Tällä kertaa en kirjoita itsestäni vaan tädistäni. Asumme molemmat pääkaupunkiseudulla, emme siis pienellä paikkakunnalla. Itse olen 20v nuori nainen, tätini on 38v.
Ongelma on siinä, että tämä tätini ei ole käytännössä koskaan seurustellut. Hänellä on ollut kerran (noin 10 vuotta sitten) puoli vuotta kestänyt suhde, siinä kaikki. Hän ei myöskään käy treffeillä eikä tapaile miehiä. Monen mielestä tämä kuulostaa varmaan aika uskomattomalta, että sen ikäisellä ihmisellä ei ole ollut tuon enempää suhteita. Automaattisesti tulee mieleen, että henkilössä on pakko olla jotain vikaa.
Voin sanoa puolueettomasti, että tätini on ihan nätti. Hän on nuorekas, mukava, sosiaalinen ja iloinen luonne. Itse en nää mitään syytä, miksei hän olisi voinut seurustella enemmän ulkonäön enkä luonteenkaan puolesta. Olen tätini kanssa siis todella läheinen ja mietin kyseistä asiaa aina ollessani hänen kanssaan.
Mikä tällaiseen asiaan voisi olla syynä? Nuorena tädilläni ei ehkä ollut niin kovaa paritumisviettiä kuin monilla. Ehkä hän ajatteli, että kyllä sitä ehtii seurustella sitten vanhempanakin... Mutta vuodet menee nopeasti. Hän on sanonut myös, että hänellä on ollut huono tuuri miesten suhteen. Hänen mukaansa suomessa miehet eivät ole lähestyneet häntä ja kun hän ei baareissa viihdy niin se on hankalaa löytää ketään.
Tiedän kuitenkin, että hänellä on ainakin jonkinlainen halu löytää mies. Hän on useamman kerran sanonut, että haluaisi löytää miehen, mutta ei hän kuitenkaan ole löytänyt. Mä olen tavallaan tätini puolesta todella pahoillani, kun hänellä on mennyt elämä tuon asian suhteen noin huonosti. Hän on nimittäin mukava luonne ja ansaitsisi kyllä suhteen.
Onko teillä mitään ajatuksia että mistä tällainen voisi johtua? Miten se edes on mahdollista?
Ongelma on siinä, että tämä tätini ei ole käytännössä koskaan seurustellut. Hänellä on ollut kerran (noin 10 vuotta sitten) puoli vuotta kestänyt suhde, siinä kaikki. Hän ei myöskään käy treffeillä eikä tapaile miehiä. Monen mielestä tämä kuulostaa varmaan aika uskomattomalta, että sen ikäisellä ihmisellä ei ole ollut tuon enempää suhteita. Automaattisesti tulee mieleen, että henkilössä on pakko olla jotain vikaa.
Voin sanoa puolueettomasti, että tätini on ihan nätti. Hän on nuorekas, mukava, sosiaalinen ja iloinen luonne. Itse en nää mitään syytä, miksei hän olisi voinut seurustella enemmän ulkonäön enkä luonteenkaan puolesta. Olen tätini kanssa siis todella läheinen ja mietin kyseistä asiaa aina ollessani hänen kanssaan.
Mikä tällaiseen asiaan voisi olla syynä? Nuorena tädilläni ei ehkä ollut niin kovaa paritumisviettiä kuin monilla. Ehkä hän ajatteli, että kyllä sitä ehtii seurustella sitten vanhempanakin... Mutta vuodet menee nopeasti. Hän on sanonut myös, että hänellä on ollut huono tuuri miesten suhteen. Hänen mukaansa suomessa miehet eivät ole lähestyneet häntä ja kun hän ei baareissa viihdy niin se on hankalaa löytää ketään.
Tiedän kuitenkin, että hänellä on ainakin jonkinlainen halu löytää mies. Hän on useamman kerran sanonut, että haluaisi löytää miehen, mutta ei hän kuitenkaan ole löytänyt. Mä olen tavallaan tätini puolesta todella pahoillani, kun hänellä on mennyt elämä tuon asian suhteen noin huonosti. Hän on nimittäin mukava luonne ja ansaitsisi kyllä suhteen.
Onko teillä mitään ajatuksia että mistä tällainen voisi johtua? Miten se edes on mahdollista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Isoisäni veli on 94-vuotias ja ollut koko ikänsä naimaton...suvun kollektiivinen muistikaan ei muista että hänellä olisi ollut heilaa koskaan. Hän on kuitenkin ollut aikanaan (mitä olen kuvista nähnyt) pitkä, komea ja sangen varakas mies. Jos tämä on mahdollista niin kaipa tätisi tilanne on ihan yhtä lailla vain sitä paljon puhuttua elämää, jossa kaikki aina löytävät sen suuren rakkauden ja elävät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti...
tasan.
olekaan miehistä kiinnostunut.
Ei ehkä tätä itse tiedosta
tai ei vaan halua sitä suvulle kertoa.
En minä ainakaan 20 vuotta nuoremmille sukulaistytöille rakkauselämääni selvittele.
Mitäs hittoa? Eivätkö toissapäiväiset kannanotot riittäneet sulle vai?
hei,
tätisi tarina sattu jollain tavalla omaan nilkkaani.. Itse olen 32v. nainen enkä ole seurustellut elämäni aikana kuin kaksi kertaa. Kummatkin kerrat alle 20v. Eli jos lasketaan, olen sinkkuna ollut viimeiset 12 vuotta. Ensi rakkauteni oli jollain tavalla aika kuluttava - jouduin nuorena jo toimimaan jonkinlaisena äiskänä pojalle, jota rakastin suuresti. Aina sain olla huolissani, aina olin auttamassa. Huomasin muutaman vuoden jälkeen, että oma nuoruuteni kärsi siitä huolenpidosta tosissaan. Toinen, suuri suuri rakkauteni.. kävi hyvin pian ilmi, että tämä rakkaus oli todella yksipuolista. Surin suhteen loppumista jopa 5 vuotta. Kuulostaa kamalalta, mutta selittää osin luonnettani. Tämän jälkeen en ole onnistunut solmimaan ainuttakaan vakavaa seurustelusuhdetta. Eikä johdu siitä, ettenkö haluaisi. Jollain tavalla aina onnistun tappamaan kaiken tunteen palon hyvinkin pian. Minusta tulee kylmä. Olen vuosien varrella kuullut aika monelta taholta viestiä, ettei minua uskalleta lähestyä, olen itsevarma, kylmäkin ehkä. Sen myönnän että minusta on tullut itsenäinen - ja tämähän on asia, jota monet miehet säikähtää, pelkää. Voi siis olla, että tädilläsi on juuri samanlaisia piirteitä ja juuri sen vuoksi vaikeuksia löytää sitä miestä rinnalleen. Miehet hakevat naista jota suojella, jolle olla se oma turva ja vartija. Itsenäinen nainen pelottaa ja karkoittaa miehet. Miehet luulevat, ettei tuo nainen ketään tarvitse. Se on sitä macho meininkiä ;)
Minulla itselläni siis tuon 12 vuoden ajan on ollut vain vakituisia (miten sen nyt sanoisi) seksi/kaveri -suhteita. En tarkoita, että niitä olisi monia. Todella vähän näitäkin suhteita mahtuu minun elämääni. Minulla on siinä mielessä käynyt hyvä tuuri, että olen tavannut sellaisia ihmisiä, joihin voin luottaa. Viime vuosina minulla on ollut "suhde" mieheen, johon voin luottaa 100% vaikka emme seurustele. Tämä mies on hieno ihminen.
Loppujen lopuksi: minäkin haluasin, että voisin muuttaa omaa luonnettani ¨- antautua suhteeseen kokonaan. Luottaa taas ja unohtaa oma kyynisyyteni. Minäkin haluan oman mieheni ja ehkäpä perheen.. Tulipa todella pitkä tarina minusta, mutta pointtini on se, että tavallaan ymmärrän sinun huolesi tätisi puolesta. Mutta nämä ovat niin yksilöasioita, että hankala niitä on ratkoa. Ole huoleti tätisi puolesta, älä missään nimessä sääli häntä. Unelmamies ja unelmaelämä tulee jos on tullakseen. Tärkeintä on se, ettei tätisi itse anna periksi. Minäkään en anna periksi, en ainakaan vielä. Kiva oli lukea, että välität tädistäsi noin paljon ja toivon todella kaikkea hyvää teille molemmille!!!