Yosemite

Harrastaja 2007

Jos suomalainen huippu-urheilu maajoukue hyväksyy tuon pyörän kovaan treeniin sen täytyy olla hyvä. Fillarilehden keskustelupalstalla se kumminkin aina lytätään. Pitääkö kaikesta aina maksaa ylihintaa että voi harrastaa. Taitaa olla pelkkää myyjien ylläpitämää haukkumista. Huomenna menen katsomaan maantiekilpuria.

64

23498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "se, joka maksaa liika...

      Kerro kokemuksia 2 vuoden päästä ja pidä huoltokirjaa, eipä muuta, jatka toki tyylilläsi.

      • Kannattaa muistaa, ettei kaikki Bilteman tuotteet ole roskaa. Tosin pyörien viritelmät ovat olleet pääosin "mielenkiintoisia". Katselin itsekkin aikoinaan tuota kyseistä maantiepyörää. Siitä on kuitenkin vain yksi runkokoko, joka ei sopinut minulle. Raamin ajettavuudesta ei ole tietoja (halpa alumiiniraami), osat olivat osin halpoja mutta ok, osin sellaisia, että ne täytyy todennäköisesti aika pian vaihtaa.

        Netissä oli viimevuonna kertomus Bilteman tandemista retkipyöränä. Jutussa oli mukana myös uudeksi pyöräksi kohtalaisen pitkä korjauspäiväkirja. Yosemite vaatii sen mukaan oikeaa asennetta, eli valmiutta vähän ruuvata sitä ja fiksata tätä. Ihan hyvin se oli toiminut tienpäällä, mutta vaatinut laatupyörää enemmän huomiota.

        Itselläni on jonkun verran Bilteman työkaluja, joihin olen tyytyväinen ja ennen kaikkea pyöränkorjausteline on aivan loistava hinta-laatusuhteessa.

      • Harrastaja2007

        Mainoksessa sanotaan kyllä että osat ovat huippuluokkaa !!! Tuskin voi mainostaa mitä vaan?? Katselin fillarilehden myyntioppaasta että samanlaiset ja värisetkin pyörät oli paljon kalliimpia. Ettei vaan olisi sama valmistaja , mutta eri merkki ja hinta? Jos haluaa näyttää friikiltä saa maksaa yli kolminkertaista hintaa samasta kokoonpanosta. No huh huh.

      • juma...
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        Miksi ihmeessä samanlaiset ja väriset autot niin eri hintaisia? Mitä eroa niissä muka on?
        Mitä väliä onko mosse vai mersu, sillä samallalaillahan niissä on ratti ja renkaat ja kun kaasua polkee niin eteenpäin mennään.
        Ettei vaan ole noillakin sama valmistaja, mutta eri merkki ja hinta?

      • Harrastaja2007
        juma... kirjoitti:

        ei aina ole se paras. Näyttää siltä että rungon teippaus ratkaisee hinnan. Olen sen verran vertailua tehnyt. Samat osat ja rungot saman valmistajan eri teipeillä.
        Kaverilla on ns. halppismaasturi. Hännen kaverillaan kallis Kona jossa renkaat puhjennut usein ja kaverilla ei kertaakaan!! Hinta ei seuraa taaskaan laatua!

        Minkähän alan harrastaja olet? Pyöristä et ainakaan ymmärrä tuon taivaallista.
        Jos olet eri mieltä, niin ehkäpä voit yrittää selittää miksi kaverin kaverin kallis Kona on jopa usean kilon kevyempi kuin kaverin halpismaasturi.
        Mahtaisko asialla olla mitään tekemistä runkomateriaalin kanssa?

      • harrastaja 2007

        miten
        renkaan puhkeamisesta voi päätellä pyörän laadun?

      • Riitaristi

        Huomaako joku muukin hienoista ristiriitaa tässä tarinassa?

      • Harrastaja2007
        harrastaja 2007 kirjoitti:

        miten
        renkaan puhkeamisesta voi päätellä pyörän laadun?

        Jos pelkät renkaat ovat niin heikot , niin mitä sitten on muu laatu suhteessa hintaan??! Marketti rengaskaan ei paljon maksa ja kestää paremmin kuin ylihinnoiteltu merkkiliikkeen rengas.

      • Harrastaja2007
        juma... kirjoitti:

        Minkähän alan harrastaja olet? Pyöristä et ainakaan ymmärrä tuon taivaallista.
        Jos olet eri mieltä, niin ehkäpä voit yrittää selittää miksi kaverin kaverin kallis Kona on jopa usean kilon kevyempi kuin kaverin halpismaasturi.
        Mahtaisko asialla olla mitään tekemistä runkomateriaalin kanssa?

        painossa on paljonkaan eroa. Silmämääräisesti katsoen putket ovat yhtä paksuja. Jossain kalliissa pyörissä jopa paksumpia ?!?

      • määrä
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        painossa on paljonkaan eroa. Silmämääräisesti katsoen putket ovat yhtä paksuja. Jossain kalliissa pyörissä jopa paksumpia ?!?

        Oletko koskaan kuullut runkoputkien ohennuksista?
        Mitä ilmeisimmin se on sinulle aivan outo asia.

      • alkup.tuna
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        Jos pelkät renkaat ovat niin heikot , niin mitä sitten on muu laatu suhteessa hintaan??! Marketti rengaskaan ei paljon maksa ja kestää paremmin kuin ylihinnoiteltu merkkiliikkeen rengas.

        olisi sama käyttää vanhaa nimimerkkiäsi, asiantuntija.

        Mites se kympintempo haaste?

      • Harrastaja2007
        alkup.tuna kirjoitti:

        olisi sama käyttää vanhaa nimimerkkiäsi, asiantuntija.

        Mites se kympintempo haaste?

        En ymmärrä viittaustasi? Olen täälä luoskellu näitä juttuja ja tullut siihen tulokseen että näitä "halpapyöriä" morkkaa ilmeisesti myyjät jotka kallista pyörää kauppaa.
        En ole koskaan ajanut kilpaa,mutta kilometrejä vuodessa kertyy 13...17000. Koskaan en ostaisi pyörää joka maksaa yli 1200e. Huollot teen itse n.2 kertaa vuodessa. Toki rasvaus ym. pientä tarpeen mukaan.

      • Speed Freak
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        ei aina ole se paras. Näyttää siltä että rungon teippaus ratkaisee hinnan. Olen sen verran vertailua tehnyt. Samat osat ja rungot saman valmistajan eri teipeillä.
        Kaverilla on ns. halppismaasturi. Hännen kaverillaan kallis Kona jossa renkaat puhjennut usein ja kaverilla ei kertaakaan!! Hinta ei seuraa taaskaan laatua!

        Renkaiden puhkeaminen varmaankin riippuu siitä missä fillarilla ajetaan ja ei nuo halvemmatkaan konat välttämättä hyviä ole (puhutaan alle 600 euron vehkeistä). Täysi vertailukelpoisuus vaati täysin samanlaista ajoa ja ajo-olosuhteita, ennen kuin voidaan täysin vertailla. Eli tuollaisilla kuulo-/ näköhavainnoilla ei tee yhtään mitään, sama kuin vertaisi piikkareita ja kumisaappaita toisiinsa.
        Ite olen ollu tyytyväinen "hieman" kalliimpaan freeride konaan, että silleen.

      • jaapajuu
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        ei aina ole se paras. Näyttää siltä että rungon teippaus ratkaisee hinnan. Olen sen verran vertailua tehnyt. Samat osat ja rungot saman valmistajan eri teipeillä.
        Kaverilla on ns. halppismaasturi. Hännen kaverillaan kallis Kona jossa renkaat puhjennut usein ja kaverilla ei kertaakaan!! Hinta ei seuraa taaskaan laatua!

        "Kaverilla on ns. halppismaasturi. Hännen kaverillaan kallis Kona jossa renkaat puhjennut usein ja kaverilla ei kertaakaan!! Hinta ei seuraa taaskaan laatua! "
        Konassa muistaakseni Nokian renkaat, mutta mitenkäs se sitten liittyy tähän runkokeskusteluun:-p

      • Harrastaja2007
        jaapajuu kirjoitti:

        ...liittyy! Eli jos jo renkaat niin huonot että puhkee helposti niin mitä on muu materiaali kalliissa pyörässä? Kamalan ohutta materiaalia nuo renkaat olivat omiini verrattuna.

        oleen hajuakaan, miksi ne toiset renkaat on ohkasemmat, tuskimpa. Ajoivatkohan ne samoja lenkkejä, kun puhkeamisia vertailivat :-) Ei kerro puhkeamiset laadusta, vaan enempi tuurista ja siitä missä ja miten pyörää käytetään.

        Onhan selvää, että maastopolkuja tosissaan ajavalla sattuu puhkeamisia enempi, kuin pyöräteillä kauppareissuja köröttelevälle.

        Vai ihmettelee harrastaja renkaan materiaalivahvuutta ja väittää ajavansa 10 000km/v :-)

      • juupajuup
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        ...liittyy! Eli jos jo renkaat niin huonot että puhkee helposti niin mitä on muu materiaali kalliissa pyörässä? Kamalan ohutta materiaalia nuo renkaat olivat omiini verrattuna.

        olikos painossa eroa, rullaavuudessa, kuvioinnissa? Pistosuojausta? Käyttötarkoitus maantielle vai alamäkiajoon ja kuinka käytetty? Huippurengas voi olla parasta laatua ja kisakäytössä hyvä, nopea ja kevyt, vaikka sitten sen kestävyys olisikin tehtaan mukaan n. 500 km ajolle.

      • jokin76
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        ei aina ole se paras. Näyttää siltä että rungon teippaus ratkaisee hinnan. Olen sen verran vertailua tehnyt. Samat osat ja rungot saman valmistajan eri teipeillä.
        Kaverilla on ns. halppismaasturi. Hännen kaverillaan kallis Kona jossa renkaat puhjennut usein ja kaverilla ei kertaakaan!! Hinta ei seuraa taaskaan laatua!

        Tyhmempää "harrastajaa" saa kyllä hakea. VITUN TYHMÄ , renkaan puhkeaminen ei riipu laadusta vaan siitä miten ja missä sillä ajetaan. voi saatana....

      • jokin76
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        painossa on paljonkaan eroa. Silmämääräisesti katsoen putket ovat yhtä paksuja. Jossain kalliissa pyörissä jopa paksumpia ?!?

        Oiskohan että ESIm. alumiinin paino/kestosuhde on paljon parempi kuin teräksellä. paksuudella ei ole mitään väliä. vittu mikä homo

      • Kona master
        juma... kirjoitti:

        Minkähän alan harrastaja olet? Pyöristä et ainakaan ymmärrä tuon taivaallista.
        Jos olet eri mieltä, niin ehkäpä voit yrittää selittää miksi kaverin kaverin kallis Kona on jopa usean kilon kevyempi kuin kaverin halpismaasturi.
        Mahtaisko asialla olla mitään tekemistä runkomateriaalin kanssa?

        yleensä Konissa käytetään kalliinpaa alumiinia tai hiilikuitua kun taas Yosemiten rungot ovat yleensä rautaa joka ruostuu helposti.

      • Oma romuni
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        En ymmärrä viittaustasi? Olen täälä luoskellu näitä juttuja ja tullut siihen tulokseen että näitä "halpapyöriä" morkkaa ilmeisesti myyjät jotka kallista pyörää kauppaa.
        En ole koskaan ajanut kilpaa,mutta kilometrejä vuodessa kertyy 13...17000. Koskaan en ostaisi pyörää joka maksaa yli 1200e. Huollot teen itse n.2 kertaa vuodessa. Toki rasvaus ym. pientä tarpeen mukaan.

        Itellä on helkama yoker täysi p**ka jota kukaan ei kaipaa, maksoin päälle 400€ siitä ja nyt suoraan sanoen vituttaa, kun sitä korjaa kerran viikossa tai kahdessa en enää pyöräile paljoa, syy on selvä!!!

    • mcr

      Näinköhän laskettelijat pyöräilee vapaa-/omalla ajalla Yosemitella? Näkis vaan!!!! Sponsorointia, eikä mitään muuta!!!!

    • voisko

      olla, että nimi on sama mut alppijoukkuelle teetetty paremmilla osilla olevat pyörät. Kannatta sinun tehdä itse avoimin silmin vertailu eri merkkien kesken, ja huomaat eron eri merkkien välillä.

      • jo näki

        millä tasolla alppimaajoukkueen pyöräily oli. Jalat harallaan pikkulimppu päällä kevyen liikeenteenväylällä ajelua. Siihen josemite sopii varmasti. Tuon tasoisille pyöräharrastajille kuin alppimaajoukkue ei voi parempaa antaakaan !

      • Harrastaja2007
        jo näki kirjoitti:

        jätkät pyöritteli. Eli ei liian isolla survomalla vaan kauniisti pyörittämällä kuten ammattimiehet ainakin. Hyvä! Mallia nuoremmille.

      • satulassa
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        jätkät pyöritteli. Eli ei liian isolla survomalla vaan kauniisti pyörittämällä kuten ammattimiehet ainakin. Hyvä! Mallia nuoremmille.

        Koomisen näköistä etenemistä, hyvä kun pystyssä pysyvät ja koivetkin levällään kuin... no, jääkööt sanomatta.
        Biltema voisi sponssata jätkille myös apupyörät, eikös sellaisiakin talosta löydy?

    • nopeasti!

      Näyttää tuo Yosemiten maantiefilo olevan äskettäin tulleen viimeisen pyöräilyluettelon mukaan Billikassa poistomyyntiosastolla, ilmeisesti mallin myynti tulee loppumaan varaston loppuessa. Olisikohan nämä fillarit käyneet huonosti kaupaksi, kun mallin myynti pitää lopettaa?

      • Rane

        Varasto on myyty loppuun ja tähteellä on vain runkokokoja jotka sopivat kääpiöille tai jättiläisille...

      • fits all
        Rane kirjoitti:

        Varasto on myyty loppuun ja tähteellä on vain runkokokoja jotka sopivat kääpiöille tai jättiläisille...

        Eihän yosemiteja ole olemassakaan kuin yhtä ainoaa kokoa per malli.

      • Rane
        fits all kirjoitti:

        Tehtiin aikoinaan samalla plänillä...

      • Harrastaja2007
        fits all kirjoitti:

        Eihän yosemiteja ole olemassakaan kuin yhtä ainoaa kokoa per malli.

        ja satulan korkeutta on helppo säätää. Jossain on vielä satulan korkeuden säätö pikalinkulla joten se käy nopeasti.

      • voi...
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        ja satulan korkeutta on helppo säätää. Jossain on vielä satulan korkeuden säätö pikalinkulla joten se käy nopeasti.

        Satulan korkeutta säätämällä ei väärän kokoista runkoa sopivaksi saada.

      • Harrastaja2007
        voi... kirjoitti:

        Satulan korkeutta säätämällä ei väärän kokoista runkoa sopivaksi saada.

        ......saakkaan mutta ei sen rungon aivan sentilleen tarvitse olla. Näinkin esim. saadaan pyörän hintaa alas kun ei tarvitse tehdä sentilleen joka runkoa. Jälleen kuluttaja säästää kun ei maksa turhasta. Lancekin olisin varmasti voittanut TDF:n vaikka olisi ajanut viisikin senttiä "väärän" kokoisella rungolla. Satula kun säätyy........
        ÄLKÄÄ MAKSAKO TURHASTA!

      • Harrastaja2007 kirjoitti:

        Itse asiassa kyse on yksinkertaistettuna kolmiosta: keskiö, satula ja ohjaustanko, joka täytyy saada toimivaksi. Vähän heittoa ja selkää särkee. Kilpapyöräilijät muuten ajavat aika pienillä raameilla nykyään. Tiedän omakohtaisesti, mitä väärä geometria tekee, joten on toivottavaa etteivät Harrastaja2007'n "neuvot" aiheuta kovin paljoa vahinkoa pyöräilyharrastusta aloitteleville.

        Jos sovittaa vääränkokoisen raamin, niin yleensä satulatolpan jatkaminen ja kannattimien jatkaminen on mahdollista johonkin mittaan asti, joista jälkimmäinen tosin vaikuttaa ajotuntumaan. Sen sijaan liian isoa raamia ei saa millään sovitettua pienemmälle ajajalle. Yleensä vastaan tulee ensimmäiseksi satulatolpan ja tangon liian suuri väli. Sillä saa ainakin kädet kipeiksi, mahdollisesti myös selän.

        Nyt keskustellussa Zion'ssa on muistaakseni 58 sentin raami, joten se sopii vain kookkaalle ja virittämällä erittäin kookkaalle polkijalle. Virittäminen taas ei ole järkevää, koska osat maksavat enemmän kuin hinnan ero oikean kokoiseen pyörään.

        Sääli, ettei edes tilaustavarana ole muita kokoja, koska Zionissa olisi ainesta ensimmäiseksi maantiepyöräksi nuorisolle, mutta i koko on isolle miehelle. Mielestäni Bilteman virhe pyörämarkkinoilla on liian suuri mallisto. Pitäisi keskittyä vain muutamaan kohtuulaatuiseen pyörään, kuten Zion ja tarjota niistä kaikki koot.

        Tuo satulan korkeus ei ole ihan ainoa asia jonka pitää rimmata ajajan kokoon. Satulan ja ohjaustangon välilläkin on hieman vaikutusta ajoasentoon. Kyllähän ne mitat saa vinkkeliputkilla rimmaamaan mutta euroja siinä kuluu enemmän kun jos ostaisi oikean kokoisen pyörän. Myös painopisteellä on oma merkityksensä...tai onhan niitä vaaka-asennostakin poljettavia härveleitä olemassa...

      • Rane
        KPy kirjoitti:

        Itse asiassa kyse on yksinkertaistettuna kolmiosta: keskiö, satula ja ohjaustanko, joka täytyy saada toimivaksi. Vähän heittoa ja selkää särkee. Kilpapyöräilijät muuten ajavat aika pienillä raameilla nykyään. Tiedän omakohtaisesti, mitä väärä geometria tekee, joten on toivottavaa etteivät Harrastaja2007'n "neuvot" aiheuta kovin paljoa vahinkoa pyöräilyharrastusta aloitteleville.

        Jos sovittaa vääränkokoisen raamin, niin yleensä satulatolpan jatkaminen ja kannattimien jatkaminen on mahdollista johonkin mittaan asti, joista jälkimmäinen tosin vaikuttaa ajotuntumaan. Sen sijaan liian isoa raamia ei saa millään sovitettua pienemmälle ajajalle. Yleensä vastaan tulee ensimmäiseksi satulatolpan ja tangon liian suuri väli. Sillä saa ainakin kädet kipeiksi, mahdollisesti myös selän.

        Nyt keskustellussa Zion'ssa on muistaakseni 58 sentin raami, joten se sopii vain kookkaalle ja virittämällä erittäin kookkaalle polkijalle. Virittäminen taas ei ole järkevää, koska osat maksavat enemmän kuin hinnan ero oikean kokoiseen pyörään.

        Sääli, ettei edes tilaustavarana ole muita kokoja, koska Zionissa olisi ainesta ensimmäiseksi maantiepyöräksi nuorisolle, mutta i koko on isolle miehelle. Mielestäni Bilteman virhe pyörämarkkinoilla on liian suuri mallisto. Pitäisi keskittyä vain muutamaan kohtuulaatuiseen pyörään, kuten Zion ja tarjota niistä kaikki koot.

        Sama asia hieman eri sanoin ;)

      • alkup.tuna
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        ja satulan korkeutta on helppo säätää. Jossain on vielä satulan korkeuden säätö pikalinkulla joten se käy nopeasti.

        siitä satulasta säädetään, asiantuntija :-)

    • asiantuntija

      ...jos haluaa fillarin kuntoilua varten. Ihan turhaan nämä alle neljääkymppiä ajelevat pyöräharrastajat panostaa kalliisiin fillareihin - Yosemitella lenkit kulkisivat yhtä lujaa. Ko. merkin fillarit pelittää loistavasti, mikäli viitsii voidella ketjut ja laakerit, ihan niin kuin monen tuhannen euron ammattilaispyöräkin.

      Mutta jos nyt vaikkapa otetaan esimerkiksi tämä sunnuntaisuhareiden suosima Bianchi. Yhtään hinta/laatu-suhteelta hyvää fillaria ei vielä ole ko. merkiltä vastaan tullut. Mikäli nyt sitten haluaa kunnon fillarin, niin kannattaa tilata osat erikseen netistä. Saa kunnon kamat hyvään hintaan. Esim. Bianchin alumiinirunkoinen, hiilikuituhaarukoilla ja Ultregralla varustettu fillari maksaa 3,5 tonttua, kun tilailemalla ja kasailemalla saa vastaavan, mutta osittain jopa huomattavastikin laadukkaamilla osilla ja kokonaisena valetulla hiilikuiturungolla, hinnan mennessä parhaimmilla hyvästikin alta parin tonnin. Itse olen oppinut väistämään järjettömän ylihintaiset pyöräliikkeet ja -merkit suosiolla. Biltemassa on edelleen hiton hyvä hinta/laatu-suhde, vaikka nämä pyöräkauppiaat täällä koettaisivatkin muuta väittää.

      • wilijami

        Jos lahjat on käsityöläisyyteen viittavat, tuolla parilla tontullahan askartelee varmaan paljon.

        Mutta henkisen työn tekijänä olen tottunut siihen, että asiakaslaskutus on yli 400 eukkoa tunti ja oma palkka rapiat neliäkymppiä pelkästä pähkäilystä. Käytännön osaamista minulla ei ole ja tyvälineitä ei edes rouva anna minun käteen. Vahingoitan niillä vain joko itseäni tai "korjauksen" kohdetta.

        minusta 3 - 4 tonnnia herra Bianchille on kohtuullinen korvaus, että tekevät suht kevyesti kannettavan fillarin meikäläiselle. Sillä on sitten hyvä harjoitella polkupyörällä ajoa ja ihan oikeaa fyysistä työntekoa.

        Noita yli neljänkympin keskareita varten on luonnollisesti sitten kaksipyöräinen BMW, ei niitä ole tarkoitettu omin voimin ylitettäviksi.

        t.w

      • Rane
        wilijami kirjoitti:

        Kyllä. Kyllä ns. laatupyörällä ja "Bilteman" tarjouspyörällä on eroja muutakin kuin hinnassa.

        Se, että onko käyttäjälle niistä eroista mitään iloa/hyötyä riippuu paljon siitä, missä olosuhteissa ja miten fillariaan käyttää.

        Minusta tämä fillaribuumi on hieman mennyt reisille siinä, että pitää olla perkele vähintään donan hybridi ennen kun kehtaa käydä kioskilla tekemässä loton.

        Ja kyllä sitä "laatupyörääkin" pitää huoltaa...tai se ei kovin pitkään ole "laatupyörä". Ainakin minun ajotavallani ja ajoreiteilläni fillari joutuu koville ja paskottuu siinä määrin, että pesu ja voitelu on tehtävä jokaisen ajokeikan jälkeen.

      • riittää...

        ...satunnaiseen kuntoiluun jos satut olemaan juuri oikean pituinen, sillä runkoja on vain yhtä kokoa.
        Jos menet ostamaan yosemiten ja olet runkokokoon nähden liian suuri- tai pienikokoinen, on tulevat selkä-, hartia- ja niskakivut enemmän kuin todennäköisiä.
        Oikean kokoinen runko on todellisen ajonautinnon saavuttamisen ehdoton edellytys.

      • -ei pyöräkauppias-

        Toi asiantuntijan pyöräkauppiasjuttu on sinänsä aika mielenkinnotinen kun ajattelee, että hän pääasiassa täällä sen "ruotsalaisen" laatupyörä Yosemiten puolesta liputtaa...

        Noh, onhan se totta, että ne Yosemitet on halpoja. Itseasiassa uskoisin, että Biltema on tehnyt jopa jonkunlaisen kansantaloustieteellisen ja tuotannollisen läpimurron. Kun kaikki muut merkit pitävät yllä todella korkeaa hintakartellia niin biltema myy "samaa kamaa" puolet halvemmalla. Alalla jolla on kova kilpailu niin kyllä se on kumma kun on hinnoissa niin paljon ilmaa! Ei ilmeisesti talouden kysynnän ja tarjonnan tasapainosta ole tietoakaan. Edullisemmat tuotantomenetelmät ovat Bilteman vahvuus ja niistä ei tuotteiden laatu kärsi. Halpa tuotanto onnistuu vain halpatuontimaassa ruotsissa, joss Yosemitet on ilmiselvästi tuotettu...

    • Cyklisten

      Nämä keskustelut kyllä piristi mun pääsiäistä! Hymy tuli nopeasti kasvoille kun oli jo pari viestiä lukenut!

      Pitänee mennä tiistaina ostamaan kilpakäyttöön soveltuva fillari Biltsusta! Halvemmaksihan se tulee ja opiskelijalla kun on edulliset lääkärikäynnit niin saa ne selkäkivutkin halvalla pois! Eipä tartte edes pyörää talutella kun ei kumit puhkea. ;-D

    • .......

      "Vietin pari päivää TYKSissä leikkauksen johdosta. Samassa huoneessa oli mun kanssa 14 vuotias poika. En ensi vilkaisulla ollut ihan varma, että onko kyseessä mies vai nainen, iästä puhumattakaan. Sen kuivuneen verimäärän ja siteiden keskeltä oli mahdoton saada selvää.

      Juniori oli tullut jalkapallotreeneistä kotiin ja oli hiukan hypännyt jostain pienestä möykystä - Bilteman täysjoustolla. Seuraava muistikuva kaverilla oli ambulanssista. Hänen äitinsä oli tullut kotiin ja löytänyt poikansa sohvalta puoliksi tajuttomana, verta kaikkialla. Mitään tietoa ei ole, että miten poika on päässyt kotiin. Pyörä löytyi KATKENNEENA onnettomuuspaikalta. Ilmeisesti mennyt alastulossa poikki ja siitä suoraan naamalleen. Kypärää ei ollut - tosin se ei olisi noilta alakasvojen vammoilta edes pelastanut.

      Pojalla on nyt leikkausviillot nenän molemmin puolin, ylähuulessa, leuan alla sekä suun sisäpuolella. Kirurgit saivat kasattua pojan kasvot entiselleen. Leuka meni osiin, samoin nenän seutu. Silmäpohjan luut säilyivät ehjänä, samoin aivot. Paranee ennalleen kuulemma. Tuuria on ollut matkassa...

      Pojan äiti tuli käymään sairaalassa. Vannotin häntä, että enää koskaan, ikinä ei osta lapselleen polkupyörää muualta kuin oikeasta pyöräliikkeestä. Hän käski kertoa tämän tapauksen eteenpäin, jotta kukaan ei edes harkitsisi sitä markettipyörän ostamista. Poika saa uuden Jopon heti kun pääsee sairaalasta. Ja kypärän".

      "Että tämmöistä".

      Fillarifoorumilta lainattu teksti.

      • Harrastaja2007

        Oliko tuo pyörä oikein myyty Dirty- tai muuhun sellaiseen hyppelyyn? Epäilen....
        Voi olla ettei hyppelyä kesta 5000e huippu maantiepyörä.....................

      • tiedä
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        Oliko tuo pyörä oikein myyty Dirty- tai muuhun sellaiseen hyppelyyn? Epäilen....
        Voi olla ettei hyppelyä kesta 5000e huippu maantiepyörä.....................

        Tosiaan en tarkkaan tiedä millä pyörällä on ajanut. Ei heti tulis mieleen lähtee hyppimään biltsun pyörällä. Harmittava tapaus, onneksi henki säilyi. Toinen on tuo biltsun freeride ohjaustanko, eräs henkilö kertoi murtaneensa ranteensa perusajossa...tanko katkesi.

        Mutta eihän kaikki bilteman tuotteet voi olla heikkoja, vai voiko?

      • ole.........
        tiedä kirjoitti:

        minullakin lokasuojat ja takaledi B:sta, samoin ketjuspray ja puhdistusspray.

    • Harrastaja2007

      Ostin tänään Yosemiten täysjouston. Viimesen päälle "palikat" ! Todella komea pyörä. Huomenna lähdetään metsään ja ajetaan n.70km kovaa maastoa. Kovilta hypyltäkään tuskin voi välttyä , mikäli kaveriin on uskominen. Katsotaan kumpi kulkee 500e pyörä vai 2500e?

      • jäi

        Tais hyytyä metsään sekä yosemite että kuski.

      • Harrastaja2007
        jäi kirjoitti:

        Tais hyytyä metsään sekä yosemite että kuski.

        ...meni !! Väsy oltiin kyllä kun palattiin koska vaikea maasto. Pyörä toimi kuin unelma eikä tarvinnut vaihteita säädellä kesken matkaa kuten kaveri "ylihintafillarillaan. Yhdellä taukopaikalla vieraskuski sanoikin että pyöräni on hinta- / laatusuhteeltaan erinomainen ja vaihtaa yosemiteen kesällä. Edellinen "kallispyöränsä" 3v vanha ja ihan loppu???!!

      • lässyn

        Lopeta jo toi paskan jauhaminen.
        Kai tiedät että vitsi väljähtää vanhetessaan, ja tätä 'laadukas yosemite' vitsiä on jatkunut jo niin kauan ettei se jaksa enää edes naurattaa.
        Pahin pelko tässä on että joku vähemmän pyöräilyharrastukseen perehtynyt erehtyy ottamaan nämä jutut tosissaan, ja menee oikeasti ostamaan yosemiten jonka luokattoman surkea laatu tuottaa suuren pettymyksen.

        Vaikka kyllähän nuo yosemitetkin varmasti työ-, koulumatka tai vaikka kauppakassina toimii jonkin aikaa, mutta mihinkään aktiiviseen, varsinkaan maastokäyttöön niistä ei todellakaan ole.

      • Harrastaja2007
        lässyn kirjoitti:

        ...viivalle koittaan , niin nähdään kumpi jaksaa. Pyörä kestää kyllä. Mulla on niin hyvät joustot ettei tartte edes polkua pyörän alle ja kuitenkin vaudit n.20km/h.

      • MTB Rider
        Harrastaja2007 kirjoitti:

        ...viivalle koittaan , niin nähdään kumpi jaksaa. Pyörä kestää kyllä. Mulla on niin hyvät joustot ettei tartte edes polkua pyörän alle ja kuitenkin vaudit n.20km/h.

        Jos viivalle haluat hyvine joustoinesi, niin toukokuussa sinulla on oiva tilaisuus todistaa seisovasi sanojesi takana kehuessasi bilteman kertakäyttöpyöriä osallistumalla MTB Enduro SM-osakilpailuun lauantaina 5.5.2007. http://www.mtbcf.net/content.php?article.246
        Jos yosemite on sen jälkeen vielä ehjä, (todennäköisesti ei, joten osta uusi) kesäkuussa on odotettavissa todellinen kuntotesti sekä pyörälle että kuskille http://www.tahkomtb.fi Sinun kovalla kunnollasi en odota vähempää kuin ilmoittautumista 180km:n matkalle.
        Jos kaikesta pötypuheistasi huolimatta sinulta yllättäen löytyy pallit, ja todella osallistut kyseisiin koitoksiin ja pyöräsi noista selviää, niin myönnän että yosemite on surkeasta laadustaan huolimatta käyttökelpoinen pyörä.
        Ilmoittautumaan siis. Verukkeita ei noteerata.

      • Harrastaja2007
        MTB Rider kirjoitti:

        ...nähdään varmasti, SM kisoissa ei. Tuskin ollaan maalissa kuitenkaan samaan aikaan koska en ole niinkään mihinkään kilpapyöräilyyn treenannut koskaan. Maalissa nähdään kyllä jos ( toden näköisesti näin päin ? ) odotat ?
        Jos olisin kunnolla treenannut kilpailuihin , tuskin moni mulle suomessa pärjäisi. Tiedä häntä?

      • Tahkoaja

        Kai tahkolla nähdään sinut yosemiten satulassa, vai meinaatko osallistua ihan oikealla maasturilla?

      • Harrastaja2007
        Tahkoaja kirjoitti:

        Kai tahkolla nähdään sinut yosemiten satulassa, vai meinaatko osallistua ihan oikealla maasturilla?

        ....tulla hevosen satulassa...........

      • Harrastaja2007
        MTB Rider kirjoitti:

        Jos viivalle haluat hyvine joustoinesi, niin toukokuussa sinulla on oiva tilaisuus todistaa seisovasi sanojesi takana kehuessasi bilteman kertakäyttöpyöriä osallistumalla MTB Enduro SM-osakilpailuun lauantaina 5.5.2007. http://www.mtbcf.net/content.php?article.246
        Jos yosemite on sen jälkeen vielä ehjä, (todennäköisesti ei, joten osta uusi) kesäkuussa on odotettavissa todellinen kuntotesti sekä pyörälle että kuskille http://www.tahkomtb.fi Sinun kovalla kunnollasi en odota vähempää kuin ilmoittautumista 180km:n matkalle.
        Jos kaikesta pötypuheistasi huolimatta sinulta yllättäen löytyy pallit, ja todella osallistut kyseisiin koitoksiin ja pyöräsi noista selviää, niin myönnän että yosemite on surkeasta laadustaan huolimatta käyttökelpoinen pyörä.
        Ilmoittautumaan siis. Verukkeita ei noteerata.

        ....pojilta paskat housuun , kun lupasin että tahkolla ollaan samalla viivalla?? Kovin tuli ainakin hiljaista??! Ei se kallis väline kuulkaa teistä vielä kovakuntoista tee , vaikka ulkopuoliselle menneekin täydestä. Treenatkaa kanankoivet,täältä ollaan tulossa.

    • Harrastaja2007

      Tänään 4h kovassa maastossa. Kaverilla puhkesi 3x rengas itellä ei kertaakan joten sain paussin toisen paikkaillessa "arvorengastaan".

    • Harrastaja2007

      Kaveri osti nyt perjantaina samanlaisen fillarin kun mulla. On ollut ihan haltioissaan pyörän ominaisuuksista. Möi vanhan ja kalliin pyöränsä pois ja sai välirahalla uudet ajovehkeet.
      Tänään heitettiin 50km mettälenkki. Mahtavaa hyppimistä ja vaudikasta ajoa YOSEMITELLA.

      • _e_e_e_m-

        Näitä viestejä lueskellessa huomasin nyt epäkohdan. Harrastaja on nyt hyvä ja ilmoittaa miten siellä tahkolla kävi. Tais mennä jotain housuun siellä päässä kun ei tietoa ole viitsinyt tänne laittaa. LAITTAKAA NYT TULOS, että ihmiset saa mielenrauhan

      • Insera
        _e_e_e_m- kirjoitti:

        Näitä viestejä lueskellessa huomasin nyt epäkohdan. Harrastaja on nyt hyvä ja ilmoittaa miten siellä tahkolla kävi. Tais mennä jotain housuun siellä päässä kun ei tietoa ole viitsinyt tänne laittaa. LAITTAKAA NYT TULOS, että ihmiset saa mielenrauhan

        buah, ei se uskalla sillä hajos se juusemait ku se o nii P*******Ä :DDDDDD

    • jokin76

      yosemitet on PERSEESTÄ, jotain romurautaa painnaa iha vitust osat heikkoi pidemmän päälle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      63
      15250
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      27
      3294
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      267
      2410
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      128
      1743
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      127
      1463
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      364
      1402
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1203
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      1115
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      76
      942
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      115
      905
    Aihe