotain haluaa niin tekee kaikkensa että myös saa haluamansa.Tupakoi ja juo huoneessaan salaa.Tekee siis kaikkensa että meillä menisi kaikki "pipariksi"ja ero onkin jo lähellä.Jos hän olisi minun lapseni antaisin ympäri korvia,mutta kun ei niin ei.Olen vain "vitun ämmä".Isäänsäkin höynäyttää minkä kerkiää.Minulle ja tyttäreni kyllä alkaa riittämään.Kyseinen tyttö on kuin metsäläinen ilman minkäänlaisia käytöstapoja.Isä voimaton,äiti (oma)alkoholisti.Miten voi opettaa tapoja melkein täysikäiselle.
Muut hänen lapsensa käyvät meillä ja pitävät tätä toisena kotinaan,siitä meille onkin ilon ja onnen aihetta.
spinut aviopuolisosi kanssa siita etta voitte molemmat kurittaa ja kasvattaa molemmat lapset kuin omananne? jos olette niin sopineet, niin anna ihmeessa oikeen kunnon tuntuva selkasauna! joskus lapset kokeilen ihan tarkoituksella etta missa ne rajat ovat. jos ei ole rajoja, he kokevat turvattomuutta. ehka tama tytto murrosian lisaksi kay lapi sita pienemman lapsen rajojen hakemista.
Alkuun sellainen kommentti, ettei ala-asteilla ainakaan meillä päin tarvitse oppilaiden kuoria perunoita itse vaan ovat valmiiksi kuorittuja.
Mutta täytyypä sanoa, että onneksi näillä lapsilla on sinun kaltainen aikuinen mukana arjessa ainakin joskus. Silloin, kun lapset ovat luonanne ne ovat käytännössä sinun lapsiasi ja teidän vastuullanne, joten säännöistä tuleekin pitää tiukasti kiinni.
Minä olisin itse kaivannut lapsena jämäkkyyttä vanhemmiltani, mutta eipä tarvinnut tehdä mitään, kun kaikki tehtiin valmiiksi.
Ikävää, että lasten oma äiti on haluton järkevään yhteistyöhön, mutta luulenpa, että helpommalla sinä loppujen lopuksi pääset kuin hän, joka ei selvästikään saa mitään otetta lapsiinsa. Usko vaan, että pikkuhiljaa lapset tajuavat, että säännöistä pidetään kiinni luonanne ollessa ja sitä he totisesti kaipaavatkin, vaikka tuskin tyytyväisyyttään ulospäin näyttävät.
Voimia sulle!
Voi toki, lasten äidillä on tosi hyvä ote lapsiinsa, hänhän on lähes aivopessyt heidät!! Eihän heillä ole edes omaa ajattelua, ei omia mielipiteitä!! Etenkin aivan alkuaikoina kuuli selvästi, milloin joku kommentti oli lapsen oma mielipide, milloin toistettiin äidin mielipidettä. Kerran jopa kommentoin, että tuo ei taatusti ole oma mielipiteesi vaan jonkun toisen. Kommentti tuli sellaisesta aiheesta ja sellaisella äänensävyllä. LApsi ei kiistänyt.
Nyt nuo ovat vähentyneet.
Olen ihmetellyt, miten hän on onnistunut. Lapsilla siis ei ole lähes ollenkaan omaa ajattelua, isompi on toisto äitinsä mielipiteitä ja pienempi on kaikesta samaa mieltä kuin isompi. Jopa nälkä tai että onko ruoka hyvää, näistäkin mielipide on pienellä sama kuin isommalla.???
Ihmettelen ja ihailenkin, omani kun kritisoivat koko ajan minua ja omasivat omat, eriävät mielipiteet jo varsin varhain.
Meillä on kaikin puolin erilainen arki, ja siinä on lapsilla kyllä opettelua, jos on minullakin. Mutta aikanaan kaikki hyväksi käy, meille kaikille, ja onhan sitä norm. arjessakin aina uutta edessä.. sääntöjen tarkistamista jne.
Kiitti kaikille viesteistä.
Tarkoitin sillä otteella sitä, että jos käytöstavat ovat sellaiset, että vain sotketaan ja ruokaillessa sikaillaan, niin eipä ole kovin äidillä otetta silloin. Varmasti hän joskus on siihen sotkemiseen raivostunut, mutta luovuttanut ja tekee itse kaiken heidän puolestaan.
Uusperheellisillä on paljon sellaista arkielämän pyörityksessä, joita itsekukin miettii ja pohtii itsekseen tai puolisonsa kanssa.
Vertaistuki on tässäkin mittaamattoman arvokas, koska ymmärtää hyvin mitä kenties omassa tai muissa vastaavassa tilanteessa olevilla on edessä tai käyty läpi. Ne käytännön vinkit on kultaakin kalliimpia.
Uusperheellisten yhteisiä asioita käsitellään myös sen omassa liitossa.
Jos jotakuta kiinnostaa, voi käydä katsomassa osoitteesta:
www.suomenuusperheellistenliitto.fi
Miesystävälläni on kolme lasta edellisestä liitosta. Minulla myös kolme. Ja nyt odotan yhteistä lasta, eli neljättä meille kummallekin. Emme asu yhdessä. Hän hoitaa oman elämänsä ja lapsena omassa kotonaan - käy kylläkin lastensa kanssa meillä. Nyt kun on yhteinen lapsi tulossa, niin en tiedä, miten asiat vielä muuttuvat, mutta voi olla, että eivät mitenkään.
Kyllähän tämäkin tuntuu välillä nuivalta....kun miehellä on tavallaan "kaksi elämää". Mutta toisaalta tällä tavalla säästytään monelta riidalta ja kompromisseilta, joita ehkä emme sitten sietäisikään puolin ja toisin kuitenkaan loppujen lopuksi.
Miehen lapset ovat aivan erilaisia kuin omani kolme. Tulossa oleva neljäs lapsi tuntuu minun lapselta enemmän kuin yhteiseltä.
Joskus tunnen yksinäisyyttä, joskus tunnen itsenäistä rauhaa.
Yhteen muuttaminen pelottaisi juuri tuollaisten ongelmien takia...koska tiedän, että itse en suostuisi kenenkään ex:n pillin mukaan "vieraita kakaroita" kestämään....
on ilo huomata etä muillakin on samoja vaikeuksia kuin itsellään. minun uusioperheessä on (minun) 10v ja 3v ja (miehen) 4v lapset. tapaamiset menevät niin että mun 10v menee isänsä luo milloin sattuu( kun herralle sopii), 3v käy valvotuilla tapaamisilla ja 4v äiti käy meillä tapaamassa lastaan, joten he he, siin mietittävää kuin ne nyt menikään. mutta totuushan on että tään kaiken keskellä minun on oltava vahva, hoidettava arki asiat, piettävä koti kunnossa jne. mutta minulta puuttuu se jokin eli ystävä jonka ymmärtää ja jonka kanssa vaihtaa mieli piteitä jne. jos haluat tässä sähkärini, voit kirjoitelle: [email protected], olisi kiva saada muiltakin uusio perhe ihmisiltä viestejä.
Mitäpä tuumaatte tästä:
Elämme uusioperheessä, omat lapseni jo aikuisia ja asuvat omillaan.
Miehelläni on kaksi teini-ikäistä lasta edellisestä liitosta.
Lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu "lomalla" koska joutuvat äitinsä luona tekemään kohtuuttoman paljon kotitöitä (jopa minä olen tätä mieltä!).
Heidän isänsä haluaa viikonloppuisin "rentoutua" rankan työviikon jälkeen kaljan parissa.
Ja minä sitten kokkaan ja pidän huolta lapsista.
Onneksi lapset ovat jo isoja, mutta tottakai tarvitsevat turvallisen aikuisen lähelleen.
Olenko täysin kummallinen kun en enää jaksaisi tätä ... ?
Moi! Ihan kun olisit meidän elämästä kirjoittanut !! Miehellä on ed. suhteesta tyttö 7v jonka äiti sekä äidin äiti passaa tätä tyttöä ihan kokoajan, viime vuonna ei saanut itse takkiakaan päälle, tai pyyhkinyt itse. Tyttö ei osannut leipää voidella, kun kotona ei ollut koskaan saanut edes kokeilla ettei sotke paikkoja. Mä sitten oon opettanut ja nyt jo osaa itse aamulla hakea tavarat jääkaapista, voidella leivän ja raastaa juustohöylällä kurkkuviipaileita leivän päälle. Tästäkin tuli kauhea haloo kun tytön äiti sai tietää et tytölle on annettu juustohöylä ! Tytön äiti on opettanut tyttöä pelkäämään ihan kaikkea, joten hänen kanssaan on vaikea keksiä tekemistä. Tyttö pelkää kaikkia moottorin ääniä, esim moottorisahan kun laittaa päälle, tai mopo tulee pihaan, tyttö juoksee sisälle karkuun. Nykyään ollaan saatu jo tätäkin vähän lievennettyä ja on uskaltanut jo pari kertaa mennä mönkijän kyytiin ! Tyttö ei uskaltanut mennä miehen kaverin tallissa olevaan vessaan, kun siellä meni putkia seinässä (on siis nostettu putket pintaan).. Sanottiin tytölle että pissii housuun sitten. Kyllä se sinne sit meni. Tyttö ei uskalla vieläkään laskea pulkalla tai ees liukurilla mäkeä, ku äiti laskee aina hänen kans. Mä en kyllä rupee. Ei olla sit voitu mäkeenkään mennä talvisin. Tytön äiti ei antanut meille viime vuonna (tyttö siis 6v) tytön pyörää mukaan kun kerrottiin että on jo aika opetella ajamaan ilman apupyöriä. Ei kuulemma saa opettaa kun tyttö voi kaatua! (ihanko totta??) noh, tytön isä sit haki pyörän väkisin, opeteltiin ajamaan, tyttö kaatui muutaman kerran ja tietty kauhee itku heti, vaikkei sattunut. (lopetti heti kun kysyttiin et täytyykö kutsuu ambulanssi) ... saa vain itkemällä niin paljon huomiota kotonaan että itkee aina. Meillä ei saa, ja on sen nyt jo aika hyvin oppinut. Kävin tytön kanssa sit pyörälenkillä (tyttö polki, mä kävelin) aina kun tuli alamäki, tyttö talutti, aina kun tuli kaivonkansi, tyttö talutti. Muutenkin kulki kokoajan ihan puolen metrin päässä musta. Sanoin että kyllä sä voit vähän pidemmälläkin ajaa, kun odotat sit vaan välillä. Tyttö oli ihan ihmeissään ku äiti on sanonut ettei saa mennä yli 2m päähän ettei jää auton alle. (tyttö osaa katsoa autot...) Sit kysyin miks hän taluttaa välillä, äiti oli sanonut ettei saa ajaa alamäkeen kun voi kaatua ja joutua sairaalaan, ja kaivoon voi tippua ??? Miksi täytyy lasta pelotella? Tytön äiti laittaa tytölle pelkkiä legginssejä ja hameita mukaan, vaikka ollaan pyydetty sellasia vaatteita mitä voi ulkonakin käyttää, ettei tarvi missään juhlatamineissa kulkea. Mut ei; legginssejä on aina repussa n.7-10kpl, ja mekkoja saman verran. tavallisia vaatteita ei ole. Ostin sit ite tytölle kollarit ja ulkotakin. kollareita ei suostunut tyttö pukemaan ku ovat kuulemma poikien housut (äiti sanonut ettei tytöt pidä sellasia) ... Aina kun mennään ulos tyttö kysyy saako ottaa mun ottamat hanskat ja kengät, ku äiti suuttuu jos hanskoissa on hiekkaa tai muuta likaa. Mielestäni ihan kauheeta ettei lapsi saa leikkiä vaan täytyy varoa vaatteita! Äitinsä kanssa tyttö on käynyt leikkipuistossa ja tyttö kaatunut hiekalle, tullut polviin hiekkaa ja likaa niin on käyty kotona heti vaihtamassa ja menty takaisin (siis ihan älytöntä!!) Tein muutaman kerran niin että laitoin ne tytön äidin laittamat hienot vaatteet tytölle leikkipuistoon ja sanoin että saa sotkea ihan niin paljon ku sielu sietää, tyttö oli ihan ihmeissään. Sit pääsi vauhtiin ja oli tosi kivaa! Äiti tuli sit hakemaan ja tytön vaatteet oli aivan kurassa ja likaiset. äiti pyöritteli vaan silmiä. Ens kerralla tein saman. Nykyään on jo kunnon ulkoiluvaatteita mukana! :D Ja sit toi vaatteiden laitto naulakkoon, tyttö on kyllä ylettänyt meillä laittamaan takin, mut on tottunut et se heitetään lattialle, niinku kaikki muutkin vaatteet ja äiti siivoaa. Samoin pukeminen, tyttö osannut jo kauan pukea itse, solmia kengännauhat ja laittaa vetoketjun kiinni, mut silti odottaa että hänet puetaan kun äitikin pukee. Me miehen kanssa ollaan vaan sanottu et jos et saa vaatteita ite ni ei tarvi mennä uloskaan. Äkkiä on ollu vaatteet päällä. Nykyään ei edes oleta et joku pukisi meillä kun tietää ettei kukaan pue. Äiti pukee edelleen.
Täytyy vähän viel jatkaan kun ei mahtunut kaikki. :D Kaupassa haluaa kaiken, ku äiti ja mummokin ostaa aina kaiken mitä hän haluaa. Se on niin ärsyttävää! Onneksi ei jaksa kauaa inttää kun oikeella äänenpainolla sanoo "ettei tultu nyt sulle ostamaan mitään, äitis varmaan ostaa sitten ku sillä tuntuu olevan rahaa." Me asutaan tosi rauhallisella paikalla lapsiystävällisellä alueella, tytöllä on kavereita kaikissa naapureissa ja samalla tiellä useempia 50m säteellä. Tytön äiti piti meille kauhean puhuttelun kun oltiin päästetty tyttö itse hakemaan kaveria vastapäisestä talosta, siis 10m päästä meidän ulko-ovesta. Tyttö on osannut katsoa autot jo 4vuotiaasta, ja meidän alueella kulkee muutenkin tosi vähän autoja. Hänet olis kuulemma täytynyt taluttaa ovelle. Sitten valitettiin siitä, kun annettiin tytön leikkiä kavereiden kanssa meidän takapihalla eikä oltu itse ulkona vahtimassa. Siis miksi täytys kytätä kokoajan? eihän siinä opi lainkaan itsenäiseksi. Tyttö ei saa kotona mennä yksin ulos vieläkään, ei saa hakea kaveria heidän naapurista(asuvat paritalossa!) , tytön täytyy ilmoittaa aina kun lähtee huoneesta, meilläkin sanoo aina kun menee vessaan, tai johonkin.. Tai sit kysyy et "voinko mä mennä vessaan?" Miksi tällästä täytyy kysyä? Me saatiin tyttö jossain vaiheessa niin omatoimiseksi, et uskalsi mennä 3v vanhempien naapurin tyttöjen kanssa yksin(ilman aikuista) läheiseen leikkipuistoon, max. kilometrin päässä meiltä. Tytön äiti kuuli sit tästä ja sen jälkeen ei oo tyttö mennyt puistoon. Tullut aina kotiin kun kaverit menneet. Saatiin sit pitkän kyselyn jälkeen selville et äiti oli sanonut tytölle että ei saa ilman aikuista mennä puistoon tai mihinkään, koska iso mies tulee hänet hakemaan ja vie pois. Miksi täytyy lasta pelotella ihan turhaan? Ei lapsi opi ikinä omatoimiseksi jos kaikki tekemiset kytätään ja tehdään valmiiksi. Ollaan tälle äidille asiasta huomautettu mutta hän pitää meitä huonoina ihmisinä kun meillä ei kuulemma ole mitään sääntöjä, lapset saa tehdä mitä huvittaa. Me nyt vaan annetaan lasten olla lapsia, leikkiä ja sotkea, oppia ja elää ! Mulla on monta kertaa mennyt hermo tähän kasvatuksesta johtuvaan käytökseen, joka ei siis todellakaan oo tytön vika! Ottaa eniten päähän se, et hän on kotonaan se ketä päättää ja komentaa kaikkia. Meillä hän puhuu mulle kuin koira "hae toi, tuo mulle sitä ja tätä, nosta toi mulle" ym. en nyt tietenkään tee niin mut ärsyttää se silti. Syöminen on toinen: Kotona tehään ruokaa, tyttö sanoo et hän haluukin jotain muuta--> tytölle tehään toista ruokaa, tyttö haluaakin leipää--> tytölle tehään leipä, tyttö haluaakin viilin-->tyttö saa viiliä jne... meillä ei todellakaan aleta tähän. Meillä tyttö on sit syömättä, ja lähtee pöydästä pois. sit kun tulee nälkä, saa saman lautasen nenän eteen. Onneks mies on mun kanssa samoilla linjoilla, mut meidänkin suhde on paljon kiristynyt tän tytön takia, ku mies ei halua kuulla tosiasioita vaikka tietää itse et on paljon ongelmia mihin täytys puuttua. Mies aika usein sit suuttuu mulle.. "en mä voi tehä mitään ku tytön kotona tehään niin ja näin" Hän ei usko et lapsi oppii eri paikassa tekemään eri tavalla kaikkea. Tyttö meni nyt kouluun, toivotaan et siellä oppii asioita, ja et alkaa asiat sujumaan. Tulipa pitkä teksti.. :D Mulla on vaan niin monta kertaa mennyt hermo näihin asioihin et välilllä hyvä päästää ulos. :D Tässä ei kyl ollut läheskään kaikki mutta eiköhän aika selväksi tullut. :D
Ei 4v mitään autoja osaa vielä varoa tai kattoa!
Kyllä ne vaan osaa!! Mutta jos vanhemmat on pitäny pumpulissa, ni eihän lapsi edes uskalla.. noh, jokainen kasvattaa lapsensa omalla tavallaan, mutta antakaa hyvät ihmiset lasten olla lapsia, sotkea ja leikkiä..:) kolhuilta ei säästy :)